Field trip to Lebanon

Libanon - 1.10.2017 20:57

I was able to do my first field visit working with Medair at the end of this summer. I was really excited to meet with my colleagues in Lebanon, both the local staff as well as the expats I work with daily, supporting the field team from Medair HQ. I spent a week in the country, visiting Beirut and Zahle, working with the staff in the office and visiting the beneficiaries in the informal refugee settlements. I was also fortunate to do some outdoors activities and sightseeing during the weekend with my colleagues, who introduced me to the flavors, beauty and hospitality of Lebanon.

The field trip was a great boost for me, and I’m happy it was helpful and motivating for the field team as well. I feel it’s so important to have more personal relationships with the people I work with, and now I can understand the life and work in the field better. I was really encouraged to see how dedicated all our staff are, their compassion for the individuals who have had to leave everything behind and flee their home countries in state of conflict. I’m proud of the high quality of aid our teams deliver in Lebanon to bring hope and make a difference in this world, serving those most vulnerable and hard to reach.

Flying in to Beirut I <3 Beirut Beirut is beautiful (and safe) in the evening too! We found this beautiful café on top of a mountain near Tannourin Beautiful stone formations at the mountains. Great for bouldering! Our climbing crew representing different NGOs Beautiful rock for climbing, really got me into the sport again! Visiting vineyards in the Bekaa valley Wine barrels stored in underground caves where people used to take refuge I need to print this for HQ as well! Ensuring the shelter kits are distributed to the correct people Registering the distributions with thumb prints Shelter distributions to the families based on needs assesments I had the privilege to learn about distributions from our great distributions team

Välilasku Hong Kongissa

Hongkong - 6.8.2015 06:03

Matka kohti luvattua maata käy Hong Kongin kautta. Olihan sekin jo melkoinen hyppäys Kambodzhasta, täytyy sanoa. Onneksi minun ei tarvinnut kiirehtiä samalla lailla kuin ihmiset ympärilläni, vaan sain lomaluvan nojalla olla tehoton. Saavuin kamputsealaisittain 10 minuuttia etuajassa paikkoihin, muut tosin kulkivat minuuttiaikataululla. Yksi mielenkiintoinen keskustelu silti ehti syntyä erään eläköityneen hongkongilaisen kanssa. Keskustelun aiheena oli, mikäpä muukaan kuin, raha.Voisikohan olla käyttökelpoinen vertaus, että hongkongilainen mind-set on vähän niin kuin kaupungin infrastruktuuri: kapea ja odotukset korkealla. Business and success. Mutta perhe on aasialaiseen tapaan hyvin tärkeä. Eläköitynyt mies ihmetteli myös, miten uskallan matkustaa yksin..siinä on aika iso kulttuuriero. Hongkongilaiset vanhemmat suhtautuvat hyvin varauksella lastensa ajatuksiin matkustamisesta. Yllättävän monet asiat hongkongilaisten lasten elämässä on vanhempien sanelemia aikuisiälle asti.

Olin täällä kolme vuotta sitten opiskelemassa. Kaikki näytti minun silmääni samalta kuin ennen, paitsi että metrolinjalle oli tullut kolme uutta pysäkkiä. Kävinkin niistä kauimmaisella, Kennedy Townissa, jossa oli mukavan rauhallista istuskella veden äärellä. Yhden kokonaisen päivän aikana, joka minulla Hong Kongissa oli, ehdin nähdä myös neljää koulukaveriani. Kaikki olivat valmistuneet jo kauppatieteiden kandeiksi ja tienasivat hyvää vauhtia finanssialalla. Ainoastaan yksi tosin koki olevansa onnellinen työssään. Muut harmittelivat tekevänsä kovasti töitä ja tienaavansa rahaa työnantajalleen, mutta kiitosta tästä he eivät kokeneet saavansa. En kyllä totta puhuen voisi kuvitella itseäni heidän asemassaan. Elämäntyyli vaikutti niin uuvuttavalta edes kuunnella ja katsella, varsinkin Kambodzhan kokemuksen jälkeen. Kannustin heitä tekemään asialle jotain, ainakin pitämään omasta terveydestään huolta. Ehkä kertomukseni omien rajojen ja unelmien seuraamisesta Mount Blancille ja vapaaehtoistyöhön Kambodzhaan rohkaisevat heitä ja pysäyttää edes hetkeksi kuuntelemaan itseään.

Ihmeellinen ja erilainen maailma, uskomatonta!

Good morning HK! Seurasin kuinka taitavasti ihmiset ripustavat pyykkinsä ikkunasta pudottamatta mitään kadulle. Yammi food  

Kaikkea hyvää – tulee ikävä

Kambod - 4.8.2015 09:42

Niin kuin se, että sateet aikanaan saapuvat, oli minunkin lopulta hyvästeltävä Kamputsea. Sateiden odotettiin saapuvan kuukautta paria aiemmin, ja niin oli minunkin alun perin tarkoitus lähteä, mutta sekä säämiehen että minun suunnitelmat muuttuivat. Tai ehkä olikin suunniteltua, että näin kävisi. Joka tapauksessa olen onnellinen, että sade malttoi antaa minun viipyä vähän pidempään.

On hienoa saada kulkea suunnitelmassa, jonka tietää olevan suuremmissa käsissä. Hämmästelen mitä kaikkea tapahtuu, arvuuttelen mitä tarkoitusta tapahtumat mahtavatkaan palvella ja mitä kautta ne elämää johtavat. Se on kuin eteenpäin vievä virta, elämän virta. Ja tässä olen, Phnom Penhin lentokentällä. Seuraavaksi Hong Kong, sitten Yhdysvallat. Menen tapaamaan ystäviäni elämän varrelta.

Viestin tarkoitus on kuitenkin jättää henkisesti hyvästit hetkeksi Kambodzhalle, maalle, joka minut lämpimästi otti vastaan, lähetti matkaan, ja lämpimästi jo toivottaa uudelleen tervetulleeksi. Jäähyväiset ihmisille, jotka kohtelivat minua hyvin ja hymyillen tunsimmepa toisemme tai emme. Ystäville, jotka kutsuivat minut kotiinsa, seurakuntaansa, lounaalle, kahville, illalliselle, jäätelölle, pelikentälle, elokuviin, luistelemaan, uima-altaalle, yhteiselle matkalle tai pitkän työpäivän päättävälle virvokkeelle. Aikani Kambodzhassa oli todella hienoa.

Tämä oli minulle myös kasvun aikaa. Oman kutsumuksen ja intohimon etsimisen aikaa. Löysin itseni uusien asioiden parista kuten uimasta, golfaamasta, moottoripyöräilemästä, lasten kanssa leikkimästä, pitämässä huolta talosta ja koirista, seurakunnassa puhumasta, katulapsia kohtaamasta, englantia ja miksausta opettamasta. Löysin itseni samanhenkisten ihmisten parista. Löysin itseni työstä, josta nautin.

Kohtasin inspiroivia ihmisiä ja asioita, jotka tulevat vaikuttamaan tulevaisuuteeni. Kokemukset ja ihmissuhteet ovat saaneet jo muokata ajatusmaailmaani. Onneksi lähdin Kambodzhaan avoimin mielin. Joka tapauksessa, tässä riittää reflektoitavaa joksikin aikaa. Kiva olisi tulla takaisin, vähintään käymään. Maan ja sen asukkaiden aurinkoisuus sekä lämpö valloittivat minut.

Kaikkea hyvää Kambodzha.

