Hopping around the Philippines

Filippiinit - 12.11.2017 14:38

We have just returned from a two-week holiday in the Philippines. Statistically speaking 15 days, 7 flights, 6 hotels, +30 degrees, 12 sunny days, 0 sick days! It was much needed and long awaited for, since we hadn’t had a rest longer than a week for 11 months. We started off with a relaxing stay on Sangat island near Coron in Palawan. Palawan is becoming a very popular tourist destination in the Philippines because of its clear waters, nice corals and beaches, and also nice resorts. There are plenty of islands around the area, and some compare the high rising limestone structures to Halong Bay in Vietnam. The area in general is quite expensive to stay at, easily $100 per night per person, and most people seem to go to El Nido.

We wanted to relax in privacy for a while, so we chose Sangat in Coron. It’s a beautiful island with only one resort on it, and we had our own private beach and a beach villa for five nights. The reception was great; as our boat arrived at the island, we were “welcomed to the paradise” and served fresh coconut drinks before taking us to our place, which was a few minutes walk away from the main resort: a boardwalk around a cliff. As we didn’t want to worry or plan about anything, it was great that we got served food multiple times a day; breakfast at 7:30, snack at 10:00, lunch at 13:00, snack at 16:00, and dinner at 19:30. So we ate, slept, and swam a lot.

It was an ECO-lodge, so we didn’t have air-conditioning, but fans and the sea breeze instead. Unfortunately we got some insect bites, which were itchy a bit, but the resort was clean and we didn’t see any cockroaches, which was Deb’s biggest fear. It was an adventurous experience. At nights we could hear the ocean roaring when the wind picked up, but in the morning we were waken up by the sunshine and listening to the gentle waves rolling to our beach.

Besides relaxing, we also enjoyed some activities like kayaking and snorkelling. We even tried scuba diving! That was something that I always wanted to try. At first I was a little bit surprised how difficult it felt to breathe underwater, as we were practicing to replace our mask and regulator underwater in case of an accident. After the training I felt at ease with the breathing. Deb was doing great all the way. Then we spent half an hour straight under water, diving. I’ve never been underwater that long, and I did start feeling a bit the need to get some fresh air! Also, we dove down to only 7.5 meters, but the pressure already started hurting my ears, and I felt a bit dizzy for a while still after the dive. Nevertheless we enjoyed the diving experience and it was incredible, like another dimension of life! Not many sounds underwater, and the concept of time feels different. Down there everything moves slowly or just stays put, at least that’s how it seems like. Nothing is motorized, no petrol engines. No technologies, just pure nature. We saw beautiful coral, also two cattle fish that can amazingly camouflage to their surroundings. It’s like a digital skin that they have, takes the form of the surroundings. Not only does it change colour, but it also changes shape, which is crazy! One of the fish was close to a spiky coral, so the fish skin also became spiky and white! That was impressive. And we also saw a school of clown fish, aka Nemo, who were living in their cute little coral forest.

After relaxing at Sangat island we took a plane further south to Cebu, and a two hour ferry ride to the city of Tagbilaran, on Bohol island. It was refreshing to stay in a modern hotel for a change and go to a restaurant in the city. We stayed two nights in Tagbilaran, but didn’t do much in the city itself. Instead, we rented a motorbike and drove around the island. Bohol is actually a big island, so we could only cover maybe a third of it. I love riding a bike and exploring! We first drove along the coast and then inland through a mahogany forest to a Tarsier sanctuary. Tarsier is an extremely cute and small monkey-like animal. Funny fact is that each of its eyes weighs more than its brain! They are around South-East Asia, but so small that it’s difficult to spot them in the trees. In the park we saw many, though.

We continued riding and reached the famous Chocolate Hills. There are hundreds of them around in Bohol, these funny little round hills. The history said the area used to be a seabed and that the chocolate hills are where coral was growing and piled up. We then crossed a mountain with our motorbike to get to the coast again. It took quite a bit longer than I thought since the road up and down was winding. It was fun to be out on the countryside, however, and the views from the mountain down to the coast and the sea were beautiful.

For the following three nights we stayed in Panglao, a small island just out of the main island of Bohol. There is even a bridge from Bohol to Panglao, that’s how close they are. Panglao was really nice, we stayed in a boutique hotel called Linaw Beach resort and restaurant. We loved it; the hotel was nice and quiet, with a very nice pool (infinity) and just next to the beach and the sea. Our room had a nice balcony and great views of the sea and the sunsets. On top of this all, the resort had one of the best restaurants on the island, so we were eating really good food! By the way, all the time during the trip we were eating a lot of local food, since it’s something Deborah has fond memories of growing up, and I liked experimenting. At Linaw I found my favourite dish, though, which is the fried Bangus fish, marinated in garlic, lemon and vinegar.

We remained active and explored Panglao with a motorbike, visiting a bee farm, where we had good food and ice cream, and bought some local organic products. We also visited a cave, and on the way there were drenched by an afternoon heavy rainfall. Fortunately, when we arrived at the cave, they had some stalls where we could buy dry clothes at affordable prices! All in all the weather was very good, we had only a couple of rainy days during our vacation. Temperature was always around +30 degrees. It’s not yet the high season, and in fact it was still raining for couple of weeks straight before we arrived. Even on our last days, there was a typhoon in the area. Typhoon season was supposed to be over, but I guess the weather patterns are changing a bit nowadays, and these things remain difficult to forecast.

Another thrilling experience was to rent a jet ski while we were in Panglao! I had been to a lot of beach holidays always wanting to try a jet ski, and now I finally did it! It was so much fun to play with! And Debs was doing all these thrills with me!

On our last day in Panglao we took a tour at 6am in the morning. The boat took us to watch the dolphins hunt for their breakfast, and we did see a lot of them jumping out of the water and riding the waves! After the dolphin safari we were taken to a small island for snorkelling with the sea turtles. So lucky, we saw three of them majestic creatures! It’s like birds flying, how they gently flap forward in the water. And we saw a lot of fish as well, big schools of them. Actually, I think the underwater life was even more impressive in Panglao than in Palawan, it was really good. Finally before returning to our hotel we were taken to the Virgin Island, which is basically an island in the sea with nothing on it, no trees at least! We went there at low tide, and the island was bigger, but we could see where the water level had been during high tide, and there is really not much space to sit around then! Our timing worked well; we were back from the tour by noon, took one last swim in the pool, had a good lunch and headed back to Tagbilaran, then to Cebu, through crazy traffic to the airport, but still managed to catch an earlier flight to get to Manila in the evening.

