Tip of Africa III

Etelä-Afrikka - 10.2.2012 04:25

Maanantai 9. tammikuuta 2012

Tälle päivälle olimme suunnitelleet Kap Kaupungin maamerkin, pöytävuoren valloitusta. Päivä oli aurinkoinen ja pilvetön muuten, paitsi juuri pöytävuoren päälle oli juuttunut pilvikerros. Joskus saattaa käydä näin. Emme siiis nousisikaan vuorelle tänään ja Paijulla oli muutenkin aamulla puolestaan mahakipuja. Dormissani oli yöpynyt kaksi amerikkalaista naista, jotka sanoivat aamulla olevansa menossa viinikiertueelle, jonka he olivat varanneet jo kauan sitten. Sittemmin he olivat saaneet Wine Fliesin esitteen, joka kuulosti todella hyvältä ja olisivat mieluummin tehneet sen kiertueen. Sanoin meidänkin ajattelevan viinikiertuetta jossain vaiheessa ja niinpä he antoivat esitteen minulle. Pöytävuorireissun peruuntuessa kello oli jo lähes 10, joten ajattelin, ettei viinikierroksille enää varmaan sinä päivänä ehtisi, mutta kokeilin tuuriani ja soitin Wine Fliesille. He vastasivat, että valitettavasti tämä päivä on jo täynnä ja lähtenyt matkaan. Hän tarjosi seuraavaa päivää, mutta sanoin, että tämä päivä olisi parempi. Hän oli hetken aikaa hiljaa ja kysyi, että missä mahdoimme olla. Sanoin, että olemme Cape Town Backpackersillä, jolloin hän innostui ja sanoi, että tehdäänkin nopea suunnitelmien muutos. Heillä on nimittäin tulossa auto hakemaan kahta tyttöä hostelliltamme, jotka he olivat unohtaneet hakea aamulla. Auton oli tarkoitus ottaa muu kiertueporukka kiinni. Meitä käskettiin olemaan valmiina 10 minuutin kuluttua. Sanoin, että okei, me lähdetään! Ei oltu vielä tietenkään ehditty syödä aamupalaa ja minun viimeisten päivien syöminenkin mahtuisi yhdelle lautaselle, joten viinimaistelut aamupalaksi kuulosti hurjalta!

Andy oli ihan mukana, mutta Paiju, oletettavasti, hieman epäili vointiaan. No, Paiju tuli lopulta vessasta..(meikkaamasta?) ja hypättiin autoon. Olimme siis tosiaan samassa autossa kahden amerikkalaisen kämppikseni kanssa. Loppuen lopuksi heidän tilaamansa matka olikin siis Wine Fliesin. He olivat vain maksaneet siitä noin 10€ enemmän, me maksoimme päivästä noin 55€. No, päivä tästä vain parani. Kävi ilmi, että meitä ei liitettäisikään 15 hengen aikaisemmin lähteneeseen kiertueporukkaan, vaan meille viidelle nuorelle olisi oma opas (Ryan) ja oma (oppaan) tila-auto. Ryanillekin tilanne oli tullut aivan yllättäen. Hänen vaimonsa oli nakittanut Ryanin vapaapäivänään tiskaukseen, siivoamiseen ja muihin kodinhoitotöihin, joita hän oli parhaillaan laiminlyönyt sohvallaan katsoen erinomaista viiniaiheista elokuvaa, Sideways, kun hänet oli kutsuttu äkkiseltään päiväksi viinioppaaksi. Se oli kuulemma juuri, mitä hän oli toivonutkin. Ryan oli erittäin mukava ja rento tyyppi, joka tuli oikein hyvin toimeen kanssamme. Lisäksi hänellä oli erinomainen viinituntemus, joka oli kehittynyt harrastuksesta ammatiksi.