Jäähyväisiä työkavereiden kanssa. Sain heiltä läksiäislahjaksi kaksi komeaa paitaa. Viimeinen ilta loppui samoille nurkille, kuin mistä matka aikoinaan alkoi

Rannalla

Kambod - 30.7.2015 13:06

Toiveeni rantalomasta toteutui vielä ennen lähtöäni, kun mentiin suomitiimin kanssa Sihanoukvilleen muutamaksi päiväksi. Sadekaudesta huolimatta meillä oli mitä upeimmat säät, tyhjät rannat ja halvat hinnat! Saimme kelliä meressä ja nauttia tuulenvireestä sekä antaa rantaan kuohuvien aaltojen työntää mielestä pois kaiken tarpeettoman. Hyvää ruokaa ja hymyilevää asiakaspalvelua. Kambodzhaa parhaimmillaan.

Aika on lyhyt

Kambod - 25.7.2015 07:29

Viimeinen kyläreissu ja toiseksi viimeinen työviikko on saatu päätökseen.

Jotkin tapahtumat ja keskustelut tällä viikolla johtivat siihen, että aloin miettiä aikaa. En muista pitäneeni sylissäni pientä ihmislasta enempää kuin kahta kertaa elämäni aikana. Se on merkillinen hetki ja erityinen tunne. Ystäväni Australiasta lähetti minulle terveisiä Townsvillestä, jossa kuusi vuotta sitten sain syliini hänen siskonpojan. Löysin tilanteesta kuvan blogistanikin. Nyt Zach on jo kuusivuotias, minua 2o vuotta nuorempi. Hän pitää kirjoista ja skeittauksesta. Hän on herttainen poika. Liekö ollut vaikutusta sillä, että pidin häntä sylissäni, sanoi ystäväni. Oli tai ei, mutta havahduin siihen ajatukseen, että minulla tosiaan voisi olla vaikutusta siihen, millaiseksi toinen ihminen kasvaa. Toivoisin tuon vaikutuksen olevan positiivista. Että se hedelmä, jota elämäni kantaa, olisi hyvää ja esimerkillistä. Lapset ovat yrittelijäitä ja periksiantamattomia. Mietin, kuinka paljon vaatikaan yrittämistä ja kuinka vaikeaa aluksi on esimerkiksi oppia kävelemään, puhumaan ja lukemaan. Kaikki kuitenkin oppivat. Ei siis edellytä erityistä lahjakkuutta, vaan pitkäjänteistä harjoittelua oppia uusia elämäntaitoja. Kovin usein itse tuntuu jo luovuttavan uusien asioiden oppimisen, jotka eivät heti luonnistu, kun ajattelee ettei minulla ole lahjoja tähän. Jatkan siis harjoittelua ja oppimista. Mutta kuusi vuotta, se oli aikoinaan pitkä aika. Siinä on lapsi ehtinyt kasvaa ja oppia monenlaista. Yhtäkkiä se on vain hujahtanut. Oma muutos näyttää pieneltä, mutta ehkä viime vuodet ovatkin olleet enemmän sisäisen kasvun aikaa. Onneksi olen kirjoittanut.

Pikku-Zach ja pikku-Lauri kuusi vuotta sitten

Aikaa on rajallinen määrä emmekä saa sitä koskaan takaisin. Se on toisin sanoen arvokkainta, mitä voimme elämästämme antaa. Joskus täällä ollessani mietin ja saatan turhautuakin siitä, kuinka tehottomasti aikaa käytetään. Kyläreissullani varsinkin ajattelen, että voisimme saada kaiken hoidettua nopeammin ja palata pian takaisin kaupunkiin, jos työskentelisimme tehokkaammin. Saavumme kylätapaamisiin reilusti etuajassa. Mutta se ei olekaan huono juttu, sillä usein odotellessa kyläläisten kanssa syntyy hyviä kohtaamisia ja keskusteluja. Täällä se toimii. On hienoa huomata, että ihmiset antavat aikaansa, vaikkei ”vaihdantaa” oltu etukäteen suunniteltu tai sovittu. Ottaen huomioon ajan rajallisuuden ja sen rahallisen vaihtoehtoiskustannuksen, alan ymmärtää annetun ajan arvokkuuden. Annetun rahan ihminen voi tienata takaisin tulevaisuudessa, mutta tämä hetki on olemassa vain nyt. Lapset ovat pieniä nyt, ihminen rinnallasi on nyt.

Haluankin päättää viestini työkaveriltani kahdeksan vuotta sitten saamaani ajatukseen:

Aika olla onnellinen on nyt
Paikka olla onnellinen on tässä
Tapa olla onnellinen on tehdä se toiselle

Kävimme katsomassa ystävieni kanssa Phnom Penhin jalkapallojoukkueiden paikalliskamppailua. Tapahtumarikas matsi sisälsi viisi maalia, joista voittomaali syntyi 15 minuutin sähkökatkon jälkeen. Moottoripyörän ihastelua sunnuntaikokouksen jälkeen ICF:llä Viimeinen viikko lattiamajoituksessa Kampong Speussa Kylillä syödessämme ruoka on luomua ja tuoretta Höyhentäminen käy helpommin kuumavesikylvyn jälkeen Kylänäkymä Lapset kokkaamassa Näyttävä kotipuutarha Kyläkehitystyön seurauksena kyliin syntyy myös pieniä kotiseurakuntia, joista yhtä johtaa tämä sydämellinen mies Mahtavat olivat maisemat viimeisellä kyläreissulla Tytöt olivat keräämässä vesililjoja torille myytäväksi

Parangin viikot

Kambod - 12.7.2015 14:02

Uskon, että vaikein on takanapäin. Koin hetkellistä väsymystä ja yksinäisyyttä vietettyäni kolme viikkoa maaseudulla vaatimattomissa olosuhteissa, toki palaten viikonlopuiksi Phnom Penhiin, mikä oli mahtavaa. Vaikka paikallisten kanssa on hienoa tehdä töitä ja viettää aikaa, väistämättä joudun suurimmasta osasta keskusteluista ulkopuoliseksi, koska en ymmärrä kieltä riittävän hyvin, ja silloin saatan kokea yksinäisyyttä, vaikka olen ihmisten ympäröimänä. Olosuhteetkaan eivät olleet aina mieltäylentäviä. Aamulla saatoin herätä väsyneenä kuumuuden vuoksi huonosti nukutun yön jälkeen. Retkimajoitus lattiallakaan ei aina houkutellut. Mutta ainakin telttani suojasi hyttysiltä, tuhatjalkaisilta ja muilta ötököiltä. Myrskyn tullen se ei kuitenkaan pitänyt vettä loitolla, eikä liioin pitänyt talokaan, jossa majoituimme. Bussimatkat kyliin olivat välillä jänniä; kerran istuin vanhan kiinalaisen bussin (jota käytettiin tavaran kuljetukseen) portailla kuunnellen loppuunkuluneiden iskareiden iskeytymistä pohjaan, kunnes joku osa tippuu tielle ja se sidotaan narulla takaisin paikoilleen. Kuski kääntää rattia jatkuvasti suorallakin tiellä, joten en tiedä miten hyvässä kunnossa keikkabussin ohjauskaan lopulta on.. turvallisuuteni vuoksi tekisi mieli hypätä kyydistä, mutta en tiedä milloin seuraava bussi osuisi kohdalle ja olisiko se yhtään sen parempi. Sitten ajattelen, että ensi viikolla sama homma uusiksi. Kaipasin myös seuraa, jossa voisin kommunikoida joutumatta käyttämään yksinkertaistettua ja hidasta kieltä. Viikonloppuisin olin kuitenkin usein väsynyt ja kaipasin vain lepoa ja saada olla omissa oloissani, joten en ollut kovinkaan sosiaalinen. No tämä on toki hieman kärjistettyä, kaikki vaikeudet kasaantuivat oikeastaan vain yhdelle viikolle. Mutta pian oloni helpottui.

