Hamburger

Ruotsi, Saksa, Tanska - 30.6.2012 22:52

Pepen kaveri, Oliver, jonka luona asuimme Hampurissa oli kiintoisa tyyppi. Hän on Hollannista kotoisin, mutta hänen isänsä on britti. Oliverin isoisä, Frank Whittle, oli Ison-Britannian kuninkaallisen lennoston pilotti ja lisäksi maailman ensimmäisten suihkumoottoreiden keksijä. Oliver on siis tunnetusta suvusta, mutta valitettavasti (Oliverin mielestä) hänen isoisänsä ei saanut keksinnöstään rahaa, vaan ritarin arvon, joten Oliver joutuu tekemään töitä kuten muutkin leipänsä eteen. Kiinnostus lentämistä kohtaan on myös Oliverilla, joka haluaisi lentäjäksi, mutta ei näkönsä vuoksi pysty. Sen sijaan hän on juuri tehnyt kanditutkintonsa lentotekniikasta Delftin yliopistossa Hollannissa. Opinnot ovat kuitenkin jääneet kesken vähäksi aikaa, sillä hän sai töitä Hampurista Aquila Capital rahoitusyhtiöstä, jossa hän tekee 12-tuntisia työpäiviä 17. kerroksessa Hampurin keskustassa, mutta saa toki hyvää palkkaakin. Oliverin äiti on diplomaatti, joten perhe on matkustanut paljon. Täten Oliver puhuukin monia kieliä, kuten kiinaa. Hän on hyvin määrätietoinen ja kunnianhimoinen kaveri, joka haluaa miljonääriksi ja siirtyä eläkkeelle 35-vuotiaana. Menestyspaineet taitavat tulla suoraan hänen vanhemmiltaan, jotka käytännössä sanoivat, ettei kotiin ole palaamista ellet menesty maailmalla. Avain menestykseen Oliverin mielestä on horjumaton itseluottamus.

Jokailtainen meininki Oliverin ikkunan alla

Lue lisää …

Laivalta junaan

Ruotsi, Suomi - 9.6.2012 18:33

Olipa hauskaa risteilyllä, kiitos mahtavan matkaseuran!

Muutamat tunnit Ruotsissakin olivat mukavia, aurinko paistoi lämpimästi kun katselimme meininkiä keskustassa. Keskustorilla oli markkinat ja paljon kaikenlaista porukkaa. Tunnelma oli korkealla myös koulunsa päättäneillä, jotka juhlivat rekoissaan aivan niin kuin Suomen abit!

Aamun väsymyksestäkin on piristytty, kiitos Mikan vieraanvaraisuuden. Kun tulin laivalta kotiin, niin paahtopaisti oli jo uunissa odottamassa! Enkä edes tilannut mitään, hehe. Mahtava kämppis! Nyt ollaankin jo saatu laukut purettua ja taas pakattua, hyppäämme tuossa tuokiossa junaan kohti Lappia. Mennään vähän kalastelemaan ja saunomaan mökille. Ruokaa jäi hieman yli, joten Mika valmisti meille paahtopaistipatongit matkaevääksi!

Ainakin on lähtenyt loma hienosti käyntiin! ;)

Tehokasta toimintaa

Hongkong, Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä - 31.5.2012 13:11

Viisumihakemus Hong Kongiin on jo vireillä. Yksinkertainen prosessi siinä mielessä, ettei tarvinnut lääkärintodistuksia tai muuta sellaista, kuten joihinkin Aasian maihin tarvitaan. Oli siinä silti hommaa täyttää monia papereita ja ottaa paljon kopioita sekä lähettää ne postitse ja sähköpostitse. Onneksi skannaus ja e-mail säästävät faksausvaivalta. Ja onneksi viisumilomake oli kiinan lisäksi englanniksi. Yliopisto Hong Kongissa hoitaa viisumihakemuksen loppuun puolestani, mutta siinä kestää jopa 8 viikkoa. Seuraava vaihe on asuntohakemus kampukselta. Kaikki on sujunut tähän mennessä todella hienosti ja ongelmitta.