Etelä-Afrikka tunnetaan erinomaisista viineistään ja tähän tuntemukseen meitä auttoi Ryan pääsemään paremmin sisään. Lähialueella on jopa huikeat 200 viinitilaa, joista vierailimme viidellä erilaisella viinitilalla ja maistoimme noin 35 eri viiniä sekä erilaisia juustoja ja poimimme jopa mansikoitakin. Ensimmäisellä viinitilalla, Villiera, tutustuimme erinomaisten viinien lisäksi aivan ruohonjuuritasoon, eli viiniköynnöksiin ja niiden kasvatukseen. Kävimme koko viinintekoprosessin läpi tutustuen tehtaan laitteistoon. Sanotaan, että viininteko voi olla erittäin teknistä, hienostunutta, oikeaa insinööritiedettä, tai sitten sitä voi tehdä kokemuksella, tuntumalla ja omaan makuun ja vaistoon luottaen. Laitteistoa on lämpökameroista polkusankoihin. Valmistustavasta huolimatta prosessi on erittäin herkkä ja erityisesti säilytysprosessissa joudutaan valitettvan usein kaatamaan pitkään kypsytettyjä viinejä viemäriin. Säilytystynnyriin ei sovi päästää happea liiaksi, kun viinin säilytyksen aikana maistellaan. Viinin oikeaoppisesta maistamisestakin opimme perusteet, jotkut paremmin kuin toiset. Tai sanotaan, että toisilla on tarkempi makuaisti kuin toisilla. Paiju osasi kertoa erinomaisen tarkasti, mitä makuja hän viinissä maistoi, mutta toisaalta hänen mielestään jokainen 35 viinistä oli erittäin hyvää! Viiniä voi katsoa valoa vasten ja nähdä sen tummuudesta tai värisävystä, onko kyseessä nuori vai vanha viini. Viiniä voi tuoksutella, mutta aromit tulevat paremmin esille, kun antaa hapen sekoittua viiniin esimerkiksi sitä lasissa pyörittelemällä. Oikeaoppisessa maistamisessa viiniä tulisi hieman purskuttaa suussa, jolloin siitä saa paremmin makuja esille ja eri viinit tuntuvat eri lailla kielen eri osissa, joissa on eri makualueet. Viinin voi sylkäistä sylkykuppiin, niin kuin meidän opas teki (ehkä ihan hyvä, koska hän oli kuski) tai sitten sen juo alas, mutta tärkeää on vielä lopuksi maistella millainen maku viinistä lopuksi suuhun jää. Kaiken tällaisen perusteella asiansa tunteva viininmaistaja osaa sanoa viinin iän, alkuperäalueen, jopa poiminta-ajankohdan, säilytystynnyrin laadun (huom. pelkästään eri tammilaatujakin on ainakin 60 erilaista) ja mahdolliset lisätyt maut. On niitä turhempiakin taitoja olemassa.

Villiera oli yksi päivämme edistyneimmistä viinitiloista, tai ehkä jopa se hienoin ja muodikkain. Ei silti täysin persoonaton, sillä näimme omistajan pojan (tulevan omistajan), jotka ovat kuulemma suosittuja eteläafrikkalaisten nuorten naisten keskuudessa… Maistoimme luultavasti yhteensä noin seitsemää (keskiarvo) viiniä, joista yksi oli eteläafrikkalainen shampanjakin, mutta ei kuitenkaan sillä nimellä, koska aitoa shampanjaa tuotetaan ilmeisesti vain Ranskassa (?). Joka tapauksessa, muistaakseni viinit maistuivat toisistaan erilaisilta, mutta sen ainakin muistan, että viininmaistelu oli hauskaa puuhaa heti ensimmäisestä pullosta lähtien! Ryan vei meidät seuraavaksi Fairviewin hienolle viinitilalle, jossa saimme aamupalaksi syödä juustoja niin paljon kuin halusimme. Aamupalalla ainoa tarjottava juoma tosin oli viiniä. Mutta sehän oli koko ajatuskin – juustot ja viinit sopivat yhteen, niin muuten sopii! Kunpa vain muistaisin mikä viini sopi minkäkin juuston kanssa… Eron huomasi kun ensin maistoi viiniä ja sitten söi juustoa, kun sitten uudestaan otti viiniä, niin huomasi miten erilaiselta ja hyvältä (jos sopi juuston kanssa) viini maistuikaan! Muistelisin, että viinitilan lähellä oli seepra- ja strutsiaitaus, jonne Ryanilla oli aikaa viedä meidän pienryhmämme. Matkalla ajoimme myös kirahviaitauksen ohi.

