Alpit, osa III

Ranska, Saksa, Sveitsi - 29.7.2010 12:21

17. heinäkuuta 2010

Oli matkamme ainoa sadepäivä, mutta se ei olisi voinut paremmin ajoittua, sillä lähes koko päivän istuimme autossa, kun ajoimme Ranskan Morzinesta Sveitsin Flimsiin. Maatalous on voimissaan Sveitsissä. Matkalla näimme paljon hienoja viinitiloja ja hyvin paljon maissiviljelyksiä. Olin yllättynyt, koska en ajatellut maissin kasvavan Keski-Euroopassa, varsinkaan Alppien läheisyydessä. Olin tottunut näkemään maissia Afrikassa, mutta en edes muista olisinko nähnyt maissia juurikaan Australiassa, sokeria sen sijaan paljon.

Flimsissä majoituimme Mira Val -nimiseen hotelliin, jossa Mika ja vanhemmat olivat jo edellisenä vuonna olleet. Heitä veti takaisin hotellin taivaalliset ruokailut. Meillä oli puolihoito, eli hotelli tarjosi aamiaisen ja illallisen.

Sinä iltana, kun saavuimme ja kävimme illallispöytään, olo oli epätodellinen. En ollut tottunut moiseen luksuslomailuun. Oli kiva, kun ei tarvinnut miettiä mitä söisi, vaan hotellin kokeilla oli tapana katsoa, mitä tuoreita aineksia oli saatavilla ja tehdä niistä neljän ruokalajin illallinen. Joskus aiemmin, kun ollaan hotellin hoidossa syöty, niin ruoka on ollut seisovasta pöydästä, mutta tämä oli jotain paljon parempaa. Illallistimme samaisessa pöydässä, jossa he olivat viime kerrallakin syöneet. Joka aamu ja ilta sama pyöreä kulmapöytä. Hotellin, joka oli perheyritys, väki muisti Maanoset ja heidän tapansa. Asiakkaista todella välitettiin.

Pöytään istuuduttuamme kokki alkoi valmistamaan ensimmäisiä alkuruokiamme. Pian saimme eteemme näyttävät lautaselliset taitavasti aseteltuja hunajameloneja, ohuita ilmakuivattuja kinkkuja appelsiinikiekon ja vadelman koristamana. Ruoan laskeuduttua oli vuorossa maukkaat kasviskeitot, jotka lämmittivät mukavasti viileän päivän jälkeen. Ruokalajien muodostama kokonaisuus oli huoliteltu ja kukin sai kylläkseen. Pääruokaan ja sveitsiläiseen viiniin siirryttiin pikkusormi ojossa, hehe. Aivan kirjaimellisesti suussasulavan hyvän entrecoten ja sienikastikkeen kyytipojaksi oli perinteisiä vihanneksia keitettynä, mutta niistäkin oli saatu maku ja tekstuuri erinomaisesti esille. Kokonaisuuden täydensi vielä jälkiruoka. Vanhan ajan vaniljan kaltaista jäätelöä ja juuri oikean kypsyisiä päärynäviipaleita tumman suklaakastikkeen kera. Illallinen oli kuin auringonlasku tyynellä järvellä – täydellinen.

18. heinäkuuta

Lauantain illallisen jälkeen odotin innolla aamupalan tarjontaa. Sekin oli antoisa. Monia erilaisia leipiä(mm. saksalaisia sämpylöitä), croissantteja, mahtavia juustoja(mm. gorgonzola), leikkeleitä, hedelmäsalaattia, jogurtteja, muroja, pullapitkoa ja tietysti erilaisia mehuja, kahveja ja teelajeja. Vaivaton startti päivälle tulla valmiiksi katetulle aamupalalle eikä tarvinnut lähteä leipomossa käymään.

Päivällä kävimme kaupungilla ja teimme muutaman tunnin kävelylenkin metsien kautta sellaiselle jyrkänteelle. Ravintoloita löytyy kaupungin ulkopuolelta kävelyreittienkin varrelta, joten jäimme lounaalle luonnon äärelle. Aluksi näytti vaikealta saada vapaita paikkoja ravintolasta, mutta maltillisen odottelun jälkeen meille tehtiin tilaa. Muut ottivat paikallisen liha- ja juustolautasen, mutta minun ja Tiinan valitsemat salaatit osoittautuivat jopa ravitsevimmiksi ja kerrassaan upeiksi.