Toissapäivänä minulla oli vapaapäivä, jonka käytin oikein tehokkaasti. Aamulla otettiin passikuvia viisumihakemuksia varten kämppikseni Mikan kanssa. Valokuvausliikkeissä niistä saa maksaa pitkälti toistakymmentä euroa, mutta edullisempi tapa on ottaa kuva omalla kameralla ja tulostaa valokuvat itse. Poliisin sivuilta löytyy ohjeet viralliseen passikuvaan, joita voi oikeissa mittasuhteissa lisätä useampia samalle tulostettavalle valokuvalle. Tämä vaatii hieman kuvankäsittelytaitoa tietokoneella. Tulostus onnistuu edullisesti kuvausliikkeen automaatista tai kotona, jos sattuu olemaan valokuvatulostin itsellä tai kämppiksellä, kuten minun tapauksessani oli.

Aamupäiväksi olin sopinut haastattelun erään opinnäytetyötään tekevän korkeakouluopiskelijan kanssa. Hän oli kiinnostunut matkablogistani ja minulle se oli hieno kunnia päästä kertomaan asiasta. Suostuin haastatteluun mielelläni. Opiskelija tutki bloggaamista ja blogien kannattavuutta markkinointiviestintävälineenä. Toivottavasti vastauksistani oli apua. Minulle kutsu haastatteluun oli kannustava osoitus siitä, että minulle tuntemattomatkin henkilöt ovat huomanneet blogini ja se herättää kiinnostusta. Viime aikoina olen saanut blogiini myös mainostarjouksia. En tokikaan pyri käyttämään blogia välineenä minkään saavuttamiseen, vaan kirjoitan sitä aivan omasta ilostani ja omilla ehdoillani.

Haastattelun aikana olin saanut viestin norjalaisilta ystäviltäni, jotka kutsuivat minut farmilleen kesäkuussa. Tapasin norjalaiset aikoinaan Zanzibarilla, jolloin he toivottivat minut ensimmäisen kerran tervetulleeksi upealle farmilleen keskinorjaan. Tänä kesänä vietän elämäni ensimmäisen palkallisen loman ja poikkeuksellisen pitkän kesäloman, jopa 3,5 viikkoa! Jokakesäiset puheet farmille menosta tulevat siis toteen tänä kesänä. Palasin haastattelun jälkeen kotiin varaamaan lennot Helsingistä Osloon 15. ja 20. kesäkuuta. Ajoittain hullunkurisia hintoja tarjoava Norwegian lennättää minut 117 eurolla sinne ja takaisin, mikä on lähes sama hinta, kuin junamatkani Oslosta Ottaan ja takaisin!

Samalla tuli ostettua liput Lappiinkin Mikan kanssa, kun VR tarjoaa puolestaan huokeita lauantailähtöjä -80% hintaan. 16,7€ Pasila-Rovaniemi 9.6. ja paluu 49€ Norwegianilla 14.6.

Lisäksi ollaan buukattu Ruotsin matka seurakuntakavereiden kanssa 7.-9.6.! Niin vauhdikas matkustusaikataulu, ettei ehdi kotona pyykkiä käydä pesemässä. Nuorenahan jaksaa!