Itse asiassa viimeisellä viikollani aloin tottua ja taas nauttia olosuhteistani. Ehkä osittain myös sen takia, että tiesin seuraavan viikon viettäväni kaupungissa ja ensimmäinen suomiperhekin olisi jo palannut. Siihen asti parhaiten minut tuntevat tavoitettavissa olevat sosiaaliset olennot olivat olleet taloni kolme koiraa: Musti, Viki ja Vili. Kanadalaiset Stephen ja Allison olivat nimittäin olleet koko tuon ajan kiireisiä ja reissanneet itsekin, joten en saanut heistä seuraa. Kolmas viikko, joka oli toinen viikko saman kollegan kanssa, oli kuitenkin jo niin hyvä, että unohdin olleeni mieli maassa. Mieleni oli taas positiivinen ja nautin saada olla kylällä luonnon rauhassa. Olin odottanut tätä viikkoa myös sen takia, että pääsisin silloin ensimmäistä kertaa auton rattiin Kambodzhassa. Menimme nimittäin tällä kertaa kylään lähelle Vietnamin rajaa, jonne olisi ollut hankala päästä ilman omaa autoa. Ajot sujuivat hienosti, vaikka aluksi mietin miten pärjäisin auton kanssa Kambodzhan liikenteessä. Kerran rekkaa ohittaessani sen rengas räjähti ja kumiriekaleet lensivät automme päälle, mutta ei siinä onneksi mitään vakavampaa tapahtunut. Pääsin jopa jonkin verran ajelemaan maastossa joihinkin kyliin mentäessä, ja ajotaitojani kehuttiin, joten koin onnistumisen tunteita. Olen aina pitänyt autoista ja off-road ajosta, vaikka nyt minulle on iskenyt lievä moottoripyöräkuumekin!

Nyt kaikki on taas hienosti ja muistelen viime viikkoja lämmöllä. Danin ja Sirkun perhe palasi lomiltaan ja muutin Pekon ja Heidin taloon loppuajaksi. Asumme mukavalla asuinalueella, jossa tykkään käydä iltaisin uimassa ja saunomassa. Viimeisten viikkojen aikana olen oppinut tuntemaan lähemmin työkavereitani ja he minua. He uskaltavat jo pilailla kustannuksellani. Sanoivat myös tykkäävänsä työskennellä kanssani ja kysyvät milloin tulen takaisin Kambodzhaan. Viimeisen kyläreissun päätteeksi työkaverini kutsui minut luokseen syömään, jossa sain tavata hänen koko perheensä. Saan aina kokea olevani niin lämpimästi tervetullut ja hyvin kohdeltu vieras, etuoikeutettua. Kylähankkeissa vieraillessakin meitä pyydetään jäämään syömään ja sadetta saamme pitää milloin missäkin. Ihmisillä on aikaa pitää huolta tuntemattomistakin. Ihailen sitä.

Kyläläisten tapaaminen Osandanthmeyssä Osandthmeyssä kylän ympäristöstä on pidetty hyvää huolta Mielenkiintoinen ratkaisu. Ehkä vessaa käytetään vain illalla. Jotkin vessat ja kylät eivät ole aivan niin siistejä kuin muut Chilling Melonikausi. Tuoretta ja orgaanista Kampong Chhnanging naisten koulutuskeskuksessa tehdään muun muassa huiveja ja muita kankaita Pääsin kokeilemaan maton punomista Onnellinen Vettä kaivosta Kyläläiset kokoontuivat keskustelemaan kehitystarpeistaan Lasten opetusta Bambumetsän keskellä olevassa kylässä naiset punoivat monenlaisia koreja myytäväksi Hetken sadetta pitämässä Katselin auringonlaskua kauanodotetun ja tervetulleen vesisateen jälkeen toimistomme parvekkeelta Lähdettiin viemään kollegan skootteria Phnom Penhiin CGA:n toimisto Svay Riengissä Kambodzhalaiset hääasut ovat näyttäviä Kambodzhalainen tuktuk

Kukoistava Kambod

Kambod - 29.6.2015 18:29

Moi jälleen täältä Kambodzhasta, jossa lämpötila ei laske alle kolmenkymmenen sadekaudesta huolimattakaan. Ei ole onneksi paljoa silti sadellutkaan. Välillä tulee rankempia sadekuuroja, jotka voi kestää tunninkin, mutta sitten taivas taas selkenee. Tällainen sadekausi on mukava. En muista milloin viimeksi koko päivä olisi ollut pilvinen ja harmaa, tuntuu että täällä aina paistaa aurinko. Tänä vuonna sateet tulivat kuukauden myöhässä, mistä johtuen monet ovat joutuneet kylvämään riisinsä kahteen kertaan: ensin normaaliin aikaan ja sitten uudestaan kuukautta myöhemmin. Luonto ja riisipellot näyttävät jo kauniin vehreiltä. Samalla torikauppiaiden pöydille on ilmestynyt uusia hedelmiä, joista monia en ole koskaan ennen nähnytkään.

Minulla on tällä hetkellä menossa kenttämatkajakso. Viime viikolla olin Kampong Thomissa reilut 200km Phnom Penhistä pohjoiseen, ja huomenna lähden 100km matkan päähän Kampong Chhnangiin. Kampong Thomissa kartoitin viisi meneillään olevaa kyläkehityshanketta ja kävin tutustumassa kolmeen uuteen hankkeeseen. Kartoittaessa otan kirjaimellisesti paikkojen koordinaatteja, mutta lisäksi haastattelen tulkin avulla kyläläisiä, kyläpäälliköitä ja kumppanimme työntekijöitä, sekä kirjaan ylös muita huomioita kylistä ja otan valokuvia. Yhtenä päivänä, kun olimme matkalla hankekylään, havahduin ja muistutin itseäni, että tämä mitä teen, on itse asiassa työtä. On niin mukavaa, että unohtaa olevansa töissä. Vaikka yöt lankkulattialla ei niin mukavia olekaan, niin ainakin sen takia on todella huikeata palata takaisin Phnom Penhiin ja pehmeään petiin. Ensimmäinen yö kotona meni kuitenkin tottumuksesta kyljelle kääntymistä vältellen. Viikonloppuna nautin saada olla rauhassa kotona ja uida altaalla. Kävin kuitenkin lauantaina ja sunnuntaina Lighthousen seurakunnalla opettamassa miksausta.

Ystäväni Chhomrong tuli Kampong Thomista myös viikonlopuksi Phnom Penhiin ja vei minut Khmeeriläisittäin todella suositulle grilli-illalliselle. Grilliravintoloita täällä Toul Korkin alueella on valtava määrä. Toul Korkista tuli mieleen rikkaiden häät asuinalueellani, jossa vastaan ajoi kalliiden Lexusmaastureiden lisäksi mattamusta Lamborgini Aventador, joka oli niin matala ja pimeällä tiellä lähes huomaamaton, että melkein ajoin sitä päin kääntyessäni! Vaikkei Kambodzhassa paljoa ole ajokelpoisia teitä matalille urheiluautoille, niin niitä tulee vastaan uskomattoman usein. Erikoisvarusteltuja mersuja ja Rolls Royceja myös, mutta niillä pystyykin ajamaan myös kaupungin ulkopuolella, eli menee ihan käyttöautosta. Rikkaista kambodzhalaisista tulee mieleen musiikinopettajaystäväni kertomus, kuinka hänen pianotunnilleen saapuu erään perheen kolme sisarusta jokainen omine autoineen ja lastenhoitajineen.. oppilaiden puheenaiheina shoppailumatkat Dubaissa. No joo, tää on tätä. Maasta siis löytyy äärimmäisen köyhyyden lisäksi äärimmäistä rikkautta. Ja sitten odotetaan, että ulkomaiset kansaläisjärjestöt huolehtivat maan köyhistä? Olemmeko siis itse asiassa syy vai seuraus sille, ettei valtio huolehdi vähäosaisimmistaan itse?

