Paluu paratiisiin

Swazimaa - 29.12.2014 15:19

Terveisiä Swazimaasta, jossa vietimme rentouttavan farmijoulun isän, Heatherin sekä ystävieni Mikan ja Hennan että eteläafrikkalaisten Stephenin ja Chandren kanssa, unohtamatta farmin kahta vesselirusselia, Springiä ja Summeria. Terveiset tulevat tosin hieman jälkikäteen, sillä olen jo Tukholman lentokentällä menossa kohti kotia. Farmilla ja yhdessä ollessa oli paljon kaikkea muuta tekemistä, että kirjoittaminen jäi, mutta toisaalta kirjoitettavaakin oli melko vähän, koska otimme loman loman kannalta yksinkertaisesti nauttien farmilla olosta.

Lue lisää …

Sudanista pari sanaa, sitten vaihdan maisemaa

Sudan - 13.12.2014 01:28

Vierailuni Sudanissa alkaa olla tiensä päässä, ja seuraavaksi matka jatkuu etelään kohti Swazimaata. Ensin kuitenkin hieman mietteitä tämän lyhyen ajan pohjalta, jonka olen saanut Sudanissa viettää.

Ennakkoon ajattelin ehtiväni jatkaa gradun kirjoittamista täällä Sudanissa, mutta nähtävää näille 11 päivälle olikin enemmän kuin odotin, joten gradun työstäminen jäi aika vähäiseksi. Yhä jäi kiinnostavia asioita tekemättä ja näkemättä, joten kyllä täällä saa turistikin aikansa kulumaan ihan mukavasti.

Vaikka vierailuni onkin ollut lyhyt, niin tänä aikana tapaamieni ihmisten perusteella sudanilaiset ovat todella ystävällistä ja vieraanvaraista kansaa. Vastaanotto on ollut todella lämmin, niin kirjaimellisesti kuin vertauskuvallisestikin. Liikkuessani Khartoumissa riksatakseilla kuskit eivät usein puhuneet lainkaan englantia, ja vaikka annoin päämääräni osoitteen arabiaksi kirjoitettuna niin hän ei silti saattanut tietää mihin ajaa. Tällöin hän kyseli muilta neuvoa ja aina pääsin minne halusin, eikä kuski yrittänyt huijata maksunkaan suhteen. Tunsin oloni aina turvalliseksi kaikkialla; kukaan ei huudellut tai muutenkaan ottanut ukottavaa kontaktia, vaikka liikuskelin yksikseni sekalaisilla ja sokkeloisilla toreilla.

Tänään olimme isän kanssa etsimässä kamelimarkkinoita emmekä osanneet oikeaa suuntaa, mutta kamelin kuvaa kännykästä näyttämällä joukko miehiä lähti ajamaan edellämme ja opastamaan meidät markkinapaikan suuntaan. Myöhemmin tänään kävimme katsomassa islamilaisten sifu –mystikoiden tanssitapahtumaa eräällä moskeijalla, jossa meidät otettiin mukaan katsomaan tapahtumaa läheltä, ja kannustettiin osallistumaan juhlaan, mutta pitäydyimme vain katselijoina. Siinä katsellessamme muutamat tulivat juttelemaan meille englanniksi ja selittämään mistä tapahtumassa oli kyse. Port Sudanin laivarannassakin ollessamme sudanilainen Abraham tuli juttelemaan meille ja pyysi osallistumaan kanssaan kahville. Pariin otteeseen esille on noussut kysymys myös uskonnosta, ja kertoessamme olevamme kristittyjä olemme saaneet muslimeilta myönteisen vastaanoton ja arvostusta uskoamme kohtaan.

Toki maassa on myös epäkohtansa. Kuten useissa Afrikan maissa, Sudaninkin presidentti on syyllistynyt väärinkäytöksiin ja tämän myötä itse asiassa maa on pakotteiden vuoksi mustalla listalla, mikä vaikeuttaa muun muassa ulkomaista kaupankäyntiä ja rahaliikennettä. Erikoinen on myös miehen ja naisen välinen asema yhteiskunnassa. Miehet ja naiset pysyvät usein julkisesti erillään, kuten tänään juhlassa osallistujat olivat ainoastaan miehiä. Työntekijöinä naisia on tullut vastaan vain kahvin- ja teenkeittäjinä, mutta ravintoloiden tarjoilijat, kauppojen myyjät, leipurit, kuskit, moskeijoiden imaamit ja poliisit ovat kaikki miehiä. Perhe on islamilaisessa kulttuurissa suuressa roolissa ja naisen tehtävä tuntuukin olevan lapsista ja kodista huolehtiminen. Mutta ei siis puhettakaan samanlaisesta tasa-arvosta kuin mitä meillä Suomessa on naisen ja miehen välillä.

Kodin ja perheen lisäksi naiset tuntuvat käyttävän aikaa laittautumiseen, sillä marketit pursuavat kaikenlaisia kimaltelevia koruja ja helyjä, kenkiä ja kankaita, hennaa ja hajusteita. Sudanilaiset naiset ovatkin kyllä todella kauniita kasvoiltaan. Muusta on hieman hankala sanoa, koska pää on peitettynä huntuun ja joillakin burkhasta näkyvissä on ainoastaan silmät, eräällä ei niitäkään. Erikoisen kontrastin luokin se, kuinka miehet ovat lähes aina pukeutuneina valkoisiin kaapuihin ja naisilla puolestaan on upean kirkkaita värejä kankaissaan. Erityisesti keskellä väritöntä autiomaata tai hökkelikylää naisten asut tuovat väriä elämään.

Siispä siis, Sudan on maa, jossa on erikoinen ja kiinnostava kulttuuri, ja jossa ihmiset ovat raittiita, iloisia sekä ystävällisiä. Mediassa puhutaan sodista ja rauhattomuudesta Sudanissa sekä vaarallisista muslimi-terroristeista maailmalla, mutta ei ehkä ole syytä ajatella ihan niin mustavalkoisesti.

Egg hotel. Melko moderni! Vettä ohikulkijoille. Vieraanvaraisuutta Kurkkuja. Mutta sen jälkeen kun sekaan kaadettiin moottoriöljykanisterista pähkinäkastiketta minun ei enää ollutkaan nälkä. Lähimarketti Niilin antimia Kaupankäyntiä Whirling Dervishes Naapurimaan herkkuja Paikallinen Thank you comagain!

Kautta karvaisen kamelin

Sudan - 11.12.2014 11:26

Takana on viiden päivän reissu Sudania ristiin rastiin. Tarkemmin sanoen pääkaupunki Khartoumista Punaisenmeren rannikolle Port Sudaniin, josta etelään Eritrean rajalle Kassalaan ja sieltä vielä takaisin Khartoumiin. Muutamien päivien aikana tuli nähtyä monenlaista Sudania, varmaan enemmän kuin moni sudanilainen koko elämänsä aikana! Maisemat vaihtelivat karun kivikkoisista ja laajoista tasangoista hiekan peittämiin autiomaihin, palmuisiin jokivarsiin, savanninkaltaisiin aroihin, merenrantaan ja vuoristoihin. Melkein sama se missä olimme, ympärillä oli aina valtavasti tilaa.

