Mingalarbar

Myanmar - 24.5.2015 20:41

Lukee paikallisen vesipullon kyljessä. Se tarkoittaa tervehdystä Myanmarin kielellä. ”Jesuba:” on ”kiitos”, ja tämän sanavaraston avulla olenkin selvinnyt!

Saavuin tänne Yangoniin 19 päivää sitten, ja huomenna jo lennän pois. On aika vaihtaa paikallinen hamemainen longyi ja valkoinen kaulukseton paita takaisin farkkuihin ja t-paitaan, vaikka sainkin paljon huomiota tyylikkäällä herrasmiesmäisellä pukeutumisellani, mutta toisessa maassa ollaan taas toisella tavalla.

Viime viestistä on ennättänyt kulua liian kauan.. mieluummin kirjoittaisin pienissä erissä lyhyempiä kuulumisia ja mietteitä, kuin yrittäisin muistaa ja ympätä kaiken yhteen viestiin. Syy radiohiljaisuuteen ei ole ollut se, että minut olisi vaiennettu tai kaapattu. Ei, sen vältimme olemalla menemättä Pohjois-Myanmarin Kachinin lääniin, jossa ”sisällissota” on saanut jatkoa. Valtion armeijalla on kuulemma tapana neuvotella yhdessä paikassa ja sotia muualla. Neuvottelujen siirryttyä Kachinista Kareniin läniin taistelut palasivat luonnonvararikkaaseen Kachiniin. Valtio (lue: armeija) haluaa hyötyä (lue: riistää) paikallisten rikastumismahdollisuuksista, kun taas paikalliset ymmärrettävästi haluavat hyötyä luonnonvaroistaan ja hankkia elannon perheidensä elättämiseen. Kuulemma lähes mikä tahansa tuottava bisnes päätyy käytännössä armeijalle, tai ainakin suuri osa tuotoista menee lopulta heidän perheidensä elättämiseen ja yksityisten instituutioiden ylläpitämiseen. Armeija tuntuu olevan välttämätön liikekumppani. Tosiaan, armeija elää eristyksissä muusta maailmasta aitojensa takana. Tien vieressä kulkee kilometrien pituisia muureja, joiden sisällä armeija asuttaa, kouluttaa ja hoitaa väkensä. Näin ainakin Yangonissa. Maassa on näennäinen demokratia, mutta käytännössä hallinnassa on edelleen sotilasjuntta, joka pitää parlamenttia sätkynukkenaan.

Myanmarissa jakautumista aiheuttaa lisäksi noin 140 eri heimosta koostuva väestö, jotka voidaan karkeasti jakaa 12 pääheimoon, mutta siltikin heimoja, ajatusmalleja, traditioita ja päämiehiä on useita. Tähän vielä lisäksi Kiina, Intia, Bangladesh ja Thaimaa, niin kyllähän apajille on useita halukkaita. No, ymmärtääkseni ne ovat lähinnä kiinalaiset, jotka aiheuttavat meteliä Kiinan ja Myanmarin rajaseuduilla, jossa he mielellään kauppaavat ja salakuljettavat arvokasta tiikkipuuta sekä oopiumia, jota jalostetaan arvokkaammiksi huumeiksi. Paikallinen lentäjäystäväni kertoi tästä johtuen joutuvansa kiertämään Kiinan rajan kaukaa heidän aggressiivisuutensa vuoksi, koska heidän laittomia bisneksiään on pyritty kitkemään lähinnä sissiarmeijoiden toimesta. Kachinin naapurissa Shan läänissä Kiinan rajalla taisteluissa onkin osallisena neljä armeijaa. Bangladesh on ollut täällä uutisissa myös viime aikoina, sillä Myanmar ei tunnusta Malesiaan saapuneita pakolaisia oman maansa kansalaisiksi, vaan sanoo sen olevan bangladeshilaisten juoni saada YK:n huomio tekeytymällä myanmarilaisiksi.. Kaiken kaikkiaan Myanmarissa on mielenkiintoinen kirjo väkeä, ja vaikka maata voidaan pitää Kaakkois-Aasian sulamispisteenä, jossa Kiina, Intia ja Kaakkois-Aasia kohtaavat, niin Myanmarissa on silti hyvin omalaatuinen kulttuurinsa.