Hotellille päästyämme huolsimme pyöriä ja sitten olikin jo aika odotella illallista. Kerta kaikkiaan loma voi olla hyvien ruokien ansiosta loistava. Ne olivat sellaisia kohokohtia, joita ajatteli läpi päivän, aamulla tulevaa ja illalla seuraavan päivän illallista.

Alkuruoaksi oli tarjolla salaatti pekonikuutioilla ja krutongeilla höystettynä. Ennen pääruokaa nautittiin vielä punaiset tomaattikeitot. Illallisen päänäyttämölle nousi jälleen kerran suussasulavia vasikan viipaleita herkkusienikastikkeella ja röstiperunoilla. Ai että, jälkkäriksi vielä tiramisua mascarponea säästelemättä. Vatsan hyvinvoinniksi juotiin vielä digestivet ruokailun päätteeksi.

19. heinäkuuta

Ainoa pyöräilypäivämme Flimsissä. Ravitsevan aamiaisen jälkeen puettiin haarniskat ylle ja noustiin kahdella hissillä 7km pitkän Runca trailin alkupisteeseen. Tätä ajelimmekin sitten koko päivän uudestaan ja uudestaan. Hyvin monipuolinen ja mukavasti virtaava reitti. Löytyy kivikkoisia alamäkiä, cornereita, bermejä, juurakkoa, joitain tosi nopeita mäkiä ja paljon rakennettua shorea. Reitti on myös osa Red Bullin Trail Foxia. Polut eivät olleet savisen kovia kuten Ranskassa, joten jarrupattejakaan ei ollut. Kerran lensin tangon yli, mutta siinäkin oli onni onnettomuudessa sillä löysin viiden frangin kolikon. Huomasin sen jo ilmalentoni aikana. Päästiin vähän huoltohommiinkin, kun onnistuin puhkaisemaan etu- ja takarenkaan yhdessä hypyssä. Harvemmin menee molemmat kumit puhki yhtä aikaa, tai ei minulla ainakaan koskaan aiemmin. Syötiin lounasta erittäin viihtyisässä ravintolassa vuoren rinteessä. Saimme pöydän, josta oli huikeat näkymät vastakkaisille vuorille. Se oli mahdollisesti hienon paikka, jossa olen koskaan lounasta syönyt. Kerran pysähdyttiin myös donitseille laskujen välissä.

Pyöräilyn jälkeen mentiin shoppailemaan. Tarja ja Tiina olivat löytäneet jo paikan, josta saisin kangasmerkkejä, joten sen etsimiseen ei tarvinnut tuhlata aikaa. Ei niitä kyllä muualla vastaan tullut ja tämänkin kaupan täti sanoi, että ne tehdään erityistyönä hänen liikkeeseensä. Matkan aikana olin tullut kellokuumeeseen. Kiertelin kellokauppojen näyteikkunoita aikakoneita ihastellen, ”voikun sais tollasen..” Niimpä meninkin ja ostin oman sveitsiläisen kelloni. Sellaisen joita näkyy lehmilläkin, mutta pienemmän.