The last two days we spent with Deborah’s family in Manila. They had come even from five-hour drive away, and taken days off to be with us. We had a really good time with them eating, shopping and talking! I had been to Manila before, but now it was different since we were with people who know where to go to, and it was great to get to know her family and their way of life. They were so hospitable, friendly and funny. Even Deborah’s young cousins joined us. Together we went ice-skating and I had the privilege to be the teacher, since I was the most experienced. Since we booked this trip almost six months in advance, we kept from shopping, awaiting the opportunities in Manila. The two days in Manila we mostly spent in shopping malls, like real Pinoys, and stocked up with clothes and accessories. Deb’s auntie Liza also arranged a photo shoot for us with a professional photographer, and this included a make up artist and hair stylist as well, so that was our day as celebrities, we felt!

Now back in Switzerland, feeling a bit sad to be honest, since it was so great, relaxing, warm, welcoming and kind, the experience in the Philippines, just wishing it could have been longer. We promised to go back sooner than before, which was seven years for Deborah. Her family misses her. For now, we are bringing back lots of positive energy and warmth with us from the Philippines.

Abu Dhabi and the Ferrari world Coron island Arrived in Busuanga airport Waiting for the transport to Sangat Island Sangat welcomed us with fresh and tasty coconuts The boardwalk to our beach villa Our private beach on Sangat island Our beach villa, which was more like a three story tree house Some underwater colours, although the iPhone camera through the aquapack doesn't really do justice to how beautiful the underwater world is.  Getting ready for scuba diving!   Communication with the main resort was with walkie-talkies: time for massage. The shower in our villa came from a cliff   Whenever I'm focused on something... One of our leisure time activities during the holiday. Debs became quite a pool shark    We paddled to the Robinson Cruseo beach  Hey I'm a Tarsier! Chocolate Hills of Bohol After we finished watching a movie, this group of people came to set up the church for the next morning service! What a cool church venue! Enjoying the cocktails at Linaw resort in Panglao The famous Pinoy desert, Halo-Halo We could see beautiful sunsets from our hotel room balcony Beeing friendly at Bohol bee farm Wohoo I always wanted to try a jetski! Amazing restaurant on Panglao island. Luna Rossa, must visit! Chilling at the pool Food for the table Virgin island Virgin island Meeting with Deb's family in Manila. What a great bunch! Hello, meet Noa! Shopping with Nat, Noa and Deb Nice views from Deb's auntie's office Debs getting ready for our photo shoot Gorgeous Ice skating with Nat! Life goals! Back to the Swiss Alps

Field trip to Lebanon

Libanon - 1.10.2017 20:57

I was able to do my first field visit working with Medair at the end of this summer. I was really excited to meet with my colleagues in Lebanon, both the local staff as well as the expats I work with daily, supporting the field team from Medair HQ. I spent a week in the country, visiting Beirut and Zahle, working with the staff in the office and visiting the beneficiaries in the informal refugee settlements. I was also fortunate to do some outdoors activities and sightseeing during the weekend with my colleagues, who introduced me to the flavors, beauty and hospitality of Lebanon.

The field trip was a great boost for me, and I’m happy it was helpful and motivating for the field team as well. I feel it’s so important to have more personal relationships with the people I work with, and now I can understand the life and work in the field better. I was really encouraged to see how dedicated all our staff are, their compassion for the individuals who have had to leave everything behind and flee their home countries in state of conflict. I’m proud of the high quality of aid our teams deliver in Lebanon to bring hope and make a difference in this world, serving those most vulnerable and hard to reach.

Flying in to Beirut I <3 Beirut Beirut is beautiful (and safe) in the evening too! We found this beautiful café on top of a mountain near Tannourin Beautiful stone formations at the mountains. Great for bouldering! Our climbing crew representing different NGOs Beautiful rock for climbing, really got me into the sport again! Visiting vineyards in the Bekaa valley Wine barrels stored in underground caves where people used to take refuge I need to print this for HQ as well! Ensuring the shelter kits are distributed to the correct people Registering the distributions with thumb prints Shelter distributions to the families based on needs assesments I had the privilege to learn about distributions from our great distributions team

Välilasku Hong Kongissa

Hongkong - 6.8.2015 06:03

Matka kohti luvattua maata käy Hong Kongin kautta. Olihan sekin jo melkoinen hyppäys Kambodzhasta, täytyy sanoa. Onneksi minun ei tarvinnut kiirehtiä samalla lailla kuin ihmiset ympärilläni, vaan sain lomaluvan nojalla olla tehoton. Saavuin kamputsealaisittain 10 minuuttia etuajassa paikkoihin, muut tosin kulkivat minuuttiaikataululla. Yksi mielenkiintoinen keskustelu silti ehti syntyä erään eläköityneen hongkongilaisen kanssa. Keskustelun aiheena oli, mikäpä muukaan kuin, raha.Voisikohan olla käyttökelpoinen vertaus, että hongkongilainen mind-set on vähän niin kuin kaupungin infrastruktuuri: kapea ja odotukset korkealla. Business and success. Mutta perhe on aasialaiseen tapaan hyvin tärkeä. Eläköitynyt mies ihmetteli myös, miten uskallan matkustaa yksin..siinä on aika iso kulttuuriero. Hongkongilaiset vanhemmat suhtautuvat hyvin varauksella lastensa ajatuksiin matkustamisesta. Yllättävän monet asiat hongkongilaisten lasten elämässä on vanhempien sanelemia aikuisiälle asti.