Syy radiohiljaisuuteen ei ole myöskään se, että netti olisi vain rikkaan eliitin oikeus, koska näin ei ole, nettiä käyttävät niin riisinviljelijät kuin ministeritkin. Jotkin asiat täällä kylläkin ovat tai ainakin olivat rikkaiden etuoikeus; en ollut uskoa korviani kuullessani kollegani maksaneen 3000 dollaria sim-kortistaan! Tämä oli onneksi jo muutama vuosi sitten, samoihin aikoihin kun Toyota Corollan hintalappu oli 50 000 dollaria. Yöpyminen ulkomaalaisille täällä on melkein kylläkin rikkaiden hupia.. Majoittuminen paikallisen talossa ei ole luvallista, joten ulkomaiset vierailijat joutuvat hankkimaan hotellimajoituksen. Kun tiedetään, ettei ulkkareilla ole vaihtoehtoja, voidaan hintataso laittaa korkeaksi. Toki se karsii hieman tietyn budjetin matkustajia jo alkuunsa. Hintoja saadaan vielä vivutettua hieman sillä, että osapuoli (armeija), joka sallii tällaisen liiketoiminnan harjoittamisen varmistaa sievoisen siivun itselleen ulkkarin pussista. Mutta muuten täällä hintataso on Kambodzhan tasoa, syöminen jopa edullisempaa. Myanmar ei silti taida vielä olla monenkaan Kaakkois-Aasian reppureissaajan kohdemaa, yhä useamman kuitenkin. Monet tulevat ihmettelemään buddhalaisia temppeleitä Baganissa tai katsomaan Mandalayn kaupungin kuninkaallisia asutuksia. Matkustaa voi esimerkiksi joko junalla tai veneillä. Myanmarilaisilla on omintakeinen tyyli meloa kapeita jokiveneitään yhdellä jalalla seisoen niin, että toinen jalka on kietoutuneena melan ympärille, ja melonta tapahtuu itse asiassa jalkavoimin.

Syy radiohiljaisuuteen on ollut osittain siinä, että nettiyhteydet ovat suuren osan ajasta siestalla (lue: sähkökatkolla), ja toimiessaankin asioivat myanmarilaiseen tapaan kaikessa rauhassa oman aikansa ottaen. Aika määräytyy täällä kyllä tosiaan jotenkin eri tavalla kuin mihin olen missään törmännyt.. ehkä se johtuu siitä, että sekä miehet että naiset kulkevat hameissa, niin on vaikea kiirehtiä mihinkään tai näyttääkään kiireiseltä. Se on totta, kun pukee nilkkoihin asti ulottuvan longyin vyötäisilleen, niin kiire vain karisee pois. Jos lähtisin juoksemaan, pelkäisin että vaate valahtaisi alas. Arvokkaampaa on istuskella teetuvissa tienvarressa ja diskuteerata. Mutta eivät myanmarilaiset laiskoja ole. He vain ymmärtävät pysähtyä riittävän usein elämän ympäröitäväksi sen sijaan, että yrittäisivät kiirehtiä sitä hallitsemaan. Minusta tuntuu, että he ymmärtävät, mitä syvä elämä on. Ei onnellista elämää ehkä saavutetakaan omaisuuden paljoudella, ihmissuhteiden paljoudella, aktiviteettien paljoudella, kokemusten paljoudella tai tykkäämisten paljoudella. Olisiko ihmissuhteiden, aktiviteettien ja kokemusten merkityksellisyys ja syvyys ratkaisevampaa? Voiko ihminen todella ymmärtää asioiden merkityksellisyyttä pysähtymättä, antamatta niille aikaa ja tilaa? Mitä se sitten on: syvempää sitoutumista vähempään, mikä on lopulta enemmän?

