Rannalla

Kambod - 30.7.2015 13:06

Toiveeni rantalomasta toteutui vielä ennen lähtöäni, kun mentiin suomitiimin kanssa Sihanoukvilleen muutamaksi päiväksi. Sadekaudesta huolimatta meillä oli mitä upeimmat säät, tyhjät rannat ja halvat hinnat! Saimme kelliä meressä ja nauttia tuulenvireestä sekä antaa rantaan kuohuvien aaltojen työntää mielestä pois kaiken tarpeettoman. Hyvää ruokaa ja hymyilevää asiakaspalvelua. Kambodzhaa parhaimmillaan.

Aika on lyhyt

Kambod - 25.7.2015 07:29

Viimeinen kyläreissu ja toiseksi viimeinen työviikko on saatu päätökseen.

Jotkin tapahtumat ja keskustelut tällä viikolla johtivat siihen, että aloin miettiä aikaa. En muista pitäneeni sylissäni pientä ihmislasta enempää kuin kahta kertaa elämäni aikana. Se on merkillinen hetki ja erityinen tunne. Ystäväni Australiasta lähetti minulle terveisiä Townsvillestä, jossa kuusi vuotta sitten sain syliini hänen siskonpojan. Löysin tilanteesta kuvan blogistanikin. Nyt Zach on jo kuusivuotias, minua 2o vuotta nuorempi. Hän pitää kirjoista ja skeittauksesta. Hän on herttainen poika. Liekö ollut vaikutusta sillä, että pidin häntä sylissäni, sanoi ystäväni. Oli tai ei, mutta havahduin siihen ajatukseen, että minulla tosiaan voisi olla vaikutusta siihen, millaiseksi toinen ihminen kasvaa. Toivoisin tuon vaikutuksen olevan positiivista. Että se hedelmä, jota elämäni kantaa, olisi hyvää ja esimerkillistä. Lapset ovat yrittelijäitä ja periksiantamattomia. Mietin, kuinka paljon vaatikaan yrittämistä ja kuinka vaikeaa aluksi on esimerkiksi oppia kävelemään, puhumaan ja lukemaan. Kaikki kuitenkin oppivat. Ei siis edellytä erityistä lahjakkuutta, vaan pitkäjänteistä harjoittelua oppia uusia elämäntaitoja. Kovin usein itse tuntuu jo luovuttavan uusien asioiden oppimisen, jotka eivät heti luonnistu, kun ajattelee ettei minulla ole lahjoja tähän. Jatkan siis harjoittelua ja oppimista. Mutta kuusi vuotta, se oli aikoinaan pitkä aika. Siinä on lapsi ehtinyt kasvaa ja oppia monenlaista. Yhtäkkiä se on vain hujahtanut. Oma muutos näyttää pieneltä, mutta ehkä viime vuodet ovatkin olleet enemmän sisäisen kasvun aikaa. Onneksi olen kirjoittanut.

Pikku-Zach ja pikku-Lauri kuusi vuotta sitten

Aikaa on rajallinen määrä emmekä saa sitä koskaan takaisin. Se on toisin sanoen arvokkainta, mitä voimme elämästämme antaa. Joskus täällä ollessani mietin ja saatan turhautuakin siitä, kuinka tehottomasti aikaa käytetään. Kyläreissullani varsinkin ajattelen, että voisimme saada kaiken hoidettua nopeammin ja palata pian takaisin kaupunkiin, jos työskentelisimme tehokkaammin. Saavumme kylätapaamisiin reilusti etuajassa. Mutta se ei olekaan huono juttu, sillä usein odotellessa kyläläisten kanssa syntyy hyviä kohtaamisia ja keskusteluja. Täällä se toimii. On hienoa huomata, että ihmiset antavat aikaansa, vaikkei ”vaihdantaa” oltu etukäteen suunniteltu tai sovittu. Ottaen huomioon ajan rajallisuuden ja sen rahallisen vaihtoehtoiskustannuksen, alan ymmärtää annetun ajan arvokkuuden. Annetun rahan ihminen voi tienata takaisin tulevaisuudessa, mutta tämä hetki on olemassa vain nyt. Lapset ovat pieniä nyt, ihminen rinnallasi on nyt.