Olin täällä kolme vuotta sitten opiskelemassa. Kaikki näytti minun silmääni samalta kuin ennen, paitsi että metrolinjalle oli tullut kolme uutta pysäkkiä. Kävinkin niistä kauimmaisella, Kennedy Townissa, jossa oli mukavan rauhallista istuskella veden äärellä. Yhden kokonaisen päivän aikana, joka minulla Hong Kongissa oli, ehdin nähdä myös neljää koulukaveriani. Kaikki olivat valmistuneet jo kauppatieteiden kandeiksi ja tienasivat hyvää vauhtia finanssialalla. Ainoastaan yksi tosin koki olevansa onnellinen työssään. Muut harmittelivat tekevänsä kovasti töitä ja tienaavansa rahaa työnantajalleen, mutta kiitosta tästä he eivät kokeneet saavansa. En kyllä totta puhuen voisi kuvitella itseäni heidän asemassaan. Elämäntyyli vaikutti niin uuvuttavalta edes kuunnella ja katsella, varsinkin Kambodzhan kokemuksen jälkeen. Kannustin heitä tekemään asialle jotain, ainakin pitämään omasta terveydestään huolta. Ehkä kertomukseni omien rajojen ja unelmien seuraamisesta Mount Blancille ja vapaaehtoistyöhön Kambodzhaan rohkaisevat heitä ja pysäyttää edes hetkeksi kuuntelemaan itseään.

Ihmeellinen ja erilainen maailma, uskomatonta!

Good morning HK! Seurasin kuinka taitavasti ihmiset ripustavat pyykkinsä ikkunasta pudottamatta mitään kadulle. Yammi food  

Kaikkea hyvää – tulee ikävä

Kambod - 4.8.2015 09:42

Niin kuin se, että sateet aikanaan saapuvat, oli minunkin lopulta hyvästeltävä Kamputsea. Sateiden odotettiin saapuvan kuukautta paria aiemmin, ja niin oli minunkin alun perin tarkoitus lähteä, mutta sekä säämiehen että minun suunnitelmat muuttuivat. Tai ehkä olikin suunniteltua, että näin kävisi. Joka tapauksessa olen onnellinen, että sade malttoi antaa minun viipyä vähän pidempään.

On hienoa saada kulkea suunnitelmassa, jonka tietää olevan suuremmissa käsissä. Hämmästelen mitä kaikkea tapahtuu, arvuuttelen mitä tarkoitusta tapahtumat mahtavatkaan palvella ja mitä kautta ne elämää johtavat. Se on kuin eteenpäin vievä virta, elämän virta. Ja tässä olen, Phnom Penhin lentokentällä. Seuraavaksi Hong Kong, sitten Yhdysvallat. Menen tapaamaan ystäviäni elämän varrelta.

Viestin tarkoitus on kuitenkin jättää henkisesti hyvästit hetkeksi Kambodzhalle, maalle, joka minut lämpimästi otti vastaan, lähetti matkaan, ja lämpimästi jo toivottaa uudelleen tervetulleeksi. Jäähyväiset ihmisille, jotka kohtelivat minua hyvin ja hymyillen tunsimmepa toisemme tai emme. Ystäville, jotka kutsuivat minut kotiinsa, seurakuntaansa, lounaalle, kahville, illalliselle, jäätelölle, pelikentälle, elokuviin, luistelemaan, uima-altaalle, yhteiselle matkalle tai pitkän työpäivän päättävälle virvokkeelle. Aikani Kambodzhassa oli todella hienoa.

Tämä oli minulle myös kasvun aikaa. Oman kutsumuksen ja intohimon etsimisen aikaa. Löysin itseni uusien asioiden parista kuten uimasta, golfaamasta, moottoripyöräilemästä, lasten kanssa leikkimästä, pitämässä huolta talosta ja koirista, seurakunnassa puhumasta, katulapsia kohtaamasta, englantia ja miksausta opettamasta. Löysin itseni samanhenkisten ihmisten parista. Löysin itseni työstä, josta nautin.

Kohtasin inspiroivia ihmisiä ja asioita, jotka tulevat vaikuttamaan tulevaisuuteeni. Kokemukset ja ihmissuhteet ovat saaneet jo muokata ajatusmaailmaani. Onneksi lähdin Kambodzhaan avoimin mielin. Joka tapauksessa, tässä riittää reflektoitavaa joksikin aikaa. Kiva olisi tulla takaisin, vähintään käymään. Maan ja sen asukkaiden aurinkoisuus sekä lämpö valloittivat minut.

Kaikkea hyvää Kambodzha.

Jäähyväisiä työkavereiden kanssa. Sain heiltä läksiäislahjaksi kaksi komeaa paitaa. Viimeinen ilta loppui samoille nurkille, kuin mistä matka aikoinaan alkoi

Rannalla

Kambod - 30.7.2015 13:06

Toiveeni rantalomasta toteutui vielä ennen lähtöäni, kun mentiin suomitiimin kanssa Sihanoukvilleen muutamaksi päiväksi. Sadekaudesta huolimatta meillä oli mitä upeimmat säät, tyhjät rannat ja halvat hinnat! Saimme kelliä meressä ja nauttia tuulenvireestä sekä antaa rantaan kuohuvien aaltojen työntää mielestä pois kaiken tarpeettoman. Hyvää ruokaa ja hymyilevää asiakaspalvelua. Kambodzhaa parhaimmillaan.

Aika on lyhyt

Kambod - 25.7.2015 07:29

Viimeinen kyläreissu ja toiseksi viimeinen työviikko on saatu päätökseen.

