Pundaquit, Filippiinit

Filippiinit - 29.12.2012 22:43

Saavuttiin Mikan ja Hennan kanssa tänne Filsuille joulupäivänä hieman ennen puoltayötä. Manilan sijasta lennettiin hieman pohjoisempaan Clarkin kaupunkiin, jonne löysimme edulliset lennot Momondosta. Clark oli myös lähempänä ensimmäistä määränpäätämme, Pundaquitia.

Pundaquit. The beach has grey sand because of volcano ash.

Pitkästä aikaa oli oikeasti pimeää. Hong Kongissa tottui kaupungin valoihin ja varsinkin Mong Kokin tapaisilla alueilla liikuttaessa oli niin voimakkaat valot, että illan erotti päivästä vasta sitten, kun autotiet muutettiin ihmisiä, kuin muurahaisia, viliseviksi kävelyteiksi. Toisekseen Hong Kongissa talot olivat niin korkeita, ettei auringonpaiste tullut aina kaduille asti.

Clarkin lentokenttä oli USA:n vanha sotilaslentokenttä ja nykyistenkin Filippiinien ilmavoimien päälentokenttä. Lentokoneesta ei ollut bussikyytiä terminaaliin vaan matkustajat kävelivät itsekseen immigrationiin. Ei sentään itse haettu laukkuja lentokoneen ruumasta. Kentän taksikuskit olivat asettaneet korkean sopuhinnan keskustaan, josta emme pystyneet tinkimään, mutta ei 9 euron taksimatka toivottavasti budjettiamme kaada. PJ Inn Hotel oli ihan tasokas ja huoneet olivat tilavat, mutta aseen kanssa vastaan tullut henkilökunta hieman pelotti. Palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja kai he vain huolehtivat turvallisuudestamme.

Filippiiniläiset ovat usein palvelusväkeä Hong Kongissa, Singaporessa ja muuallakin, mutta en olettanut heidän kohtelevan kaikkia herroina ja rouvina. Hotellin henkilökunta herroittelee ja jopa kadulla vastaantulevat tervehtivät sanomalla “Hello Sir, Hello Madam!” Kiva kun ollaan kohteliaita, mutta jotenkin se ei tunnut minusta mukavalta. Ei heidän tarvitsisi alentaa itseään tai ylentää muita kadulla tervehtiessään.

Bussikyyti seuraavana päivänä Clarkista Olongapoon ja San Antonioon oli tuottaa päänvaivaa. Daun bussiasema oli aika sekava ja kun löysimme haluamamme bussipysäkin niin totesimme vain parin ensimmäisen bussin kohdalla, että ne ovat kaikki täynnä ja täällä on paljon halukkaita kyytiin. Busseihin ei ollut mitään paikkavarausta tai jonoa, vaan oli rynnättävä ensimmäisenä ovelle bussin saapuessa. Meillä oli aika paljon matkatavaraa, mikä teki ehtimisestä vaikeaa. Olimme varmaan tunnin verran odottaneet, kun kolmas bussi tuli ja ryntäsin ovelle. Pääsimme seisomapaikoille, mutta penkillä istunut nainen kysyi aioimmeko tosissamme seistä Olongapoon saakka. Ei ollut muuta vaihtoehtoa mielestäni. Onneksi matka oli vain reilun tunnin verran suoraa uutta moottoritietä pitkin. Tutustuin vieressämme olleeseen amerikkalaiseen professoriin, joka oli asunut Filsuilla jo 20 vuotta ja sitä ennen Shanghaissa ja Hong Kongissakin 10 vuotta. Hän opetti johtamista Manilan yliopistossa ja sattui tuntemaan erään professorin HKUST:ltä, joka vierailija minunkin luennollani. Pieni maailma. HKUST:n Kellogg MBA-ohjelman johtaja siirtyi juuri Manilaan yliopiston presidentiksi. Bob kertoi meille yhtä sun toista Filippiineistä matkallamme kohti Olongapoa. En osannut kuvitella, että tämä pienehkö saarivaltio olisi maailman 10. väkirikkain maa tai että tänne mahtuisi 100 miljoonaa asukasta.

Pääsimme Olongapoon ja löysimme oikean bussin, joka ajaisi San Antonion kautta. Saimme tälle matkalle jopa istumapaikat. Asioiminen Filippiineillä tuntuu onneksi sujuvan ongelmitta, sillä valtaosa täällä puhuu hyvää englantia. Viimeiset viisi kilometriä San Antoniosta Pundaquitin Canoe Beach Resortiin kuljimme sivuvaunullisella moottoripyörällä, joka jotenkin kummallisesti sai mahdutettua kaikki matkatavarammekin kyytiin.

Tänään on neljäs ja viimeinen kokonainen päivämme täällä vuorten ympäröimällä rannalla. Sää on trooppisen kuuma, 30 astetta. Täällä on palmupuita ja viihtyisiä bambumökkejä rannalla, josta nytkin kirjoitan. Hotellivalintamme osui nappiin! Palvelu on hyvää ja hotellissa on itse asiassa kaikki palvelut mitä täältä ympäristöstä saa. Heillä on hyvä ja edullinen ravintola, uima-allas ja he järjestävät venematkoja läheisille saarille sekä poukamiin. Mitä olemme tässä ympäristössä kävelleet ja nähneet muita resortteja, niin tämä Canoe Beach on ehdottomasti viihtyisin ja parhaimmalla paikalla.

Olemme lomailleet. Jopa minä, joka en yleensä osaa olla tekemättä mitään, olen pysynyt paikoillani. Ollaan nukuttu pitkään, syöty hyvin ja uitu. Eilen oli ainoa aktiivisempi päivä, kun menimme veneellä kahdelle saarelle. Sielläkin kävelimme rannoilla, söimme, uimme ja lepäsimme. Mikalla on mukana vedenpitävä kamera, jolla on ollut hauska kuvailla kaloja ja koralleja. Caponesin saarella oli mukavan valkeat rannat ja hyvä uimavesi.

Capones island

Itse asiassa valitsimme tämän kohteen pohjoissaaren länsirannalla, koska täällä olisi ollut mahdollisuus surffata. Valitettavasti meri on kuitenkin hyvin tyyni, joten emme päässeet ratsastamaan aalloilla. Mutta ei se haittaa, lomallahan täällä ollaan, niin ei tarvitse tehdä mitään.

Huomenna lähdemme täältä bussilla kohti Manilaa, jossa vietämme kaksi yötä ja jatkamme sitten lentäen Cebuun ja sieltä Bantayan paratiisisaarelle viideksi päiväksi. Nyt voisin etsiä paikan riippumatolleni.

Arriving in Clark airport Our first hotel had very spacious rooms and big beds, which I had all for myself These modified cars are called jeepneys, public transportation  Waiting for the bus to Olongapo in Dau bus terminal Now already taking a tricycle from San Antonio to Pundaquit. The bike amazingly fitted us and all our luggage.  Another spacious room at Canoe Beach resort, the thing when you travel with three people is to always get a room for four.  

Waiting for our dinner in a tipa hut Our hotel, which was surrounded by mountains, had a nice refreshing swimming pool Capones and Camara islands in the horizon The beach at Pundaquit strecthes for a long long way Me and my friend Mika Going island hopping! Camara island Lunch (honey chili chicken) at Capones island Playing with GoPro camera    

Canoe Beach resort had a nice volleyball court and tipa huts    

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Kirjoita kommentti