Aasian säväyttävimmän metropolin etsintä jatkuu

Japani, Kiina - 9.11.2012 10:29

Aika on opiskella, aika on levätä, mutta nyt on aika matkustaa!

Olen tällä hetkellä Shanghaissa, yhdessä Aasian suurimmista metropoleista, jota en ole vielä päässyt tutkimaan. Shanghai ei ole kuitenkaan tämän matkan määränpää, vaan vaihtopaikka puolivälissä Hong Kongista Tokioon! Sää Hong Kongista lähtiessä oli +23, Shanghaissa +16 ja sateista, joten onko Tokio jo lumen peitossa?

Varauduin Japaniin ja kylmään ilmastoon käymällä alkuviikosta Shenzhenissä ostamassa lämpimämpiä vaatteita ja pienen matkalaukun. Mutta Tokiossa pitäisi olla itse asiassa yllättävän lämmintä, +19 ja aurinkoista BBC:n mukaan. Aurinkoa oli tosin luvattu vain tälle päivälle ja huomiselle. Toivottavasti ehtisin kuitenkin vielä näkemään syysruskan ja vilauksen sinistä taivasta. Meillä Hong Kongissa tapahtuu kummia, kasvit alkavat puhjeta kukkaan nyt kun ollaan menossa kohti talvea.

Oli sää mikä hyvänsä, olen varma, että Tokiossa tulee olemaan hauskaa! 2011 kesäksi ja syksyksi sain japanilaisen Kazumin työkaverikseni IKEAlla. Näytin hänelle silloin Helsinkiä ja nyt hän tarjoutui vuorostaan esittelemään minulle kotikaupunkiaan Tokiota. Viivyn Tokiossa melkein neljä kokonaista päivää, joista kolme hän sai töistään vapaaksi, mikä on tosi kiva niin ei tarvitse yksikseen olla.

Opiskelin viime lukuvuonna kaksi kurssia japania ja tykkäsin kielestä kovasti, joten olen innoissani paikan päälle pääsemisestä ja kommunikoinnin kokeilemisesta. Nyt olen parina viimeisenä päivänä hieman kerrannut fraaseja ja hiragana- sekä katakanamerkkejä. Japanifiilikseen olen myös virittäytynyt kuuntelemalla japanilaisia pop-artisteja ja lukemalla koulukaveriltani saamaa Tokyo Lonely Planetia.

Tokiossa haluan päästä kokemaan kuinka oma maailmansa se oikeastaan on. 1600-luvulla Japani sulki rajansa ulkomaalaisille 300 vuodeksi ja yhäkin se tunnetaan rasistisena kulttuurina, varsinkin muita aasialaisia kohtaan. Eli ei siis kovinkaan ulospäin suuntautuva ihmiskunta. Meillä Hong Kongissa on paljon korealaisia, mutta ei japanilaisia ja syy tähän on kuulemma se, ettei japanilaiset halua asua muualla. Se on aika tosi, eipä tule mieleen ketään ulkomailla pysyvästi asuvia japanilaisia. He ovat siis hyvin eristäytyneitä ja pitävät omasta kollektiivisesta kulttuuristaan. Korealainen koulukaverini kertoi, että Japanissa on korealaisia sukuja, jotka ovat asuneet Japanissa jo yli 100 vuotta eivätkä he edes enää puhu koreaa, mutta siltikään he eivät saa Japanin kansalaisuutta. Ainoa tapa saada Japanin kansalaisuus on mennä naimisiin japanilaisen kanssa, mutta sitä korealaiset taas eivät halua tehdä, koska heille puhdasverisyys on tärkeää.

Japanissa on paljon erikoisia alakulttuureita, esimerkkinä otakut, jotka ovat tietokoneen ääressä istuvia eristäytyneitä nörttejä. He käyttävät erikoisia palveluita, joita löytyy maid cafesta. Otakut voivat mennä sinne ja maksaa tarjoilijalle, joka on ystävä rahaa vastaan. Hänen kanssaan voi ottaa valokuvia tai pelata pelikonsoleita. Lisäksi kirjani osasi kertoa, että monet koulukiusatut pukeutuvat esimerkiksi animehahmoiksi eläen niin sanottua kaksoiselämää. Heillä on tämä toinen identiteetti, mutta he eivät ole yksin, kuten eivät ole otakutkaan, vaan tällaiset henkilöt kokoontuvat yhteen. He kuulemma tapaavat kokoontua viikonloppuisin Tokion lukuisissa puistoissa. Tällaista ja paljon muuta erikoista on odotettavissa siis Tokiossa!

Ja kaikki tietää kuinka kallista Tokiossa on, mutta kaikki ei varmaan tietäneet, että taksikuski kumartaa sinulle, jos otat kyydin lentokentältä keskustaan. Japanilaiset ovat hyvin kohteliaita, mutta on syytäkin kumartaa, kun asiakas maksaa 300€ taksimatkasta. Todella kallista. Mutta on matkaakin noin 60km, ettei lentokenttä ihan lähellä ole.

