Kautta karvaisen kamelin

Sudan - 11.12.2014 11:26

Takana on viiden päivän reissu Sudania ristiin rastiin. Tarkemmin sanoen pääkaupunki Khartoumista Punaisenmeren rannikolle Port Sudaniin, josta etelään Eritrean rajalle Kassalaan ja sieltä vielä takaisin Khartoumiin. Muutamien päivien aikana tuli nähtyä monenlaista Sudania, varmaan enemmän kuin moni sudanilainen koko elämänsä aikana! Maisemat vaihtelivat karun kivikkoisista ja laajoista tasangoista hiekan peittämiin autiomaihin, palmuisiin jokivarsiin, savanninkaltaisiin aroihin, merenrantaan ja vuoristoihin. Melkein sama se missä olimme, ympärillä oli aina valtavasti tilaa.

Hanging out with my homies 

Kaupungitkin olivat keskenään aika erilaisia. Khartoum vaikuttaa nyt lähes modernilta metropolilta, kun on nähnyt muita sudanilaisia kaupunkeja, vaikka ei Khartoumissakaan palveluita aivan eurooppalaiseen malliin ole, mutta liikenne on vilkasta. Satamakaupungiksi Port Sudan oli hyvin hiljaisen ja uneliaan oloinen, ja siellä oli paljon keskeneräisiä rakennuksia, tosin kuten monin paikoin muuallakin Sudanissa. Kassala puolestaan oli idyllinen ja vaikutti hyvin eloisalta. Tämä valtavan vuoren juurella ja joen varrella sijaitseva maalaiskaupunki olikin suosikkini; vanhankaupungin kujat, hymyilevät koululaiset, vanha moskeija ja kaupungin kiireetön ilmapiiri lehmine ja aaseineen jäivät mieleeni. Kaupungissa ja ihmisissä oli jotenkin aistittavissa keskiajan tunnelmaa. Ei vaikuttanut, että oltaisiin modernilla 2000-luvulla. Liikenteen melun sijasta kylän eläimet, pienet lapset ja käsityö loivat ympäröivän äänimaailman. Jos olet pelannut Age of Empiresiä, niin tiedät ehkä mitä tarkoitan: aasikärryjä, matalia maan värisiä taloja, verstaita ja peltoja.

Päiviin mahtui myös omat seikkailunsa; kameliratsastusta, pyramideja, kauniita auringonlaskuja, hyökytulvia, kiipeilyä ja vaeltamista vuorilla sekä snorklausta Punaisellamerellä.

Lähdimme varhain perjantaiaamuna liikkeelle ja saimme katsella auringonnousua Niilin yli. Tiet olivat tyhjinä, koska perjantai on muslimimaassa vapaapäivä, joten ihmiset olivat yhä kodeissaan. Matka ei kuitenkaan alkanut erityisen lupaavasti, sillä hyvin pian olimme likaamassa vaatteitamme renkaanvaihtopuuhissa. Edellisen kerran rengasrikko oli tapahtunut päivää aiemmin, joten saman ei toivonut jatkuvan enää pidempään. Vararengas näytti hieman tyhjältä, joten kaivoimme sähköpumpun esiin, mutta yllättäen sekään ei toiminut. Vapaapäivänä ja rukousaikaan palveluita oli vaikea saada seuraavankaan kaupungin tienvarrelta, joten rengas jäi paikkaamatta, mutta vararenkaassa tuntui olevan kuitenkin riittävästi ilmaa lopulta. Onneksi tämä jäi kuitenkin matkan ainoaksi rengasrikoksi, vaikka kivikoissa tuli ajeltua paljonkin. Kopiot matkustusluvistamme hupenivat myös ensimmäisenä päivänä. Aina siellä täällä poliisi tarkasti matkustusasiakirjamme ja halusi niistä jostain syystä kopion itselleen, mihin olimme toki osin varautuneetkin. Ensimmäisenä päivänä taisimme joutua kuitenkin luopumaan jo kahdesta kopiosta, mutta onneksi pärjäsimme koko loppumatkan viimeisellä kopiollamme. Nuoremmat konstaapelit olivat innokkaampia kyselemään kaikenlaista ja etsimään syytä matkanteon hidastamiseksi, mutta vanhemmat virkamiehet useimmin moikkasivat vain ja antoivat meidän mennä. Kyllä eräs konstaapeli aivan suoraan pyysi meiltä sataa puntaa (10e) ilman mitään syytä. Hän oli selvästi kauppamies ja pyysi meiltä sitten 50 puntaa, mutta naureskeli jo itsekin yritykselleen, sillä hän ei osannut keksiä edes minkäänlaista syytä vaateelleen. Asiaan tosin saattoi vaikuttaa myös kielimuuri. Eräs toinenkin nuori konstaapeli oli huvittava, kun pysäytti meidän matkanteon vain kätelläkseen auton miespuolisia matkustajia sen kummemmin tarkistamatta mitään asiakirjoja. Hän halusi vain kätellä, mikä on yleinen tapa Sudanissa. Vielä en ole saanut mahatautia.