Hanging out with my homies 

Lue lisää …

Shälämiä Sudanista

Sudan - 2.12.2014 17:31

Tänne Khartoumiin sitä viimein päädyttiin neljännellä laskeutumisella. Oikein mukavalta tuntuu olla täällä. Tällä hetkellä istuskelen isän asunnon terasilla, kuuntelen lintujen viserrystä ja syön granaattiomenaa.Lintujen kanssa kilpaa kaikuu tosin välillä myös moskeijoiden rukouskutsut.

Sää täällä on mukavan lämmin, +30 astetta ja pilvetön. Talon läpi käy pieni tuulenvire. Tuntuu hyvältä kuunnella lintujen virkkausta ja aistia auringon lämpö ilmassa. Kuulemma nyt on oikein mukavan viileä ilma. Ei tarvitse istua ilmastoidussa asunnossa ovet ja ikkunat kiinni, vaan voi päästää kevyen pölyisen ilman sisään. Uutena kävijänä aistin vielä hienon pölyn ilmassa, ja ilman kuivuuden, mutta täkäläiset taitavat olla näihin jo sopeutuneita.

Lennot menivät hyvin, mitä nyt hämyiseen Viiniin laskeutuessa kone tömähti sen verran, että happinaamari tipahti esiin. Helsinki-Vantaalla check inissä virkailijan ilme oli hyvä, kun hän näki koneelta määränpääni ja hätkähti taaksepäin: ”Sudaniin! Eipä ole tänään kukaan aiemmin ollut menossa Sudaniin.” Tukholmassa virkailija ei ollut päästämässä minua lennolle ilman viisumia, mutta kollegan tultua paikalle ja viisumimanuaalista katsottua selvisi, että dokumenttini on laillinen ja sen avulla saan viisumini Khartoumin kentältä. Addiksessa järjestelyt olivat hieman hämmentävät, kun kolme lentoa boardasivat samalta portilta samaan aikaan, eikä paikalla ollut kylttejä tai tauluja indikoimassa mistä jonosta boardataan Lusakaan, mistä Pontnoiriin ja mistä Khartoumiin. Aluksi ajattelin, että olen väärällä portilla, kun ensin alettiin boardaamaan kahta muuta konetta.

No kaikki hyvin ja pääsin Khartoumiin, jossa palloilin vajaan tunnin verran tiskiltä toiselle kunnes lopulta sain viisumini. Virkailijat olivat kaikki kuitenkin ystävällisiä, mutta käytännön menettelytavat vain hieman hämmästyttivät meikälälistä. Puseroon hiipii myös epäilys siitä, että juonksenko vain paikallani, kun tällaisesta menettelytavastakaan ei ollut minkäänlaista informaatiota missään, vaan kaikki piti kysellä virkailijoilta. Mutta kaikki hyvin ja sain viisumini. Kirsikkana kakun päällä oli vielä se, että monesta lyhyestä vaihdosta huolimatta matkatavarani olivat saapuneet perille asti!

Iskä olikin mua kentällä vastassa, josta lähdettiin suoraan hänen toimistolleen rekisteröimään viisumini, mikä tulee tehdä kolmen päivän sisällä maahantulosta. Siitä passini etenee sitten maansisäisen matkustusluvan anomisprosessiin, että päästään perjantaina lähtemään pienelle reissulle Port Sudaniin.

Lisää päivityksiä sitten luultavasti sen reissun jälkeen. Päivät sitä ennen taidan ottaa ihan rennosti vain.

Pian päästäänkin tästä päivällispöytään Heatherin herkkuja maistelemaan.

Seuraus tömähdyksestä Viinin kiitorataan. Seuraava yritys meni jo niin hyvin, että se sai matkustamolta aplodit. Etiopia näytti kauniin vuoristoiselta lentokoneesta. Vois olla joskus kiva päästä käymään! Isän kämppä on tosi viihtyisä ja valoisa! Viereinen puutarha aiheuttaa naapurikateutta. Tai ainakin tuo valtava mangopuu! Täällä tuskin tarvitsee hirveämmin huolehtia pesuveden lämmityksestä...

Sudan calling

Sudan - 30.11.2014 23:34

Niin se asia vain huomaamatta eteni ja tuli nyt eteeni; huomenna lähtö Sudaniin! Tiedänkö mihin olenkaan menossa? En. Tämä on uutta ja erilaista. Juuri vasta valkeni, että tarvitsen 150$ turistiviisumia varten (!), enkä usko, että yllätykset siihen vielä loppuvat. Halutessaan matkustaa maan sisälläkin on velvollinen hakemaan siihen erillistä lupaa. Ymmärsin myös, että maasta poistuessa on anottava poistumislupaa.

Vaikuttaapa kontrolloidulta. Tällaiset lupa-asiat ovat myös oiva maaperä korruptiolle. Sudan onkin yksi maailman korruptointuneimmista maista, tietää Wikipedia kertoa. Onneksi Länsi-Afrikassa tänä vuonna riehunut Ebola ei ole saavuttanut Sudania, vaikkakin Sudanissa on ollut oma ebolaepidemiansa männävuosina. Joka tapauksessa, tein ensimmäistä kertaa matkustusilmoituksen ulkoministeriöön, vaikka en pelkääkään mitään oikeasti tapahtuvan. En, vaikka maassa noudatettava islamilainen laki onkin minulle vieras. Mutta voihan jotain aina tapahtua, varsinkaan kun ei tiedä mitä odottaa. Katsotaan, mitä ”maassa maan tavalla” oikeastaan tarkoittaakaan tässä hiljattain sodasta toipuneessa valtiossa.

Tosiaan, Afrikan silloinen suurin valtio, Sudan, jakautui kahtia Etelä-Sudaniksi ja Sudaniksi vuonna 2011. Maa on ollut sisällissotien riepottelema 1950-luvulta lähtien. 1980-luvulla alkanut sota pohjoisen arabien ja etelän kristittyjen välillä vaati 1,5 miljoonan ihmisen hengen vuoden 2005 tehtyyn rauhansopimukseen mennessä. Sillä aikaa vuonna 2003 alkoi Darfurin kriisi Sudanin länsiosassa Tsadin rajalla. Darfurissa sijaitsevalla YK:n pakolaisleirillä on tälläkin hetkellä yli 250 000 pakolaista. Tämän lisäksi myös idässä on noussut kapinallisliikkeitä. Sudan onkin luokiteltu maailman epäonnistuneimpien valtioiden joukkoon. Yhä Sudan ja Etelä-Sudan kiistelevät öljystä, jonka siivittämänä Sudan oli itse asiassa ennen vuotta 2011 yksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista. Ongelma etelän ja pohjoisen välillä lienee se, että suurimmat öljyvarannot sijaitsevat maan ympäröimässä Etelä-Sudanissa, mutta öljynjalostamot sekä Punaisenmeren satamaan vievä öljyputki kulkee Sudanissa, minkä vuoksi Sudan vaatii itselleen sievoisen siivun Etelä-Sudanin myymästä öljystä. Toisaalta, toinen ei taida tulla toimeen ilman toista. Sudanilla ei nimittäin itsellään taida olla paljoa öljykenttiä, joten infran hyödyntäminen voisi jäädä vähäiseksi ilman Etelä-Sudanin öljyä, kun taas Etelä-Sudanin on vaikea myydä öljyään ilman infrastruktuuria. Siellä sitten väännetään kättä kakkupalan koosta… sen sijaan että keskityttäisiin koko kakun kasvattamiseen?

