Levy päällä UB:ssa

Mongolia - 22.8.2012 09:52

Viimeisimmästä viestistä on kulunut jo aikaa. Matkailullisesti mitään ei ole oikeastaan tapahtunut, olen jumiutunut Ulaan Baatariin, mutta hyvällä tavalla. Kotiutunut.

En oikeastaan tiedä mitä kirjoittaisin. Keskittyminen ja aloittaminen on tällä kertaa vaikeaa. Aikaa kirjoittamiseen kyllä olisi ollut aiemminkin, mutta sanotaan että on ollut tärkeämpääkin ajateltavaa. Ehkä se riittää. Ymmärrätkö.

Mistä siis aloittaisin. Kenestä? Odottelin Hulania töistä kaupungilla ja olin matkalla ruokakauppaan, kun vastaani käveli nopeasti katsottuna narkkarin näköinen kaveri. Hän pysähtyi ja kysyi suoraan muistinko hänet. Ajattelin mielessäni, mitä tämä kaveri minusta haluaa. Aloin kävellä pois päin ja sanoin, etten lainkaan muistanut häntä. “Olimme samassa bussissa”, hän sanoi. Ulan Udesta kotoisin oleva Bulat oli huomannut minut matkalla Ulan Batoriin, jossa hän opiskelee englantia. Sanoin olevani Lauri, kotoisin Suomesta. Hän tiesi sen, sillä oli kuullut minun juttelevan erään kanadalaisen kanssa raja-asemalla.

Oudosta tapaamisesta huolimatta meistä tuli hyvät kaverit. Hänkin oli odottamassa ystäväänsä Alexia työtapaamisesta, joten päätimme kierrellä keskustaa yhdessä. Yksi asia johti toiseen ja pian löysin itseni 17. kerroksen Sky Loungesta, joka on expatien suosima baari keskustassa. Tapasin siellä Alexin ja hollantilaisen Royn, joka on aika monessa asiassa mukana täällä Mongoliassa. Illan päätteeksi hän kutsui meidät perjantaina järjestämiinsä grillijuhliin Britannian suurlähetystölle. Pyysi jopa avuksi baaritarjoiluihin. Sky Loungesta iltamme jatkui iLoftiin ja Metropolis –yökerholle. Kauppareissu siis hieman venähti ja tulin ruokakassieni kanssa kotiin lopulta joskus aamuyöstä.

Bulatin kanssa Sky Loungessa Metropolis Bulatin ja Alexin kanssa Britannian suurlähetystön grillijuhlissa

Alex ja Bulat ovat mukavia ikäisiäni venäläisiä opiskelijoita, joiden kanssa täällä on tullut vietettyä ilta jos toinenkin kaveriporukalla. He itse asiassa ovat metallimusiikin ystäviä ja suuria Children of Bodom –faneja, vaikka päällepäin sitä ei arvaisi. Alex jopa soittaa suositussa paikallisessa White Shadows –metalliyhtyeessä. Joka päivä hän on itse asiassa käynyt tapaamassa bisnesihmisiä töiden toivossa, koska Mongoliassa työt järjestyvät verkostoitumisen kautta. Menestys ei ole ollut kehuttava, ehkä siksi, että illat venyvät yleensä pikkutunneille asti eikä hän ole päivisin aivan terävimmillään. Toisekseen päivisin on ollut aivan läkähdyttävän kuuma. Lisäksi kaupungin ilma on saasteinen ja pölyinen, joten kaupungilla käppäily on väsyttävää minullekin.

Tapaamani ihmiset ovat tähän asti olleet pääasiassa erittäin mukavia erästä Currya lukuun ottamatta. Otin häneen yhteyttä Couch Surfingin kautta ja meidän oli tarkoitus lähteä pitkälle reissulle Khovsgol –järvelle tai Gobin autiomaahan, mutta suunnitelmat peruuntuivat monien syiden takia. Tapasin kaverin kuitenkin päiväseltään ja Curry vaikutti aluksi mukavalta, mutta ilmeni oikeastaan paremmaksi ajatukseksi pysytellä kaukana hänestä, kun kuulin hänen taustansa Amerikassa. Positiivinen asia oli englannin kielen oppiminen, mutta Amerikka oli vetänyt syrjäkujille rikosten ja huumeiden pariin. Hän kertoi vähän aikaa sitten palanneensa Mongoliaan ja asuvansa nyt pikkuisessa röttelössä kaupungin laidalla, jossa hän tykkää juopotella. Kävimme yhdessä lounaalla ja sen jälkeen jossain tatuointiliikkeessä, josta hän aikoi ostaa tavaraa mustille amerikkalaisille kavereilleen. En tuntenut oloani enää mukavaksi hänen seurassaan, joten kieltäydyin matkasta kaupungin ulkopuolelle ja sanoin tapaavani Bulatia ja Alexia. Onneksi hänelle oli muita bisneksiä kaupungissa vielä hoidettavana, joten saatoin lähteä hänen seurastaan.  Hän oli myös hyvin köyhä, mutta ei onneksi kiskonut minulta rahaa, vaan itse asiassa tarjosi juomani lounaalla. Tavallaan siis hyvä tyyppi, mutta oloni oli epämukava hänen seurassaan. Puhuttiin vielä uudesta tapaamisesta ja soittelemisesta, mutta tosiasiassa en aikonut nähdä tätä kaveria enää uudestaan.