Tuntuu, että ihmiset saavuttavat täällä samat asiat ja elämäntilanteen 10 vuotta suomalaisia myöhemmin! Vai mikä selittää sitä, että juuri äsken kahvilassa tapasimme 62-vuotiaan kollegani 83-vuotiaan ystävän, joka on yhä ”aktiivinen” työelämässä ja istuskelee iltaisin ystävineen kuppiloissa, puristaa kättä voimakkaasti ja silmissä loistaa elämä. Ja tänään aamulla kokouksessa tapasin 90-vuotiaan miehen, joka tuli minulle reippaasti juttelemaan englanniksi ja kehumaan 17 lapsestaan. 62-vuotias kollegani asuu yhä äitinsä kanssa ja toinenkin 60-vuotias kollegani asuu 86-vuotiaan isänsä kanssa. Kolmas yli 60-vuotias kollegani ei kuitenkaan asu enää yli 90-vuotiaan äitinsä kanssa, sillä häntä passaa armeijan pojjaat. Ikä täällä on arvostettua, kuten Aasiassa yleensäkin. Eri ikäisille on jopa omat puhuttelutapansa ja joissain maissa omat tervehdystapansa. Kollegani puhuvat ottaneensa uuden lähestymistavan työhön työskentelemällä nuorten, reilujen nelikymppisten kanssa, jotka tuovat uutta verta työhön.. Kyllä tässä jotain on erilaista kuin mihin olen tottunut? Mutta miten nämä ihmiset sitten elävät niin pitkään, vaikka hygienia täällä on mitä on, ja kuumuus (parin ensimmäisen viikon aikana päivälämpötilat olivat +40, mutta sadekauden alettua tippui +25), tropiikin hyönteiset, malaria, dengue, hurrikaanit, monsuunisateet, kallis terveydenhuolto jne. Yhtälö ei tunnu loogiselta. Ehkä se on sitten asenne työntekoon levosta käsin, joka ratkaisee, ja perheiden yhteisöllisyys, jossa vanhusta ei jätetä yksin. Tai sitten vain pienen otoksen ja sattuman tulos.

Suurin syy radiohiljaisuuteen on ollut ajan puute. En tiedä tohdinko sanoa kiire, vai lienenkö omaksuneen myanmarilaisen aikakäsityksen ja tavan tehdä töitä levosta käsin. Ja tilanne on vain ollut se, että en ole levännyt tarpeeksi ehtiäkseni tehdä töitä. Toisin sanoen en siis ole levoltani ehtinyt kirjoituskoneen ääreen. No, ”ensin lepo, sitten työ” on ihan kiva ajatus, mutta ei se ihan niinkään ole mennyt. Työpäivien jälkeisen ajan olen nimittäin käyttänyt omien työhön liittyvien muistiinpanojen kirjoittamiseen ja materiaalien lukemiseen sekä uuteen ympäristöön ja ihmisiin tutustumiseen. Toisaalta olisi suotavaa kiirehtiä vähemmän ja pysähtyä kirjoittamaan ajatuksiaan alas.

Uutta ja ihmeteltävää ympäristössä on ollutkin. Vaikka Yangon on suurkaupunki, ei täältä löydy säihkyviä suuria ostoskeskuksia, tai Kambodzhan kaltaisia valtavia omakotitaloja ja kalliita autoja. Suurkuluttamisen uskonto ei ole levinnyt tänne vielä, onneksi. Ja siltä armeija pyrkii maata suojelemaankin, länsimaiselta hapatukselta. Kuulin, että maassa saatetaan suhtautua todella vastahakoisesti länsimaiseen ”kehitykseen”. Mutta esimerkiksi elokuvien kautta länsimaisten vaikutteiden edistymistä on vaikea estää, ja sosiaalisen median aikakautena erityisesti muutenkin. Elokuvateattereita Yangonista sentään löytyy, mutta tottahan niissä noustaan kunnioittamaan lippua ennen esityksen alkua, ja näin kaikki tekivät, minä myös! Ihmiset täällä ovat tottelevaisia; esimerkiksi kun kaupungissa kielletään mopoilla ajaminen, niin ei siellä sitten mopoilla ajeta, vaikka kaikkialla muualla kyllä ajetaan. Vaikka Myanmar ei ole vielä yhtä moderni kuin Kambodzha, niin muutosta on tapahtumassa. Vielä 15 vuotta sitten tytöt ja pojat kulkivat traditionaalisissa longyissa ja keskinäistä kiintymystä ei suvaittu näytettävän julkisesti tai edes vanhempiensa edessä. Nykyään monet tytöt käyttävät jo lyhyitä hameita ja pojat farkkuja. Yangonin useat idylliset puistot täyttyvät romanttisista nuorista pareista. Hiljalleen tavat ovat siis muuttumassa. Toivottavasti samalla johtamiskulttuuristakin tulisi avoimempaa, sillä tavan mukaisesti asiat pidetään usein vain omana tietonaan, mikä aiheuttaa ongelmia nykyisen yhteistyön merkeissä, mutta myös työn jatkamisessa. Ehkä tähän liittyen kukin maan entinen hallitsijakin hallitsi omalla tavallaan. Heillä lienee ollut joko loistavia päähänpistoja tai tarve jättää jokin merkki itsestään, sillä eräs keksi vaihtaa setelit parittomista parittomiin ja toinen halusi eurooppalaiset liikennesäännöt, mutta japanilaiset autot, mistä johtuen autoja ajetaan oikealla ja oikealta.