Alun vastoinkäymisten jälkeen kaikki muuttui kuitenkin paremmaksi ja pääsin kokeilemaan kameliratsastusta Meroen pyramideilla. Tämän matkan aikana kamelista on tullut ehdottomasti yksi suosikkieläimistäni. Siinä vasta lupsakan näköinen ja sitkeä kaveri, kun selviää autiomaan kuumuudessakin ja naama aina peruslukemilla, alahuuli töröllä. Jos kamelilta kysyisi kuulumisia, niin vastaus olisi varmaan aina sama: ”Not much, same old, same old”, tai ehkä sittenkin: ”…Ai häh.. puhutsä mulle? Mikä olikaan kysymys?”. Se että pystyy sietämään aavikon kuumuutta ja kulkea jalat köytettyinä toisiinsa välittämättä piiskaniskuista, vaatii varmaan jonkinlaista kykyä elää omassa maailmassaan, jossain toisessa ulottuvuudessa. No joo, mutta kameli on hyvin kätevä kulkuväline. Liikkeiltään ei ehkä mikään sulava akrobaatti, mutta toisaalta kovin monen eläimen selkään ei noustakaan eläimen maatessa mahallaan maassa. Ja kunhan malttaa pitää kamelista kiinni sen laskeutuessa, niin selästä nouseminenkin on verrattaen helppoa.

Meroen nuubialaiset pyramidit ovat Sudanin turistinähtävyys numero 1. Siitä huolimatta maantieltä ei ole minkäänlaista viittaa pyramideille, ja sinne vievä tiekin on vain kuoppainen hiekkatie. Joka tapauksessa kymmenien pyramidien rypäs on kiehtova kohde, jota saa tutkia omassa rauhassaan. Meidän kanssa samaan aikaan sattui kuin sattuikin kuitenkin turistiryhmä paikalle, joten jouduin hieman odottelemaan ennen kuin pääsin tutustumaan erään kuningattaren haudan hieroglyfeihin. Vanhimmat pyramidit ovat 800-luvulta eKr. ja uusimmat 300-luvulta. Moniin pyramideihin oli kuitenkin tehty korjaustöitä 1980-luvulla. Pyramidit ovat paljon pienempiä kuin Egyptin verrokit, korkeimmillaan 30m muistaakseni, mutta näitä taitaa olla 100kpl koko alueella. Hmm, ei yhtään hassumpi muistomerkki haudatulle. Ei taida nykyajan merkkihenkilöt saada enää samanlaista kohtelua.

Ensimmäisen illan yöpymispaikkamme oli kaikista mukavin, kun telttailimme aavikolla suurten pyöreiden kivenlohkareiden ympäröimänä. Maisemat muistuttivat Keski-Australian Devil’s Marbleseja. Kapusin telttani takana olleelle kivikukkulalle katsomaan punaista auringonlaskua yli aavikon ja punaiseksi värjäytyneiden kukkuloiden. Se oli kerrassaan hieno auringonlasku, ja itse asiassa todella hauska kiipeilykallio. Auringon laskettua ilma viileni sen verran, että piti laittaa pitkät housut ja fleece päälle, mutta pian päästiin lämmittelemään nuotion ääreen ja syömään grilliherkkuja.