Jotkin tapahtumat ja keskustelut tällä viikolla johtivat siihen, että aloin miettiä aikaa. En muista pitäneeni sylissäni pientä ihmislasta enempää kuin kahta kertaa elämäni aikana. Se on merkillinen hetki ja erityinen tunne. Ystäväni Australiasta lähetti minulle terveisiä Townsvillestä, jossa kuusi vuotta sitten sain syliini hänen siskonpojan. Löysin tilanteesta kuvan blogistanikin. Nyt Zach on jo kuusivuotias, minua 2o vuotta nuorempi. Hän pitää kirjoista ja skeittauksesta. Hän on herttainen poika. Liekö ollut vaikutusta sillä, että pidin häntä sylissäni, sanoi ystäväni. Oli tai ei, mutta havahduin siihen ajatukseen, että minulla tosiaan voisi olla vaikutusta siihen, millaiseksi toinen ihminen kasvaa. Toivoisin tuon vaikutuksen olevan positiivista. Että se hedelmä, jota elämäni kantaa, olisi hyvää ja esimerkillistä. Lapset ovat yrittelijäitä ja periksiantamattomia. Mietin, kuinka paljon vaatikaan yrittämistä ja kuinka vaikeaa aluksi on esimerkiksi oppia kävelemään, puhumaan ja lukemaan. Kaikki kuitenkin oppivat. Ei siis edellytä erityistä lahjakkuutta, vaan pitkäjänteistä harjoittelua oppia uusia elämäntaitoja. Kovin usein itse tuntuu jo luovuttavan uusien asioiden oppimisen, jotka eivät heti luonnistu, kun ajattelee ettei minulla ole lahjoja tähän. Jatkan siis harjoittelua ja oppimista. Mutta kuusi vuotta, se oli aikoinaan pitkä aika. Siinä on lapsi ehtinyt kasvaa ja oppia monenlaista. Yhtäkkiä se on vain hujahtanut. Oma muutos näyttää pieneltä, mutta ehkä viime vuodet ovatkin olleet enemmän sisäisen kasvun aikaa. Onneksi olen kirjoittanut.

Pikku-Zach ja pikku-Lauri kuusi vuotta sitten

Aikaa on rajallinen määrä emmekä saa sitä koskaan takaisin. Se on toisin sanoen arvokkainta, mitä voimme elämästämme antaa. Joskus täällä ollessani mietin ja saatan turhautuakin siitä, kuinka tehottomasti aikaa käytetään. Kyläreissullani varsinkin ajattelen, että voisimme saada kaiken hoidettua nopeammin ja palata pian takaisin kaupunkiin, jos työskentelisimme tehokkaammin. Saavumme kylätapaamisiin reilusti etuajassa. Mutta se ei olekaan huono juttu, sillä usein odotellessa kyläläisten kanssa syntyy hyviä kohtaamisia ja keskusteluja. Täällä se toimii. On hienoa huomata, että ihmiset antavat aikaansa, vaikkei ”vaihdantaa” oltu etukäteen suunniteltu tai sovittu. Ottaen huomioon ajan rajallisuuden ja sen rahallisen vaihtoehtoiskustannuksen, alan ymmärtää annetun ajan arvokkuuden. Annetun rahan ihminen voi tienata takaisin tulevaisuudessa, mutta tämä hetki on olemassa vain nyt. Lapset ovat pieniä nyt, ihminen rinnallasi on nyt.

Haluankin päättää viestini työkaveriltani kahdeksan vuotta sitten saamaani ajatukseen:

Aika olla onnellinen on nyt
Paikka olla onnellinen on tässä
Tapa olla onnellinen on tehdä se toiselle

Kävimme katsomassa ystävieni kanssa Phnom Penhin jalkapallojoukkueiden paikalliskamppailua. Tapahtumarikas matsi sisälsi viisi maalia, joista voittomaali syntyi 15 minuutin sähkökatkon jälkeen. Moottoripyörän ihastelua sunnuntaikokouksen jälkeen ICF:llä Viimeinen viikko lattiamajoituksessa Kampong Speussa Kylillä syödessämme ruoka on luomua ja tuoretta Höyhentäminen käy helpommin kuumavesikylvyn jälkeen Kylänäkymä Lapset kokkaamassa Näyttävä kotipuutarha Kyläkehitystyön seurauksena kyliin syntyy myös pieniä kotiseurakuntia, joista yhtä johtaa tämä sydämellinen mies Mahtavat olivat maisemat viimeisellä kyläreissulla Tytöt olivat keräämässä vesililjoja torille myytäväksi

Parangin viikot

Kambod - 12.7.2015 14:02

Uskon, että vaikein on takanapäin. Koin hetkellistä väsymystä ja yksinäisyyttä vietettyäni kolme viikkoa maaseudulla vaatimattomissa olosuhteissa, toki palaten viikonlopuiksi Phnom Penhiin, mikä oli mahtavaa. Vaikka paikallisten kanssa on hienoa tehdä töitä ja viettää aikaa, väistämättä joudun suurimmasta osasta keskusteluista ulkopuoliseksi, koska en ymmärrä kieltä riittävän hyvin, ja silloin saatan kokea yksinäisyyttä, vaikka olen ihmisten ympäröimänä. Olosuhteetkaan eivät olleet aina mieltäylentäviä. Aamulla saatoin herätä väsyneenä kuumuuden vuoksi huonosti nukutun yön jälkeen. Retkimajoitus lattiallakaan ei aina houkutellut. Mutta ainakin telttani suojasi hyttysiltä, tuhatjalkaisilta ja muilta ötököiltä. Myrskyn tullen se ei kuitenkaan pitänyt vettä loitolla, eikä liioin pitänyt talokaan, jossa majoituimme. Bussimatkat kyliin olivat välillä jänniä; kerran istuin vanhan kiinalaisen bussin (jota käytettiin tavaran kuljetukseen) portailla kuunnellen loppuunkuluneiden iskareiden iskeytymistä pohjaan, kunnes joku osa tippuu tielle ja se sidotaan narulla takaisin paikoilleen. Kuski kääntää rattia jatkuvasti suorallakin tiellä, joten en tiedä miten hyvässä kunnossa keikkabussin ohjauskaan lopulta on.. turvallisuuteni vuoksi tekisi mieli hypätä kyydistä, mutta en tiedä milloin seuraava bussi osuisi kohdalle ja olisiko se yhtään sen parempi. Sitten ajattelen, että ensi viikolla sama homma uusiksi. Kaipasin myös seuraa, jossa voisin kommunikoida joutumatta käyttämään yksinkertaistettua ja hidasta kieltä. Viikonloppuisin olin kuitenkin usein väsynyt ja kaipasin vain lepoa ja saada olla omissa oloissani, joten en ollut kovinkaan sosiaalinen. No tämä on toki hieman kärjistettyä, kaikki vaikeudet kasaantuivat oikeastaan vain yhdelle viikolle. Mutta pian oloni helpottui.

