Alaska

Yhdysvallat (USA) - 27.8.2015 10:57

The last frontier, eli viimeinen rintama, johon päättyy myös tämänkertainen maaliskuussa alkanut matkani. Viikko Alaskassa, joka on kuusi kertaa Suomen kokoinen, oli auttamatta lyhyt, mutta teimme siitä ikimuistoisen. Se on Erämaa. Valtava. Hämmästyttävä, villi, todellinen ja kaunis. Vetoaa tietyntyyppisiin ihmisiin. Ihmisiin, jotka arvostavat yksityisyyttä, ehkä myös yksinäisyyttä, rauhaa ja luonnon majesteettisuutta. Minuun.

Alaska on kuin toinen maa San Franciscoon verrattuna, vaikka saman lipun alla ollaankin. Autot siellä kuljettaisivat tukkeja tarvittaessa. Miehet pukeutuvat metsuripaitoihin molemmissa, mutta Alaskassa se ei näytä muodikkaalta. Ihmiset nauttivat aamukahvinsa kuten San Franciscossakin, mutta lähtevät sen jälkeen vuorille ulkoilemaan. Toiset pyöräilevät, toiset metsästävät, jotkut kalastavat, melovat, kävelevät, juoksevat, kiipeilevät, talvisin hiihtävät, kelkkailevat ja laskettelevat… Ulkoilmaihmisiä joka tapauksessa. Vähän niin kuin lappilaiset. Alaska onkin houkutellut kiitettävän verran suomalaisia, joista yhden tapasin Alaska SeaLife centerin meribiologina.

Saavuin Anchorageen, joka on tämän osavaltion pääkaupunki ja noin 700 000 asukkaan koti. Infrastruktuuriltaan Seinäjoen kaltainen. Talot ovat matalia ja toisistaan erillään. Kaupungin keskustassa on puistoja ja koteja hoitamattomine puutarhoineen, mikä mielestäni kuvastaa vähäistä kiinnostusta puutarhanhoitoa kohtaan, tonttien huokeita hintoja ydinkeskustassa tai asukkaiden äveriäisyyttä. Joka tapauksessa se oli minusta huvittavan näköistä.

Lentokentällä minua oli vastassa mongolialainen ystäväni, Khulan, jonka tapasin kolme vuotta sitten Ulan Baatorissa junamatkallani Helsingistä Pekingiin. Oli uskomatonta nähdä uudestaan! Hän muutti pari vuotta sitten Anchorageen opiskellakseen insinööriksi. Myös Khulanin sisko, Anu, saapui muutama päivä minua ennen Alaskaan. Hän ja Batma, kolmas mongolialainen, aloittavat opintonsa Anchoragen yliopistossa tänä syksynä. Heistä kaikista huolehtii Karin, 61-vuotias alaskalainen maailmanmatkaaja, joka ei kyllä vaikuta juuri 40 vuotta vanhemmalta, kun yhä seikkailee vuorilla ja ympäri maailmaa.

Ensimmäisenä iltana menimme kunnon pihvi-illalliselle ravintolaan juhlistamaan saapumistani Alaskaan ja sitä, että Khulan oli saanut töitä samana päivänä yliopistolta opiskelun ohessa. Ruoan jälkeenkin päivänvaloa oli vielä sen verran jäljellä, että kiipesimme yhdelle lähivuorista, joita Etelä-Alaskassa tuntui olevan joka puolella.

Seuraavana aamuna lähdimmekin jo koko porukalla Anchoragen eteläpuolelle Sewardsiin, jossa Karinin tuttavilla on Orca Islands niminen vapaa-ajan kohde. Se on siis erääseen meren poukamaan rakennettu lomakohde, jossa ihmiset asuvat mongolialaisille tutuissa luksusjurtissa ja saavat kalastella, meloa, uida ja retkeillä Dennisin ja Susanin tarjoamilla välineillä. Paikka on kallioinen, joten kaikki on rakennettu puisille kansille ja laitureille. Oltiin todella luonnonhelmassa; paikka on jyrkkien vuorenrinteiden ympäröimä, joten sinne pääsee ainoastaan veneellä. Tarvittavat sähkölaitteet toimivat aurinkoenergialla ja muu kaasulla. Jurtissa on sängyt, vessat, suihkut ja keittiöt. Khulan ja Karin olivat avustamassa Dennisiä ja Susania paikan pystyttämisessä aiemmin, joten saimme koko porukalla majoittua ilmaiseksi! Säät olivat mitä mahtavimmat. Näimme myös paljon eläimiä: saukkoja jotka sukeltelivat laiturimme alta simpukoita, hylkeitä, kotkan ja valtavasti lohia. Eräs toinen lomailija sai yli 10 kilon lohen laiturilta uistinta viskaamalla! Meloimme kajakeilla eräälle vesiputoukselle, josta johtava joki oli täynnä kutevia ja kuolemaatekeviä lohia. Otimme joitain niistä käsillä kiinni vedestä! Siellä näimme myös kotkan ja olisimme hyvin saattaneet nähdä karhujakin helpon ravinnon perässä. Kävimme myös pienellä vaelluksella sammaleen peittämässä metsikössä. Anulle ja Batmalle kaikki veteen liittyvä oli uutta ja ihmeellistä. Kuten moni muukaan mongolialainen, he eivät olleet koskaan ennen nähneet merta. He pääsivät ensimmäistä kertaa moottoriveneilemään ja olivat niin rohkeita, että lähtivät melomaan kajakeilla ja surffilaudoilla. Lopulta saimme heidät uimaankin!