Tässä pari uutta suosikkihedelmääni. Taaempi on mangosteen, mutta etummaista en vielä tiedä. Tältä ne näyttävät sisältä. Mangosteeni on todella mehukas ja miellän sen energiajuomaan, koska siinä on varmaan niin paljon hedelmäsokeria, koska siitä tuntuu saavan saman tien lisää maukastaenergiaa. Etualalla oleva hedelmä puolestaan maistuu ananaksen ja mansikan sekoitukselta, aivan herkkua. Khmeriläistä sapuskaa "juustokastikkeessa", joka on tehty kalasta. En ehkä halua tietää miten. Khmeeriläistä ruokaa dollarin pintaan. Maistuu Stoungnin uudella levyttelygrillillä Chhomrongin kanssa Khmeeriläisessä grillissä paistuu monenlaista Huikee Honda Super Cub Made in Cambodia Rakennuslankkujen sahausta erikoisella sirkkelillä Keittiö ulkosalla Köökki sisällä Ten seed training uutta kylähanketta aloittaessa Haastattelu kyläpäällikön kanssa Riisipelto. Maaperä on omituinen, sillä se ei ime vettä. Miksausopetusta Lighthousen bänditreeneissä

Viimeiset päivät ennen kesätöitä Kambodzhassa

Kambod - 14.6.2015 18:17

Minun piti alunperin palata näihin aikoihin Suomeen, mutta kävikin niin somasti, että sain kesätyöpaikan täältä Kambodzhasta. Kesä on toki kauneinta aikaa olla Suomessa, perhettä ja ystäviä olisi mukava nähdä ja hyvän ystäväni häihin sekä serkkuni häihin olisi ollut kiva päästä. Hienoa kuitenkin saada jatkaa täällä hieman pidempään, saada enemmän kokemusta tästä kentästä ja näistä hommista sekä antaa enemmän itsestään tälle maalle ja upeille ihmisille, joidenka kanssa saan viettää paljon aikaa ja nauttia heidän seurastaan päivästä toiseen. Kiitos myös Fidalle tästä mahdollisuudesta olla järjestön ensimmäinen kesätyöntekijä kentällä. Sijaistan Heidiä muutamissa talouspuolen tehtävissä, toimin yhdyshenkilönä Vietnamin projektille Adamin ollessa poissa ja tarkoituksenani on myös kiertää ja kartoittaa kaikki CGA:n yhteisöperusteiset kyläkehityshankkeet Kambodzhassa. Dania sijaistan ruokkimalla koiria ;) Kambodzhan kenttämatkoista ainakin saanee hyvää kokemusta! Dani ja Sirkku, Adam ja Susanna sekä Jouko ja Maarit perheineen ovat lähteneet jo lomille. Kun vielä Pekko ja Heidi lähtevät muutaman päivän päästä, niin jään ainoaksi Fidan suomiporukan edustajaksi tänne muutamaksi viikoksi. Osaan kyllä toimia itsenäisesti ja ystäväverkosto on melko laaja, joten ei minun tarvitse yksinäisyyttä tai mitään muutakaan pelätä, koirat viimeistään huolehtivat molemmista!

Täällä tapahtuu koko ajan niin paljon, ettei kaikesta ehdi kirjoittaakaan. Nyt tosiaan monet suomalaiset ovat lähteneet ja asun yksikseni Danin ja Sirkun perheen talossa. Viime aikoina on ollut hienoja rajapyykkejä koulutuksen osalta monella täällä. Maarit ja Jouko pitivät muutaman viikon mittaisen Kairos -kurssin (lähetystyö), jonka osa porukastamme suoritti. Itsekin olisin sen halunnut tehdä, mutta olin osan ajasta Myanmarissa. Juhlimme Saran valmistumista teologian maisteriksi ensin. Pian sen jälkeen juhlistimme sitä, kun sain viimeisen koulutyöni palautettua ja valmistumishakemuksen lähetettyä. Noin viikko sitten juhlimme Dania, joka sai gradunsa pakettiin. Kaikki lähti liikkeelle kuitenkin Manun leegoteemaisista 5-vuotisjuhlista, jotka olivat pian Myanmarin ja Bangkokin reissulta palattuani. Itse asiassa, tietämättä asiaa, samalla lennolla Bangkokista Phnom Penhiin minun lisäksi tuli toinenkin suomalainen. Hän on Veera, meidän uusin tulokas, joka tuli muutaman viikon harjoitteluun tänne lähes ekuatooriseen saunaan. Huikea perhe meillä täällä!

Itse asiassa, tulimme juuri Veeran kanssa Siem Reapista, jossa kävimme tutustumassa maailman kahdeksanteen ihmeeseen ja suurimpaan uskonnolliseen rakennelmaan, kuuluisiin Angkor Watin temppeleihin, jossa muun muassa seikkailullista Tomb Raider -elokuvaa on aikoinaan kuvattu. Hiekkakivistä rakennettuja temppeleitä on Siem Reapin alueella yli 800, näin osasi kertoa työkaverini ja paikallinen oppaamme Vireak. Suurimmat temppelit on rakennettu 1000- ja 1200-luvuilla, joten ei voi kuin ihmetellä millä keinoin valtavat kivimassat on kuljetettu vuorilta keskelle viidakkoa, jossa ne on muotoiltu rakennuspalikoiksi ja muodostavat valtavat temppelit. Uskonnolla on todella ollut suuri merkitys, kun kerran niin valtavat määrät resursseja on keskitetty jumalille rakennettaviin temppeleihin. Päätemppeliä, Angkor Watia rakennettiin 40 vuotta. Temppelit olivat alunperin hindulaisia temppeleitä, mutta sittemmin niistä tuli buddhalaisten temppeleitä. Ilmeisesti nykyäänkin Kambodzhassa buddhalaisuus käsittää jonkin verran hindulaista oppia.. ohimennen kuulin jonkun puhuvan itsestään 70% buddhalaisena ja 30% hindulaisena, mitä se käytännössä tarkoittaa, en tiedä. Temppeleitä on paljon tuhottu muun muassa siamilaisten ja joidenkin kuninkaiden toimesta sekä uskontojen vaihdon yhteydessä. Vierailimme muutamissa temppeleissä, joista luontoihmisenä suosikkini oli ehdottomasti Ta Prohmin viidakkotemppeli. Veera ja Vireak puolestaan pitivät pienemmistä kivistä rakennetusta ja kymmenistä torneista koostuvasta Bayonin temppelistä. Auringonnousu Angkor Watilla oli kyllä myös kaunis. Siem Reap on Kambodzhan turismin pääkaupunki. Kaupunki vaikutti kyllä mukavalta. Paljon paljon pienempi kuin Phnom Penh, mutta palveluita runsaasti saatavilla. Söimme hyvissä ravintoloissa ja kahviloissa, kävimme edullisissa hieronnoissa ja kiertelimme marketeilla ostoksilla. Kaupungin keskusta on idyllinen ja vehreä korkeine puineen ja vierellä kulkee hitaasti viirtava joki, joka johtaa Tonle Sapin järven kautta Phnom Penhiin ja sieltä Intian valtamereen. Tiedustelinkin aluksi mahdollisuutta kulkea jokea pitkin veneellä Siem Reapiin, mutta vesi on riittävän korkealla vasta elokuun tienoilla, joten päädyimme kauhun hetkiä tarjoavaan, mutta nopeaan minibussikyytiin. Olisi mielenkiintoista tietää millaiseen ajokokeeseen kuskit joutuvat työhaastattelussaan…

