Hamburger

Ruotsi, Saksa, Tanska - 30.6.2012 22:52

Pepen kaveri, Oliver, jonka luona asuimme Hampurissa oli kiintoisa tyyppi. Hän on Hollannista kotoisin, mutta hänen isänsä on britti. Oliverin isoisä, Frank Whittle, oli Ison-Britannian kuninkaallisen lennoston pilotti ja lisäksi maailman ensimmäisten suihkumoottoreiden keksijä. Oliver on siis tunnetusta suvusta, mutta valitettavasti (Oliverin mielestä) hänen isoisänsä ei saanut keksinnöstään rahaa, vaan ritarin arvon, joten Oliver joutuu tekemään töitä kuten muutkin leipänsä eteen. Kiinnostus lentämistä kohtaan on myös Oliverilla, joka haluaisi lentäjäksi, mutta ei näkönsä vuoksi pysty. Sen sijaan hän on juuri tehnyt kanditutkintonsa lentotekniikasta Delftin yliopistossa Hollannissa. Opinnot ovat kuitenkin jääneet kesken vähäksi aikaa, sillä hän sai töitä Hampurista Aquila Capital rahoitusyhtiöstä, jossa hän tekee 12-tuntisia työpäiviä 17. kerroksessa Hampurin keskustassa, mutta saa toki hyvää palkkaakin. Oliverin äiti on diplomaatti, joten perhe on matkustanut paljon. Täten Oliver puhuukin monia kieliä, kuten kiinaa. Hän on hyvin määrätietoinen ja kunnianhimoinen kaveri, joka haluaa miljonääriksi ja siirtyä eläkkeelle 35-vuotiaana. Menestyspaineet taitavat tulla suoraan hänen vanhemmiltaan, jotka käytännössä sanoivat, ettei kotiin ole palaamista ellet menesty maailmalla. Avain menestykseen Oliverin mielestä on horjumaton itseluottamus.

Jokailtainen meininki Oliverin ikkunan alla

Lue lisää …

Sankt Pauli, Reeperbahn

Saksa - 29.6.2012 22:18

Reeperbahn on Hampurin tunnetuin katu ja sijaitsee Sankt Paulin kaupunginosassa. Se on Hampurin yöelämän keskus ja punaisten lyhtyjen alue, joka tunnetaan myös nimellä syntinen maili. Kadulta löytyy ravintoloiden lisäksi satoja baareja, strippiklubeja, diskoja, seksikauppoja sekä seksimuseo.

Lue lisää …

München-Hampuri

Saksa - 02:22

Ollaan nyt Hampurissa. Kirjoitan myöhemmin enemmän, mutta pari sanaa tästä päivästä ennen kuin mennään nukkumaan, jos tämä paikka joskus hiljenee:

1. BMW Welt & Museo

BMW Welt 3-sarja

2. Xedos Shopista osia autoon

Takalamppujen vaihto 

3. Kusettajakorjaamon kovat hinnat ja hidas työ

Jostain syystä kaikki pultit ja mutterit piti vaihtaa ja ne oli kuumennettava irti.

4. Ruuhka autobahnalla sai Pepen vihaamaan autoilua rumia sanoja säästelemättä

Ruuhkassa keskellä ei mitään

5. Saapuminen Hampuriin 10 tunnin ajon jälkeen klo 01 yöllä

6. Majapaikka Hampurin vilkkaimmalla bilekadulla

Hamburger Berg

7. Uskalias seikkailu KFC:hen 100m päähän hakemaan yöpalaa. Yritän olla erottautumatta joukosta ainoana selväpäisenä

8. Pelottava paikka: huumeita, ihmisiä kyttäämässä pimeissä kadunkulmissa, saksalaiset aivan umpipäissään. Yöelämä muistuttaa Suomea.

Salzburg-München

Itävalta, Saksa - 27.6.2012 21:29

Pikainen päivitys Saksasta.