Hulanin ollessa töissä olen käynyt muun muassa katsomassa kansantanssia ja –laulua Drama teatterissa. Vaikka näytöksen hinta on triplaantunut viime vuodesta niin kuin moni muukin asia Mongolian hurjan kasvun myötä, niin esitys oli ehdottomasti 15€ arvoinen. Itse asiassa se oli paras koskaan näkemäni esitys! Mongoliassa on kerta kaikkiaan upeita perinteisiä asusteita hattuineen, joten näytös oli oikeastaan erittäin hieno katsaus tähänkin osaan Mongolian perinteitä. Mongoliassa on myös omia perinteisiä kaksikielisiä soittimia, jotka soivat upeasti. Tunnetuin näistä on hevosen päätä muistuttava jousisoitin. Mongoliassa on Apocalyptican tapainen kansainvälisestikin tunnettu yhtye, Altan Urag, joka käyttää tätä klassista kansansoitinta sähköisesti vahvistettuna rankempaan musiikkiin. Ostin heidän levynsä ja kävimme itse asiassa Hulanin kanssa sunnuntai-iltana kuuntelemassa heidän live-esiintymistään Ikh Mongolia –ravintolassa.

Drama Theatre  Altan Urag Ikh Mongoliassa Kurkkulaulantaheviä

Teatterissa esiintyi tanssien lisäksi erikoista kurkkulaulantaa, upeasti soittava kansallisorkesteri, longsong –laulajia, jotka saivat olon tuntumaan kuin kaukana aavikolla. Musiikin lisäksi saimme nauttia huimasta akrobatiasta, jossa nainen laittoi itsensä ihmeellisiin solmuihin pysyen yhden käden varassa ilmassa. Valitettavasti kuvia esityksestä en saanut, koska se olisi ollut mongolialaiseen tapaan kaksi kertaa sisäänpääsylipun hintaista, mutta haukoin henkeäni lähestulkoon alusta loppuun ja olin aivan häkeltynyt näytöksen monipuolisuudesta.

Kävin toki yhtenä iltana katsomassa Hulaninkin esityksen, jossa hän on tanssijana. En ymmärtänyt mongolian kielisestä komedianäytöksestä yhtään mitään, mutta elin muun yleisön kanssa, joka nauroi katketakseen ja välillä itkien. Tanssiesitykset toki seurasin tarkasti ja niistä pidin.

 

Yhtenä päivänä käytiin Hulanin kanssa kaupungin laidalla Zaisanin muistomerkillä, josta oli hyvät näkymät kaupunkiin. Tuo kaupunginosa on valtava työmaa, jonne rakennetaan koko ajan kalliita asuinalueita. Kukkulalla käytyämme menimme istuskelemaan joelle, jossa joukko pieniä poikia yritti varastaa tavaroita. He pyörivät ympärillämme ja yhtäkkiä tunsin käden taskussani, mutta poika ei ehtinyt ottaa mitään. Onneksi lompakko ja kamera olivat suljetuissa reisitaskuissa. Hulan piti pojille puhuttelun, mutta pojat vain heittelivät meitä kivillä, joten lähdimme pois. Onneksi mitään ei käynyt, mutta valitettavan ikävä kokemus silti. Taskuvarkaista minua varoiteltiin jo etukäteen ja itse asiassa erään toisenkin kerran joku ilmeisesti yritti varastaa minulta jotain, sillä kaupungilla liikkuessani reppuni päätytasku oli auki, mutta en ollut pitänyt siellä onneksi mitään arvokasta. Täytyy siis olla valppaana, mutta ilmeisesti väkivaltaa ei tarvitse pelätä. Toivottavasti tulevaisuudessa taskuvarkauksista kuulee vähemmän.