Olen ottanut tämän viimeisen viikkoni muutenkin enemmän loman kannalta muutamia tapaamisia lukuun ottamatta, vaikka eihän työ täällä ole vielä työltä oikein tuntunutkaan, koska se on niin miellyttävää. Mutta loman kannalta siinä mielessä, että en ole ollut paljoa toimistolla. Keskiviikkopäivän olimme kanadalaisen Stephenin ja Veeran kanssa Killing fieldseillä Phnom Penhin ulkopuolella. Hirvittävä tosiasia, kuinka syyttömät ja heidän perheensä joutuivat maanmiestensä kidutettaviksi ja teurastettaviksi.. Tuolloin joka neljäs kambodzhalainen tapettiin. Luodit olivat liian kalliita, joten käytettiin vaikka mitä muuta muun muassa lyötiin päin puuta. Lopulta tahti oli niin tiivis, että jotkut haudattiin elävinä, miehet, naiset ja lapset, myös Polpotin omat sotilaatkin sillä periaatteella, että on parempi tappaa syytön kuin päästää syyllinen vahingossa menemään. Ihmisiä epäiltiin ja syytettiin muun muassa CIA:n ja KGB:n agenteiksi. Järkyttävä kuvitella uhrien viimeisiä hetkiä dieselgeneraattorin ja kovaäänisen musiikin soidessa valitusäänien peittämiseksi. Kävin myös aiemmin tutustumassa S21 vankilaan, jonne teloitettavat tuotiin ensin ”kuulusteltavaksi”, ts. heitä kidutettiin julmasti kunnes he myönsivät ja uskoivat syyllisyytensä johonkin tekoon, jota eivät olleet todellisuudessa tehneet, ennen kuin heidät lähetettiin teloitettaviksi. Syyllisyyden myötä koko perhe koki saman kohtalon, koska Polpotin ajattelun mukaan ruoho oli kitkettävä juurineen. Uskomatonta, kuinka muu maailma ei tiennyt kambodzhalaisten kansanmurhasta. Tuona aikana ruotsalaiset toimittajat olivat käyneet Kambodzhassa vierailulla, mutta heiltä onnistuttiin piilottamaan kaikki julmuus ja he raportoivat muulle maailmalle hymyilevistä ja iloisista kambodzhalaisista.

Kävin torstaina paikan päällä katsomassa Kambodzhan jalkapallon historian suurinta ottelua 2018 jalkapallon MM-kisojen karsintalohko-ottelua Singaporea vastaan. Tunnelma loppuun myydyllä olympiastadionilla oli huikea, siitäkin huolimatta, että Singapore voitti ottelun ylivoimaisesti lukemin 0-4. Siinä 50 000 katsojan keskellä mielessäni kävi ajatus edellisen päivän kokemuksista, ja mietin, miten julma historia vaikuttaa nykyään, mitäköhän näiden ihmisten mielissä liikkuu, voisivatko he tehdä toisilleen jotain yhtä kamalaa uudestaan? Stadionille saapuneiden reppujakaan ei tarkastettu. Läheltäni poistettiin poliisin toimesta yleisöstä yksi henkilö. Mutta mitään ei tapahtunut. Ottelun päätteeksi joukkue kiersi stadionin ympäri kiittäen fanejaan ja lopuksi kaikki lauloivat yhdessä kambodzhalaisia koskettavan laulun. Pitäisikin ottaa selvää, mistä laulu kertoi. Ehkä rankka historia onkin nimenomaan yhdistänyt tätä kansaa.

Manun synttärit Kambodzhan suomiperhe Uusia vapaa-ajan harrastuksia Työreissulla Pounissa Kambodzhan kaunista maaseutua Kaivoprojektin avulla vettä kyliin Kansanmurhassa kuolleiden muistomerkki Olympiastadionilla täys tupa Cambodia - Singapore 2018 Fifa prequalifier Pari tuntia tuli huljuteltua jalkoja tuossa. Ensin pienempien sitten isompien kalojen syötävänä Auringonnousu Angkor Watin temppelillä Seiniin kaiverrettuja tarinoita 1200-luvulta. Työkaverini Vireak lähti minun ja Veeran oppaaksi temppeleille Ta Phrom viidakkotemppeli Näin voi käydä jos antaa puun kasvaa kattotiilten välissä Kuvauspaikka Tomb Raiderista Bayon temppeli Hiekkakivet ovat peräisin Kambodzhan vuorilta

Pysähdys Bangkokissa

Thaimaa - 9.6.2015 17:46

Myanmarista jatkoin matkaani Thaimaahan, jossa pysähdyin pariksi yöksi Bangkokiin. Paluu siviilisaation pariin oli virkistävää, mutta muutama päivä siinä oli riittävästi. Ensitekijöiksi menin tietysti mäkkiin. Tilasin juustohampurilaisen. Toisenkin. Herkullista. Mitä vielä, Starbucks! Oli virhe ottaa paikallinen pannacottakahvi, jossa oli jellybubbleja.. maha turposi. Päivän kävelyn päätteeksi jalkahieronta oli hyvä, meinasin pyörtyä kipupisteiden painelusta. Illalla söin katukeittiössä paahdettua ankkaa. Paikallinen olut maksoi enemmän. Ankka oli hyvää, olut ei. Tekemisen puute; lähdin kulkemaan skytrainilla ilman päämäärää. Juna kulkee liikenteen yläpuolella. Se on siisti ja toimii hienosti. Katselin ihmisiä. He katselivat puhelimia. Katselin mainoksia. Tarvitsenko selfie-kameran? Junan ovista ulos kävelemällä saisin sen. Asemalla on kauppoja. Aseman ovet johtavat ostoskeskuksiin. Kuluttaminen on tehty helpoksi. Voisin keinotekoisesti ruokkia sitä ja näyttää ulospäin hyvältä, kunnes velkakierre imaisee minutkin, köyhän opiskelijanuoren. Ei, opiskelen kovasti, menestyn, työskentelen kovemmin, olen tuottelias, tienaan hirmuisesti, raha ei minua hallitse.

Bangkok on vaikea kenttä River -seurakunnalle. Alle 1% kaupungin väestöstä on uskovia. Toiminta siellä on kallista. Nuorilla ei ole aikaa. Sanoma ei kiinnosta. Tarvitaan luovuutta. Sen sijaan, että pyydetään nuoria seurakuntarakennukseen, mennään seurakuntana nuorten pariin. Oivallus, seurakunta ei olekaan rakennus, vaan seurakunta on se, missä kaksi tai kolme on Jeesuksen nimessä koolla. Opetellaan kalastamaan uusissa vesissä. Opitaan, missä kalat liikkuvat. Ne eivät liikukaan sunnuntaiaamuisin! Heitetään verkot toiselle puolelle. Seurakunta kokoontuukin kahviloissa, pizzerioissa ja keilaradoilla arki-iltoina. Tällä viikolla seurakunta kokoontui myös ravintolan yläkerrassa River Bangkokin 1-vuotisjuhlan merkeissä. Naisille kerrottiin heidän arvokkuudestaan ja todellisesta kauneudestaan Jumalan kuviksi luotuina. Ulkonäköpaineet ja vääristyneet arvot luovat varmasti valtavaa pahoinvointia maailman seksiturismin pääkaupungissa, jossa valitettavan monia persoonia kohdellaan kulutustavarana. Uskomme kuitenkin, että Bangkokilla on toivoa. ”City of Angels” ei ole kuollut, se vain nukkuu.

Entrance -kahvilakin tavoittaa nuoria omalla rennolla tavallaan. Suomalaisten perustama kahvila on entinen aborttiklinikka ja baari. Se sijaitsee paalupaikalla kuninkaallisen Chulalongkornin yliopiston läheisyydessä ja on lukukausien aikana täpösen täynnä opiskelijoita. Kahvila myös järjestää eri kristillisten toimijoiden kautta monenlaisia aktiviteetteja nuorille. Yläkerrassa on viimeisen päälle hieno studio, joka auttaa nuoria artistilahjakkuuksia ponnistamaan kadulta pinnalle, kirjaimellisestikin. Täällä paikallisille voidaan opettaa myös audiovisuaalisia taitoja. Nuorille tarjotaan kohtaamispaikka, mahdollisuus itsensäkehittämiseen, ja toivoa toivottomiin tilanteisiin. Uskoontulleiden ryhmä on nyt perustamassa alueen ensimmäistä perinteistä seurakuntaa.

