Kappale kauneinta Norjaa

Norja - 20.6.2012 18:14

Sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Sunnuntaina meillä oli vapaapäivä. Ensin valmistettiin kuitenkin aamupalaa yöpyneille vieraille. Kun he olivat lähteneet, niin Hans esitteli farmia parille nuorelle bloggaajalle, jotka keräsivät arkipäivän tarinoita ympäri Norjaa ja bloggasivat niistä Jordanin blogissa. He kyselivät paljon kaikenlaista ja viipyivät pitkään. Eipä siinä mitään, kyllähän farmin historia ja Hansin, Olan ja Maritin tarina on mielenkiintoinen. Marit on siis Olan tytär hänen edellisestä avioliitostaan, mutta vaimo valitettavasti kuoli syöpään. Sitten jonkun ajan kuluttua Trondheimistä kotoisin oleva Ola löysi itsensä kasvattamasta lastaan toisen miehen kanssa vuoristofarmilla, eli seterillä. Olan haave juustonvalmistajana pääsi toteutumaan. Ja hän kertoi minulle, että jonain päivänä hän toivoo Maritin ottavan farmin haltuunsa, jolloin Ola voi muuttaa Hansin kanssa Ranskan Provinceen ja perustaa sinne samanlaisen pienen majatalon.

Kun vierailijat olivat lähteneet, lyötiin viimein lappu luukulle ja lähdettiin Olan, Hansin ja Freddien kanssa autolla kohti Geirangeria. Ajoimme Lomin kautta, joka on farmia lähellä olevista kylistä suurin ja sitä kutsutaan Norjan sydämeksi, koska se on lähes yhtä kaukana (350km) kolmesta maan suurimmasta kaupungista: Oslosta, Bergenistä ja Trondheimistä. Autotie kulki vielä hienommissa maisemissa kuin junarata. Aluksi ajoimme Skjåk -nimisen alueen läpi, jossa sataa kuulemma yhtä vähän kuin Saharassa, eli 300mm vuoden aikana. Aluetta ympäröi suuret vuoret, jotka keräävät kaikki sateet. Juna-asemalla minua odotellessa Hans oli jutellut tältä alueelta olevan naisen kanssa, joka oli sanonut ettei heillä ollut satanut yhtään sinä aikana, kun Brimi Seter farmilla oli satanut kaksi viikkoa taukoamatta. Näillä kahdella paikalla ei kuitenkaan ole edes 50km etäisyyttä toisistaan. Tuntuu uskomattomalta, että täällä Norjassa on paikka, jossa ei sataisi.

Autotie länteen nousi turkoosin väristen pauhaavien jokien vierellä puurajan yli aina jäätiköille saakka. Korkeimmillaan olimme 1500m korkeudessa, jossa näimme ihmisiä vielä laskettelemassa randonnee-tyyliin, eli kapuamalla itse rinteitä ylös. Maisemat olivat paikoin niin kuin Sormusten Herrasta. Vuorenhuipulta näimme vuonon rannalla olevan Geirangerin pikkukaupungin, joka on suosittu kohde risteilyaluksille. Kaupunkiin ei pääse maanteitse talvisin ollenkaan ensiksikin siksi, että tie on liian vaarallinen ja toisekseen siksi, ettei sitä pystytä pitämään käyttökelpoisena, joten Geiranger on suuren osan vuodesta eristyksissä. Sairaalakuljetukset hoituvat pikaveneillä tai helikoptereilla. Vuono, jonka päässä Geiranger on, on Olan muistaakseen noin 300km pitkä ja ehdottomasti Norjan tunnetuimpia. Kaupungissa kävimme rannassa katselemassa laivoja sumpin ääressä ja nauttien perinteistä norjalaista sveleä, paksua lettua. Tiet kaupunkiin ja sieltä pois olivat huikeita kiemurtelevia serpentiiniteitä. Steel Ladder vuorelta alas Geirangeriin oli melkoisen kapea ja täynnä turistibusseja. Liikenne pysähtyikin joksikin aikaa, kun yksi ylöspäin menossa ollut bussi syttyi mutkassa palamaan. Norjan tiet ovat yleisestikin kyllä kapeampia, jos vertaa Suomeen.