Mutta, alue on maantieteellisesti ja historiallisestikin kiinnostava. Ilmeisesti Etelä-Sudanissa kasvaa jonkin verran viidakkoa ja sademetsää, mutta Sudan itsessään taitaa olla enimmäkseen aavikkoa Niilin varren vehreämpää kasvustoa lukuun ottamatta. Maassa on paljon historiaakin, muun muassa Nuubialaisten pyramideja Meroëssa.

Minulla on etuoikeus päästä tutustumaan tähän maailmaan hyvin läheisesti, sillä olen saanut viisumin isäni kutsumana. Avoimin mielin ja innolla odotan huomenna alkavaa matkaa! En ole koskaan ollut vastaavanlaisissa olosuhteissa tai islamilaisessa kulttuurissa.

مع السلامة

Tip of Africa V

Etelä-Afrikka - 10.2.2012 04:33

Keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Viimeinen kokonainen päivämme Kap Kaupungissa. Ensimmäinen asia herätessä oli katsoa ulos pöytävuorelle, jonka juurella asuimme. Jes, se on täysin pilvetön!

Vuoren päälle pääsee vaijerihissillä, mutta minä halusin kiivetä vuoren päälle omin avuin. Olisi ollut mukava kiivetä Andyn ja Paijun kanssa, mutta Andyllä oli polvi niin kipeä, ettei hän voinut lähteä mukaan. Niimpä sovimme, että tapaisimme vuoren päällä. Minä lähdin pari tuntia Paijua ja Andyä aikaisemmin, jotta olisimme suunnilleen samaan aikaan ylhäällä. Päivän lämpötila oli jo 30 asteessa, kun lähdin kiipeämään. Vastoin kaikkia opasteita en kiivennyt siis ryhmässä, vaan yksin, ilman karttaa. Olin toki ottanut mukaani aurinkorasvaa, pari pulloa vettä ja kameran. Nousu kiipeämisen alusta oli 600 korkeusmetriä 1060 metriin vuoren huipulle. Mutta miten vaikeaa se voisi olla?

Eihän siellä todellisuudessa yksin ole. Paikka on täynnä turisteja, osaa palaa takaisin kesken nousun ja osa paikallisista ”juoksee” ylös joka-aamuisen lenkkinsä. Kumpiakin näki. Pidän itseäni melko sinnikkäänä ja suoritan haluamani asiat loppuun lähes hinnalla millä hyvänsä. Kolmannella yrittämällä pääsin oikealle reitille. Lähtöasemalla minua neuvottiin pysymään koko ajan oikealla. Kiitin kaveria vinkistä ja jonkin aikaa ylös kavuttuani tuli ensimmäinen haara oikealle ja lähdin sinne. Näin ihmisiä kuitenkin kävelevän yläpuolellani. Kävelin jonkin aikaa kunnes huomasin, että olen kävelemässä alaspäin. Palasin takaisin tienhaaraan. Kiipesin hetken matkaa ylöspäin ja seuraavassa tienhaarassa lähdin taas oikealle, sille tielle, jossa olin nähnyt ihmisiä kävelevän. Kävelin tätä tietä pitkälle. Vastaani tuli kolme miestä ja olettaen, että olin tulossa huipulta he kysyivät, että oliko solassa yhtään viileämpää. Naurahdin siihen jotain kunnes ymmärsin kysyä, että mistä he olivat tulossa. Kävi ilmi, että he olivat lähteneet alhaalta toiselta asemalta ja olivat menossa huipulle. Myönsin erehtyneeni jo toistamiseen ja lähdin heidän matkaansa. Nyt olin jo aika paljon aikataulua jäljessä, enkä ehtisi näiden miesten tahdilla millään sovittuun aikaan tapaamaan Paijua ja Andyä ylhäällä. Saavuttuamme takaisin edelliseen risteykseen otimme tällä kertaa vasemman reitin, jonka jälkeen pian tuli uusi haara oikealle ja siinä luki ”Platterkip Gorge”. Viimein pääsin oikealle tielle. Miehet tiesivät sen, koska olivat kiivenneet ennenkin. He olivat kolme liikemiestä Johannesburgista, jotka olivat liikematkalla Kap Kaupungissa.

En ehtinyt juuri pysähtyä katselemaan maisemia vaan kiiruhdin ylöspäin ja olin pian aivan uuvuksissa, koska askelmat muuttuivat entistä korkeammiksi ja jyrkemmiksi. Kuumuus ei hellittänyt ja lisäksi solassa ei tuullut yhtään. Molemmat vesipulloni olivat tyhjät. Pöydän päälle päästyäni tunne oli helpottunut. Lopussa mietin jo takaisinpäin kääntymistä, kun jokainen askel tuntui niin raskaalta, mutta en kai tosissani silti olisi kääntynyt. Hiestä märkänä tapasin Paijun ja Andyn ylhäällä reilut 20 minuuttia myöhässä. Ylöspääsyn tunne oli mahtava. Ostin ison mukin kylmää limsaa ja se maistui parhaalta limsalta ikinä. Mahtavia näkymiä osasi arvostaa, kun oli alhaalta asti joutunut kapuamaan. Huvittuneena katseli ihmisiä, joilla ei ollut käsitystä miten mahtava oli kiivetä ylös ja nähdä tämän maiseman avautuvan. Tunsi, että oli ansainnut nähdä sen majesteettisuuden.

Pöytävuori on nimensä mukaisesti aika tasainen. Vaikka olin aika väsynyt, niin lähdimme vielä patikoimaan pöydän toisesta päästä toiseen päähän katselemaan maisemia. Matkalla kuulin Andyltä, että vuorelta voisi laskeutua alas köysillä. Pidin ajatusta vuoroin kammottavana korkeuden vuoksi, mutta toisaalta halusin tehdä sen ajatellen, että se olisi matkani hetki, jolloin tekisin jotain mitä kovasti pelkäsin. Vähän niin kuin Andyn haisukellus. Tiesin, että se olisi jotain aivan upeaa ja haluaisin ehdottomasti tehdä sen, vaikka pelkäsin sitä. Lisäksi se sopisi hyvin luonnolliseen tapaan nousta ja laskeutua vuorelta. Hintakin oli vaivaiset 50€.