Parin päivän päästä lähdimme takaisin Anchorageen ja matkalla pysähdyimme Alaska SeaLife centeriin, jossa Khulan aiemmin työskenteli. Kävimme matkalla myös eräällä läheisellä jäätiköllä. Meidän piti kuitenkin ennättää takaisin kaupunkiin, sillä Anulla ja Batmalla alkaisi koulu seuraavana päivänä.

Kun Anu ja Batma menivät kouluun, minä ja Khulan lähdimme muutaman päivän reissulle retkeilemään Denaliin ja muualle Anchoragen pohjoispuolelle. Denalissa näimme Pohjois-Amerikan korkeimman vuoren, Mt McKinleyn, joka kohoaa lähes 6200 metriin. Kiikareilla lumista vuorenhuippua katsellessa palautui mieleen väistämättä hyvät ja vaikeat muistot Mt Blancin reissultamme. Olosuhteet siellä ylhäällä eivät ole helpot, mutta maisemat ovat upeat. Retkeilimme ensimmäisen päivän kauniin Byers järven ympäristössä, jossa myös yövyimme. Järvi oli kirkas ja tyyni, kutsui uimaan punaisten lohien kanssa. Oli se myös kylmä, kerta on 8 kuukautta vuodesta jään peitossa. Tämän tästä pysähdyimme poimimaan mustikoita. Tankkaus olikin hyväksi, koska illalla huomasimme ettei kaasupolttimen säiliö ja poltin sovikaan yhteen, joten ruoanlaitto hankaloitui. Tämä lisäsi entisestään perinteisen Trangian suosiotani.. Mutta meillä sattui olemaan matkassa jotain paikallisia ihmeellisiä polttopuita, kaksi sellaista. Kaksi ei ole paljon, mutta varsin riittävästi, kun yksi puu palaa kolmatta tuntia.

Seuraava päivä oli melko pitkälti ajopäivä, kun ajelimme hiljakseen kesäisin käytössä olevaa Denali Highwayta kohti Paxsonia tehden pieniä kävelyitä siellä täällä. Maisemat olivat mahtavat ja vaihtelavat, vuoria oli aina ympärillä, kauempana tai lähempänä. Välillä tie kohosi puurajan yläpuolelle, ja toisinaan saimme ihastella ruskan värjäämää lehdistöä ja tundraa. Näimme myös uljaan hirvikolmikon ylittämässä lampea. Paljon jäätiköitä, jokia, soita, järviä, marjoja ja kynttiläkuusia. Yhdelle seurueelle New Yorkista oli sattunut kaksi rengasrikkoa hiekkatiellä eikä erämaassa ole kännykkäverkkoa, joten teimme heille tilaa autossamme ja onneksi 20 mailin päässä oli pieni rengaspaja, jossa he saivat renkaansa paikattua. Mitään muuta rengaskorjaamoa en koko 140 mailin hiekkatiellä nähnytkään. He olivat ikikiitollisia avustamme ja kutsuivat käymään luonaan New Yorkissa!

Näimme luonnonpuistossa myös monia metsästäjiä sekä kalastajia leikkikaluineen, eli mönkijöineen, jeeppeineen ja veneineen, joita he vetelivät matkailuautojensa perässä. Oli uskomatonta edes kuvitella, mitä kaikki ne vimpaimet maksaisivat, mutta palkat Alaskassa toki ovat kohdallaan, eikä osavaltio peri veroa asukkailtaan, vaan itse asiassa maksaa heille osinkoa öljytuotoistaan. En kuitenkaan koskaan nähnyt Phnom Penhin kaltaisia kartanoita missään, että ei raha sillä tavalla ollut näkyvissä muuta kuin vapaa-ajan harrastuksissa.