Mentiin vielä kerran hisseillä aivan vuoren huipulle yli 2600m korkeuteen, tällä kertaa ilman pyöriä ja kolmella eri hissillä. Juuri ehdimme viimeiseen ylösmenevään hissiin, joka oli kyllä aika hurjan korkealla. Vuoren laelta oli avarat ja laajat näkymät. Näkyi kuinka Alpit vain jatkuivat ja jatkuivat, lumisten huippujen takana oli aina vaan uusia huippuja. Mahtavinta ehkä kuitenkin oli jopa myyttisen harvinaisen murmelin näkeminen. Hissinkuljettajan saksankielisestä osoittelusta päättelimme, että maassa oli jotain. Ihana murmelipariskunta korkealla vuoren rinteessä omalla kivellään vartioimassa valtakuntaansa alapuolella. Ne olivat sen verran hissirakennuksen läheisyydessä etten voinut olla menemättä lähemmäksi katsomaan. Murmelit ovat kamalan ujoja, vähän niin kuin minäkin. Voitin itseni ja yritin tehdä tuttavuutta, mutta murmelit nousivat pystyyn ja kammottavaan uikutukseen. Luulin, että hissirakennuksessa jotkin hälyttimet alkoivat soida, mutta tärykalvoja puhkovan kova ja korkea ujellus lähtikin noista piskuisista jyrsijäeläimistä, jotka varastoivat pähkinöitä poskissaan. Oikeasti eläimet kuitenkin hätääntyivät niitä kiertäneistä neljästä linnusta eivätkä suinkaan minun preesenssistä. Mika oli aiemmin sanonut, että murmeli on vähän niin kuin orava ilman häntää ja vähän isompi. Todistimme senkin vääräksi, itse sanoisin murmelin muistuttavan majavaa, jolla on oravan häntä. Hissimatkalla vuorelta alas näimme vielä kolmannenkin murmelin pomppimassa rinteessä. Se oli edellisiä isokokoisempi ja näytti hauskalta, kun ei osannut kävellä vaan pomppi niin kuin oravat ja on kuitenkin sellainen pieni pullukka.

Hotellilla alettiin pakata jo tavaroita sen verran mitä illallisen unelmoimiselta ehti. Onneksi senkin aika viimein koitti. Alkuun syötiin lehtisalaattia, omenaviipaleita ja tuorejuustoja. Seuraavaksi kevyt nuudelikeitto. Pääruokana tarjoiltiin kananrintaa todella maukkaan sinapinsiemenkastikkeen ja riisin kera. Loppukevennyksenä hedelmäsalaattia ja veriappelsiinisorbettia.

20. heinäkuuta

Ei makiaa mahan täydeltä ja jätetään jotain ensikertaankin, nimittäin nyt oli matkan viimeinen päivä. Aamiaisten hunajamuroja, hedelmäsalaattia ja jogurttia jää ikävä. Hotellin noin 20 eri teelajin valikoimasta valitsin joka kerta saman, koska se vain oli niin ennenkokemattoman täyteläisen ja pehmeän makuista – Liptonin Tahiti nimittäin.

Mikan sisko ja vanhemmat jättivät meidät Churiin ja jatkoivat sitten itse Italiaan. Churista otimme junan Zurichiin. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen kierrellessämme Zurichin kaunista vanhaa keskustaa. Tarja oli ollut oikeassa kuvaillessaan sitä Venetsian kaltaiseksi. Talot nimittäin oli rakennettu osittain joen ylle ja parvien alapuolella kulki jalkakäytäviä veden päällä. Keskustassa oli paljon kapeita kujia, vanhoja kirkkoja ja matalia siltoja. Myös joella kulkeva vesibussi on matala kuin mikä, sillä sen on päästävä matalien siltojen ali. Valkoisia joutsenia täynnä olevan joen vesi on kauniin kirkasta, kun taas vertaa esimerkiksi Turun Aurajokeen. Kyllä, Zurich oli oikein mukava kaupunki ja niin sveitsiläinen kuin vain kuvitella osaa – pankkeja, liikemiehiä ja kalliita autoja.

Oltiin edellisenä iltana hotellin koneelta etsitty tehtaanmyymälöitä Zurichistä ja löysimme yhden lupaavalta vaikuttavan lentokentän lähistöltä. Bussimatkan päässä, joten joku seikkailu piti vielä saada. Julkiselle liikenteelle täytyy kyllä nostaa hattua, lentoasemalle pääsee bussilla, lähijunalla, kaukojunalla sekä raitiovaunulla! Bussimatkalla Riedmattcenteriin ei ollut mitään ongelmia, koska bussissa oli tv-näyttö, josta näki minkäniminen pysäkki tulee seuraavaksi, joten osattiin vaivatta jäädä oikealla pois. Itse tehtaanmyymälämme oli aivan floppi. Netissä oli hieno esittelyvideo ja kaikkea, jossa oli hyvännäköistä tavaraa myynnissä. Huhhuh, aluksi mentiin tosin väärälle osastolla tuota rakennuskompleksia. Siellä oli vain hiljaisia ja röökinhajuisia kummituskäytäviä sekä toimistoja. Löydettiin kuitenkin etsimämme Airport Outlet, kun päästiin oikealle osastolle. Hyllyissä ei ollut muuta kuin parit vanhat lenkkarit ja jokunen rätti. Liike oli siis ilmeisesti aivan finaalissa. Huono reissu, mutta tulipa tehtyä. Myöhästyttiin muutama minuutti bussista, joten jouduttiin tunti odottamaan seuraavaa. Se siitä hyvästä julkisesta liikenteestä, no ei, laitettakoon se tämän Jumalan selän takana olevan sijainnin piikkiin. Ruokakaupasta sai sentään jäätelöä. Ostarin ihmiset näyttivät apeilta ja onnettomilta. No mutta ehkä ihan hyvä, että tuli nähtyä tämäkin puoli Sveitsistä. Sielläkin on siis teollisuusalueita ja laitakaupunkien asukkaita. Muuten kaikkialla on vain idyllisiä ja historiallisia kaupunkeja tai viihtyisiä alppikyliä.