Voisin sanoa, että Myanmar on hyvin hengellinen maa, eikä täällä pyritä täyttämään elämän tyhjyyttä tavaroilla ja aktiviteettien paljoudella, vaan perinteisemmillä uskonnoilla. Maa on vahvasti buddhalainen ja kaduilla törmääkin tämän tästä munkkijoukkioihin. Myanmar on tunnettu ja ylpeä buddhalaisista pagodoistaan, eli temppeleistä. Yangonin Shwedagon pagoda on eräänlainen buddhalaisten pyhiinvaelluskohde. Onkin ironista, että keskellä köyhyyttä on maailman suurin kultainen rakennus, joka lisäksi kätkee sisäänsä valtavia rikkauksia jalokivistä kultaan, jota jotkin ihmiset ovat saattaneet lahjoittaa oman painonsa verran. Ihmiset tulevat temppeliin pesemään, viilentämään ja rukoilemaan kultaisia Buddha-patsaita. Hyvillä teoilla yritetään saada parempi kohtalo seuraavassa elämässä. Lopullinen tavoite on kuitenkin päästä pois elämän pyörästä ja uudelleensyntymisen kehästä. Tämän tavoittelu vaatii yli-inhimillistä suoriutumista, johon ihmisen tulee itse kyetä, mutta itse Buddhakin sanoo kirjoituksissaan sen olevan ihmiselle mahdotonta. Kristukseen uskovana uskon sen, että Jumala, joka tuli ihmiseksi, eli tuon täydellisen ja synnittömän elämän ja vielä uhrasi itsensä minun ja sinun vuoksesi, jotta meillä olisi pääsy elämän pyörästä, sillä hän tiesi, ettemme siihen itse omilla teoillamme kykenisi. Uskomalla tämän hyvän sanoman olemme osallisia pelastuksesta. Jeesus ei pyydä sinua vaihtamaan uskontoasi, vaan seuraamaan häntä, sillä kyse ei ole uskonnosta, vaan tämän vapauttavan ilosanoman vastaanottamisesta. Näin voisin buddhalaiselle kertoa tien omavoimaisuudesta vapautumiseen. Itse asiassa yhä useammat buddhalaiset ovatkin uskoneet tämän sanoman armosta. Osa heistä on työtovereitani, osa tapaamiani seurakuntien pastoreita.

Vaikka aikani Myanmarissa keskittyi Yangonin ympäristöön, enkä levottomuuksien vuoksi päässyt tällä kertaa käymään Kachinissa, oli matka oikein onnistunut. Työn puolesta oli tärkeää, että vietimme aikaa toimistolla laittaen taloushallinnollisia asioita kuntoon. Työn taustoissa ja maan kulttuurissa oli paljon opittavaa lähtöpäivään saakka. Olinkin etuoikeutettu keskustelemaan kehitysasioista kirkkokunnan johtajan, alueellisten johtajien ja seurakuntien pastoreiden kanssa. Sain myös vierailla monissa seurakunnissa ja raamattukouluissa, joiden suosio inspiroi minuakin. Maan ehdottomasti suosituin rock-yhtye on kristillisistä jäsenistä koostuva Iron Cross, joka harjoittelee toimistomme viereisessä kirkkorakennuksessa. Myanmarilaisia onkin siunattu musikaalisuudella, minkä sain huomata seurakuntavierailujeni aikana. Myanmarin kieli on myös kauniin kuuloinen, aivan niin kuin suomen kielikin. Yangonissa seurakunta nimenomaan tarjoaa monille artisteille paikan uransa aloittamiseksi. Musiikki vetää myös paljon nuoria seurakuntiin.