Matkalippuja hankittuani minun piti vielä ennättää vakuutusyhtiöitä vertailemaan, koska olin laskenut, että sinä päivänä olisi korkea aika kiikuttaa passi Venäjän suurlähetystöön viisumia varten, mikä puolestaan vaati matkavakuutustodistuksen. Tulisi tietysti hankkia kerralla puolen vuoden matkavakuutus vaihto-opiskeluakin varten. Käväisin ifin, Lähivakuutuksen ja Fennian pakeilla, joista if… oli selkeästi arvokkain ja kaksi muuta hyvin lähellä toisiaan. Lähivakuutus ja Fennia tarjosivat molemmat vuoden nuorisovakuutuspakettiaan +3 lisämatkavakuutuskuukauttaan tavaroineen päivineen 255€ ja 256€ hintaan. Vaikka Fennia oli euron(!) kalliimpi, oli heidän tarjoama matkatavaravakuutuksen omavastuu 50€ verrattuna LV:n 100€ ja kolmena lisäkuukautena 0€ vrt. 100€. Tämän pohjalta päätöstä oli vaikea tehdä, koska vakuutukset olivat muuten identtiset, mutta olin saanut Lähivakuutukselta paljon ystävällisempää palvelua. Käännyin kuitenkin Fennian puoleen, joka tarjosi edullisemman urheilijavakuutuksen 3kk = 40€ vrt 170€. Lisäksi Fennian työntekijä vaikutti vakuuttavalta, kun kerroin tarvitsevani vakuutustodistuksia Venäjän viisumia ja opiskeluani varten. Oli hyvä idea muutenkin hankkia kotivakuutus, koska minulla ei ole puoleentoista vuoteen ollut minkäänlaista vakuutusta eivätkä ne maksa kuin alle satasen vuodessa. Lisäksi minulla on nyt samalla vakuutus kesän matkoilla Norjassa ja muualla Euroopassa. Kätevää, kun Helsingissä kaikki on niin lähellä ja tämäkin vakuutusyhtiöiden vertailu kävi helposti. Sinänsä harvinaista, ettei sitä voinut oikein netin kautta tehdä edes.

Vakuutuksen omistajan turvatuin mielin jatkoin pyöräilyä Tehtaankadulla sijaitsevaan RusTravel -matkatoimistoon. Olin lukenut, että sieltä saa hankittua viisumin Venäjälle vaivatta. Ja tämä piti paikkansa. Minulla oli vain tarvittavat dokumentit (Passi, passikuva, matkavakuutustodistus) mukana ja kerroin mille ajalle toivoin viisumia. Suomea murtaen puhuva Olga ei kysellyt turhia matkan tarkoituksesta tai muusta, vaan pyysi lopuksi allekirjoitustani täyttämäänsä viisumihakemukseen ja sanoi, että voin tulla hakemaan passini viikon päästä. Erittäin vaivatonta. Jos olisin hakenut viisumia itse suurlähetystöstä, niin olisin tarvinnut kutsun Venäjälle, matkatoimiston matkasuunnitelman, hotellivaraukset, liput yms. Hintaa viisumille tuli 69€ matkatoimiston kautta hankittuna. Jos homman olisi tehnyt itse Venäjän suurlähetystön kautta, niin hinta olisi ollut 35€, mutta kun en matkusta matkatoimiston kautta, vaan teen oman matkan, niin viisumin hankkiminen itse olisi ollut varmasti vähintäänkin haastavaa. Viisumini on sitten valmis juuri sopivasti päivää ennen Ruotsin matkaa.

Koska Norjasta tultuani lähden käytännössä seuraavana päivänä Petrin kanssa autoilemaan Keski-Eurooppaan, niin Mongolian ja Kiinan viisumit haen vasta heinäkuussa.

Kyllä tässä alkaa olla nyt kovasti matkakuumeen tuntua!

Kolme valtakuntaa vaellus vol.2

Norja, Ruotsi, Suomi - 9.10.2011 03:20

Vaelluksesta on ehtinyt kulua jo lähes kolme kuukautta.

Lue lisää …

Kolme valtakuntaa vol.1

Norja, Ruotsi, Suomi - 15.7.2011 00:21

Sormet syyhyävät jo kirjoittamaan, jalat kulkemaan.

Ensiapua tähän on luvassa huomenna, kun vaihdan Vantaan Ikean receptionin penkin yöllisen pikajunan satulaan ja suuntaan kohti pohjoista. Lähden serkkuni Joelin ja minulle vielä vieraan Tomin sekä Eetun kanssa vaeltamaan! Kaverit lähtevät ajamaan varhain lauantaiaamuna Seinäjoelta ja nappaavat minut hortoilemasta Nokian alamäen myötä autioituvasta porokylästä, Oulusta niin, ellen torku vauhdikkaan kesän väsyttämänä Kemiin saakka.