Menimme kiipeilypaikalle ilmoittautumaan, mutta siinä ei ollut silloin ketään kenelle ilmoittautua, joten kävimme kahvilassa tankkaamassa vähän energiaa, koska päivä oli ollut aika vaativa. Mutta sitten köysipaikalle palatessamme huomasimme harmiksi, että he laittoivat juuri kamoja kasaan. Kysyin, että olisinko vielä voinut mennä, mutta he sanoivat, että valitettavasti he just ottivat köydet pois, huomenna sitten… no en ehtisi enää huomenna. Tämä oli valitettava takaisku. Olin jo niin henkisesti valmistautunut voittamaan itseni!

Myöhemin päivällä teimme vielä viimehetken ostoksia ja löysimmekin ihan mukavaa tuotavaa kotiin. Ostin hienon käsintehdyn kokoontaitettavan pöydän, joka toimii myös shakkipöytänä. Lisäksi löysimme joitain koruja ja muita käsitöitä.

Mutta viimeiselle päivälle sattui ikävä kokemus. Nimittäin kun olimme menossa lounaalle vartioidulle Long Streetille, niin mukaamme lyöttäytyi kerjäläinen, joka ei lähtenytkään pois niin kuin muut kerjäläilset yleensä. Hän kerjäsi rahaa perheensä elättämistä varten (sama värssy jokaisella kerjäläisellä), hetken kuluttua hän alkoi puhumaan itkevällä äänellä, mikä kuulosti todella ikävältä, mutta olin saanut neuvon, ettei heille saa antaa rahaa, koska se kannustaa heitä jatkamaan bisnestään. Paiju ja Andy kävelivät hieman edempänä, joten olin kerjäläiselle helpompi yksinäinen kohde. Yritin olla vain katsomatta häneen ja puhumatta hänelle mitään. Sitten hän alkoi sanoa, että näkee etten ole paha ihminen. Koko ajan hän oli aivan minussa kiinni ja yhtäkkiä alkoi kuiskailemaan. Hän sanoi päässeensä juuri vankilasta ja kärsineensä siellä 7 vuoden tuomion murhasta. Hän sanoi, että haluanko hänen palaavan tuolle tielle. Olin vain hiljaa ja kävelin eteen päin. Sitten hän käski minun taas antaa rahaa ja sanoi, että voisi aivan hyvin ottaa puukkonsa ja ryöstää minut, hän on tehnyt sen ennenkin, mutta halusinko tosiaan että hän palaisi sille tielle. Ääni ei enää ollut samanlainen valittava ja säälittävä kuin aiemmin, mutta epätoivoinen yhä. Pelkäsin enkä tiennyt yhtään mitä tehdä, mutta olin vain hiljaa ja yritin kävellä nopeampaa Paijun ja Andyn luo.Kävelin jopa tien yli toiselle puolelle nopeasti auton edestä, mutta mies oli kiinni minussa kuin iilimato. Olin aivan varma, että pian tuntisin veitsen kyljessäni. En tosiaankaan halunnut, että hän palaisi rikosten teille, enkä epäillyt etteikö hän olisi jotain sellaista joskus tehnytkin. En vain voinut uskoa, että sellaista voisi tapahtua keskellä kirkasta päivää. Hän jatkoi toistamista, että voisi ottaa puukkonsa ja ryöstää minut. Mielessäni kiehui. Tiesin, että hän oli huijari alun perin ja kertoi minulle vain sympatiaa herättävää peitetarinaa, mutta en viitsinyt sanoa hänelle mitään minkälainen kiero konna hän oli, sillä se olisi voinut suututtaa häntä vielä lisää ja saada aikaan ajattelemattomia tekoja. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen poikkesimme kadulla erääseen sushiravintolaan, jonne mennessä mies tarttui käteeni ja yritti vetää minut pois, mutta tuli lopulta itse mukaan ravintolaan, jolloin pyysin tuhtia tarjoilijaemäntää ajamaan miehen pois. Mies lähti, mutta sanoi odottavansa kunhan tulemme ulos! Olin aivan kauhusta kankeana ja samalla vihaa täynnä, mutta yritin pitää itseni viileänä ja kertoa Paijulle ja Andylle mitä oli tapahtunut ja, että jatkossa täytyy kävellä tiiviimmin yhdessä. Näin siis erittäin ikävä kokemus matkan viimeiselle päivälle ja myös ensimmäinen vastaava kokemus koko elämäni aikana missään, kun koen itseni näin uhatuksi. Mietimme jo Andyn kanssa veitsen ostamista seuraavassa liikkeessä. Onneksi emme törmänneet mieheen enää sen koommin.

Viimeisen iltamme Afrikassa ikuistimme Long Streetin Mama Africa ravintolassa menevän afrikkalaisen livemusiikin tahdissa. Illan erikoisena ateriana sain krokotiili – gudu – springbok pataa.

Illalla vartijoita oli enemmän kuin päivällä ja tuntuikin, että illalla oli turvallisempi kulkea, vaikka matkallamme Mama Africasta hostellilleme meille tultiin useaan otteeseen kaupittelemaan marijuanaa, mutta he ovat melkoisen leppoisia tapauksia, jotka ovat vain ihmeissään ettemme halua ostaa.

Torstai 12. tammikuuta 2012

Lähtöpäivänämme Kap Kaupunki oli ensimmäistä kertaa pilvinen. Aikamme täällä oli tullut päätökseen. Meidän elämämme palaisivat nyt Suomeen!

Ensin kuitenkin kaikkea kivaa ostettavaa Johannesburgin lentokentältä kotiin vietäväksi! Se on kyllä hyvä pitää mielessä, Johannesburgin lentokentältä saa edullisesti lähes kaikkea afrikkatavaraa vaatteista käsitöihin. Eri asia on se, paljonko rahasta päätyy sinne minne toivoisit sen päätyvän.

Kiitoksia mielenkiinnosta blogiani kohtaan! Lukijoiden ansiosta Laurin matkablogi on valittu toistamiseen Suomen top-10 matkablogien joukkoon! Upea saavutus!

Matkustelemisiin!

Lauri

Seuraavia reissuja odotellessa kannattaa käydä tutustumassa matkalla olevien ystävieni blogiin osoitteessa vanoset.com

Tip of Africa IV

Tiistai 10. tammikuuta 2012

Edellinen päivä oli vaatinut veronsa yhdeltä jos toiselta, mutta ei auttanut itku markkinoilla, kun Andy lähti aamun valjetessa toteuttamaan pitkäaikaista unelmaansa, nimittäin haisukellusta. Kyseessä oli jälleen kerran koko päivän reissu, jolle minulla ja Paijulla ei ollut kiinnostusta 150€ hintalapulla.

Paijun kanssa puolestamme vietimme ”rentoa välipäivää”. Paiju valitti aamulla huonovointisuuttaan, tällä kertaa ei kuitenkaan ollut kyseessä mosambikilainen mahapöpö. Itselläni vointi oli yllättävänkin hyvä, itse asiassa meistä se kaikkein skarpein, ainoana huolena oli vain se, että olin hukannut huoneeni avaimet. Etsin oman huoneeni, vaatteeni, rinkkani, Paijun ja Andyn huoneen, mutta avaimia ei löytynyt. Etsin uudestaan huoneeni ja katsoin vaatteiden taskut. Katsoin vielä kolmannen kerran sängyn alle ja siellähän ne tietysti olivat! Olisi kannattanut laittaa rillit päähän heti aluksi.