En koskaan itse asiassa haaveillut Amerikan suurkaupunkien näkemisestä, mutta Alaska minulla on ollut mielessä. Onhan se osa Amerikkaa, mutta hyvin omanlaisensa. Ihmiset siellä vaikuttivat huolettomilta ja rennoilta. He kulkivat ulkoiluvaatteissa, hymyilivät ja nauroivat paljon. Jopa suositussa paikallisessa kuppilassa, jossa kävimme kuuntelemassa livemusiikkia, väki oli monenkirjavaa. Oli kalastuslakkeja ja –liivejä, fleecejä, t-paitoja, ja joitain kauluspaitoja, mutta ”hipsterit” ja jupit puuttuivat. Tunnelma oli rento ja väki oli tanssituulella. Sielläkin otetaan kesästä kaikki irti niin kuin Suomessa. Talvellakin aktiviteetit jatkuvat, mutta vaihtuvat. Rohkeat jopa surffaavat Alaskassa kesällä. Näimme kerran kuinka vuorovesiaalto tuli vuonoa pitkin rantaa kohti ja siinä oli surffaaja pitkän matkaa aallonharjalla!

Tämän matkan aikana ehdin nähdä hieman, mitä Alaskalla on tarjota, ja löysinkin itseni jo haaveilemasta pidemmistä kalastus- ja melontareissuista Alaskan joilla. Ja olisihan siellä huippu jos toinenkin kavuttavaksi, mahdollisesti jopa nimettäväksi! Alaska on aikalailla toisella puolella maapalloa Suomeen nähden, mutta kesäisin sinne lentää näppärästi pohjoisnavan ylitse. Minä jään kaipaamaan Alaskaa ja uskon, että tunne on molemminpuolinen, sillä lähtiessä näytti siltä, ettei Alaska halua päästääkään minua menemään, kun lentokentälle lähtiessä autonrengas oli tyhjä, tarvittavat työkalut renkaan vaihtoon puutteelliset ja lopulta autokaan ei startannut. Tässä kuitenkin olen, matkalla kotiin, Suomeen, uskomatonta. Alaskaan vielä joskus uudestaan, ehdottomasti!

Koti on koti ja se on Suomi. Tuntuu mukavalta palata. Ensimmäistä kertaa matkalta maailman ympäri. Hieno reissu. Ennen kaikkea hienoja ihmisiä, hienoja hetkiä, hyviä keskusteluita. Life is good!

Haikkailua takapihalla Minä, Anu ja Khulan Orca Islandilla Karin, Dennis ja Susan Lohijoki Amerikan kotka saalistaa Orca Islands Valtavat vuorovesierot Uimakaveri Orca Islands Batma suppailemassa Anu, minä ja Khulan Exit glacierilla Auringonlasku Anchoragessa Mt McKinley Byers lake Ihmehalko Bongaa hirvet Aluks siinä oli vain Petu ja mä.. Tangle lake Ruska Matanuskalaaksossa Täydellinen joki koskenlaskuun Hauska pikkukahvila

Kuvia Kaliforniasta

Yhdysvallat (USA) - 25.8.2015 22:40

Haight Castro Lands end Ocean beach Ocean beach Ocean beach Ocean beach Chowder Ensimmäisen viikon aikana jouduin kahteen vastapuolen aiheuttamaan auto-onnettomuuteen! Se selittänee miksi niin monet autot täällä ovat lommoilla. Sanoisin, että on tarvetta suomalaiselle autokoululle. Carmel-by-the-sea Carmel-by-the-sea Carmel-by-the-sea Coffee to the people

San Francisco

Yhdysvallat (USA) - 11.8.2015 22:30

What’s up, ensimmäistä kertaa Amerikassa!

No, se on ollut aika pitkälle sitä mitä ajattelinkin. Ruoka on maukasta ja rasvaista. San Francisco on itse asiassa hieman erikoinen paikka, ei ainoastaan siksi että hippiliike sai täältä aikoinaan alkunsa ja yhäkin tämä on ilmeisesti yksi Yhdysvaltojen liberaaleimmista kaupungeista, mutta täällä kukoistaa myös juppi- ja hipsterkulttuurit. Luomutuotteet, -kaupat ja -kuppilat ovat suosittuja. Kyllähän täällä näkyy isoja autojakin, mutta hyvin paljon on myös hybridi- ja täysin elektronisia kulkuneuvoja. Tesla on näyttävä paikallinen tuotos, johon törmää tämän tästä.

