Bantayan saarella

Filippiinit - 7.1.2013 11:09

Tällä hetkellä istuskelen Cebun kansainvälisellä lentokentällä odottamassa Singaporen lentoni check inin avautumista. Saatoin juuri Mikan ja Hennan lennolleen Hong Kongiin. Eilen vielä istuskelin riippumatossa kahden palmun välissä katsellen turkoosia merta, joka huuhtoi aalloillaan valkoista rantaa Bantayan paratiisisaarella.

Bantayan island

Viisi rentouttavaa ja aurinkoista päivää Bantayanilla oli Filippiinien matkamme kruunun jalokivi ja erinomainen kohde rantalomalle. Olimme kuitenkin hyvin lähellä jäädä pidemmäksi aikaa Cebun kaupunkiin, koska Mika oli sairaana ja lääkäri suositteli hänelle labratestejä, joiden tulokset olisimme saaneet vasta seuraavana päivänä. Tyydyimme maksamaan kahden euron lääkärimaksun ja jättämään labratestit väliin toivoen, että Mika paranisi ilman antibiootteja. Taksi-, bussi-, lautta- ja kolmipyörämatkan sekä kuuden tunnin jälkeen olimme perillä hotellillamme Santa Fessä Bantayanilla.

Bantayan oli nimenomaan kohde rentoutumiseen. Saari on kaunis; joka puolella kasvoi palmupuita, rannat olivat valkoisia ja meri turkoosia. Turisteja oli vähän, joten tilaa ja omaa rauhaa riitti paljon. Saari on kuitenkin melko iso, joten moottoripyörillä sitä oli hauska tutkia ja ajella pienten rantakylien läpi, jossa ystävälliset ihmiset huusivat tervehdyksiään. Hotellien omien tarjoilujen lisäksi läheltä löytyi muutamia hyviä (länsimaalaisten pitämiä) ravintoloita, joissa hintataso oli kohdallaan. Aamuisin söimme maittavat aamiaiset muutamalla eurolla ja hyvä ravintolaillallinen juomineen kustansi vain 5-7 euroa, riippuen kuinka monta cocktailia tilasi.

Muutenkaan turisteja ei riistetty hinnoissa; tunnin thai hieronta oli viisi euroa, kahden päivän moottoripyörävuokra reilun kympin, tilaustyönä teetetystä käsikorusta tarjosin ensin 0,55 euroa, korumyyjä pyysi vain 0,45 euroa, mutta tykkäsin korusta niin, että annoin 0,75 euroa. Kun meillä ei ollut moottoripyöriä alla eikä huvittanut kävellä, niin parilla hassulla eurolla pyöräkuskit veivät meitä diskosta toiseen odottaen, että palasimme. Kadulla pidetyssä paikallisessa viidakkodiskossa oli hyvät vibat ja olut maksoi vain 0,28 euroa! Piskuisissa rantakylissä oli aina iltaisin kova jytä. Gangnam styleä luukutettiin jokaisesta äänilaitteesta, mutta ilmeisesti paikallisten internet ei pyöritä youtubea, koska ei diskossa kukaan tanssinut PSY:n tyyliin! Minä kun luulin jo, että tanssi on kuuluisampi kuin itse kappale!

Ajaton paikka, jossa mikään ei oikein tuntunut liikkuvan eikä mitään näyttänyt tapahtuvan. Pyöräkuskit istuskelivat tai nukkuivat pyörävaunuissaan, välillä pelasivat jotain tammen tapaista peliä tiellä tai ajoivat asiakkaita kylillä. Yhtenä päivänä istahdin juttelemaan paikallisen poliisin (toisen niistä) kanssa, kun turisti-info oli suljettu yllättäen ilmoitettua aikaisemmin. Tosi asiassa en koskaan nähnyt sitä avoinna. Lima Lima, tapaamani poliisi, oli kuitenkin avulias, kun kertoi muun muassa että turisteilla on oikeus ajaa moottoripyöriä ajokortitta sekä Ogton cavesta, jossa vietimmekin rentouttavan puoli päivää. Hyvin pidetyssä resortissa on luolan lisäksi kiva ranta, iso uima-allas ja hauskoja eläimiä.

Mika parantui hyvin pian Bantayanilla taudistaan ja pääsi nauttimaan ruoista ja aurinkoisista päivistä moottoripyörän selässä, rannalla meidän kanssa simpukoita keräillen ja meressä sukellellen sekä nukkuen aamu-, päivä- ja iltaunia.

Palaamme kotiin kaiken kodista jo unohtaneina, hyvin syöneinä ja levänneinä. Punaisina ja ruskeina.

Kenties palaamme vielä joskus Filippiineillekin. Täällä on lämmintä, kaunista, ystävällisiä ihmisiä ja halpa elää. Saaria ja tutkimattomia kohteita on jäljellä paljon.  Korukauppiaani kertoi Boholin saaresta niin paljon hyvää, että haluaisin sinne jo seuraavaksi seikkailemaan!

Public transportation in Cebu This is our bus, which took us from Cebu city to Hagnaya Taking the ferry from Hagnaya to Santa Fe, Bantayan island Ah, normal food! Really missed that in Hong Kong Santa Fe had a few nice restaurants This one was run by a Swede. Really tasty food and good vegetables! Here we liked to have our breakfast  First it was "a bit" windy We played some pool while waiting for our meals at our hotel, Kota Beach Seriously, I was trying to take a picture of the guy kite surfing! Pretty good one, eh! Haha, cocktails for a couple of euros!

Then the wind calmed down Ogtong cave Ogtong resort This must be my favorite bird! They are so cute Local village people loved playing basketball We adventured in a mangrove forest Have to be careful Maya's resort was built on corals Watching the stars on the beach at night

Then the sun rose and it was bright again The sun lit our collection of shells Our small hut at Kota Beach Another day with our bikes Sea weed Beach villages More cocktails And good food Jungle disco! IMG_3687 We had to leave Route 66 although these ladyboys had a fun show but I felt so uncomfortable because they seemed to like me too passionately!

Main street at Santa Fe Another nice breakfast And a great day! to relax... Tuna steak and Mango Daiquiri

Packed; time to leave, again Seeya Bantayan! Thanks for the relaxing 5 days!

3 kommenttia »

  1. HUH…
    OLIPA IHANA MATKA
    jos ees kärpäsenä pääsis mukaan
    mutta eipä tuosta osaa ees päiväunissaan haaveilla.
    miten voikaan olla kaunista ja ihmeellistä
    lämpimien ilmojen lisäksi
    lämpimiä iloisia ihmisiä
    mahtawaaaaaaaa
    kiitos tästä nojatulimatkasta
    t,satu

    satu barman - 8.1.2013 18:49

  2. kommentoitu:)

    satu barman - 8.1.2013 18:52

  3. Kiitos mukavasta kommentista! :) Kiva kuulla lukijoiden ajatuksia.

    Lauri - 28.1.2013 01:06

Kirjoita kommentti