Seuraavana aamuna tuli harrastettua taas hieman kiipeilyä. Täälläpäin tuskin kukaan on aiemmin nimennyt kiipeämiään reittejä, joten otin vapauden keksiä nimiä ja greidejä reiteilleni, esim. kupittaa (4+) ja savunpoistoluukku (5), jotka eivät olleet vaikeita, mutta hauskoja silti. Tätä hommaa olisi voinut jatkaa päivätolkulla! Kiipeilyt jatkuivatkin vielä samana päivänä isäni kanssa, kun lähdimme vaeltamaan Red Sea Hillseille. Vuorten päältä oli hienot näkymät laakson pohjalla kulkevalle tielle, jossa rekat kulkivat kohti Port Sudania. Näillä Sudanin maanteillä liikenne onkin hyvin rahtivoittoista. Tekemieni laskelmien perusteella vähintään 70% liikenteestä on raskasta liikennettä, usein paljon enemmänkin. Port Sudaniin kulkevaa öljyputkea emme koskaan nähneet, joten päättelimme, että se onkin varmaan rakennettu maan alle koko matkalta. Joitain öljynjalostamoita näimme kyllä.

Vuorilla törmäsimme Sudanissa harvinaiseen ilmiöön, jota kutsutaan sateeksi. Mereltä tuleva kostea ilma sataa vuorille jättäen samalla sisämään hyvin kuivaksi ja kuumaksi. Autiomaassa lämpötila on siinä +35 tuntumassa nyt talvisaikaan, mutta vuorilla lämpötila tippuu sateen myötä +20 asteen tuntumaan. Sade täällä aiheuttaakin melkoisia hyökytulvia, kun vettä tulee kerralla rankasti, eikä hiekkainen/kivinen maa pysty imemään vettä tarpeeksi nopeasti. Matkalla näimmekin asuinalueita veden vallassa, ja ihmettelin vain, miten mutatiilistä rakennetut talot kestävät vesisadetta. Mekin olimme lähellä uskaltautua autolla ylittämään tulvivaa puroa, joka muuttui yhtäkkiä tulvivaksi joeksi, kun minä olin vielä sen toisella puolella. Onneksi mukanani sattui olemaan haravan varsi, jolla sain pidettyä itseni juuri ja juuri pystyssä jokea ylittäessä, sillä muuten olisin varmaan päätynyt jonnekin päin Punaistamerta.

Saapuessamme Port Sudaniin ilma oli vielä pilvinen ja välillä sateinen. Söimme aamupalaa laivarannassa katsellen laivoja ja satamaa. Pari miestä oli kalassa, mutta muuten satamassa oli hyvin hiljaista, vaikka oli sunnuntai eli paikallisittain työpäivä. Sateisen sään vuoksi olimme jättää käymättä expatien suosimassa Red Sea Resortissa, mutta onneksi menimme kaikesta huolimatta, sillä hetken kuluttua resorttiin saavuttuamme taivas avautui ja aurinko alkoi paistaa. Vaikka tähän aikaan vuodesta on sesonki, niin hotellilla ei tuntunut olevan ristinsielua. Tavoitimme kuitenkin henkilökuntaa ja paikan omistajan poika, Hassan, tuli opastamaan meitä snorklausvälineiden valinnassa. Hassan on sudanilainen paluumuuttaja asuttuaan ensin Sambiassa, Filippiineillä ja Hollannissa. Hänellä oli hyvin mielenkiintoinen, pehmeä englannin aksentti, ja arabiaa hän puhui vasta kolmantena kielenään. Hän opasti meidät snorklausriutalle läheisen saaren toiselle puolen. Snorklaus ja sukellus ovat suosittuja aktiviteetteja Punaisellamerellä eläväisten koralliriuttojen vuoksi, ja mekin viihdyimme hyvän aikaa kaikenkokoisia ja -värisiä kaloja seuraillen riutalla, kun vesi oli lämmintä. Vesi oli kirkasta ja snorklaus helppoa, koska riutta tuli lähelle pintaa, eikä merellä ollut aallokkoa. Riutta kulki itse asiassa vallimaisesti niin, että riutan toisella puolella seurasi koko matkan noin 15 metrin suora pudotus, joten välillä oli kiva käydä sukeltelemassa vallin toisella puolella ja tutkiskella mitä riutan seinämällä tapahtuu. Snorklauksen jälkeen päätimme vielä jäädä yöksi resorttiin, mikä oli todella rentouttavaa parin päivän telttailun jälkeen. Ruoat hotellilla olivat hyvät ja varsinkin aamupala aurinkoisella terassilla merinäköaloineen upea. Ilma oli muutenkin hyvin miellyttävä, ei liian kuuma. Jaksoimme jopa heitellä hieman frisbeetä rannalla. Hotellin koirilla tuntui olevan helppo elämä, kun nekin vain loikoilivat terassilla.