Thailainen Tuk Tuk on naapurimaiden verrokkejaan isompi, ja kuulostaa sitäkin isommalta jälkiasennettuine pakoputkineen Chulalongkorn University Entrance cafe Welcome shopping! Red carpet. I can see myself valuable, others can too! Street food Skytrain travels above the other traffic very efficiently Getting ready for River Bangkok's 1st anniversary celebration

Mingalarbar

Myanmar - 24.5.2015 20:41

Lukee paikallisen vesipullon kyljessä. Se tarkoittaa tervehdystä Myanmarin kielellä. ”Jesuba:” on ”kiitos”, ja tämän sanavaraston avulla olenkin selvinnyt!

Saavuin tänne Yangoniin 19 päivää sitten, ja huomenna jo lennän pois. On aika vaihtaa paikallinen hamemainen longyi ja valkoinen kaulukseton paita takaisin farkkuihin ja t-paitaan, vaikka sainkin paljon huomiota tyylikkäällä herrasmiesmäisellä pukeutumisellani, mutta toisessa maassa ollaan taas toisella tavalla.

Viime viestistä on ennättänyt kulua liian kauan.. mieluummin kirjoittaisin pienissä erissä lyhyempiä kuulumisia ja mietteitä, kuin yrittäisin muistaa ja ympätä kaiken yhteen viestiin. Syy radiohiljaisuuteen ei ole ollut se, että minut olisi vaiennettu tai kaapattu. Ei, sen vältimme olemalla menemättä Pohjois-Myanmarin Kachinin lääniin, jossa ”sisällissota” on saanut jatkoa. Valtion armeijalla on kuulemma tapana neuvotella yhdessä paikassa ja sotia muualla. Neuvottelujen siirryttyä Kachinista Kareniin läniin taistelut palasivat luonnonvararikkaaseen Kachiniin. Valtio (lue: armeija) haluaa hyötyä (lue: riistää) paikallisten rikastumismahdollisuuksista, kun taas paikalliset ymmärrettävästi haluavat hyötyä luonnonvaroistaan ja hankkia elannon perheidensä elättämiseen. Kuulemma lähes mikä tahansa tuottava bisnes päätyy käytännössä armeijalle, tai ainakin suuri osa tuotoista menee lopulta heidän perheidensä elättämiseen ja yksityisten instituutioiden ylläpitämiseen. Armeija tuntuu olevan välttämätön liikekumppani. Tosiaan, armeija elää eristyksissä muusta maailmasta aitojensa takana. Tien vieressä kulkee kilometrien pituisia muureja, joiden sisällä armeija asuttaa, kouluttaa ja hoitaa väkensä. Näin ainakin Yangonissa. Maassa on näennäinen demokratia, mutta käytännössä hallinnassa on edelleen sotilasjuntta, joka pitää parlamenttia sätkynukkenaan.

Myanmarissa jakautumista aiheuttaa lisäksi noin 140 eri heimosta koostuva väestö, jotka voidaan karkeasti jakaa 12 pääheimoon, mutta siltikin heimoja, ajatusmalleja, traditioita ja päämiehiä on useita. Tähän vielä lisäksi Kiina, Intia, Bangladesh ja Thaimaa, niin kyllähän apajille on useita halukkaita. No, ymmärtääkseni ne ovat lähinnä kiinalaiset, jotka aiheuttavat meteliä Kiinan ja Myanmarin rajaseuduilla, jossa he mielellään kauppaavat ja salakuljettavat arvokasta tiikkipuuta sekä oopiumia, jota jalostetaan arvokkaammiksi huumeiksi. Paikallinen lentäjäystäväni kertoi tästä johtuen joutuvansa kiertämään Kiinan rajan kaukaa heidän aggressiivisuutensa vuoksi, koska heidän laittomia bisneksiään on pyritty kitkemään lähinnä sissiarmeijoiden toimesta. Kachinin naapurissa Shan läänissä Kiinan rajalla taisteluissa onkin osallisena neljä armeijaa. Bangladesh on ollut täällä uutisissa myös viime aikoina, sillä Myanmar ei tunnusta Malesiaan saapuneita pakolaisia oman maansa kansalaisiksi, vaan sanoo sen olevan bangladeshilaisten juoni saada YK:n huomio tekeytymällä myanmarilaisiksi.. Kaiken kaikkiaan Myanmarissa on mielenkiintoinen kirjo väkeä, ja vaikka maata voidaan pitää Kaakkois-Aasian sulamispisteenä, jossa Kiina, Intia ja Kaakkois-Aasia kohtaavat, niin Myanmarissa on silti hyvin omalaatuinen kulttuurinsa.

Syy radiohiljaisuuteen ei ole myöskään se, että netti olisi vain rikkaan eliitin oikeus, koska näin ei ole, nettiä käyttävät niin riisinviljelijät kuin ministeritkin. Jotkin asiat täällä kylläkin ovat tai ainakin olivat rikkaiden etuoikeus; en ollut uskoa korviani kuullessani kollegani maksaneen 3000 dollaria sim-kortistaan! Tämä oli onneksi jo muutama vuosi sitten, samoihin aikoihin kun Toyota Corollan hintalappu oli 50 000 dollaria. Yöpyminen ulkomaalaisille täällä on melkein kylläkin rikkaiden hupia.. Majoittuminen paikallisen talossa ei ole luvallista, joten ulkomaiset vierailijat joutuvat hankkimaan hotellimajoituksen. Kun tiedetään, ettei ulkkareilla ole vaihtoehtoja, voidaan hintataso laittaa korkeaksi. Toki se karsii hieman tietyn budjetin matkustajia jo alkuunsa. Hintoja saadaan vielä vivutettua hieman sillä, että osapuoli (armeija), joka sallii tällaisen liiketoiminnan harjoittamisen varmistaa sievoisen siivun itselleen ulkkarin pussista. Mutta muuten täällä hintataso on Kambodzhan tasoa, syöminen jopa edullisempaa. Myanmar ei silti taida vielä olla monenkaan Kaakkois-Aasian reppureissaajan kohdemaa, yhä useamman kuitenkin. Monet tulevat ihmettelemään buddhalaisia temppeleitä Baganissa tai katsomaan Mandalayn kaupungin kuninkaallisia asutuksia. Matkustaa voi esimerkiksi joko junalla tai veneillä. Myanmarilaisilla on omintakeinen tyyli meloa kapeita jokiveneitään yhdellä jalalla seisoen niin, että toinen jalka on kietoutuneena melan ympärille, ja melonta tapahtuu itse asiassa jalkavoimin.