Päivä oli jälleen kerran aurinkoinen ja pilvetön. Nyt myös pöytävuori oli pilvetön. Houkutus lähteä oli kova, mutta olimme sopineet, että menisimme yhdessä sitten Andyn kanssa. Tällaisina pilvettöminä päivinä, mitä Kap Kaupungissa ollessamme kaikki olivat, lämpötila oli noin +30 asteen tietämissä. Söimme tukevan aamiaisen ja lähdimme Paijun kanssa kävelemään Long Streetiä pitkin kauppoja ja ihmisiä katsellen. Kävelimme pitkän matkaa aivan kadun toiseen päähän lopulta uupuneina. Halusimme syödä sushia emmekä tienneet oikein minne mennä. Olimme nähneet pari shushipaikkaa kadulla, mutta sinne oli aika pitkä paluumatka. Taksi Waterfronttiin oli toinen ajatus, mutta emme nähneet missään takseja, eikä meillä ollut puhelinnumeroa (olisi ehkä voinut kysyä joltain). Olimme jonkun liikerakennuksen sisällä, jossa oli paljon liikemiehiä ja -naisia. Kävelimme sieltä välillä sisään ja ulos miettien mitä tehdä, takseja ei näkynyt. Paikka vaikutti autiolta, mutta ovilla oli mainos sushista puoleen hintaan. Emme kuitenkaan nähneet missään mitään sushiravintolaa. Ainoastaan kahvilan ja jonkun Food lover’s nimisen paikan, joka näytti vihanneskaupalta. Kävelimme lähemmäs tuota vihanneskauppaa ja huomasimme sen olevan paljon muutakin! Se oli täynnä lounastavia työntekijöitä. Tarjolla oli vaikka mitä ruokaa ja löysimme sieltä jopa sushi junamme! Hieman epäröimme, koska sushi oli paljon kalliimpaa kuin sikäläinen ravintolaruoka yleensä. Normaalisti kuudella eurolla sai mahtavan ravintolaruoan. Nyt yhden sushilautasen hinta saattoi olla 3,5 euroa. Halusimme kuitenkin syödä sushia ja päätimme jäädä. Saimme aivan erinomaista palvelua ja ilmeisesti olisimme voineet tilata mitä vain kaupasta/ruokalasta. Mielemme teki tuorepuristettua appelsiinimehua! Sitä siis. Mehu oli tuoretta ja hedelmistä puristettua, mutta sushi vasta olikin hyvää. Istuimme suoraan japanilaista kokkia vastapäätä, joka valmisti edessämme sushitaideteoksia, jotka olivat maukkaimpia koskaan maistamiani! Söimme kylläksemme eikä lounaalle tullut yhteishintaa kuin sen 17 euroa tippeineen lopulta kuitenkaan.

Nyt meillä oli taas voimia kävellä vähän aikaa ja päätimme lähteä biitsille. Kävelimme suuntavaistoni mukaisesti ja aavistukseni osui oikeaan sillä löysimme pian taksipysäkin, josta saimme neuvoteltua edullisen seitsemän euron taksikyydin Camps Bayn rannalle toiselle puolen pöytävuorta. Biitsi oli aivan huikea ja sää otollinen. Jotain oli kuitenkin vialla. Ei pelkästään se, että olimme lähteneet ekstemporee ilman pyyhkeitä ja uikkareita. Vedessä ei ollut ketään. Eikä se johtunut liian suurista aalloista tai hai-uhkasta. Se johtui Atlantista, auringosta ja Etelä-Mantereesta. Cape Town on nimensä mukaisesti niemi, jonka toisella puolen Intian valtameri ja toisella puolen Atlantti. Intian valtameressä vesi on lämmintä, mutta Atlantin puolella se onkin jääkylmää. Lämpötilaero johtuu merivirroista. Varsinkin näin kesäisin vesi on erityisen kylmää, sillä aurinko sulattaa Etelä-mantereen jäätikköä kuljettaen jääkylmää vettä Kap Kaupungin rannoille. Ei siis mikään tavallinen biitsikohde kuten Durban Etelä-Afrikan itärannikolla. Capetonian surffarit ovatkin lähes suomalaisiin avantouimareihin verrattavia hulluja. En valehtele sanoessani, että keskellä 30 asteen hellettä Camps Bayn vesi oli 10 asteista. Rantavedessä vähän aikaa seisottuani en enää tuntenut jalkojani. Rantahiekka oli jäätävän kylmää myös. Erikoinen kokemus.

Jonkin aikaa Campsillä chillailtuamme tarkistimme rantakulttuurin suositulla Cliffton beachilla, joka oli lyhyen kävelymatkan päässä. Välihuomautuksena voin sanoa, että niemen rannassa kulkeva Victoria Road on yksi maailman upeimpia. Se kiemurtelee paikoin korkealla meren yläpuolella jyrkkiä seinämiä pitkin ja aivan rannan tuntumassa. Tien molemmin puolin rakennetut monikerroksiset lukaalit kattoparkkeineen ja uima-allasterasseineen tuovat esille sen, että maassa on kultaa ja timantteja. Cliffton on jaettu neljään osaan. 4. biitsi on lapsiperheille, 3. biitsi on (epävirallisesti) homoille, 2. biitsi on nuorison suosima ja 1. biitsi on tietysti ykkösluokan ihmisille. Sieltä bongaa mallit ja kehonrakentajat. Kävelimme koko Clifftonin läpi todistaen tämän kaiken omin silmin todeksi.

Illan päätteeksi olimme kaikki yhdessä hostellilla. Andy oli päässyt toteuttamaan unelmansa ja uimaan haiden kanssa. Haisukellushan se oikeastaan on, niin että Andy oli sellaisen häkin sisällä ja hait tulivat katsomaan Andya. Vähän niin kuin mitä aiemmin tässä viestissä kuvailin. Suurimmat valkohait olivat kuulemma olleet kuusimetrisiä.

Nyt alkoi jo ruokakin maistua. Illalla menimme syömään aasialaiseen ravintolaan.