Haluankin päättää viestini työkaveriltani kahdeksan vuotta sitten saamaani ajatukseen:

Aika olla onnellinen on nyt
Paikka olla onnellinen on tässä
Tapa olla onnellinen on tehdä se toiselle

Kävimme katsomassa ystävieni kanssa Phnom Penhin jalkapallojoukkueiden paikalliskamppailua. Tapahtumarikas matsi sisälsi viisi maalia, joista voittomaali syntyi 15 minuutin sähkökatkon jälkeen. Moottoripyörän ihastelua sunnuntaikokouksen jälkeen ICF:llä Viimeinen viikko lattiamajoituksessa Kampong Speussa Kylillä syödessämme ruoka on luomua ja tuoretta Höyhentäminen käy helpommin kuumavesikylvyn jälkeen Kylänäkymä Lapset kokkaamassa Näyttävä kotipuutarha Kyläkehitystyön seurauksena kyliin syntyy myös pieniä kotiseurakuntia, joista yhtä johtaa tämä sydämellinen mies Mahtavat olivat maisemat viimeisellä kyläreissulla Tytöt olivat keräämässä vesililjoja torille myytäväksi

Parangin viikot

Kambod - 12.7.2015 14:02

Uskon, että vaikein on takanapäin. Koin hetkellistä väsymystä ja yksinäisyyttä vietettyäni kolme viikkoa maaseudulla vaatimattomissa olosuhteissa, toki palaten viikonlopuiksi Phnom Penhiin, mikä oli mahtavaa. Vaikka paikallisten kanssa on hienoa tehdä töitä ja viettää aikaa, väistämättä joudun suurimmasta osasta keskusteluista ulkopuoliseksi, koska en ymmärrä kieltä riittävän hyvin, ja silloin saatan kokea yksinäisyyttä, vaikka olen ihmisten ympäröimänä. Olosuhteetkaan eivät olleet aina mieltäylentäviä. Aamulla saatoin herätä väsyneenä kuumuuden vuoksi huonosti nukutun yön jälkeen. Retkimajoitus lattiallakaan ei aina houkutellut. Mutta ainakin telttani suojasi hyttysiltä, tuhatjalkaisilta ja muilta ötököiltä. Myrskyn tullen se ei kuitenkaan pitänyt vettä loitolla, eikä liioin pitänyt talokaan, jossa majoituimme. Bussimatkat kyliin olivat välillä jänniä; kerran istuin vanhan kiinalaisen bussin (jota käytettiin tavaran kuljetukseen) portailla kuunnellen loppuunkuluneiden iskareiden iskeytymistä pohjaan, kunnes joku osa tippuu tielle ja se sidotaan narulla takaisin paikoilleen. Kuski kääntää rattia jatkuvasti suorallakin tiellä, joten en tiedä miten hyvässä kunnossa keikkabussin ohjauskaan lopulta on.. turvallisuuteni vuoksi tekisi mieli hypätä kyydistä, mutta en tiedä milloin seuraava bussi osuisi kohdalle ja olisiko se yhtään sen parempi. Sitten ajattelen, että ensi viikolla sama homma uusiksi. Kaipasin myös seuraa, jossa voisin kommunikoida joutumatta käyttämään yksinkertaistettua ja hidasta kieltä. Viikonloppuisin olin kuitenkin usein väsynyt ja kaipasin vain lepoa ja saada olla omissa oloissani, joten en ollut kovinkaan sosiaalinen. No tämä on toki hieman kärjistettyä, kaikki vaikeudet kasaantuivat oikeastaan vain yhdelle viikolle. Mutta pian oloni helpottui.

Itse asiassa viimeisellä viikollani aloin tottua ja taas nauttia olosuhteistani. Ehkä osittain myös sen takia, että tiesin seuraavan viikon viettäväni kaupungissa ja ensimmäinen suomiperhekin olisi jo palannut. Siihen asti parhaiten minut tuntevat tavoitettavissa olevat sosiaaliset olennot olivat olleet taloni kolme koiraa: Musti, Viki ja Vili. Kanadalaiset Stephen ja Allison olivat nimittäin olleet koko tuon ajan kiireisiä ja reissanneet itsekin, joten en saanut heistä seuraa. Kolmas viikko, joka oli toinen viikko saman kollegan kanssa, oli kuitenkin jo niin hyvä, että unohdin olleeni mieli maassa. Mieleni oli taas positiivinen ja nautin saada olla kylällä luonnon rauhassa. Olin odottanut tätä viikkoa myös sen takia, että pääsisin silloin ensimmäistä kertaa auton rattiin Kambodzhassa. Menimme nimittäin tällä kertaa kylään lähelle Vietnamin rajaa, jonne olisi ollut hankala päästä ilman omaa autoa. Ajot sujuivat hienosti, vaikka aluksi mietin miten pärjäisin auton kanssa Kambodzhan liikenteessä. Kerran rekkaa ohittaessani sen rengas räjähti ja kumiriekaleet lensivät automme päälle, mutta ei siinä onneksi mitään vakavampaa tapahtunut. Pääsin jopa jonkin verran ajelemaan maastossa joihinkin kyliin mentäessä, ja ajotaitojani kehuttiin, joten koin onnistumisen tunteita. Olen aina pitänyt autoista ja off-road ajosta, vaikka nyt minulle on iskenyt lievä moottoripyöräkuumekin!

Nyt kaikki on taas hienosti ja muistelen viime viikkoja lämmöllä. Danin ja Sirkun perhe palasi lomiltaan ja muutin Pekon ja Heidin taloon loppuajaksi. Asumme mukavalla asuinalueella, jossa tykkään käydä iltaisin uimassa ja saunomassa. Viimeisten viikkojen aikana olen oppinut tuntemaan lähemmin työkavereitani ja he minua. He uskaltavat jo pilailla kustannuksellani. Sanoivat myös tykkäävänsä työskennellä kanssani ja kysyvät milloin tulen takaisin Kambodzhaan. Viimeisen kyläreissun päätteeksi työkaverini kutsui minut luokseen syömään, jossa sain tavata hänen koko perheensä. Saan aina kokea olevani niin lämpimästi tervetullut ja hyvin kohdeltu vieras, etuoikeutettua. Kylähankkeissa vieraillessakin meitä pyydetään jäämään syömään ja sadetta saamme pitää milloin missäkin. Ihmisillä on aikaa pitää huolta tuntemattomistakin. Ihailen sitä.

Kyläläisten tapaaminen Osandanthmeyssä Osandthmeyssä kylän ympäristöstä on pidetty hyvää huolta Mielenkiintoinen ratkaisu. Ehkä vessaa käytetään vain illalla. Jotkin vessat ja kylät eivät ole aivan niin siistejä kuin muut Chilling Melonikausi. Tuoretta ja orgaanista Kampong Chhnanging naisten koulutuskeskuksessa tehdään muun muassa huiveja ja muita kankaita Pääsin kokeilemaan maton punomista Onnellinen Vettä kaivosta Kyläläiset kokoontuivat keskustelemaan kehitystarpeistaan Lasten opetusta Bambumetsän keskellä olevassa kylässä naiset punoivat monenlaisia koreja myytäväksi Hetken sadetta pitämässä Katselin auringonlaskua kauanodotetun ja tervetulleen vesisateen jälkeen toimistomme parvekkeelta Lähdettiin viemään kollegan skootteria Phnom Penhiin CGA:n toimisto Svay Riengissä Kambodzhalaiset hääasut ovat näyttäviä Kambodzhalainen tuktuk