Itse asiassa viimeisellä viikollani aloin tottua ja taas nauttia olosuhteistani. Ehkä osittain myös sen takia, että tiesin seuraavan viikon viettäväni kaupungissa ja ensimmäinen suomiperhekin olisi jo palannut. Siihen asti parhaiten minut tuntevat tavoitettavissa olevat sosiaaliset olennot olivat olleet taloni kolme koiraa: Musti, Viki ja Vili. Kanadalaiset Stephen ja Allison olivat nimittäin olleet koko tuon ajan kiireisiä ja reissanneet itsekin, joten en saanut heistä seuraa. Kolmas viikko, joka oli toinen viikko saman kollegan kanssa, oli kuitenkin jo niin hyvä, että unohdin olleeni mieli maassa. Mieleni oli taas positiivinen ja nautin saada olla kylällä luonnon rauhassa. Olin odottanut tätä viikkoa myös sen takia, että pääsisin silloin ensimmäistä kertaa auton rattiin Kambodzhassa. Menimme nimittäin tällä kertaa kylään lähelle Vietnamin rajaa, jonne olisi ollut hankala päästä ilman omaa autoa. Ajot sujuivat hienosti, vaikka aluksi mietin miten pärjäisin auton kanssa Kambodzhan liikenteessä. Kerran rekkaa ohittaessani sen rengas räjähti ja kumiriekaleet lensivät automme päälle, mutta ei siinä onneksi mitään vakavampaa tapahtunut. Pääsin jopa jonkin verran ajelemaan maastossa joihinkin kyliin mentäessä, ja ajotaitojani kehuttiin, joten koin onnistumisen tunteita. Olen aina pitänyt autoista ja off-road ajosta, vaikka nyt minulle on iskenyt lievä moottoripyöräkuumekin!

Nyt kaikki on taas hienosti ja muistelen viime viikkoja lämmöllä. Danin ja Sirkun perhe palasi lomiltaan ja muutin Pekon ja Heidin taloon loppuajaksi. Asumme mukavalla asuinalueella, jossa tykkään käydä iltaisin uimassa ja saunomassa. Viimeisten viikkojen aikana olen oppinut tuntemaan lähemmin työkavereitani ja he minua. He uskaltavat jo pilailla kustannuksellani. Sanoivat myös tykkäävänsä työskennellä kanssani ja kysyvät milloin tulen takaisin Kambodzhaan. Viimeisen kyläreissun päätteeksi työkaverini kutsui minut luokseen syömään, jossa sain tavata hänen koko perheensä. Saan aina kokea olevani niin lämpimästi tervetullut ja hyvin kohdeltu vieras, etuoikeutettua. Kylähankkeissa vieraillessakin meitä pyydetään jäämään syömään ja sadetta saamme pitää milloin missäkin. Ihmisillä on aikaa pitää huolta tuntemattomistakin. Ihailen sitä.

Kyläläisten tapaaminen Osandanthmeyssä Osandthmeyssä kylän ympäristöstä on pidetty hyvää huolta Mielenkiintoinen ratkaisu. Ehkä vessaa käytetään vain illalla. Jotkin vessat ja kylät eivät ole aivan niin siistejä kuin muut Chilling Melonikausi. Tuoretta ja orgaanista Kampong Chhnanging naisten koulutuskeskuksessa tehdään muun muassa huiveja ja muita kankaita Pääsin kokeilemaan maton punomista Onnellinen Vettä kaivosta Kyläläiset kokoontuivat keskustelemaan kehitystarpeistaan Lasten opetusta Bambumetsän keskellä olevassa kylässä naiset punoivat monenlaisia koreja myytäväksi Hetken sadetta pitämässä Katselin auringonlaskua kauanodotetun ja tervetulleen vesisateen jälkeen toimistomme parvekkeelta Lähdettiin viemään kollegan skootteria Phnom Penhiin CGA:n toimisto Svay Riengissä Kambodzhalaiset hääasut ovat näyttäviä Kambodzhalainen tuktuk

Kukoistava Kambod

Kambod - 29.6.2015 18:29

Moi jälleen täältä Kambodzhasta, jossa lämpötila ei laske alle kolmenkymmenen sadekaudesta huolimattakaan. Ei ole onneksi paljoa silti sadellutkaan. Välillä tulee rankempia sadekuuroja, jotka voi kestää tunninkin, mutta sitten taivas taas selkenee. Tällainen sadekausi on mukava. En muista milloin viimeksi koko päivä olisi ollut pilvinen ja harmaa, tuntuu että täällä aina paistaa aurinko. Tänä vuonna sateet tulivat kuukauden myöhässä, mistä johtuen monet ovat joutuneet kylvämään riisinsä kahteen kertaan: ensin normaaliin aikaan ja sitten uudestaan kuukautta myöhemmin. Luonto ja riisipellot näyttävät jo kauniin vehreiltä. Samalla torikauppiaiden pöydille on ilmestynyt uusia hedelmiä, joista monia en ole koskaan ennen nähnytkään.

Minulla on tällä hetkellä menossa kenttämatkajakso. Viime viikolla olin Kampong Thomissa reilut 200km Phnom Penhistä pohjoiseen, ja huomenna lähden 100km matkan päähän Kampong Chhnangiin. Kampong Thomissa kartoitin viisi meneillään olevaa kyläkehityshanketta ja kävin tutustumassa kolmeen uuteen hankkeeseen. Kartoittaessa otan kirjaimellisesti paikkojen koordinaatteja, mutta lisäksi haastattelen tulkin avulla kyläläisiä, kyläpäälliköitä ja kumppanimme työntekijöitä, sekä kirjaan ylös muita huomioita kylistä ja otan valokuvia. Yhtenä päivänä, kun olimme matkalla hankekylään, havahduin ja muistutin itseäni, että tämä mitä teen, on itse asiassa työtä. On niin mukavaa, että unohtaa olevansa töissä. Vaikka yöt lankkulattialla ei niin mukavia olekaan, niin ainakin sen takia on todella huikeata palata takaisin Phnom Penhiin ja pehmeään petiin. Ensimmäinen yö kotona meni kuitenkin tottumuksesta kyljelle kääntymistä vältellen. Viikonloppuna nautin saada olla rauhassa kotona ja uida altaalla. Kävin kuitenkin lauantaina ja sunnuntaina Lighthousen seurakunnalla opettamassa miksausta.