Maanantaipäivä olikin sitten pitkä ajopäivä Port Sudanista Kassalaan. Maisemat matkalla olivat kauniit ja tiellä vähemmän liikennettä kuin Khartoumin päätiellä. Saavuimme perille auringonlaskun aikaan, jota katselimme Taka -vuorten rinteeltä. Saman tien auringon laskettua kylän moskeijasta kajahti rukoushuuto! Vaikka vuori oli iso ei sinne ollut silti helppo päästä, koska minkäänlaisia kylttejä ei ollut teiden varsilla, joten jouduimme lähemmäs tunnin verran ajelemaan ympäriinsä etsien vuoren juurelle vievää tietä. Vuoret näyttivät koko ajan olevan aivan lähellä, mutta todellisuudessa ne olivat vain niin absurdin suuret, että se aiheutti optisen harhan. Eipä vuori tuntunutkaan paljoa paikallisia kiinnostavan, sillä olimme ainoat katselemassa laskevaa aurinkoa. Auringon laskettua otimme jälleen yöpaikan hotellista ja kävimme kaupungilla syömässä, koska telttapaikkaa olisi ollut turha etsiä enää pimeässä. Sään viiletessä kadut ja ravintolat täyttyivät ihmisistä ja kaupunki tuntui vasta heräävän eloon.

Viimeisenä aamuna nousimme varhain ja lähdimme kapuamaan Taka –vuorten Touteilin huippua kohti. Kevyestä tunnin reissusta tulikin lopulta nelituntinen kiipeilyvaellus, emmekä päässeetkään aivan vuoren huipulle asti, koska kiipeilystä tuli liian haastavaa ilman tarvittavia varusteita, vaikka täytyy sanoa että pääsimme hyvin pitkälle jo pelkillä vaelluskengillä. Taka –vuorten massiivi muistuttaa hieman Australian Ulurua ja sen läheisiä kiviä, jotka myös nousevat keskeltä tasankoa. Ympäristö tarjoaa loistavat puitteet kiipeilylle, enkä usko että kovin moni on vielä näillä kallioilla käynytkään kiikkumassa. Ainakaan mankkaa ei näkynyt millään kallionseinällä! Nousua kertyi lopulta noin 600m, kun lähdimme 500m korkeudesta ja korkeimmillaan kävimme 1090m korkeudessa, josta oli kyllä hikoilun arvoiset näkymätkin! Veikkaisin, että siitä olisi ollut vielä muutaman kymmenen metrin nousu huipulle asti, mutta se jäi tällä kertaa rauhaan.