Lue lisää …

Salzburg, wir lieben

Lämpimät terveiset Itävallasta, viihtyisästä Salzburgin kaupungista. Salzburgin ei pitänyt edes alunperin olla matkasuunnitelmassamme, mutta löysimme Google Mapsista hyvän näköisen kiemurtelevan tien täältä lähistöltä, joten ajattelimme ehkä käydä samalla täällä Salzburgissa esimerkiksi syömässä. Jäimme tänne kuitenkin hotelliin yöksi, mikä oli erinomainen päätös, sillä Salzburg osoittautui todelliseksi helmeksi!

Lue lisää …

Turistina Prahassa

Tšekki - 26.6.2012 02:44

Dobry den!

Punakattoinen Praha

Lue lisää …

Varsova – Praha

Puola, Tšekki - 25.6.2012 15:21

Terveisiä tällä kertaa Prahasta!

Lue lisää …

Riika – Varsova

Latvia, Liettua, Puola - 24.6.2012 11:04

Saatiin nukuttua hyvin hostellissamme ja Pepelle 30 tunnin valvomisen jälkeen uni teki varmasti hyvää. Aamiaiseksi Riikassa syötiin hedelmiä, jonka jälkeen jännitettiin onko automme vielä tallella, sillä emme olleet maksaneet parkkimaksua, koska meillä ei ollut Latvian lateja.

Lue lisää …

Hyvää juhannusta Baltiasta!

Latvia, Viro - 22.6.2012 23:14

Hyvää juhannusta!

Hyvää juhannusta! Jussia!

Ollaan Pepen kanssa tällä hetkellä Riikan vanhassa kaupungissa Naughty Squirrel hostellissa, joka on 13€ hintaan varsin mainio. Sijainti on keskeinen, hostelli on viihtyisä ja puhdas. Langaton nettikin on ilmainen! Harmi, että meillä on niin vähän aikaa Riikassa. Esikaupunkialue vaikutti aika aavemaiselta ja rähjäiseltä, mutta keskusta ja vanhakaupunki ovat eloisampia ja kauniimpia; kaduilla on vanhoja autoja, raitiovaunuja ja komeita rakennuksia, jotka saavat matkaajan tuntemaan, että on tullut paikkaan, jossa historia on vielä näkyvissä. Olisi mukava tutkia kaupunkia enemmänkin, varsinkin kun yöpyminenkin on niin edullista.

Riikan vanhakaupunki Naughty Squirrel hostelli  Petri (Naughty Squirrel) sai mitä matkaltaan haki

Lue lisää …

Välipäivä

Yleistä - 21.6.2012 21:43

Tänään on ollut pyykinpesu- ja kukkienkastelupäivä. Käytiin Mikan kanssa vähän pyörimässä kaupungilla ja lainasin kirjastosta Henning Mankellia matkalukemiseksi. Tuntui jo oudolta herätä omasta sängystä, kun on tullut nukuttua niin monessa paikassa viime aikoina. Repun pakkaaminen sen sijaan menee kohta rutiinilla.

Huomenna on taas aikainen herätys, kun tapaan Pepen Ruoholahdessa varttia vaille seitsemän. Pepe tulee suoraan töistä ja on varmaan väsynyt, joten minun on tarkoitus ajaa ensimmäinen päivä. Laivamme Tallinnaan lähtee kello kahdeksan. Olemme varanneet meriaamiaisen, joten hemmotellaan itseämme heti matkan aluksi. On hyvä idea elää matkan alussa vähän isommalla budjetilla ja keskivaiheilla voi sitten sniiduilla, jos on tarpeen, koska matkan alussa väsyy nopeasti, jos ei pidä itsestään huolta.

Aloitamme road tripin ajamalla ensimmäisenä päivänä Riikaan, josta olemme varanneet majoituksen. Muuta emme ole vielä varanneet emmekä juuri suunnitelleet. Matkalla vapaus on pääasia.