Zaisan  

Aika tosiaan on suurimmaksi osaksi kulunut täällä kaupungissa, mutta toissa päivänä kävimme Hulanin sedän maatilalla kaupungin ulkopuolella. Liikenne ja tiet täällä ovat kyllä paljon huonommat kuin missään muualla näkemässäni. 30 kilometrin matkaan kuoppaista tietä pitkin kului yli kolme tuntia bussilla. Muutenkin liikenne kaupungissa on aivan jumissa koko ajan. Käveleminen on valitettavasti nopeampaa. Se on sääli, sillä kaupunkiin rakennetaan jatkuvasti lisää isoja rakennuksia, mutta kulkuyhteydet ovat surkeat.

Lähdimme onneksi aikaisin aamulla ja pääsimme ihan hyvissä ajoin maaseudulle. Hulanin setä on oikein mukava ja puhumme yhteisenä kielenä hieman venäjää, jota täällä vanhempi sukupolvi vielä osaa. Hän esitteli minulle innokkaasti kasvimaataan ja oli kiinnostunut maanviljelystä Suomessa, koska meilläkin on neljä vuodenaikaa. Maatilalla söimme perinteistä mongolialaista lihakeittoa jonkinlaisen kotitekoisen leivän kanssa ja joimme maitoteetä, jota juodaan täällä kaikkialla. Maito on hyvin tuoretta ja käsittelemätöntä. Suomessa kärsin laktoosi-intoleranssista, mutta täällä minulla ei ole ollut vaikeuksia maitotuotteiden kanssa. Ei edes leivän päälle levitettävän kerman kanssa. Setä antoi meille ison kassillisen kurkkuja ja kaalia kotiin viemisiksi ja puetti meidät perinteisiin mongolialaisiin asusteisiin, jotka olivat mukavan lämpimät kylmänä päivänä. Päivälämpötilat täällä ovat olleet todella vaihtelevia, kaikkea +30 ja +10 väliltä. Erityisenä kunnianosoituksena sain pukea ylleni sedän vyön, joka on hatun lisäksi tärkein ja henkilökohtaisin osa asustetta. Vyötä ei saisi antaa kenellekään, sillä siihen sisältyy miehen onni ja menestys. Teki hyvää päästä kaupungin huonosta ilmasta hieman maaseudulle, vaikkei etäisyys loppuen lopuksi niin pitkä ollutkaan.

Setä on lempeä kaveri, vaikkei sitä ulkoapäin huomaisikaan  Farmi  Vihanneksia UB:n torille myyntiin Perinteisten vaatteiden sovitusta  

Eräänä iltana Hulanin ollessa töissä hemmottelin itseäni japanilaisella kuumahieronnalla ja kokovartalopesulla. Olin hieman yllättynyt, kun jouduin menemään alasti kylpyhuoneeseen, jossa oli sänky ja minulle annettiin perusteellinen kokovartalopesu ihokuorintoineen. Laitoin silmät kiinni ja nautin hemmottelusta ja lämpimästä vedestä, koska päivä oli ollut kylmä. Seuraavaksi siirryimme hierontahuoneeseen, jossa minut peiteltiin kuumilla pyyhkeillä ja annettiin puolestaan kattava kokovartalohieronta. “Last massage” –osuuden jätin kylläkin väliin. Olo hieronnan jälkeen oli arvatenkin hyvin rentoutunut ja jäin vielä teen ajaksi. Kotiin palattuani Hulan olikin jo minua vastassa, mikä tuntui mukavalta.

Tänään on viimeinen ja haikea päivä Mongoliassa, kun huomenna matkani jatkuu suoralla junalla kohti Pekingiä. Katsotaan mitä se tuo tullessaan. Ainakin minulla on jo pari ystävää sieltä tiedossa, jotka ovat halukkaita esittelemään kaupunkiaan. En vain oikeastaan haluaisi lähteä.

2 kommenttia »

  1. Moi Lauri, Kiva kuulla taas sustakin. Rupesinkin jo ihmettelemään tätä radiohiljaisuutta. Hienoja elämyksiä. Antaa vaan ”happy endingien” odottaa. :)

    Danny - 23.8.2012 03:48

  2. Haha Danny :D

    Lauri - 24.8.2012 14:41

Kirjoita kommentti