Syy radiohiljaisuuteen on ollut osittain siinä, että nettiyhteydet ovat suuren osan ajasta siestalla (lue: sähkökatkolla), ja toimiessaankin asioivat myanmarilaiseen tapaan kaikessa rauhassa oman aikansa ottaen. Aika määräytyy täällä kyllä tosiaan jotenkin eri tavalla kuin mihin olen missään törmännyt.. ehkä se johtuu siitä, että sekä miehet että naiset kulkevat hameissa, niin on vaikea kiirehtiä mihinkään tai näyttääkään kiireiseltä. Se on totta, kun pukee nilkkoihin asti ulottuvan longyin vyötäisilleen, niin kiire vain karisee pois. Jos lähtisin juoksemaan, pelkäisin että vaate valahtaisi alas. Arvokkaampaa on istuskella teetuvissa tienvarressa ja diskuteerata. Mutta eivät myanmarilaiset laiskoja ole. He vain ymmärtävät pysähtyä riittävän usein elämän ympäröitäväksi sen sijaan, että yrittäisivät kiirehtiä sitä hallitsemaan. Minusta tuntuu, että he ymmärtävät, mitä syvä elämä on. Ei onnellista elämää ehkä saavutetakaan omaisuuden paljoudella, ihmissuhteiden paljoudella, aktiviteettien paljoudella, kokemusten paljoudella tai tykkäämisten paljoudella. Olisiko ihmissuhteiden, aktiviteettien ja kokemusten merkityksellisyys ja syvyys ratkaisevampaa? Voiko ihminen todella ymmärtää asioiden merkityksellisyyttä pysähtymättä, antamatta niille aikaa ja tilaa? Mitä se sitten on: syvempää sitoutumista vähempään, mikä on lopulta enemmän?

Tuntuu, että ihmiset saavuttavat täällä samat asiat ja elämäntilanteen 10 vuotta suomalaisia myöhemmin! Vai mikä selittää sitä, että juuri äsken kahvilassa tapasimme 62-vuotiaan kollegani 83-vuotiaan ystävän, joka on yhä ”aktiivinen” työelämässä ja istuskelee iltaisin ystävineen kuppiloissa, puristaa kättä voimakkaasti ja silmissä loistaa elämä. Ja tänään aamulla kokouksessa tapasin 90-vuotiaan miehen, joka tuli minulle reippaasti juttelemaan englanniksi ja kehumaan 17 lapsestaan. 62-vuotias kollegani asuu yhä äitinsä kanssa ja toinenkin 60-vuotias kollegani asuu 86-vuotiaan isänsä kanssa. Kolmas yli 60-vuotias kollegani ei kuitenkaan asu enää yli 90-vuotiaan äitinsä kanssa, sillä häntä passaa armeijan pojjaat. Ikä täällä on arvostettua, kuten Aasiassa yleensäkin. Eri ikäisille on jopa omat puhuttelutapansa ja joissain maissa omat tervehdystapansa. Kollegani puhuvat ottaneensa uuden lähestymistavan työhön työskentelemällä nuorten, reilujen nelikymppisten kanssa, jotka tuovat uutta verta työhön.. Kyllä tässä jotain on erilaista kuin mihin olen tottunut? Mutta miten nämä ihmiset sitten elävät niin pitkään, vaikka hygienia täällä on mitä on, ja kuumuus (parin ensimmäisen viikon aikana päivälämpötilat olivat +40, mutta sadekauden alettua tippui +25), tropiikin hyönteiset, malaria, dengue, hurrikaanit, monsuunisateet, kallis terveydenhuolto jne. Yhtälö ei tunnu loogiselta. Ehkä se on sitten asenne työntekoon levosta käsin, joka ratkaisee, ja perheiden yhteisöllisyys, jossa vanhusta ei jätetä yksin. Tai sitten vain pienen otoksen ja sattuman tulos.

Suurin syy radiohiljaisuuteen on ollut ajan puute. En tiedä tohdinko sanoa kiire, vai lienenkö omaksuneen myanmarilaisen aikakäsityksen ja tavan tehdä töitä levosta käsin. Ja tilanne on vain ollut se, että en ole levännyt tarpeeksi ehtiäkseni tehdä töitä. Toisin sanoen en siis ole levoltani ehtinyt kirjoituskoneen ääreen. No, ”ensin lepo, sitten työ” on ihan kiva ajatus, mutta ei se ihan niinkään ole mennyt. Työpäivien jälkeisen ajan olen nimittäin käyttänyt omien työhön liittyvien muistiinpanojen kirjoittamiseen ja materiaalien lukemiseen sekä uuteen ympäristöön ja ihmisiin tutustumiseen. Toisaalta olisi suotavaa kiirehtiä vähemmän ja pysähtyä kirjoittamaan ajatuksiaan alas.

Uutta ja ihmeteltävää ympäristössä on ollutkin. Vaikka Yangon on suurkaupunki, ei täältä löydy säihkyviä suuria ostoskeskuksia, tai Kambodzhan kaltaisia valtavia omakotitaloja ja kalliita autoja. Suurkuluttamisen uskonto ei ole levinnyt tänne vielä, onneksi. Ja siltä armeija pyrkii maata suojelemaankin, länsimaiselta hapatukselta. Kuulin, että maassa saatetaan suhtautua todella vastahakoisesti länsimaiseen ”kehitykseen”. Mutta esimerkiksi elokuvien kautta länsimaisten vaikutteiden edistymistä on vaikea estää, ja sosiaalisen median aikakautena erityisesti muutenkin. Elokuvateattereita Yangonista sentään löytyy, mutta tottahan niissä noustaan kunnioittamaan lippua ennen esityksen alkua, ja näin kaikki tekivät, minä myös! Ihmiset täällä ovat tottelevaisia; esimerkiksi kun kaupungissa kielletään mopoilla ajaminen, niin ei siellä sitten mopoilla ajeta, vaikka kaikkialla muualla kyllä ajetaan. Vaikka Myanmar ei ole vielä yhtä moderni kuin Kambodzha, niin muutosta on tapahtumassa. Vielä 15 vuotta sitten tytöt ja pojat kulkivat traditionaalisissa longyissa ja keskinäistä kiintymystä ei suvaittu näytettävän julkisesti tai edes vanhempiensa edessä. Nykyään monet tytöt käyttävät jo lyhyitä hameita ja pojat farkkuja. Yangonin useat idylliset puistot täyttyvät romanttisista nuorista pareista. Hiljalleen tavat ovat siis muuttumassa. Toivottavasti samalla johtamiskulttuuristakin tulisi avoimempaa, sillä tavan mukaisesti asiat pidetään usein vain omana tietonaan, mikä aiheuttaa ongelmia nykyisen yhteistyön merkeissä, mutta myös työn jatkamisessa. Ehkä tähän liittyen kukin maan entinen hallitsijakin hallitsi omalla tavallaan. Heillä lienee ollut joko loistavia päähänpistoja tai tarve jättää jokin merkki itsestään, sillä eräs keksi vaihtaa setelit parittomista parittomiin ja toinen halusi eurooppalaiset liikennesäännöt, mutta japanilaiset autot, mistä johtuen autoja ajetaan oikealla ja oikealta.

Voisin sanoa, että Myanmar on hyvin hengellinen maa, eikä täällä pyritä täyttämään elämän tyhjyyttä tavaroilla ja aktiviteettien paljoudella, vaan perinteisemmillä uskonnoilla. Maa on vahvasti buddhalainen ja kaduilla törmääkin tämän tästä munkkijoukkioihin. Myanmar on tunnettu ja ylpeä buddhalaisista pagodoistaan, eli temppeleistä. Yangonin Shwedagon pagoda on eräänlainen buddhalaisten pyhiinvaelluskohde. Onkin ironista, että keskellä köyhyyttä on maailman suurin kultainen rakennus, joka lisäksi kätkee sisäänsä valtavia rikkauksia jalokivistä kultaan, jota jotkin ihmiset ovat saattaneet lahjoittaa oman painonsa verran. Ihmiset tulevat temppeliin pesemään, viilentämään ja rukoilemaan kultaisia Buddha-patsaita. Hyvillä teoilla yritetään saada parempi kohtalo seuraavassa elämässä. Lopullinen tavoite on kuitenkin päästä pois elämän pyörästä ja uudelleensyntymisen kehästä. Tämän tavoittelu vaatii yli-inhimillistä suoriutumista, johon ihmisen tulee itse kyetä, mutta itse Buddhakin sanoo kirjoituksissaan sen olevan ihmiselle mahdotonta. Kristukseen uskovana uskon sen, että Jumala, joka tuli ihmiseksi, eli tuon täydellisen ja synnittömän elämän ja vielä uhrasi itsensä minun ja sinun vuoksesi, jotta meillä olisi pääsy elämän pyörästä, sillä hän tiesi, ettemme siihen itse omilla teoillamme kykenisi. Uskomalla tämän hyvän sanoman olemme osallisia pelastuksesta. Jeesus ei pyydä sinua vaihtamaan uskontoasi, vaan seuraamaan häntä, sillä kyse ei ole uskonnosta, vaan tämän vapauttavan ilosanoman vastaanottamisesta. Näin voisin buddhalaiselle kertoa tien omavoimaisuudesta vapautumiseen. Itse asiassa yhä useammat buddhalaiset ovatkin uskoneet tämän sanoman armosta. Osa heistä on työtovereitani, osa tapaamiani seurakuntien pastoreita.