Vuoren juurella sijaitsevan kylän äänet kantautuivat kallioille, jossa oli muuten rauhaisaa. Jotkin suuret linnut, kotkat tai haukat, olivat vuorten valtiaita ja liitelivät yläpuolellamme tarkkeillan ympäristöään. Lisäksi näimme lauman paviaaneja, jotka kiipeilivät muutamassa harvassa puussa, joita kivikosta löytyi, ja istuskelivat kivien varjoissa. Ylhäällä vuorella oli myös suuria kallionkoloja, joista kuului lepakoiden piipitystä. Siellä oli myös niin kumma haju, etten oikeastaan uskaltautunut mennä tutkimaan niitä sen enempää. Alas päästyämme aurinko oli jo korkealla ja olimme aikalailla hikisiä ja uupuneita. Onneksi kylmälaukusta löytyi vielä pelastus: kylmää limpparia. Siitä sitten hyppäsimme autoon, ilmastointi puhaltamaan ja seitsemän tunnin ajo non-stoppina Khartoumiin, jonne saavuimme hieman pimeän jälkeen. Pimeällä ajamista kannatta välttää, jos mahdollista, sillä ensinnäkään autoilla ei välttämättä ole valoja päällä, ja jos on, niin ne ovat pitkät valot, jotka lähinnä sokaisevat vastaantulijat ja tiellä leijuvat pöly- ja pakokaasupilvet. Katuvaloja ei ole, joten teitä ylittäviä tummia kävelijöitäkään on vaikea havaita.

Loppumatka Kassalasta Khartoumiin ei tarjonnut kovin paljoa nähtävää kameleiden lisäksi, joita on aina hauska katsella, ihan vain niiden olemuksen vuoksi. Yhtäkkiä keskellä kuivaa erämaata vastaan tuli vettä, jonne kameleita tuotiin laumoittain. Siellä tankattuaan ne sitten jaksavatkin taas muutaman päivän juomatta. Paras näky tiellä oli ehkä kuitenkin se, kun kaksi kamelia makoilivat naama peruslukemilla ja alahuuli töröllä pienen valkoisen Toyotan lavalla katsellen loittonevia puita. Taisi olla aika hurjaa kyytiä kameleille, vaikka tuskin ne itsekään ymmärsivät mistä oli kyse, ehkä luulivat matkustavansa ajassa taaksepäin: ”Tässä seiosn, enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon”.

Kuva talon pihasta aamulla ennen lähtöä Auringonnousu Niilillä   Camel Kamelin laskeutuessa sai pidellä lujaa kiinni ettei lennä kyydistä Hieroglyfeja Your new desktop background Meroen pyramidit  Kaupankäyntiä Maisemia ensimmäisestä leiripaikastamme Isä yrittää päästä ylös savunpoistoluukkua Topissa Hyvännäköistä boulderiaNäitä tällaisia kahviloita on Sudanissa joka puolella. Kahvi on itse asiassa aika hyvää, jotain inkiväärikahvia. Paikalliset leipurihiivat. 0,1 eurolla saa kolme leipää.Hyökytulva yllätti keskellä puroa!  Sudanissa talot saattavat olla vaatimattomia ja värittömiä, mutta moskeijat kaikkea muuta. Entering the Red Sea HillsKameleita tien varrella Red Sea Hills Pimeän tultua ei oltukaan koneen tai TV:n ääressä, vaan lautapelien parissa yömyöhälle. Erämaan aamunkoitto Mun täytyy ehdottaa Tuomolle, että se kävisi hinaamassa tuon veneen ja laittaisi se kuntoon!Port of Port Sudan Red Sea Resortin mökeissä oli hienoja arabialaisia maalauksia, kameli. Hassan At the beach!Koiran elämää Auringonnousua Punaisellamerellä Aamupala terassilla Taas yksisuuntaisella tiellä Red Sea Hillsien läpi Taka Mountains Taka mountains Auringonlasku Kassalaan Everybody be like Matkalla näimme paljon hylättyjä junaratoja, mutta yhden junan kuitenkin näimme, joten ainakin joku rata on vielä kunnossa. Kameleita juottopaikalla

1 kommentti »

  1. Kuvaus matkasta oli mielenkiintoinen ja asipitoinen. Kuvausten perusteella pääsee itsekin matkalle. mahtavia valokuvia matkan varrelta jotka tukevat kertomusta.Tosi hieno matka.Kiitos kuvauksesta. Ukki.

    Toivo Koivula - 11.12.2014 22:35

Kirjoita kommentti