Tip of Africa III

Maanantai 9. tammikuuta 2012

Tälle päivälle olimme suunnitelleet Kap Kaupungin maamerkin, pöytävuoren valloitusta. Päivä oli aurinkoinen ja pilvetön muuten, paitsi juuri pöytävuoren päälle oli juuttunut pilvikerros. Joskus saattaa käydä näin. Emme siiis nousisikaan vuorelle tänään ja Paijulla oli muutenkin aamulla puolestaan mahakipuja. Dormissani oli yöpynyt kaksi amerikkalaista naista, jotka sanoivat aamulla olevansa menossa viinikiertueelle, jonka he olivat varanneet jo kauan sitten. Sittemmin he olivat saaneet Wine Fliesin esitteen, joka kuulosti todella hyvältä ja olisivat mieluummin tehneet sen kiertueen. Sanoin meidänkin ajattelevan viinikiertuetta jossain vaiheessa ja niinpä he antoivat esitteen minulle. Pöytävuorireissun peruuntuessa kello oli jo lähes 10, joten ajattelin, ettei viinikierroksille enää varmaan sinä päivänä ehtisi, mutta kokeilin tuuriani ja soitin Wine Fliesille. He vastasivat, että valitettavasti tämä päivä on jo täynnä ja lähtenyt matkaan. Hän tarjosi seuraavaa päivää, mutta sanoin, että tämä päivä olisi parempi. Hän oli hetken aikaa hiljaa ja kysyi, että missä mahdoimme olla. Sanoin, että olemme Cape Town Backpackersillä, jolloin hän innostui ja sanoi, että tehdäänkin nopea suunnitelmien muutos. Heillä on nimittäin tulossa auto hakemaan kahta tyttöä hostelliltamme, jotka he olivat unohtaneet hakea aamulla. Auton oli tarkoitus ottaa muu kiertueporukka kiinni. Meitä käskettiin olemaan valmiina 10 minuutin kuluttua. Sanoin, että okei, me lähdetään! Ei oltu vielä tietenkään ehditty syödä aamupalaa ja minun viimeisten päivien syöminenkin mahtuisi yhdelle lautaselle, joten viinimaistelut aamupalaksi kuulosti hurjalta!

Andy oli ihan mukana, mutta Paiju, oletettavasti, hieman epäili vointiaan. No, Paiju tuli lopulta vessasta..(meikkaamasta?) ja hypättiin autoon. Olimme siis tosiaan samassa autossa kahden amerikkalaisen kämppikseni kanssa. Loppuen lopuksi heidän tilaamansa matka olikin siis Wine Fliesin. He olivat vain maksaneet siitä noin 10€ enemmän, me maksoimme päivästä noin 55€. No, päivä tästä vain parani. Kävi ilmi, että meitä ei liitettäisikään 15 hengen aikaisemmin lähteneeseen kiertueporukkaan, vaan meille viidelle nuorelle olisi oma opas (Ryan) ja oma (oppaan) tila-auto. Ryanillekin tilanne oli tullut aivan yllättäen. Hänen vaimonsa oli nakittanut Ryanin vapaapäivänään tiskaukseen, siivoamiseen ja muihin kodinhoitotöihin, joita hän oli parhaillaan laiminlyönyt sohvallaan katsoen erinomaista viiniaiheista elokuvaa, Sideways, kun hänet oli kutsuttu äkkiseltään päiväksi viinioppaaksi. Se oli kuulemma juuri, mitä hän oli toivonutkin. Ryan oli erittäin mukava ja rento tyyppi, joka tuli oikein hyvin toimeen kanssamme. Lisäksi hänellä oli erinomainen viinituntemus, joka oli kehittynyt harrastuksesta ammatiksi.

Etelä-Afrikka tunnetaan erinomaisista viineistään ja tähän tuntemukseen meitä auttoi Ryan pääsemään paremmin sisään. Lähialueella on jopa huikeat 200 viinitilaa, joista vierailimme viidellä erilaisella viinitilalla ja maistoimme noin 35 eri viiniä sekä erilaisia juustoja ja poimimme jopa mansikoitakin. Ensimmäisellä viinitilalla, Villiera, tutustuimme erinomaisten viinien lisäksi aivan ruohonjuuritasoon, eli viiniköynnöksiin ja niiden kasvatukseen. Kävimme koko viinintekoprosessin läpi tutustuen tehtaan laitteistoon. Sanotaan, että viininteko voi olla erittäin teknistä, hienostunutta, oikeaa insinööritiedettä, tai sitten sitä voi tehdä kokemuksella, tuntumalla ja omaan makuun ja vaistoon luottaen. Laitteistoa on lämpökameroista polkusankoihin. Valmistustavasta huolimatta prosessi on erittäin herkkä ja erityisesti säilytysprosessissa joudutaan valitettvan usein kaatamaan pitkään kypsytettyjä viinejä viemäriin. Säilytystynnyriin ei sovi päästää happea liiaksi, kun viinin säilytyksen aikana maistellaan. Viinin oikeaoppisesta maistamisestakin opimme perusteet, jotkut paremmin kuin toiset. Tai sanotaan, että toisilla on tarkempi makuaisti kuin toisilla. Paiju osasi kertoa erinomaisen tarkasti, mitä makuja hän viinissä maistoi, mutta toisaalta hänen mielestään jokainen 35 viinistä oli erittäin hyvää! Viiniä voi katsoa valoa vasten ja nähdä sen tummuudesta tai värisävystä, onko kyseessä nuori vai vanha viini. Viiniä voi tuoksutella, mutta aromit tulevat paremmin esille, kun antaa hapen sekoittua viiniin esimerkiksi sitä lasissa pyörittelemällä. Oikeaoppisessa maistamisessa viiniä tulisi hieman purskuttaa suussa, jolloin siitä saa paremmin makuja esille ja eri viinit tuntuvat eri lailla kielen eri osissa, joissa on eri makualueet. Viinin voi sylkäistä sylkykuppiin, niin kuin meidän opas teki (ehkä ihan hyvä, koska hän oli kuski) tai sitten sen juo alas, mutta tärkeää on vielä lopuksi maistella millainen maku viinistä lopuksi suuhun jää. Kaiken tällaisen perusteella asiansa tunteva viininmaistaja osaa sanoa viinin iän, alkuperäalueen, jopa poiminta-ajankohdan, säilytystynnyrin laadun (huom. pelkästään eri tammilaatujakin on ainakin 60 erilaista) ja mahdolliset lisätyt maut. On niitä turhempiakin taitoja olemassa.

Villiera oli yksi päivämme edistyneimmistä viinitiloista, tai ehkä jopa se hienoin ja muodikkain. Ei silti täysin persoonaton, sillä näimme omistajan pojan (tulevan omistajan), jotka ovat kuulemma suosittuja eteläafrikkalaisten nuorten naisten keskuudessa… Maistoimme luultavasti yhteensä noin seitsemää (keskiarvo) viiniä, joista yksi oli eteläafrikkalainen shampanjakin, mutta ei kuitenkaan sillä nimellä, koska aitoa shampanjaa tuotetaan ilmeisesti vain Ranskassa (?). Joka tapauksessa, muistaakseni viinit maistuivat toisistaan erilaisilta, mutta sen ainakin muistan, että viininmaistelu oli hauskaa puuhaa heti ensimmäisestä pullosta lähtien! Ryan vei meidät seuraavaksi Fairviewin hienolle viinitilalle, jossa saimme aamupalaksi syödä juustoja niin paljon kuin halusimme. Aamupalalla ainoa tarjottava juoma tosin oli viiniä. Mutta sehän oli koko ajatuskin – juustot ja viinit sopivat yhteen, niin muuten sopii! Kunpa vain muistaisin mikä viini sopi minkäkin juuston kanssa… Eron huomasi kun ensin maistoi viiniä ja sitten söi juustoa, kun sitten uudestaan otti viiniä, niin huomasi miten erilaiselta ja hyvältä (jos sopi juuston kanssa) viini maistuikaan! Muistelisin, että viinitilan lähellä oli seepra- ja strutsiaitaus, jonne Ryanilla oli aikaa viedä meidän pienryhmämme. Matkalla ajoimme myös kirahviaitauksen ohi.