Vaikka aikani Myanmarissa keskittyi Yangonin ympäristöön, enkä levottomuuksien vuoksi päässyt tällä kertaa käymään Kachinissa, oli matka oikein onnistunut. Työn puolesta oli tärkeää, että vietimme aikaa toimistolla laittaen taloushallinnollisia asioita kuntoon. Työn taustoissa ja maan kulttuurissa oli paljon opittavaa lähtöpäivään saakka. Olinkin etuoikeutettu keskustelemaan kehitysasioista kirkkokunnan johtajan, alueellisten johtajien ja seurakuntien pastoreiden kanssa. Sain myös vierailla monissa seurakunnissa ja raamattukouluissa, joiden suosio inspiroi minuakin. Maan ehdottomasti suosituin rock-yhtye on kristillisistä jäsenistä koostuva Iron Cross, joka harjoittelee toimistomme viereisessä kirkkorakennuksessa. Myanmarilaisia onkin siunattu musikaalisuudella, minkä sain huomata seurakuntavierailujeni aikana. Myanmarin kieli on myös kauniin kuuloinen, aivan niin kuin suomen kielikin. Yangonissa seurakunta nimenomaan tarjoaa monille artisteille paikan uransa aloittamiseksi. Musiikki vetää myös paljon nuoria seurakuntiin.

Vierailimme myös muutamissa kyläkehityshankkeissa, joissa yhteisöjen hyvinvointi on kasvanut. Ihmiset ovat oppineet hyödyllisiä ansaintataitoja ja tietämystä perusterveydestä. Joihinkin kyliin oli perustettu omia pieniä klinikoita, jotka palvelivat kaikkia yhteisön asukkaita. Mikrolainakuvio vaikuttaa toimivan, sillä halukkaat saavat edullista lainaa, pystyvät parantamaan omaa ja kylänsä elintasoa ja maksavat lainansa takaisin. Kirjanpidon lisäksi osasin antaa lisäinformaatiota lainan ottajien arviointiin ja seurantamenetelmien kehittämiseen. Kyläkehitystyössä on silti omat haasteensa liittyen pieniin resursseihin, mutta ennen kaikkea yleiseen johtamiskulttuuriin, jota pieni ryhmä pyrkii askel askeleelta tekemään avoimemmaksi, mutta perinteet ovat vahvat ja muutosvastarinta haasteellinen. Edistystä tapahtuu joka tapauksessa.

Minusta Myanmar on upea maa, jossa on paljon hyvää, sellaisia asioita, joista voimme oppia heiltä paljon. Maassa on rikkauksia, ihmisissä on toivoa ja halua rakentaa rauhaa, mutta ihmisoikeuksien ja -arvon, rauhan ja hyvinvoinnin edistyminen vaatii muutosta maan päättäjien sydämissä, minkä toivon olevan vain ajan kysymys. Kehitystä parempaan tapahtuu; toivottavasti pian jo sokeillakin on äänestysoikeus. Olen hyvin kiitollinen vierailustani Myanmarissa. Tapasin ihmisiä, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen heidän uskollaan, nöyryydellään, hyvyydellään, aidolla välittämisellä ja rakkaudellaan maataan kohtaan. Sen mitä pystyin Myanmarille antamaan, sain jo monin verroin takaisin.

Myanmarissa autoja ajetaan oikealla ja oikealta Myanmarissa miehet pukeutuvat perinteisesti nilkkoihin asti ulottuvaan longyi hameeseen Hymy tarttuu Puolen tunnin välein ja joskus kolmen tunnin välein kulkevat paikallisjunat tarjoavat edullisen julkisen liikenteen muodon Yangonissa Ihmisiä kahvittelemassa kadulla "Golden Myanmar" tarkoittaa, että kaikki on aina koristeltu kullalla. Myös nämä koristeelliset bambuastiat Karaweik puisto Valtamerikelpoinen kelluva ravintola? Maailman suurin kultainen rakennus, jonka huipulla on timantein koristeltu mantteli ja temppeli kätkee sisälleenkin valtion budjetin verran rikkauksia Shewdagon pidetään vapaaehtoisvoisim Yangonin puhtaimpana ulkoilma-alueena Jäännöksiä brittien aikakaudelta, jotka eivät täysin tuhoutuneet japanilaisten pommituksissa Sule pagoda ja hassut vanhat bussit Voimakkaasti virtaava Yangon -joki, ja sitä ylittävät lautat ja pikkuveneet, jotka kuljettavat väkeä rannalta toiselle Yangonin maamerkkeinä Sule ja Shewdagon Yangonin nuorisoa viettämässä iltaa Inya järveä ympäröivässä puistossa. Paljon rakastuneita pariskuntia ja musisoivia ryhmiä. Lisää katukahvittelijoita Yangonin elokuvatuotantokadulla Myanmarilaista sapuskaa. Siinä on kissakalaa, lammasta ja nautaa sekä mm. "Morning Glory" -vihannesta. Melko tulista! Myanmarilaista jälkiruokaa. Siinä on pickle leaf teetä, kuivattuja papuja, chiliä, kuivattua katkarapua. Välipalaa on runsaasti tarjolla. Näyttää erittäin hyvältä saaliilta. Kirkkokomitean haastatteluaProjektitiimiä ja kylän kirkkokomiteaa Vaatimattoman näköiset ovat sikala ja ulkohuussi, mutta tärkeitä tulevaisuuden rakennuspalikoita Kyläläiset valmistamassa rakennustiiliä  Pientä tienestiä ompelutyön ja kaupan kautta Kylän klinikka saa lääketoimituksia projektitiimin sairaanhoitajalta Haastattelu Fidan ensimmäisessä kylähankkeessaOrpokoti Elämä näyttää myös tältä Raamattu. Väkeä nuortenillassa Yhdessä järjestetty naisten ja nuorten johtajuuskoulutustapahtuma, jonka tuloksena syntyi molempia varten jatkokehityksen turvaavat johtoryhmät. Ensimmäistä kertaa, yhdessä toteutettu, huippua! Tässä lähtee koulutarvikkeita niitä tarvitseville Tässä eräs kansankynttilä. Sokea, jolla on yhteensä 3,5 sormea. Tarkoittaa siis, että hän ei pysty lukea eikä kirjoittaa. Kaikki minkä kuulee tulee siis muistaa ulkoa. Tämä ei silti pysäyttänyt häntä suorittamasta yliopistotutkintoa ja sen jälkeen perustamasta sokeiden koulua. Hän ajaa sokeiden puolia ja tällä hetkellä taistelee sokeiden äänioikeuden puolesta. Mutta oman tilanteensa murehtiminen ei tee tilanteesta yhtään parempaa. Voi veljet miten positiivinen ja fiksu kaveri! Tässä toinen kansankynttilä ja ilokseni myös hyvä ystäväni. Toivottavasti näemme vielä!