Ystäväni Chhomrong tuli Kampong Thomista myös viikonlopuksi Phnom Penhiin ja vei minut Khmeeriläisittäin todella suositulle grilli-illalliselle. Grilliravintoloita täällä Toul Korkin alueella on valtava määrä. Toul Korkista tuli mieleen rikkaiden häät asuinalueellani, jossa vastaan ajoi kalliiden Lexusmaastureiden lisäksi mattamusta Lamborgini Aventador, joka oli niin matala ja pimeällä tiellä lähes huomaamaton, että melkein ajoin sitä päin kääntyessäni! Vaikkei Kambodzhassa paljoa ole ajokelpoisia teitä matalille urheiluautoille, niin niitä tulee vastaan uskomattoman usein. Erikoisvarusteltuja mersuja ja Rolls Royceja myös, mutta niillä pystyykin ajamaan myös kaupungin ulkopuolella, eli menee ihan käyttöautosta. Rikkaista kambodzhalaisista tulee mieleen musiikinopettajaystäväni kertomus, kuinka hänen pianotunnilleen saapuu erään perheen kolme sisarusta jokainen omine autoineen ja lastenhoitajineen.. oppilaiden puheenaiheina shoppailumatkat Dubaissa. No joo, tää on tätä. Maasta siis löytyy äärimmäisen köyhyyden lisäksi äärimmäistä rikkautta. Ja sitten odotetaan, että ulkomaiset kansaläisjärjestöt huolehtivat maan köyhistä? Olemmeko siis itse asiassa syy vai seuraus sille, ettei valtio huolehdi vähäosaisimmistaan itse?

Tässä pari uutta suosikkihedelmääni. Taaempi on mangosteen, mutta etummaista en vielä tiedä. Tältä ne näyttävät sisältä. Mangosteeni on todella mehukas ja miellän sen energiajuomaan, koska siinä on varmaan niin paljon hedelmäsokeria, koska siitä tuntuu saavan saman tien lisää maukastaenergiaa. Etualalla oleva hedelmä puolestaan maistuu ananaksen ja mansikan sekoitukselta, aivan herkkua. Khmeriläistä sapuskaa "juustokastikkeessa", joka on tehty kalasta. En ehkä halua tietää miten. Khmeeriläistä ruokaa dollarin pintaan. Maistuu Stoungnin uudella levyttelygrillillä Chhomrongin kanssa Khmeeriläisessä grillissä paistuu monenlaista Huikee Honda Super Cub Made in Cambodia Rakennuslankkujen sahausta erikoisella sirkkelillä Keittiö ulkosalla Köökki sisällä Ten seed training uutta kylähanketta aloittaessa Haastattelu kyläpäällikön kanssa Riisipelto. Maaperä on omituinen, sillä se ei ime vettä. Miksausopetusta Lighthousen bänditreeneissä

Viimeiset päivät ennen kesätöitä Kambodzhassa

Kambod - 14.6.2015 18:17

Minun piti alunperin palata näihin aikoihin Suomeen, mutta kävikin niin somasti, että sain kesätyöpaikan täältä Kambodzhasta. Kesä on toki kauneinta aikaa olla Suomessa, perhettä ja ystäviä olisi mukava nähdä ja hyvän ystäväni häihin sekä serkkuni häihin olisi ollut kiva päästä. Hienoa kuitenkin saada jatkaa täällä hieman pidempään, saada enemmän kokemusta tästä kentästä ja näistä hommista sekä antaa enemmän itsestään tälle maalle ja upeille ihmisille, joidenka kanssa saan viettää paljon aikaa ja nauttia heidän seurastaan päivästä toiseen. Kiitos myös Fidalle tästä mahdollisuudesta olla järjestön ensimmäinen kesätyöntekijä kentällä. Sijaistan Heidiä muutamissa talouspuolen tehtävissä, toimin yhdyshenkilönä Vietnamin projektille Adamin ollessa poissa ja tarkoituksenani on myös kiertää ja kartoittaa kaikki CGA:n yhteisöperusteiset kyläkehityshankkeet Kambodzhassa. Dania sijaistan ruokkimalla koiria ;) Kambodzhan kenttämatkoista ainakin saanee hyvää kokemusta! Dani ja Sirkku, Adam ja Susanna sekä Jouko ja Maarit perheineen ovat lähteneet jo lomille. Kun vielä Pekko ja Heidi lähtevät muutaman päivän päästä, niin jään ainoaksi Fidan suomiporukan edustajaksi tänne muutamaksi viikoksi. Osaan kyllä toimia itsenäisesti ja ystäväverkosto on melko laaja, joten ei minun tarvitse yksinäisyyttä tai mitään muutakaan pelätä, koirat viimeistään huolehtivat molemmista!

Täällä tapahtuu koko ajan niin paljon, ettei kaikesta ehdi kirjoittaakaan. Nyt tosiaan monet suomalaiset ovat lähteneet ja asun yksikseni Danin ja Sirkun perheen talossa. Viime aikoina on ollut hienoja rajapyykkejä koulutuksen osalta monella täällä. Maarit ja Jouko pitivät muutaman viikon mittaisen Kairos -kurssin (lähetystyö), jonka osa porukastamme suoritti. Itsekin olisin sen halunnut tehdä, mutta olin osan ajasta Myanmarissa. Juhlimme Saran valmistumista teologian maisteriksi ensin. Pian sen jälkeen juhlistimme sitä, kun sain viimeisen koulutyöni palautettua ja valmistumishakemuksen lähetettyä. Noin viikko sitten juhlimme Dania, joka sai gradunsa pakettiin. Kaikki lähti liikkeelle kuitenkin Manun leegoteemaisista 5-vuotisjuhlista, jotka olivat pian Myanmarin ja Bangkokin reissulta palattuani. Itse asiassa, tietämättä asiaa, samalla lennolla Bangkokista Phnom Penhiin minun lisäksi tuli toinenkin suomalainen. Hän on Veera, meidän uusin tulokas, joka tuli muutaman viikon harjoitteluun tänne lähes ekuatooriseen saunaan. Huikea perhe meillä täällä!

Itse asiassa, tulimme juuri Veeran kanssa Siem Reapista, jossa kävimme tutustumassa maailman kahdeksanteen ihmeeseen ja suurimpaan uskonnolliseen rakennelmaan, kuuluisiin Angkor Watin temppeleihin, jossa muun muassa seikkailullista Tomb Raider -elokuvaa on aikoinaan kuvattu. Hiekkakivistä rakennettuja temppeleitä on Siem Reapin alueella yli 800, näin osasi kertoa työkaverini ja paikallinen oppaamme Vireak. Suurimmat temppelit on rakennettu 1000- ja 1200-luvuilla, joten ei voi kuin ihmetellä millä keinoin valtavat kivimassat on kuljetettu vuorilta keskelle viidakkoa, jossa ne on muotoiltu rakennuspalikoiksi ja muodostavat valtavat temppelit. Uskonnolla on todella ollut suuri merkitys, kun kerran niin valtavat määrät resursseja on keskitetty jumalille rakennettaviin temppeleihin. Päätemppeliä, Angkor Watia rakennettiin 40 vuotta. Temppelit olivat alunperin hindulaisia temppeleitä, mutta sittemmin niistä tuli buddhalaisten temppeleitä. Ilmeisesti nykyäänkin Kambodzhassa buddhalaisuus käsittää jonkin verran hindulaista oppia.. ohimennen kuulin jonkun puhuvan itsestään 70% buddhalaisena ja 30% hindulaisena, mitä se käytännössä tarkoittaa, en tiedä. Temppeleitä on paljon tuhottu muun muassa siamilaisten ja joidenkin kuninkaiden toimesta sekä uskontojen vaihdon yhteydessä. Vierailimme muutamissa temppeleissä, joista luontoihmisenä suosikkini oli ehdottomasti Ta Prohmin viidakkotemppeli. Veera ja Vireak puolestaan pitivät pienemmistä kivistä rakennetusta ja kymmenistä torneista koostuvasta Bayonin temppelistä. Auringonnousu Angkor Watilla oli kyllä myös kaunis. Siem Reap on Kambodzhan turismin pääkaupunki. Kaupunki vaikutti kyllä mukavalta. Paljon paljon pienempi kuin Phnom Penh, mutta palveluita runsaasti saatavilla. Söimme hyvissä ravintoloissa ja kahviloissa, kävimme edullisissa hieronnoissa ja kiertelimme marketeilla ostoksilla. Kaupungin keskusta on idyllinen ja vehreä korkeine puineen ja vierellä kulkee hitaasti viirtava joki, joka johtaa Tonle Sapin järven kautta Phnom Penhiin ja sieltä Intian valtamereen. Tiedustelinkin aluksi mahdollisuutta kulkea jokea pitkin veneellä Siem Reapiin, mutta vesi on riittävän korkealla vasta elokuun tienoilla, joten päädyimme kauhun hetkiä tarjoavaan, mutta nopeaan minibussikyytiin. Olisi mielenkiintoista tietää millaiseen ajokokeeseen kuskit joutuvat työhaastattelussaan…

Olen ottanut tämän viimeisen viikkoni muutenkin enemmän loman kannalta muutamia tapaamisia lukuun ottamatta, vaikka eihän työ täällä ole vielä työltä oikein tuntunutkaan, koska se on niin miellyttävää. Mutta loman kannalta siinä mielessä, että en ole ollut paljoa toimistolla. Keskiviikkopäivän olimme kanadalaisen Stephenin ja Veeran kanssa Killing fieldseillä Phnom Penhin ulkopuolella. Hirvittävä tosiasia, kuinka syyttömät ja heidän perheensä joutuivat maanmiestensä kidutettaviksi ja teurastettaviksi.. Tuolloin joka neljäs kambodzhalainen tapettiin. Luodit olivat liian kalliita, joten käytettiin vaikka mitä muuta muun muassa lyötiin päin puuta. Lopulta tahti oli niin tiivis, että jotkut haudattiin elävinä, miehet, naiset ja lapset, myös Polpotin omat sotilaatkin sillä periaatteella, että on parempi tappaa syytön kuin päästää syyllinen vahingossa menemään. Ihmisiä epäiltiin ja syytettiin muun muassa CIA:n ja KGB:n agenteiksi. Järkyttävä kuvitella uhrien viimeisiä hetkiä dieselgeneraattorin ja kovaäänisen musiikin soidessa valitusäänien peittämiseksi. Kävin myös aiemmin tutustumassa S21 vankilaan, jonne teloitettavat tuotiin ensin ”kuulusteltavaksi”, ts. heitä kidutettiin julmasti kunnes he myönsivät ja uskoivat syyllisyytensä johonkin tekoon, jota eivät olleet todellisuudessa tehneet, ennen kuin heidät lähetettiin teloitettaviksi. Syyllisyyden myötä koko perhe koki saman kohtalon, koska Polpotin ajattelun mukaan ruoho oli kitkettävä juurineen. Uskomatonta, kuinka muu maailma ei tiennyt kambodzhalaisten kansanmurhasta. Tuona aikana ruotsalaiset toimittajat olivat käyneet Kambodzhassa vierailulla, mutta heiltä onnistuttiin piilottamaan kaikki julmuus ja he raportoivat muulle maailmalle hymyilevistä ja iloisista kambodzhalaisista.