Vierailimme myös muutamissa kyläkehityshankkeissa, joissa yhteisöjen hyvinvointi on kasvanut. Ihmiset ovat oppineet hyödyllisiä ansaintataitoja ja tietämystä perusterveydestä. Joihinkin kyliin oli perustettu omia pieniä klinikoita, jotka palvelivat kaikkia yhteisön asukkaita. Mikrolainakuvio vaikuttaa toimivan, sillä halukkaat saavat edullista lainaa, pystyvät parantamaan omaa ja kylänsä elintasoa ja maksavat lainansa takaisin. Kirjanpidon lisäksi osasin antaa lisäinformaatiota lainan ottajien arviointiin ja seurantamenetelmien kehittämiseen. Kyläkehitystyössä on silti omat haasteensa liittyen pieniin resursseihin, mutta ennen kaikkea yleiseen johtamiskulttuuriin, jota pieni ryhmä pyrkii askel askeleelta tekemään avoimemmaksi, mutta perinteet ovat vahvat ja muutosvastarinta haasteellinen. Edistystä tapahtuu joka tapauksessa.

Minusta Myanmar on upea maa, jossa on paljon hyvää, sellaisia asioita, joista voimme oppia heiltä paljon. Maassa on rikkauksia, ihmisissä on toivoa ja halua rakentaa rauhaa, mutta ihmisoikeuksien ja -arvon, rauhan ja hyvinvoinnin edistyminen vaatii muutosta maan päättäjien sydämissä, minkä toivon olevan vain ajan kysymys. Kehitystä parempaan tapahtuu; toivottavasti pian jo sokeillakin on äänestysoikeus. Olen hyvin kiitollinen vierailustani Myanmarissa. Tapasin ihmisiä, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen heidän uskollaan, nöyryydellään, hyvyydellään, aidolla välittämisellä ja rakkaudellaan maataan kohtaan. Sen mitä pystyin Myanmarille antamaan, sain jo monin verroin takaisin.

Myanmarissa autoja ajetaan oikealla ja oikealta Myanmarissa miehet pukeutuvat perinteisesti nilkkoihin asti ulottuvaan longyi hameeseen Hymy tarttuu Puolen tunnin välein ja joskus kolmen tunnin välein kulkevat paikallisjunat tarjoavat edullisen julkisen liikenteen muodon Yangonissa Ihmisiä kahvittelemassa kadulla "Golden Myanmar" tarkoittaa, että kaikki on aina koristeltu kullalla. Myös nämä koristeelliset bambuastiat Karaweik puisto Valtamerikelpoinen kelluva ravintola? Maailman suurin kultainen rakennus, jonka huipulla on timantein koristeltu mantteli ja temppeli kätkee sisälleenkin valtion budjetin verran rikkauksia Shewdagon pidetään vapaaehtoisvoisim Yangonin puhtaimpana ulkoilma-alueena Jäännöksiä brittien aikakaudelta, jotka eivät täysin tuhoutuneet japanilaisten pommituksissa Sule pagoda ja hassut vanhat bussit Voimakkaasti virtaava Yangon -joki, ja sitä ylittävät lautat ja pikkuveneet, jotka kuljettavat väkeä rannalta toiselle Yangonin maamerkkeinä Sule ja Shewdagon Yangonin nuorisoa viettämässä iltaa Inya järveä ympäröivässä puistossa. Paljon rakastuneita pariskuntia ja musisoivia ryhmiä. Lisää katukahvittelijoita Yangonin elokuvatuotantokadulla Myanmarilaista sapuskaa. Siinä on kissakalaa, lammasta ja nautaa sekä mm. "Morning Glory" -vihannesta. Melko tulista! Myanmarilaista jälkiruokaa. Siinä on pickle leaf teetä, kuivattuja papuja, chiliä, kuivattua katkarapua. Välipalaa on runsaasti tarjolla. Näyttää erittäin hyvältä saaliilta. Kirkkokomitean haastatteluaProjektitiimiä ja kylän kirkkokomiteaa Vaatimattoman näköiset ovat sikala ja ulkohuussi, mutta tärkeitä tulevaisuuden rakennuspalikoita Kyläläiset valmistamassa rakennustiiliä  Pientä tienestiä ompelutyön ja kaupan kautta Kylän klinikka saa lääketoimituksia projektitiimin sairaanhoitajalta Haastattelu Fidan ensimmäisessä kylähankkeessaOrpokoti Elämä näyttää myös tältä Raamattu. Väkeä nuortenillassa Yhdessä järjestetty naisten ja nuorten johtajuuskoulutustapahtuma, jonka tuloksena syntyi molempia varten jatkokehityksen turvaavat johtoryhmät. Ensimmäistä kertaa, yhdessä toteutettu, huippua! Tässä lähtee koulutarvikkeita niitä tarvitseville Tässä eräs kansankynttilä. Sokea, jolla on yhteensä 3,5 sormea. Tarkoittaa siis, että hän ei pysty lukea eikä kirjoittaa. Kaikki minkä kuulee tulee siis muistaa ulkoa. Tämä ei silti pysäyttänyt häntä suorittamasta yliopistotutkintoa ja sen jälkeen perustamasta sokeiden koulua. Hän ajaa sokeiden puolia ja tällä hetkellä taistelee sokeiden äänioikeuden puolesta. Mutta oman tilanteensa murehtiminen ei tee tilanteesta yhtään parempaa. Voi veljet miten positiivinen ja fiksu kaveri! Tässä toinen kansankynttilä ja ilokseni myös hyvä ystäväni. Toivottavasti näemme vielä!