Ei sähköautot vielä kuitenkaan täysin minua vakuuta. Ystävälläni Reneellä, johon tutustuin aikoinaan Hong Kongissa, ja jonka kutsumana tänne saavuin, on elektroninen Smart -auto, mutta liikkumisemme on ollut rajoitettua latauspisteiden epäkunnosta johtuen. Täydellä latauksella pääsee hänen työpaikalleen ja takaisin. Olemmekin ladanneet autoa hänen ollessaan töissä, koska täyden latauksen saavuttaminen vie kuusi tuntia. Teslassa sen sijaan on kehittyneempi teknologia, joka mahdollistaa pidemmän kantomatkan ja huomattavasti lyhyemmän latausajan. Superchargerilla täyden latauksen saavuttaminen vie vain puoli tuntia. San Franciscon kaltaisessa hyvin mäkisessä kaupungissa sähköautot tosin ovat mukavia ajettavia suuren vääntövoimansa vuoksi.

Eilen kävin vierailemassa Reneen työpaikalla, Facebookissa. Olo oli vähän kuin Disneylandissa. Työpaikka on kuin oma maailmansa. Se on käytännössä täydenpalvelun kampus, jossa työntekijöille on pankki, terveyskeskus, hammaslääkäri, ilmaisia ravintoloita ja kahviloita, pelisali, verstas, elokuvateatteri ja kuntosali. Ympäristö ja ilmapiiri on hyvin inspiroiva ja luovuuteen kannustava, eikä heillä ole työajan seurantaa tai omia toimistohuoneita. Mutta kuten Renee sanoi, ympäristöön turtuu. Ihmiset sen sijaan ovat dynaamisia ja se pitää liikkeen yllä. Itsekin huomasin jonkin sisäisen yrittäjän ja onnistujan nostavan päätä sisälläni näiden ihmisten keskellä. Ehkä minäkin voisin olla innovatiivinen. On tässä toki varjopuolensakin. Moottoritiellä ajelee useita yksivärisiä ja nimettömiä busseja kuskaamassa teknologialahjakkuuksia Piilaaksoon Facebookille, Googlelle, Twitterille, Applelle ja mitä näitä nyt on. Bussit ovat nimettömiä, koska teknoja kohtaan on yllättävän paljon vihaa – ajoneuvoja kivitetään ja pari kertaa kuukaudessa bussien matka yritetään keskeyttää. Näinhän se on, harva osaa enää iloita toisen menestyksestä, kun itsellä ei yhtäkkiä olekaan varaa asua kotikaupungissaan.

Työpaikkavierailun jälkeen vietin loppupäivän Stanford yliopiston kampuksella Palo Altossa, joka on lyhyen matkan päässä Facebookista. Ihmeellistä, kuinka tämä ”Tech” näkyy kaikkialla. Yliopistollakin oli menossa nuorille suunnattu Tech -leiri, jossa tehtiin muun muassa omia digitaalisia pelejä. Tapasin myös joitain Reneen ystäviä. Toinen heistä on perustanut oman yrityksen, joka kehittää lääkettä sokeuden parantamiseen (kuulemma lähellä läpimurtoa) ja toinen vaihtoi työpaikkaansa juuri Facebookilta Uberille ohjelmistokehittäjäksi, mutta hänenkin tavoitteensa on ”become a figure”, eli tulla tunnetuksi oman startupinsa kautta. Hänen vain täytyy ensin löytää ongelma, jonka hän haluaa ratkaista. Voisi sanoa, että sanfranciscolaiset elävät jet set -elämää; he tuntuvat työskentelevän maailman keskipisteessä, urheilevat, syövät terveellisesti, matkustavat, näyttävät hyviltä niin kuin heidän talonsa, kumppaninsa ja koiransakin. Toisaalta, kaupungista löytyy toinenkin ääripää; on paljon kodittomia ja huumeriippuvaisia. Keskiluokka tuntuu puuttuvan. Kaiken tämän keskellä elää myös seurakunta, joka tarjoaa sinulle toisenlaisia ajatuksia ”performance culturesta”, jossa ihmiset mittaavat arvoaan tykkäämisten, seuraajien ja Tindersuosion kautta. Se on kilpailu, jossa kukaan ei voita.

Ruosteinen silta San Francisco City Parking in SF Just Smart problems.. :( Lombard Alcatraz aka The Rock Ensimmäinen kuva Instagramissa Stanford University Ihan häikäsevän maukasta