3 kommenttia »

  1. Kiva kun paaset kaymaan Tokyossa! Me olimme silloin 10 paivaa Osaka/Kyoto/Nara alueella kun Zacin paras (japanilainen) kaveri tuli sitten Suomeen, eli Tokyoon saakka emme ehtineet! Kommenttisi etteivat japanilaiset halua asua muualla osui silmaan kun en nyt ihan sita noin yleistaisi! Taiwanilla on varmaan suurin osa waiguoreneista japanilaisia! Tahlia ja Zacin parhaat kaverit olivat japanilaisia,jotka eivat koskaan olleet Japanissa edes asuneet!Hyva ystavani Tomoko palasi Japaniin muutama vuosi ja oli kylla isossa kulttuurishokissa kun oli asunut Taiwanilla ja Saksassa edelliset 15 vuotta! Minulla on ystavia tokyossa, mutta sinulla nakyy olevan contacteja siella jo! toivottavasti ostit junalipun jo Hong kongista jos aiot junalla liikkua!

    Kikka - 10.11.2012 13:43

  2. Osaka ja Kyoto olis ollut kans tosi kiva nähdä, mutta nyt mulla oli vain niin vähän aikaa ja mun kaveri asui Tokyossa, joten sinne siis :)

    Lauri - 14.11.2012 18:38

  3. Vaikka kirjoituksestasi on yli puoli vuotta, on pakko kommentoida, että japanitietämyksesi on melkoista urbaanilegendahuttua. Olen itse pitäny majaa ko kolkassa Aasiaa useamman vuoden, enkä voi allekirjoittaa paljoakaan väitteistäni. En ole koskaan kohdannut rasismia kansalaisuuteni tai ihonvärin takia – sen sijaan sukupuoleni takia jossain syrjäkylissä miehet eivät ole osanneet puhua kanssani ja perääni saattavat humalaiset iltaisin huudella. Japanin kansalaisuuden saaminen taas on toki hankalaa, muttei mitenkään mahdotonta. Paperihommia on paljon ja kieltä täytyy osata – kuten Suomessakin. Prosessissa voi vierähtää parikin vuotta, mutta suurin osa hakijoista (99%) kyllä saa kansalaisuuden ilman aviojärjestelyjä. Ennakkoluulot korealaisia ja kiinalaisia kohtaan ovat kaventuneet hyvin pieniksi. Viisi vuotta sitten korealaisista draamasarjoista sun muista tykkäsivät lähinnä keski-ikäiset rouvat – nykyään k-poppiakin kuuntelee j-nuoriso, ilman mitään leimaa noloudesta.

    Japanilaiset lähtevät vaihtoon siinä missä muunmaalaisetkin. Hong Kong ei ole suosituimpien kohteiden listalla, sen sijaan Yhdysvallat (ja kaikki muut englanninkieliset länsimaat) sekä Eurooppa ovat todella suosittuja. Kyseessä on lähinnä, että mikä sattuu olemaan muodissa. Japanilaiset matkustavat kyllä ulkomaille harvemmin kuin vaikka me suomalaiset. Tämä ei johdu yleensä oma maa mansikka -ajattelusta, vaan siitä, että:
    1. lomat Japanissa ovat todella lyhyet, eikä töistä ylimääräisen vapaan ottaminen ole suotavaa. Japanissa ei ole työntekijöillä kesälomia tai muuta sen sellaista. On vain satunnaisia kalenterivuoden vapaita.
    2. lentoliput ovat erittäin kalliita. Entinen (japanilainen) kämppikseni arveli tämän johtuvan verotuksesta. Hän ajatteli saaneensa superhyvän diilin lentäessään Yhdysvaltoihin ja takaisin noin 1500 euron hintaan. Suunnilleen samanpituinen matka akselilla Lontoo-NY olisi tarjouksessa vain kolmasosan…

    Ulkomaalaisten kanssa avioituminen on itse asiassa melko suosittua. Televisiossa näkyy paljon näiden liittojen tuloksia ja ihan muuten vaan Japaniin asettuneita ulkomaalaisia. Ehkä hongkongilaista miestä ei koeta yhtä jännittäväksi kuin amerikkalaista, mutta melko samaan tapaan singaporelainen tyttö vaikuttaa Suomessa eksoottisemmalta kuin mitä norjalainen. Viihdesivusto RocketNewsin mukaan Japanilaisten suosikkilistalta löytyvät niin kiinalaiset kuin korealaisetkin. Ulkomaalaista partneria etsivien kiinalaistenkin listalta löytyi japanilaiset naiset.
    Eli kaikkea kuulemaansa ei kannata uskoa :)

    tabibito - 5.7.2013 18:27

Kirjoita kommentti