Kävin torstaina paikan päällä katsomassa Kambodzhan jalkapallon historian suurinta ottelua 2018 jalkapallon MM-kisojen karsintalohko-ottelua Singaporea vastaan. Tunnelma loppuun myydyllä olympiastadionilla oli huikea, siitäkin huolimatta, että Singapore voitti ottelun ylivoimaisesti lukemin 0-4. Siinä 50 000 katsojan keskellä mielessäni kävi ajatus edellisen päivän kokemuksista, ja mietin, miten julma historia vaikuttaa nykyään, mitäköhän näiden ihmisten mielissä liikkuu, voisivatko he tehdä toisilleen jotain yhtä kamalaa uudestaan? Stadionille saapuneiden reppujakaan ei tarkastettu. Läheltäni poistettiin poliisin toimesta yleisöstä yksi henkilö. Mutta mitään ei tapahtunut. Ottelun päätteeksi joukkue kiersi stadionin ympäri kiittäen fanejaan ja lopuksi kaikki lauloivat yhdessä kambodzhalaisia koskettavan laulun. Pitäisikin ottaa selvää, mistä laulu kertoi. Ehkä rankka historia onkin nimenomaan yhdistänyt tätä kansaa.

Manun synttärit Kambodzhan suomiperhe Uusia vapaa-ajan harrastuksia Työreissulla Pounissa Kambodzhan kaunista maaseutua Kaivoprojektin avulla vettä kyliin Kansanmurhassa kuolleiden muistomerkki Olympiastadionilla täys tupa Cambodia - Singapore 2018 Fifa prequalifier Pari tuntia tuli huljuteltua jalkoja tuossa. Ensin pienempien sitten isompien kalojen syötävänä Auringonnousu Angkor Watin temppelillä Seiniin kaiverrettuja tarinoita 1200-luvulta. Työkaverini Vireak lähti minun ja Veeran oppaaksi temppeleille Ta Phrom viidakkotemppeli Näin voi käydä jos antaa puun kasvaa kattotiilten välissä Kuvauspaikka Tomb Raiderista Bayon temppeli Hiekkakivet ovat peräisin Kambodzhan vuorilta

Pysähdys Bangkokissa

Thaimaa - 9.6.2015 17:46

Myanmarista jatkoin matkaani Thaimaahan, jossa pysähdyin pariksi yöksi Bangkokiin. Paluu siviilisaation pariin oli virkistävää, mutta muutama päivä siinä oli riittävästi. Ensitekijöiksi menin tietysti mäkkiin. Tilasin juustohampurilaisen. Toisenkin. Herkullista. Mitä vielä, Starbucks! Oli virhe ottaa paikallinen pannacottakahvi, jossa oli jellybubbleja.. maha turposi. Päivän kävelyn päätteeksi jalkahieronta oli hyvä, meinasin pyörtyä kipupisteiden painelusta. Illalla söin katukeittiössä paahdettua ankkaa. Paikallinen olut maksoi enemmän. Ankka oli hyvää, olut ei. Tekemisen puute; lähdin kulkemaan skytrainilla ilman päämäärää. Juna kulkee liikenteen yläpuolella. Se on siisti ja toimii hienosti. Katselin ihmisiä. He katselivat puhelimia. Katselin mainoksia. Tarvitsenko selfie-kameran? Junan ovista ulos kävelemällä saisin sen. Asemalla on kauppoja. Aseman ovet johtavat ostoskeskuksiin. Kuluttaminen on tehty helpoksi. Voisin keinotekoisesti ruokkia sitä ja näyttää ulospäin hyvältä, kunnes velkakierre imaisee minutkin, köyhän opiskelijanuoren. Ei, opiskelen kovasti, menestyn, työskentelen kovemmin, olen tuottelias, tienaan hirmuisesti, raha ei minua hallitse.

Bangkok on vaikea kenttä River -seurakunnalle. Alle 1% kaupungin väestöstä on uskovia. Toiminta siellä on kallista. Nuorilla ei ole aikaa. Sanoma ei kiinnosta. Tarvitaan luovuutta. Sen sijaan, että pyydetään nuoria seurakuntarakennukseen, mennään seurakuntana nuorten pariin. Oivallus, seurakunta ei olekaan rakennus, vaan seurakunta on se, missä kaksi tai kolme on Jeesuksen nimessä koolla. Opetellaan kalastamaan uusissa vesissä. Opitaan, missä kalat liikkuvat. Ne eivät liikukaan sunnuntaiaamuisin! Heitetään verkot toiselle puolelle. Seurakunta kokoontuukin kahviloissa, pizzerioissa ja keilaradoilla arki-iltoina. Tällä viikolla seurakunta kokoontui myös ravintolan yläkerrassa River Bangkokin 1-vuotisjuhlan merkeissä. Naisille kerrottiin heidän arvokkuudestaan ja todellisesta kauneudestaan Jumalan kuviksi luotuina. Ulkonäköpaineet ja vääristyneet arvot luovat varmasti valtavaa pahoinvointia maailman seksiturismin pääkaupungissa, jossa valitettavan monia persoonia kohdellaan kulutustavarana. Uskomme kuitenkin, että Bangkokilla on toivoa. ”City of Angels” ei ole kuollut, se vain nukkuu.

Entrance -kahvilakin tavoittaa nuoria omalla rennolla tavallaan. Suomalaisten perustama kahvila on entinen aborttiklinikka ja baari. Se sijaitsee paalupaikalla kuninkaallisen Chulalongkornin yliopiston läheisyydessä ja on lukukausien aikana täpösen täynnä opiskelijoita. Kahvila myös järjestää eri kristillisten toimijoiden kautta monenlaisia aktiviteetteja nuorille. Yläkerrassa on viimeisen päälle hieno studio, joka auttaa nuoria artistilahjakkuuksia ponnistamaan kadulta pinnalle, kirjaimellisestikin. Täällä paikallisille voidaan opettaa myös audiovisuaalisia taitoja. Nuorille tarjotaan kohtaamispaikka, mahdollisuus itsensäkehittämiseen, ja toivoa toivottomiin tilanteisiin. Uskoontulleiden ryhmä on nyt perustamassa alueen ensimmäistä perinteistä seurakuntaa.

Thailainen Tuk Tuk on naapurimaiden verrokkejaan isompi, ja kuulostaa sitäkin isommalta jälkiasennettuine pakoputkineen Chulalongkorn University Entrance cafe Welcome shopping! Red carpet. I can see myself valuable, others can too! Street food Skytrain travels above the other traffic very efficiently Getting ready for River Bangkok's 1st anniversary celebration