Alue, jossa pääasiassa liikuimme oli nimeltään Stellenbosch. Se on sisämaassa noin 30min ajomatkan päässä Kap Kaupungista. Stellenbosch on 60 000 asukkaan kaupunki, joista 35 000 on opiskelijoita. Yliopistolla voi opiskella pääaineenaan muun muassa viininviljelyä. Kolmas viinitilamme oli pieni tila nimeltään Boer and Brit, joka juontaa nimensä siitä, että sen omistaa britti ja buuri. Heidän hittinsä on kaljapullossa myytävä viini nimeltään Bob Your Uncle. Se ei ollut kovinkaan erikoista tosin. Toinen erikoisuus heidän viineissään oli ainutlaatuiset ei-tyypilliset viinietiketit, jotka saattoivat olla hauskoja piirroksia tai esimerkiksi vetureita yms. asiaan sopimatonta. Muistan myös, että heillä oli aivan valtava koira.

Neljäs viinitila oli entisen menestyksekkään eteläafrikkalaisen (Springbok) rugbypelaajan (amerikkalaista jalkapalloa ilman suojia) Gerhard du Toitin omistama. Annandalella viiniä tuotettiin hyvin vähän, mutta se oli sitäkin kalliimpaa. Heidän viininsä on lähes vastakohta Villiera tyyppiselle ”teolliselle” viinille. Annandalella viini pyritään valmistamaan mahdollisen luonnollisesti ja perinteisesti. Heillä oli erinomaisia punaviinejä, joista osa hyvin vanhaa vuosikertaa. Itse asiassa, Ruotsin kuninkaallisten häissä tarjoiltiin Annandalen Shiraz punaviiniä. Pääsimme tutustumaan heidän tunnelmalliseen perinteiseen viinikellariin, jossa moni hämähäkki viihtyi varmasti myös.

Ennen viimeistä viinitilaa pysähdyimme poimimaan mansikoita, joita sai itse poimia (ja syödä) niin paljon kuin jaksoi ja maksoi vain vaa’alle tuomistaan marjoista. Ja kilohinta oli naurettavat pari euroa. Täytyy kyllä myöntää, että eivät ne olleet aivan yhtä maukkaita kuin Suomussalmen mansikat. Joka tapauksessa maistuivat oikein hyvin rose viinin kanssa.

Pitkä viininmaistelupäivämme päättyi hulppealle De Morgenzonin viinitilalle, jossa Paiju vieläkin pystyi poimimaan eri makuja viineistä, tosin kaikki olivat edelleen muka erittäin hyviä. Täytyy siis tarkentaa, että kuski käytti sylkykuppia, emme me. Mielestäni viini alkoi maistua jo pahalta. Tällä viimeisellä tilalla hämmästelin lähinnä sen ylellisyyttä. Oli kartanoita, kauniita viinitiloja, tarkasti leikattuja nurmikoita, värikkäitä kukkapuskia ja karppilampi. Mikä tässä viinitilassa sitten oli erikoista? Se, että viineille soitettiin jatkuvasti klassista musiikkia. Joku oli tehnyt sellaisen tutkimuksen, että klassisen musiikin ääniaaltojen aiheuttamalla värinällä on positiivinen vaikutus viinien kasvuun. Joku vielä uskoi sen ja asensi tilalleen varmasti mielettömän kalliit säänkestävät äänentoistolaitteet ympäri viinitilaa. No, olivat he kuulemma jättäneet jonnekin asentamattakin ja huomanneet, ettei viini siellä kasvanut yhtä hyvin. Miettikääpä sitä.

Mahtavalta oppaaltamme saimme vielä mahtavan päivän päätteeksi pullon rose viiniä. En tiedä oliko porukamme muilta jäseniltä mansikat jo loppu vai miksi viini ei maistunut. Jouduin sitten juomaan lähes koko pullon yksin. Ugh, teitä kehottaisin syömään aamupalan ja muistamaan juomaan vettä viinikiertueenne aikana, eikä se sylkykupin käyttökään niin huono tapa ole. Muistelen, että kertomuksessa oli vielä sellainen juonenkäänne, että viimeisen viinitilan viininmaistattaja ja -esittelijä oli oppaamme vaimo, joka lähti päivän päätteeksi mukaamme viettämään yhdessä iltaa, jonnekin. Oikea viininrakastajien perhe siis! Kukahan siellä sitten lopulta tekee niitä kotitöitä?

Tip of Africa II

Sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Aamulla olo oli jo parempi ja pääsin pystyyn. Mitään en kuitenkaan ollut vielä halukas syömään, koska sitten vatsa potkisi taas vastaan. Päivä oli kuin morsian, lämmin, kaunis ja täynnä odottamattomia seikkailuja.

Satuimme saamaan hyvän taksikuskin, Rashidin, joka oli Intiasta kotoisin, kuten monet maahanmuuttajat Kap Kaupungissa. Intialaisten on helppo sopeutua Etelä-Afrikkaan, pelataanhan molemmissa maissa krikettiä, baseballin tapaista peliä, jossa ottelua voidaan pelata useita tunteja päivässä muutaman päivän ajan. Formulakansalle tällainen penkkiurheilu voi tuntua tylsälle, vaikka kiinnostavampaa se minusta on kuin katsoa kliinisen tarkasti ajavia autoja. Rashid sattui olemaan myös virallinen opas. Hyvän asiakassuhteen luomiseksi hän tarjoutui esittelemään kaupunkiaan ja sen historiallisia rakennuksia ensimmäisen kerran ilmaiseksi. Satuimme pysäyttämään hänet, kun hän oli juuri viemässä lapsiaan leikkikouluun, sunnuntaina. Matkalla opimme muun muassa siitä kuinka taidokkaita buurit (hollantilaiset) ovat siirtämään merta kauemmaksi. Rantaa oli siirretty kaupungin keskustan tieltä joitain neliökilometrejä. Samaa he kuulemma tekevät Amsterdamissakin. Arkkitehtuurillisesti Kap Kaupunkihan oli varsin mielenkiintoinen ja säväyttävä. Vaikka en arkkitehtuurista mitään tiedäkään, niin kauniimmalta se Kap Kaupungissa näytti kuin Johannesburgissa. Ja kyllä vanha tiili aina Suomen lasi- ja metallikonttorikeskukset voittaa. Kaupungissa on lisäksi joitain juutalaisia, joilla on oma kaupunginosa kouluineen ja museoineen. Lisäksi on erittäin mielenkiintoista, että Kap Kaupungin niemimaalla sijaitsee Afrikan ainoa ydinvoimala. Sitä ei tosin kaupungista millään näe, ei vaikka kiipeäisi vuoren päälle. Mutta niin ne kaikki sanoivat, että siellä se on satamalahden vastarannalla. Olisi ollut hyvin mielenkiintoista tehdä tutustumismatka tähän afrikkalaiseen energiantuotantolaitokseen. Olenhan jo päässyt tutustumaan vesivoimaankin, joka oli varsin valloittavaa, kuten uusiutuvan energian kuvitella saattaa. Ehkä farmillekin voisi rakentaa pienen ydinvoimalan, kynän kokoinen uraanitikkuhan riittäisi kattamaan keskimäärin yhden ihmisen koko eliniän energiatarpeet. Toisaalta, kestävän kehityksen kannalta uusiutuvan energian hyödyntäminen on välttämätöntä. E=mc2 kaavan avulla voimme vain kuvitella miten valtavan paljon energiaa ympärillämme onkaan. Kyse on vain sen vapauttamisesta – arvoista – sähköistämisestä – energiasta – ja teknologian kehittämisestä – VASEK.