Tie Geirangerista länteen oli nimeltään Eagle Ladder ja arvatenkin täynnä mukavan tiukkoja neulansilmiä. Tie päätty Lingeen, josta otimme lautan, jota Länsi-Norja on täynnä, vuonon toiselle puolelle. Lautalla on aina kahvila, joka tarjoaa sveleä matkustajille. Niimpä söimme oikein kunnon lauttasvelet, jotka olivat tietysti puolta halvempia, 2€ eli sama kuin bensan litrahinta Norjassa, kuin Geirangerissa. En normaalisti juo koskaan kahvia, mutta svelen kanssa se tuntuu menevän alas. Vuonoon, jota ylitimme, liittyi nykyään jo monelle tutuksi tullut tsunamivaroitus. Eräs ympäröivistä kallioseinämistä on geologien mukaan halkeamassa hetkenä minä hyvänsä, ja näin käydessään aiheuttaisi vuonossa tsunamin, joka peittäisi alleen vuonon rannalla olevia pikkukyliä. Kylissä on käyty läpi toiminta kyseisessä tilanteessa ja hälytysjärjestelmä on valmiina. Kylät ovat romanttisia pieniä yhteisöjä omilla pikku rannoillaan. Eräs pieni poukama oli hyvin tunnettu juustoistaan, joita kommuunissa valmistetaan.

Matka jatkui yhä länteen vuorten laaksoissa ohi idyllisten puutalojen, joita Keski-Norja tuntuu olevan täynnä. Yhtään tiilitaloa en ole täällä vielä nähnyt. Kaikki tuntuvat asuvan puu- tai kivitaloissa, joissa on hauskat nurmikatot. Ehkä Oslossa on toisin. Matka jatkui ja nousimme taas korkealle, jonka jälkeen laskeuduimme Trollsteigen serpentiinitietä alas. Hyvä muuten tietää, ettei tarvitse Norjaa kauemmas lähteä etsimään monimutkaisia teitä. Aika paljon tiellä näkyikin moottoripyöräilijöitä ja matkailijoita etenkin Hollannista ja Saksasta. Vuoren toisella puolen oli Trollvegen, joka on rintama pystysuoria seinämiä surullisenkuuluisia edesmenneistä base-hyppääjistään. Tässä kohtaa matka kääntyi takaisinpäin ja tiet olivat suorempia. Pysähdyimme jonkun laskettelukeskuksen ravintolaan syömään hirvipurilaiset ja jatkoimme matkaa taas kohti farmia tapaamiseen, josta Ola ja Hans olivat jo myöhässä. Otimme maksullisen oikotien vuoren yli. Tietullin maksaminen kävi kätevästi puomilla olleessa korttiautomaatissa. Vuorten päällä kulki rallitie suoraan poikien päiväunista; leveä hiekkatie, joka kulki ylös ja alas, mutta näkyvyys oli erinomainen, koska oltiin puurajan yläpuolella. Maisemat olivat niin kuin viimekesäiseltä vaellukseltamme, niitä oli outoa katsella autosta!

Hans ja Ola olivat tunnin verran tapaamisestaan myöhässä, mutta ei se näköjään ollut niin pilkun päälle. Kahdeksan tunnin automatkan ja kuvien räpsimisen jälkeen teki hyvää nostaa jalat pöydälle ja katsoa jalkapalloa sulatellen kaikkea näkemäänsä.

Tässä kirjoittelen vanhan navetan yläkerrasta, jossa on nykyään ravintola ja majatalo, ja katselen isoista ikkunoista vihreitä peltoja, jääkylmän sinistä järveä ja lumihuippuisia vuoria. Ei voi kuin olla onnellinen norjalaisten puolesta. Sen lisäksi, että maa on niin kaunis, on se myös tuottoisa; 90% Norjan sähköstä saadaan tuotettua vesivoimalla. Kanadan ja Uuden-Seelannin lisäksi Norjalla on maailman puhtain energiantuotanto. Mutta on meillä Suomessa paremmat järvet, kun niissä voi uida! Täällä ainoastaan 10% 10-vuotiaista on uimataitoisia ja tietokonekulttuurin lisäksi siihen vaikuttaa varmasti kylmät ja virtaavat vedet, tosin niistä saa hienompia kaloja ja parempaa juomavettä. Joten joo, norjalaiset saa luvan olla ylpeitä maastaan.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Kirjoita kommentti