Pieni pala taivasta Baikalin äärellä

Venäjä - 11.8.2012 16:24

Lake Baikal

Kaamea yö, en saanut nukuttua, koska joku kuorsasi kuin elefantti. Työnsin korvatulpat niin syvälle kuin uskalsin ja laitoin tyynyn pääni päälle, mutta kuorsaus huoneen toiselta puolelta kuului edelleen niin voimakkaalta kuin se olisi tullut pääni sisältä. En ollut ainoa, joka ei saanut nukuttua. Gerrard sanoi jo kaipaavansa meluavaa venäläistä perhettä kakkosluokan hytissään. Gerrard sattui nukkumaan kuorsaavan henkilön vieressä, joka oli, kukas muukaan, kuin espanjalainen. Gerrard oli kerta kaikkiaan kiukkuinen ja ajatteli lähtevänsä hostellista tämän kuorsaavan espanjalaisen vuoksi, mutta tyytyi lopulta vain vaihtamaan sänkynsä huoneen toiseen nurkkaan.

Aamusta huolimatta päivästä tuli upea. Aurinkoiseen Listvyankaan kuhisi venäläisiä viikonlopun viettoon. Kävelimme rantakatua muutaman kilometrin päässä olevalle näköalapaikalle, jonne noustiin hiihtohissillä. Maisemat vuorelta olivat huikeat! Järvi oli aivan tyyni ja yhtyi horisontissa taivaaseen, niin ettei rajaa taivaan ja veden välillä voinut erottaa. Näimme Angara-joen kalastajineen ja vastarannan Port Baikalin. Oli kuin kauas kantavaa merta olisi katsonut. Vesi vain oli tyynempi ja sinisempi. Jäimme nauttimaan maisemista pikniklounaaseen asti.

Lähikauppamme Kaupoissa myydään enemmän vodkaa kuin ruokaa... Harrastukset muun elämän edelle Lada Niva  Listvyanka Miten olisi käpy lounaaksi? Frettiä ulkoiluttamassa Yksi vaatimattomista asunnoista Listvyankassa Omul savustumassa Japanilaisesta autosta tuli mieleen, että Listvyankassa puolet autoista ovat oikeanpuoleisia ja puolet vasemmanpuoleisia kuten Venäjällä pitäisi ollakin.   Baikal Perhosia lentelee joka puolella Omulia kalastamassa Venäläistä autokantaa Rukousnauhoja näköalabaikalla  Port Baikal   

Sitten ehdoton vinkki Baikalille ja Listvyankaan matkaaville. Teimme venematkan Bolshie-Kotyyn, jonka pieni idyllinen laaksojen välissä oleva kylä oli kuin Siperia, josta on vain osannut unelmoida. Tämä oli ehdottomasti Baikalin kohokohta jättäen Listvyankan kauas taakseen. Aivan upea paikka lähteä esimerkiksi telttailemaan. Kauniita tyhjiä rantoja, vuoria, metsiä, tyyni ja kirkasvetinen Baikal -järvi. Meillä oli vain kaksi tuntia aikaa ennen viimeisen veneen paluuta Listvyankaan. Olimme koko sen ajan pikkukylässä, jossa meitä seurasi uskollinen koirakolmikko siitä asti, kun astuimme rantaan. Kylän teillä temmelsi koirien lisäksi vapaana lehmiä, hevosia ja kanoja. Pieni puinen kylä oli täynnä juuri sellaisia idyllisiä pieniä siperialaisia puumökkejä pienine puutarhoineen. Kunnon teitä kylässä ei ollut, mutta siellä oli mopo ja pari vanhaa lava-autoa, jotka kitkuttivat hitaasti kivisiä teitä eteenpäin. Tunnelma oli ajaton, rauhallinen, kuin kokemus taivaasta kerrassaan, niin kaunis paikka, jossa kenelläkään ei ollut kiire mihinkään. Se oli myös täydellinen paikka käydä uimassa Baikal –järvessä, jossa vesi oli virkistävää ja pehmeää kuin maito. Tuntui upealta! Sää ei olisi voinut parempi olla, aurinko paistoi ja järvi oli aivan tyyni. Täydellinen päivä, joka kruunattiin illalla vielä Baikalin erityisellä savustetulla omul –kalalla.

   Vene Bolshie-Kotyyn muistutti hieman lentokonetta henkilökuntansakin puolesta             Rossiya               IMG_6137 Kalatori Omul  

Iloa kasvoi vielä entisestään, kun huomasimme kuorsaavan matkaajan tilalle tulleen mukavan 19-vuotiaan kiinalaistytön. Erittäin rohkeaa häneltä matkustaa yksin Trans-Siperian radalla, nyt jälkeenpäin ajateltuna olisin ollut liian nuori lähtemään ensimmäisellä matkallani tänne. Olen vieläkin nuorimmasta päästä täällä. Sattui hyvin, sillä Norraylle Kiinan Yangshuo on tuttu paikka kesätyön puolesta ja itsekin olen menossa sinne. Norray näytti upeita kuvia Yangshuosta, jotka olivat otettu hostellista, jossa hän oli töissä. Hän kehotti minua menemään hostelliin ja antoi minulle viestin vietäväksi omistajalle.

2 kommenttia »

  1. Kuulostaa tosi hienolta!

    Iska - 13.8.2012 10:29

  2. upeita hetkiä ja kuvia baikalilta!!

    mama - 23.8.2012 20:45

Kirjoita kommentti