Rashid ajoi meidät Waterfrontiin, koska halusimme mennä apteekkiin. Siellä sattui toki olemaan paljon kaikkea muutakin. Muun muassa iso Waterfrontin ostoskeskus ja kiehtova Two Oceans akvaario. Ostin kaupasta hedelmiä syötäväksi, koska uskoin niiden tekevän minulle hyvää. Tulin kylläiseksi ja olo oli kevyt. Lähdimme tutustumaan merten ihmeelliseen maailmaan jo mainittuun akvaarioon. Olin käynyt Durbanissa ja Australiassa jo vastaavanlaisissa akvaarioissa, joista jokainen väittää olevansa eteläisen pallonpuoliskon paras ja hienoin. Itse annan pisteet Durbanille, koska siellä oli delfiinejä. Pidän delfiineistä. Mutta oli täälläkin taas silti viihdyttävää katseltavaa. Nyt kun on nähnyt näitä haikaloja, rauskuja ja muita, niin olisi kiva joskus nähdä niitä haukia, ahvenia ja särkiäkin.

Päätimme ostaa City Sight Seeing bussiin kahden päivän liput ja lähdimme kiertoajelulle. Päivän teemana jatkuivat eläimet ja seuraavana vuorossa oli World of Birds ja Monkey Jungle, jossa oli yli 3500 eri eläinlajia. Myöhästyttiin juuri parilla minuutilla, että oltaisiin ehditty apinaviidakkoon, jossa olisimme saaneet olla uteliaiden apinoiden keskellä kummasteltavana. Minusta olisikin hauska idea perustaa ihmistarhoja, joihin eläimet voisivat tulla katsomaan kaikenlaisia ihmisiä. No, katkaisen idealta siivet välittömästi, enkä anna mielikuvitukseni kuvitella minkälaisia ihmisiä häkeissä olisi ja miten eläimet niitä mulkoilisivat. Ongelmallista kuvitella ihminen paikalleen pysähtyneeksi ja toimettomaksi, eihän se enää osaa olla niin. Täytyyhän sillä nyt joku iPhone vähintään olla. Hauskaa, itse asiassa sehän riittäisi ja ihminen olisi täysin onnellinen. Nykyiseltäänkin se elää pienessä häkissä näyttöpäätteensä äärellä, jossa ne muutkin on. Siihen mahtuu kaikki, koko ihmisen elämä ja muiden elämät mahtuu siihen älypuhelimeen. Ei oo elämä tylsää. Te siellä tulevaisuudessa kun luette tätä niin uskokaan tai älkää, mutta lapsena minun piti itse keksiä tekemistä. Ja joskus sitä mietittiin kavereiden kanssa ihan samassa paikassa ja ajassa. Katselimme apinoita siis vain verkon takaa. Lintujen kanssa sentään pääsimme samoihin metsiin ja saimmekin pari näppärää lähikuvaa – ei yhtään pöllömpää.

Pitkä päivä alkoi lähentyä loppuaan, mutta ehdimme vielä hypätä bussiin, joka vei meidät Signal Hillille katsomaan upeaa auringonlaskua. Signal Hill on kukkula keskustan ja rannan tuntumassa, josta oli tapana ampua kello 12 aikaan tykillä merkkilaukaus merellä odottaville laivoille kellonajasta ja samalla viestittiin myös satamassa olevien laivojen määrästä, en kyllä nyt tarkalleen muista miten. Tykistä noussut savu oli merkkinä toiselle kukkulalle, joka vuorostaan ampui ja niin viesti kulki vuorelta toiselle ja kaupungista toiseen. Tämä oli siis aikaa ennen facebookia, sähköpostia, internettiä, 3g puhelimia, langattomia puhelimia ja mitään puhelimia ylipäätään. Sitä aikaa, kun laivat oli puuta ja miehet rautaa. Se Signal Hillistä. Hillittömät olivat kuitenkin näkymät ajaessa tuolle kukkulalle! Pöytävuoren päälle alkoi muodostua nk. pöytäliina auringon laskiessa. Brittityylisten kaksikerrosbussien kuskivat olivat rentoa porukkaa ja heittivät matkustajat ympäri kaupunkia eri kohteisiin. Sen sijaan, että olisimme joutuneet palaamaan takaisin kauas Waterfronttiin, pääsimme lähelle hostelliamme Longstreetille. Koko päivänä ei tullut syötyä juuri mitään eikä juuri edellisenäkään päivänä, mutta illalla söin kanapastaa ja ai kun ruoka maistui niin taivaalliselta, mutta hotkin sitä niin, että tulin saman tien täyteen enkä jaksanut paljoa. Mutta hyvä, että edes jotain sain syötyä, vaikkakin ”paastokaan” ei ongelmia tuottanut. Ei minulla oikeastaan nälkä tai heikko olo tullut, ei tullut kaivattua ruokaa. Ja oikein hyvin jaksoin näinkin pitkän ja toiminnallisen päivän läpi. Kuumahan oli, joten vettä tuli juotua.

Tip of Africa I

Etelä-Afrikka, Swazimaa - 20.1.2012 01:36

Miten mukavalta tuntuukaan katsella kuvia lämpimästä matkasta, muistella niitä kosteita tuulia ja luonnon värejä näin kylmän ja kuivan Suomen talven keskellä. Rakastan kyllä kunnolla kireää pakkastalveakin sen valkoisessa ja hiljaisessa kauneudessaan, sitä kuinka se kätkee sisälleen ihmisten ja luonnon elinvoiman, joka kunkin kohdalla, omana aikanaan, kevään tullen suoristaa talven taivuttaman selkänsä ja alkaa kukoistamaan. Katajainen kansa odottaa, taipuukin, mutta ei katkea – se kestää kesään.

Olen siis takaisin talvisessa Helsingissä. Kaikki kunnia kestäville katajille, mutta minähän olen ”Koivu(la)”. Palan siis herkästi. Selviän toki kylmästä talvesta, mutta tarvitsen auringonvaloa tuottaakseni happea. Palatkaamme siis vielä aurinkoiseen Afrikkaan!

Tämän viesti on jaettu useampaan osaan.

Lue lisää …