Tusen tack, Brimi-Seter og Norge

Norja - 20.6.2012 18:22

Farmi ja sen asukkaat koirat mukaan lukien on hyvästelty, mutta ei toivottavasti lopullisesti. Ensi kertaa varten jäi vielä kalastamista, farmieläinten paimentamista, juuston valmistusta ja Norjan korkeimpien vuorien valloitusta. Täytyy tulla uudemman kerran joskus heinä-elokuussa, jolloin eläimet ja kalastusvenekin on vuoristofarmilla. Tuona kiireisimpänä aikana ravintolakin on auki joka päivä koko päivän ja vieraita tulee ja menee, joten meininki on varmasti erilainen kuin näin ennen kauden alkua.

Tämä oli erityinen kokemus ja etuoikeus minulle päästä nauttimaan Norjan maaseudusta ja tutustua paikallisten ihmisten arkielämään olemalla osa sitä. Oli suuri etuoikeus olla Brimi-Seterillä, jossa Hans, Ola ja Sven kohtelivat minua kuin kalleinta vierastaan. Söimme todella hyvin ja he jakoivat kanssani aikaansa kertoen tarinoita ja näyttäen minulle kaunista farmiaan ja maataan, Norjaa. Suuri kiitos vieraanvaraisuudestanne, sain olla kuin kotonani.

Tänä iltana lentoni lähtee takaisin Helsinkiin, mutta sitä ennen minulla on muutamia tunteja aikaa katsella pääkaupunkia Osloa.

Oslosta ei jäänyt juuri muuta mainittavaa kuin pöyristyttävät hinnat, esimerkiksi Bic Mac aterian hinta oli 12€ ja aikuisten junalippu keskustasta lentoasemalle 22€. Niin ja aivan skifi kaupunginosa nimeltään Tjuvholmen. Se on vähän kuin Ruoholahti, mutta pienempi ja sokkeloisempi ja vaikuttaa ihan aavemaiselta. Todella modernia arkkitehtuuria, paljon erikoisia suoria linjoja, lasia, kivilevyjä, kasvit ruukuissaan, ei nurmikkoa eikä juuri elämisen merkkejä. Pikkusaari on rakennettu 8 miljardilla kruunulla meren päälle.

Uskomaton yllätys oli kuitenkin se, että tapasin isäni Oslossa! Hän sattui olemaan täällä Norwegian Church Aidin koulutuksessa. Meillä oli siinä puolitoista tuntia aikaa vaihtaa kuulumisia eri puolilta maailmaa ja käydä sushilla. Hän on nyt näemmä mahdollisesti muuttamassa Sudaniin NCA:n töiden perässä, mikäli saa viisumin Sudaniin. Silloin farmille jäisi enää Muzi, koska Heatherkin muuttaisi Sudaniin. Muzi on kyllä mitä parhain henkilö huolehtimaan farmista. Kuitenkin, aika hauskaa, että tavattiin noin vaan iskän kanssa Norjassa!

7 kommenttia »

  1. disse:Pra variar, ano eleitoral, sempre é assim. Pessoas legislando sobre o corpo das mulheres, ao invés de entender que pradcaivide da mulher e/ou do casal não são passíveis de vigília estatal como essa que estão a todo custo tentando empurrar.

    Dorie - 1.12.2016 14:30

  2. gczyul Hi! IÂ’m just wondering if i can get in touch with you, since you have amazing content, and iÂ’m thinking of running a couple co- projects! email me pls

    http://www./ - 30.12.2016 03:46

  3. You’re on top of the game. Thanks for sharing.

    http://www./ - 30.12.2016 19:21

  4. I’ve totally make friends from ‘dating’ sites! Although admittedly they’re usually I originally I wanted to hook up with but after a while spent ‘flirting’ and not hooking we ended up friends

    kredit vergleich htm kredit ohne auskunft kostenlos - 7.2.2017 19:57

  5. Ciao a tutti.Sinceramente non so se joost sarà l’ennesima trovata commerciale, ma sarei molto curioso di testarlo.Sperando nell’aumento esponenziale degli iscritti chiedo anch’io se qualche anima pia ha la possibilità di invitarmi…Grazie in anticipopotete invitarmi su regommolo at libero punto it

    http://www./ - 1.3.2017 08:25

  6. I like Anders and the more I hear about him the more I want to know.The people I hear attacking Anders are journalists and other self appointed elitists, a list which includes many “nose-in-the-air” semi-conservatives.Every time I hear someone attacking Anders I look to which direction the attacks came from and I like the guy more.

    best sunglasses for driving - 7.3.2017 14:17

  7. Did you know that Marco Rubio voted for NDAA and HR347? NDAA gives our corrupt government the power to arrest US Citizens wihout due process or probable cause and to detain them INDEFINATELY! HR347 gives our whore mongering Secret Service Agents the power to arrest US Citizens for exercising their right to free speech and to charge them with a FELONY! Rubio has no respect for the US Constitution or the Bill of Rights.

    car insuranse in Salinas, CA - 31.5.2017 18:30

Kirjoita kommentti