Seuraavana Myanmar

Myanmar - 6.5.2015 08:54

Kaakkois-Aasian kiertue saa jatkoa, sillä tänään olen lähdössä työmatkalle Myanmariin. Viisumi on myönnetty 28 päiväksi ja suunnilleen umpeutumiseen saakka se on tarkoitus käyttää. Viimeisen vajaan kahden kuukauden aikana olen ammentanut kahmalokaupalla kokemusta Kambodzhan mikrolaina- ja kyläkoulutushankkeista, joiden valossa minun on tarkoitus arvioida ja konsultoida vastaavanlaisia hankkeita eri puolilla Myanmaria. Seuraani liittyy pariksi ensimmäiseksi päiväksi Fidan expat Laosista, mutta muuten tulen viettämään aikani paikallisten kanssa.

Odotan matkaa innolla, vaikka en tarkalleen tiedä, mikä minua määränpäässäni odottaa. Myanmarin suurin kaupunki, Yangon, on koti noin kuudelle miljoonalle asukkaalle, joten se on vielä Phnom Penhiä moninkertaisesti suurempi. Yangon sijaitsee lähellä suurta jokisuistoaluetta, jossa tulemme myös käymään. Maa on niin laaja, että maisemat ovat varmasti monipuoliset: Pohjois-Myanmarin vuoristo kohoaa korkeimmillaan lähes kuuteen kilometriin, ja etelästä löytyy kauniita saaria. Saaristoon suuntaamiseksi ei ole tällä kertaa suunnitelmia, mutta jonnekinpäin Pohjois-Myanmaria olemme menossa. Itse asiassa tulen olemaan ensimmäinen Fidan expat vierailemaan ja raportoimaan pohjoisen vasta hiljattain avatuilla alueilla. Maaseutu pohjoisessa voisi muistuttaa Pohjois-Laosia ja Phou Bian vuoristomaisemia, toki maat ovatkin rajanaapureita. Kaakkois-Aasian suurimalla maalla, Myanmarilla, on itse asiassa yhteistä rajaa useammankin maan kanssa: Thaimaa, Laos, Kiina, Intia ja Bangladesh. Maa on ollut pitkään ulkopuolisilta suljettu sotilasjohtonsa vuoksi, mutta vuonna 2011 Myanmar sai presidentin ja sotilasjuntta lakkautettiin. Lähdetään katsomaan miltä tilanne näyttää!