Sabaidee Pi Mai Lao

Kambod, Laos - 27.4.2015 10:51

Eli hyvää laolaista uutta vuotta!

Täälläpäin vuoden vaihtumista ei juhlitakaan tulella, vaan vedellä. Siispä kännykät ja lompakot muovitaskuihin! Kaduilla useamman päivän karkeloivat ihmiset nimittäin ovat varustautuneet vesipyssyin, -sangoin ja -letkuin pesemään pois ohikulkevien synnit. Jos/kun vesi ei riitä puhdistautumiseen niin ihmiset tulee valella baby powderilla ts. talkilla. Jotta kokemus olisi vielä shokeeraavampi, jotkut käyttävät aseenaan hyytävää jäävettä. Sepäs vasta olikin, kun olimme Päivin kanssa viidettä tuntia olleet mukana vesijuhlassa yltäpäältä märkinä ja illalla auringon laskettua kotimatkalla matkamme pysähtyi tiesulkuun, jossa saimme useamman ämpärillisen jääkylmää vettä niskaan. Päivi jätti minut siinä vaiheessa yksin sateeseen ja juhlijat veivät mopon avaimet. No mutta sehän oli ihan hauskaa vain, kun siihen osasi sillä asenteella suhtautua, ja parin ryhmäkuvan jälkeen saimme jatkaa taas matkaa. Olimmepa ainakin puhtaita (synneistä?).

Uuden vuoden jälkeinen aika onkin hyvää aikaa autopesuloille (mutta ennen kaikkea kansalliselle olutpanimolle), sillä jotkut sekoittavat veteensä väriaineita, minkä jälkeen autot ovat yltäpäältä värikkäissä valumajäljissä. Ilkimykset sekoittavat veteensä vielä kalaöljyä, jotta uudesta vuodesta jäisi pysyvämpi muisto, ja ehkä ihmiset joutuvat heittämään syntiset vaatteensa kokonaan pois.. Kuulinpa kerran käyneen eräälle nimeltämainitsemattomalle jyväskyläläiselle suomalaispariskunnalle siten, että olivat erehtyneet uuden vuoden aikaan matkustamaan tuk-tukilla lentokentälle ja saaneen kunnon värivesipesun päällensä. Ei muuta kuin takaisin kotiin vaihtamaan uudet vaatteet toivoen että seuraavaksi selviäisivät kuivina kentälle. Aikaa oli onneksi vielä uuteen yritykseen. Näissä tunnelmissa otettiin vuoden vaihtuminen toiseen kertaan tänä vuonna vastaan ja hauskaa oli. Onhan se hauskaa kastella toisia vedellä +40 asteen helteessä!

Kambodzhassa ja Thaimaassakin vietettiin uutta vuotta samaan aikaan. Thaimaassa tyyli on kuulemma vielä Laosia astetta rajumpi, mutta Kambodzhassa moinen hurvittelu on jo kiellettyä. Ymmärrän kyllä, sillä mopoilijat voivat hetkeksi menettää näkönsä ja tasapainonsa kun vettä tulee vastapalloon silmille. Sitä paitsi rohkeissa väistöyrityksissä voi kaatua märällä tiellä. Kambodzhassa uuden vuoden juhla on ilmeisesti enemmänkin rauhallinen perhejuhla, jolloin syödään hyvin sukulaisten luona.

Lomaani Laosissa kuului tosin paljon muutakin kuin veden heittämistä. Vientianeen saavuttuani lähdin seuraavana päivänä edullisella lava-autokyydillä kohti pientä vuoristokylää. Parin jokseenkin pelottavan ajotunnin jälkeen kuski jätti minut Thabokiin, jonne jäin odottamaan Savannakhetistä saapuvaa Päiviä. Matkanteko sujui ihan hienosti ilman yhteistä kieltä ja kanssamatkustajien kanssa jaoimme eväitämmä. Täkäläisten suosiossa ovat raa’at mangot, jotka ovat rapeita ja kitkeriä. Ajankuluksi Thabokissa lähdin paikalliselle torille, jossa englantia oppinut Thanh tuli juttusilleni. Hän oli opiskellut lakia Vietnamissa ja työskenteli Laosin pääkaupungissa korkeimmassa oikeudessa, mutta oli tullut uudeksi vuodeksi Thabokiin auttamaan siskoaan torilla. Kerroin olevani menossa häihin, vaikkakaan en tiennyt kenen häihin. Yhdessä keksimme avioparille hyväksi lahjaksi riisikeittimen, jonka Thanh myi minulle hyvään hintaan ja paketoi koreaan pakettiin. Läpi matkani kohtasin kerta toisensa jälkeen hyvin ystävällisiä ihmisiä. Thanhkin halusi tarjota minulle vielä lounaan odotellessani Päivin saapumista. Päivi sitten saapuikin: ahdoin rinkkani pieneen hatchback autoon ja yhdeksän hengen voimin lähdimme puskemaan vuoristoteitä ylös Salomin kotikylään, pienet lapset voivat pahoin. Matkalla sain tietää, että Päivi oli saanut matkalla tietää häiden olevan peruttu. Tämä on kuulemma aika laolaista, suunnitelmat muuttuvat ja kaikki on aina vähän auki. No ei se mitään, koin itseni vain hieman ylipukeutuneeksi siinä vaiheessa. Lahjalle löytyisi käyttöä kyllä, vaikka mies olikin 62-vuotias ja omisti jo useamman riisikeittimen. Annoin lahjan uuden vuoden lahjana, mutta en tiennyt miehellä olevan synttäritkin seuraavana päivänä, kun niitä sitten juhlistimme.

Olimme kolme yötä Salomin isän talossa tässä khamu kylässä, jossa aika tuntui pysähtyneen. Asuimme perinteisessä laolaisessa tolppien päälle rakennetussa lautatalossa. Seurailin siinä pienen kylän tapahtumia kaikessa rauhassa. Lähellä kulki joki, jossa oli kirkasta ja raikasta vuorilta tulevaa vettä. Maisemat kylällä olivat kauniit. Idyllisyyden pilasi ainoastaan uuden vuoden jumputus, ”olen niin iloinen stereoistani, että haluan jakaa musiikin koko kylän kanssa”. Kylällä me saimme kunniavieraiden kohtelun ja tulostamme ilmoitettiin kyläpäällikölle (turvallisuussyistä). Pääsin pelaamaan kyläläisten kanssa jalkapalloa aamuseitsemältä, jolloin ei ollut vielä kuuma. Pelasimme täysmittaisen ottelun, mutta sitä ennen jalkapallokenttä piti tyhjentää lehmän lannasta. Peli oli hyvä ja voitimme sen loppuen lopuksi, vaikka ensimmäisen puoliskon jälkeen olimme häviöllä. Lopulta jaksoimme juosta enemmän kuumuudessa ja pelasimme fiksummin puolustuksen kautta.

Aamuisin torilta haettiin tuoretta ruokaa päiväksi. Keittiössä kävikin kuhina aamusta iltaan, kun useampi nainen valmisti ruokaa, joka tehtiin avotulella. Ruoanlaittajia oli useita, koska lähes kaikki Salomin 10 sisaruksesta oli saapunut paikalle. Elämä kylässä on hyvin yhteisöllistä ja ruoka syödään aina yhdessä. Vieraatkin ovat tervetulleita syömään. Ihmettelin tosin sitä, että vaikka sukulaiset eivät olleet nähneet toisiaan vuoteen, niin edes suomalaisille tyypillistä halausta tai minkään muun sorttista jälleennäkemisen innostusta ei näkynyt. Kanssakäyminen oli rentoa ja asioista puhuttiin ilmeisesti ruokaa laittaessa ja syödessä. Yhtenä aamuna Salom huikkasi mulle että lähde mukaan, mutta ei kertonut yhtään mihin mennään. Luulin, että mennään taas pelaamaan jalkapalloa, mutta mentiinkin viereiseen taloon yhdessä syömään aamupalaa. Salom on hyvin sydämellinen kristitty mies, mutta välillä hieman mystinen. Savannakhetinkiin lähtiessä Salom sanoi, että syödään aamupala ja lähdetään sitten. Aamupalan jälkeen istuimme autossa tosin vain sadan metrin matkan, kunnes pysähdyimme seuraavaan taloon syömään. Tämä oli pelkästään huomaavaista, että monet kutsuivat meitä syömään ja oli tietysti kohteliasta mennä, vaikka juuri olimme syöneet vatsat täyteen pitkää matkaa varten second breakfastista tietämättöminä.

Yhtenä päivänä järjestettiin talollamme thanks givin illallinen, jonne osallistui 70 henkeä. Kylässä on noin 500 asukasta ja lähes kaikki ovat sukua keskenään. Salomin isäkin on suosittu ja kunnioitettu mies, koska on kylän seurakunnan pastori. Vaikka Laos on kommunistinen maa, niin tässä kylässä 70% asukkaista on kristittyjä. Suurta illallista varten naiset olivat paukuttaneet jauhelihaa aamukuudesta asti, ja illallisella tarjoiltu ruoka olikin oikein maittavaa ja sitä riitti kaikille. Ruoka syödään käsin yhteisiltä lautasilta siten, että riisiastiasta otetaan sticky-rice, josta pyöritellään pallo, johon painetaan peukalolla kuoppa ja sillä sitten ammennetaan lihaa, kalaa, vihanneksia ja lientä. Ihme kyllä, minulle ei tullut mitään mahavaivoja, vaikka käsin syötiin yhteisiä ruokia. Huomasin kyllä, että laolainen ruoka on huomattavasti tulisempaa kuin kambodzhalainen purtava, mutta huomaavaiset ystävät tekivät meille tottumattomille erikseen miedommat ateriat.

Vuoristokylässä ollessamme kävimme yhdessä vesiputouksilla. Kuivana kautena vesiputoukset tosin olivat melko olemattomat, mutta vuorien viidakkoon oli rakennettu uima-altaita ja liukumäkiä, jossa oli silti vettä ja runsaasti polskuttelijoita. Nämä vuoristolaiset ovat itse asiassa harvoja laolaisia, jotka osaavat uida. Kaikki uivat pitkät vaatteet päällä, koska ei haluta ruskettua. Vaalea iho on kaunis heidän silmissään. Meillä asia nähdään taas tietysti toisin päin. Itseäni tuo ajattelutapa alkaa jo kyllästyttää, joten olen päättänyt olla tyytyväinen valkoiseen ihooni, koska olen valkoihoinen. Askel askeleelta yritän olla tyytyväinen itseeni sellaisena kuin olen. Yhtenä päivänä ajoimme Päivin kanssa yhä syvemmälle vuoristoon tavoitteenamme nähdä Laosin korkein vuori, Phou Bia, joka nousee yli 2800m korkeuteen. Se ei ollutkaan ihan niin helppo tehtävä, sillä opastusta näköalapaikoille ei ollut, tiet vuoristossa kiemurtelevat laaksoja pitkin ja ympäröivien vuorten yli on vaikea nähdä. Kyselimme paikallisilta neuvoa, mistä ei ollut apua, sillä ihmiset viittoilivat eri suuntiin. Navigaattorista näimme, että olimme hyvin lähellä, mutta selvästi muita korkeampaa huippua ei vain näkynyt. Ongelmana neuvoa kysyessä oli se, että kysyimme missä on Phou Bia, joka itse asiassa oli joka puolella ympärillämme, vuoristoa nimittäin kutsuttiin sillä nimellä. Yritimme hetken matkaa kavutakin ylös nähdäksemme pidemmälle, mutta maasto muuttui läpipääsemättömäksi. Päivi ei suostunut kääntymään takaisin näkemättä huippua, joten jatkoimme etsintää ja pääsimme kuin pääsimmekin ympäröivästä vuoristosta ulos, jolloin näimme Phou Bian huipun! Huipulle kiipeäminen tosin jäi toiseen kertaan, enkä edes tiedä pääsekö viidakon läpi ylös puuttomalle alueelle hukkaamatta itseään tai jäämättä tiikerin hampaisiin.

Khamu -kylästä matkasimme Päivin kanssa Savannakhetiin muiden jäädessä vielä päiväksi kyläilemään. Päivän kestänyt bussimatka meni ihan mukavasti bussin takaosassa leveällä laverilla. Luetuksi ei tosin saanut, sen verran pomppuista oli kyyti. Välillä ikkunoista lensi vettä sisään, mutta kuski vasta olikin rohkea, kun ajeli etuovi auki. Niin, ei ollut ilmastoitu bussi siis. Oli ihan mukava muutaman lattialla nukutun yön jälkeen päästä kunnon suihkuun ja pehmeään sänkyyn. Ei siinä, itse asiassa sain todella hyvin nukuttua khamu -kylässä, jossa yöt olivat viileitä.

Savannakhetissä kävimme Päivin kanssa pari kertaa pelailemassa tennistä ja kerran golf rangella. Oli muuten hieno range vesiesteineen. Kävin huoltamassa kipeitä lihaksiani hieronnassa, joka teki todella hyvää ja maksoikin vain muutaman euron. Laos onkin itse asiassa Kaakkois-Aasian köyhin valtio. Maan suuret kaupungit sijaitsevat Mekong -joen varrella, jossa toisella puolella on Thaimaa. Laosista ei löydy kummemmin supermarketteja, joten shoppailu hoidetaan Thaimaan puolella. Myös TV-ohjelmat on enimmäkseen Thaimaasta.

Savannakhet kaupunkina muistutti Seinäjokea. Samankorkuisia taloja kaikkialla, leviät tiet ja jokainen risteys näyttää samalta. Mutta oli mukavan rauhallista Phnom Penhiin verrattuna. Pääsin myös tutustumaan Fidan pyörittämään nuorisokeskukseen, joka on jo muutaman kuukauden toiminnan jälkeen huikea menestys 150 jäsenellään! Olisipa minunkin nuoruudessani jossain ollut yhtä hieno nuorisokeskus. Useita tietokoneita, internet, huikea äänieristetty musiikkihuone, pingis, lentopallo, sähly, oma tekonurmikenttä jalkapallolle jne. Lisäksi keskuksella järjestetään englanninkielen opetusta, tietokoneopetusta, käsityötunteja, kokkikerhoa ja muuta! Päivin ja Titan lisäksi keskuksella työskentelee muun muassa 12 hengen paikallisista koostuva vapaaehtoisryhmä, jotka tekevät huipputyötä palvellen sydämestään. Yhtenä päivänä minäkin sain auttaa lahjakasta Sisomphonea tekemään hakemusta unkarilaiseen kauppakorkeakouluun. Hän on vapaaehtoistiimin johtaja, koulunsa nero, pärjännyt myös kansallisesti ja kansainvälisestikin saanut stipendejä Japaniin ja Pariisiin. Eikä tässä vielä kaikki, kaveri puhuu sujuvasti laoa, englantia, ranskaa ja thaita. Molemmat peukut pystyyn, että hän saisi stipendin Unkariin!

Lopuksi menin savannakhetilaisten kyydissä kahdeksi päiväksi takaisin Laosin pääkaupunkiin, Vientianeen, josta lentäisin takaisin jo tutuksi ja turvalliseksi (?) tulleeseen Phnom Penhiin. Laosista ja Vientianestakin jäi todella hyvä maku. Maa on kaunis ja ihmiset ovat ystävällisiä, hyvä pikkumaan tunnelma. Vientiane on tunnelmallinen kaupunki Mekongin rannassa, jossa on paljon kahviloita ja ravintoloita. Vaikka kyseessä on pääkaupunki, meininki on rauhallinen. Pidin erityisesti siitä, että kaduilla pystyi rauhassa kävelemään ja keskusta oli riittävän pieni, jotta kävelemällä pääsi kaikkialle. Kävin aamu- ja iltamarkkinoilla sekä katsomassa rannassa olevia hiekkaveistoksia. Sand art festivalilla kiinnostavinta nähtävää minusta oli kuitenkin hiekkaan juuttuneet autot, jotka kaivautuivat pohjaa myöden hiekkaan.. Yhtenä iltana kävimme Päivin ja Titan kanssa Vientianen keskustassa ulkoilmaravintolassa, jossa oli thaimaalainen bändi soittamassa livemusiikkia. Tuollaista tunnelmaa toivoisin myös Phnom Penhistä löytäväni. Kotiin vietäväksi jäi mieleeni myös juoksulenkki Matin ja hänen poikiensa kanssa Mekongin rannassa auringon laskiessa, sekä lasten kanssa katsomamme Poika ja Ilves -elokuva, jossa oli hienoja suomalaisia maisemia!

Paikallinen ilmastoitu pikku-bussi Häälahjaostoksilla Nuna tai Nunit & Päivi Kuva keittiöstä khamu -kylässä Lentopotkupalloa Salomen isä ja riisinkeitin Aamu valkenee khamu -kylässä Luonnollinen herätyskello Viidakon viileät altaat Jungle mountains Film star Tomo Cruso Ruokailu khamu -kylässä Yöpyminen khamu -kylässä The cutest family: Salome, Soy, Nunit, Nunaa Kirkollismenoja ennen thanks giving illallista Country people Chinese coal mining at Phou Bia Already near the Phou Bia summit Vuoristoinen Pohjois-Laos Siinä se on, Phou Bia, finally! Välipalaksi muurahaisen munia, ja ehkä vähän jo muurahaisiakin  Täydellinen osuma, täydellinen ajoitus Happy Lao new year! Easy to make friends Tennis course at Savannakhet Kotiseurakunta Savannakhetin rangella swingailemassa K-18 matkaeväät matkalla Vientianeen Söimme kuitenkin erään tuttavaperheen luona mieluummin Ranskalaisvivahteita Vientianessa Sand Art festival Nimimiehiä Tunnelmallinen Vientiane Victory Monument Tuk-Tuk, same same but different to Cambodia Moment to sit down before going back to Phnom Penh

 

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Kirjoita kommentti