Tämän kesäisen vapaapäiväni olen derivoinut ja arponut, mitä tavaroistani pakkaisin upouuteen Haglöfsiini. Ainakin upouuden kameran, pränikän langattoman matkapuhelimeni ja uunituoreet vaellussaappaat. Hyvä liksa vai? Ei sentään, opintolainalla sentään. Uunista puheenollen, ensimmäistä kertaa pääsen itse vastaamaan vaellukseni muonituksesta ja päätinkin kokeilla lihan kuivattamista. Vaelluksella pyritään minimoimaan rinkan paino. Hämmästyttävää kuinka 400 grammasta lihaa voi kuivattaa 310 grammaa pois! Ideana tässä 12-tuntisessa prosessissa on kuitenkin saada kämppä haisemaan keitetyltä jauhelihalta, ei. Lihan keittämisen ja raollaan olevassa uunissa kuivattamisen tarkoituksena on poistaa lihasta kaikki rasva, joka härskiintyisi ilman jääkaappisäilytystä. Retkimuonien suunnittelu on hauskaa, mutta aikaavievää puuhaa. Pakkasin ja optimoin rinkkaani lähes koko päivän. Klassisesti siten, että aluksi pakkasin kaikkea mukavaa ja sen jälkeen sain harjoitella kaikesta ylimääräisestä mukavasta luopumista. Kyllähän kahdella T-paidalla ja kolmilla alushousuilla pärjää kuuden päivän kävelyreissun? Rinkka painaa siitä huolimatta jopa 15 kiloa.

Trekin suunnittelusta ovat vastanneet lakeuksien isännät. Kuuden päivän vaellus on tarkoitus aloittaa Kilpisjärveltä, mitenkäs muutenkaan kuin romanttisella veneretkellä. Buffetin, casinon ja karaoken jälkeen löytänemme itsemme jostain läheltä kolmen valtakunnan rajaa, kaikki todennäköisesti eri valtakunnissa ja yksi jääneenä iskemään karaoken avosylistä emäntää.. Hmm, hetkinen, olenkohan näistä pallontallaajista se ainoa ilman sitä oikeaa? No joka tapauksessa, mikäli asiat menevät kuin elokuvissa, niin vaellamme kohti Pältsaa, jonka laelle (n. 1300m) on tarkoitus nousta. Näin sanomme auf wiedersehen Ruotsille ja hyökkäämme kohti Norjan samankorkuista Bárrásia. Ruotsi ja Norja takataskuissamme palanemme kolmen valtakunnan rajalle ja yritämme Aikuista naista uudemman kerran. Sanasta sanaan suunnilleen näin periaatteessa homma hanskassa, hanskat rinkassa!

Jutelkaa siis mukavia vastaajalleni seuraavat seitsemän päivää, koska en ole langattomien yhteyksien säteilyalueella!

Parempia irtiottoja toivotellen,

Lauri

Kuvia Tukholmasta

Ruotsi - 27.4.2010 22:52

Tehtiin seurakunnan nuorten kanssa huhtikuun alussa pääsiäismatka Tukholmaan. Osallistuttiin Finska Filadelfian järjestämään Revolution -nuortenkonferenssiin. Kiva muutaman päivän matka mukavalla porukalla. Raamattutuntien lisäksi ehdittiin kierrellä vähän Tukholmaakin.

En ollut käynyt laivalla Ruotsissa melkein 10 vuoteen. Eipä olleet paikat silti juurikaan siinä ajassa muuttuneet. Tukholman vanha kaupunki oli kyllä yhä hyvin viihtyisää aluetta. Kevät Tukholmassa oli silloin jo paljon Helsinkiä edellä.

Tässä muutamia otoksia: