Puuhailua ja lomailua

Kambod - 5.4.2015 19:28

Kuluneen viikon kuulumisia. Kävimme työkaverini Adamin kanssa rangella. Ei kuitenkaan golf rangella, vaan shooting rangella. Viime aikoina maailmalla ja Euroopassakin vallinneen epävakaan ilmapiirin vuoksi ajattelimme nostaa valmiustasoamme. Niinpä me, jotka emme ole asepalveluksessa palvelleet, kävimme harjoittelemassa (lue poseeraamassa) suosikkiaseidemme kanssa ja lämmittelemässä venäläisen konepistoolin piippua. Ei sillä mihinkään osunut, mikä toisaalta tuntuu turvalliselta, mutta ehkäpä Kalashnikov ampuu paremmin toverinsa käsissä. No joo, leikki sikseen. Eräs työkaveri on entinen sotilas, joten sen kautta päästiin kokeilemaan rikkaiden paikallisten tapaa rentoutua. Seuraavana päivänä Adam ilmoitti poliisin kuulleen tekemisistämme ja jäljittäneet hänet auton rekisterinumeron perusteella ja vaativat suuria korvauksia. Hetken olin jo peloissani, kunnes muistin, että kyseinen päivä oli aprillipäivä!

Viikolla vietin pari iltaa töiden jälkeen työkaverini Ath Then seurakunnalla opettaen englantia lapsille. Jäin myös pelailemaan paikallisia pelejä ja leikkejä lasten kanssa. Ensimmäisen kerran ujouden jälkeen lapset ovat tottuneet minuun ja pitävät minusta kovasti, vaikka joidenkin mielestä olen jättiläinen. He sanoivat jo nyt ikävöivän minua, kun joskus palaan takaisin Suomeen.. He ovat totisesti mahtavia. Uskomattoman paljon he muistavat lauluja ja leikkejä. Jos vain itsekin muistaisin lauluja, voisin opettaa heille sitä kautta englantia.

Torstaina lähdettiin Joukon, Maaritin ja Saran kanssa pääsiäislomalle Kampotiin Etelä-Kambodzhaan. Kampot on vanha ranskalainen joenvarsikylä rannikolla, melko lähellä Vietnamin rajaa. Lähdimme tosiaan torstaina ja palasimme Phnom Penhiin tänään sunnuntai-iltana, joten saimme viettää rentouttavan muutaman päivän loman. Muutos Phnom Penhin vilinästä ja kuumuudesta rentoon pikkukylän meininkiin, jossa puhalteli mukava tuulenvire, tuli jo tarpeeseen. Kampotissa oli lisäksi paljon hyviä kahviloita ja ravintoloita, joissa istuimme aamuisin ja iltaisin. Kylässä oli jonkin verran reppureissaajia, mutta myös paikalleen asettuneita länsimaalaisia, varsinkin ranskalaisia, jotka olivat perustaneet omia ravintoloita ja majataloja. Kellään ei tuntunut olevan kiire mihinkään. Kylän kaduilla oli rauhallista kävellä ja joenvartta pitkin kulki mukava rantakatu. Tänään ennen lähtöä kävimme vielä hieronnassa, joka oli niin rentouttava että tuli uni silmään. Ihan loikoillessa lomamme ei tosin mennyt, sillä ehdimme käydä myös läheisen Bokor vuoren huipulla, suolakentillä, sonniraveissa, luolilla, pippurifarmilla, merenrannassa Kepissä, kalastajakylässä ja auringonlaskuristeilyllä. Kiva yhdistelmä lomailua ja aktiviteetteja.

Huomenna on taas uusi viikko. Menen töihin, vaikka monet muut saattavat viettää vielä pääsiäislomaa, mutta olen sopinut paikallisten työkavereiden kanssa töitä huomiselle. Tiistaina lähdemmekin sitten neljäksi päiväksi tutustumaan CHE –kylähankkeeseen Kampong Thomiin. Säät täällä ovat yhä jatkuvasti aurinkoiset ja lämpimät. Päivälämpötila on nykyisin joka päivä yli +35 ja yölläkin lähes +30, mutta tämä tästä vielä kuulemma kuumenee… Ei valittamista, oikein hyvin täällä pärjätään!

Keilausta muistuttava polvilumpiopeli Englannin tunnilla opiskeltiin ruumiinosia, joista jotkut herättivät hilpeyttä lapsissa Ah, Obaman eväät Kambodzhassa, Mike's burger korealaisessa Camko cityssä. Tapaaminen kyläpäällikön kanssa Kanadalainen Matthew oli lähtenyt lomalle pyöränsä kanssa Katolinen kirkko Bokor vuoren laella Ristisaatto Auringonlasku Kampotissa Ranskalaisvaikutteinen Kampotin kylä Hotellikuva Kalassa Kampotin suolakentät Luolamies-Jouko Väkevää pääsiäistä sieltä mistä pippuri kasvaa! Maaseutua. Palmuja ja kuivia riisipeltoja. Kepin biitsi. Mahtava vesi! Kalastajakylä Sunset cruise

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Kirjoita kommentti