Alue, jossa pääasiassa liikuimme oli nimeltään Stellenbosch. Se on sisämaassa noin 30min ajomatkan päässä Kap Kaupungista. Stellenbosch on 60 000 asukkaan kaupunki, joista 35 000 on opiskelijoita. Yliopistolla voi opiskella pääaineenaan muun muassa viininviljelyä. Kolmas viinitilamme oli pieni tila nimeltään Boer and Brit, joka juontaa nimensä siitä, että sen omistaa britti ja buuri. Heidän hittinsä on kaljapullossa myytävä viini nimeltään Bob Your Uncle. Se ei ollut kovinkaan erikoista tosin. Toinen erikoisuus heidän viineissään oli ainutlaatuiset ei-tyypilliset viinietiketit, jotka saattoivat olla hauskoja piirroksia tai esimerkiksi vetureita yms. asiaan sopimatonta. Muistan myös, että heillä oli aivan valtava koira.

Neljäs viinitila oli entisen menestyksekkään eteläafrikkalaisen (Springbok) rugbypelaajan (amerikkalaista jalkapalloa ilman suojia) Gerhard du Toitin omistama. Annandalella viiniä tuotettiin hyvin vähän, mutta se oli sitäkin kalliimpaa. Heidän viininsä on lähes vastakohta Villiera tyyppiselle ”teolliselle” viinille. Annandalella viini pyritään valmistamaan mahdollisen luonnollisesti ja perinteisesti. Heillä oli erinomaisia punaviinejä, joista osa hyvin vanhaa vuosikertaa. Itse asiassa, Ruotsin kuninkaallisten häissä tarjoiltiin Annandalen Shiraz punaviiniä. Pääsimme tutustumaan heidän tunnelmalliseen perinteiseen viinikellariin, jossa moni hämähäkki viihtyi varmasti myös.

Ennen viimeistä viinitilaa pysähdyimme poimimaan mansikoita, joita sai itse poimia (ja syödä) niin paljon kuin jaksoi ja maksoi vain vaa’alle tuomistaan marjoista. Ja kilohinta oli naurettavat pari euroa. Täytyy kyllä myöntää, että eivät ne olleet aivan yhtä maukkaita kuin Suomussalmen mansikat. Joka tapauksessa maistuivat oikein hyvin rose viinin kanssa.

Pitkä viininmaistelupäivämme päättyi hulppealle De Morgenzonin viinitilalle, jossa Paiju vieläkin pystyi poimimaan eri makuja viineistä, tosin kaikki olivat edelleen muka erittäin hyviä. Täytyy siis tarkentaa, että kuski käytti sylkykuppia, emme me. Mielestäni viini alkoi maistua jo pahalta. Tällä viimeisellä tilalla hämmästelin lähinnä sen ylellisyyttä. Oli kartanoita, kauniita viinitiloja, tarkasti leikattuja nurmikoita, värikkäitä kukkapuskia ja karppilampi. Mikä tässä viinitilassa sitten oli erikoista? Se, että viineille soitettiin jatkuvasti klassista musiikkia. Joku oli tehnyt sellaisen tutkimuksen, että klassisen musiikin ääniaaltojen aiheuttamalla värinällä on positiivinen vaikutus viinien kasvuun. Joku vielä uskoi sen ja asensi tilalleen varmasti mielettömän kalliit säänkestävät äänentoistolaitteet ympäri viinitilaa. No, olivat he kuulemma jättäneet jonnekin asentamattakin ja huomanneet, ettei viini siellä kasvanut yhtä hyvin. Miettikääpä sitä.

Mahtavalta oppaaltamme saimme vielä mahtavan päivän päätteeksi pullon rose viiniä. En tiedä oliko porukamme muilta jäseniltä mansikat jo loppu vai miksi viini ei maistunut. Jouduin sitten juomaan lähes koko pullon yksin. Ugh, teitä kehottaisin syömään aamupalan ja muistamaan juomaan vettä viinikiertueenne aikana, eikä se sylkykupin käyttökään niin huono tapa ole. Muistelen, että kertomuksessa oli vielä sellainen juonenkäänne, että viimeisen viinitilan viininmaistattaja ja -esittelijä oli oppaamme vaimo, joka lähti päivän päätteeksi mukaamme viettämään yhdessä iltaa, jonnekin. Oikea viininrakastajien perhe siis! Kukahan siellä sitten lopulta tekee niitä kotitöitä?

2 kommenttia »

  1. Voi sykkyrät kun alkoi naurattaa sylkykupin suositteleminen jutun loppupuolella:). Oli kiva juttu tuosta viinikierroksesta!!

    Merja Latvala - 12.2.2012 20:16

  2. Hehe! Se oli hauska päivä!

    Lauri - 14.2.2012 13:27

Kirjoita kommentti