Lentokentällä yritettiin päästä eroon frangeistamme ja kierreltiin kelloliikkeissä. Saatiin to do -listaa lyhennettyä, sillä löysimme jo Frankfurtissa etsimäämme curry wurstia. Lautasella oli röstiperunoita ja jotain normaalia hienompaa makkaraa currykastikkeella. Se oli kyllä kelposafkaa sekin. Ehkä ihan sopiva tason alemmas Mira Valin ruokien jälkeen.

Viinilasin pituisen lennon jälkeen meillä oli lyhyt vaihto Frankfurtissa. Ehdittiin kuitenkin miettiä tulevaa yhteistä opiskelijakolmiotamme ja hioa loistavaa kotiravintolaideaa (kerrotaan tästä Samuli sulle sitten myöhemmin). Lomamme nousi kuitenkin pian uusiin korkeuksiin ja sai ansaitsemansa päätöksen. Olimme nimittäin saaneet siirron bisnesluokkaan lennolle Frankfurtista Helsinkiin. Ihmeteltiin hieman, kun TV-näytössä toivotettiin Koivula/Lau sekä Maanonen/Mik ystävällisesti koneeseen paikoille 2D ja 2F paikkojen 24A ja 24B sijaan. Mikä tuuri, ensimmäistä kertaa elämässä! Luksusta, ja sitähän se oli. Kuohuviiniä sen kunniaksi. Alkupaloiksi katkarapuja ja kalaa, savustettua lohta posliinilautaselta metalliottimin pääruoaksi, siitä sitten jatkettiin saksalaisella sämpylällä, juustoilla ja patongilla. James piti huolen tasaisin väliajoin kyselemällä lisäjuomista tai muusta mukavasta. ”Baileys on rocks, please.” Jälkiruoaksi oli jotain hyytelöä ja oikein makoisia eteläafrikkalaisia suklaita. Lentokoneruokailuksi oikein maittava.

Uskomaton loma! Niin luksusta, ei ollenkaan tapaistani, ja samalla myös vauhdikasta ja uuvuttavaa, niin tapaistani! Reissun onnistumiseen ei siis vaikuta vain tekemisen määrä, vaan myös nautinnolliset ruokailut. Lomailuhan voi olla kivaa, vaikka ei mitään tekisikään. Jos en muuta oppinut, niin sen ainakin. Hyvä ruoka, parempi loma. Mutta kenellä on rahaa tällaiseen? Ei minulla ainakaan.

Suuret kiitokset koko Mikan perheelle, että otitte minut mukaan ikimuistoiselle matkallenne!

———

Over and out. Minnehän seuraavaksi? Ahdistavaa, kun ei ole lentoja mihinkään vielä varattuna…

7 kommenttia »

  1. Vitsit teillä on taas ollu mahtava reissu! Noi maisemat ja ruuat oikein hyppii silmille kuvista. Mukava katella noita aterioita ja syödä samalla tonnikalaa suoraan tölkistä iltapalaksi ;P

    Oon nyt taas viikonloppuna tulossa Espoon puolelle käymään, vois joskus näkyillä ja tehdä vähän toimintasuunnitelmaa?

    ps. ja mä haluun kuulla tän kotiravintolaidean!

    Samuli - 29.7.2010 20:43

  2. Hehe, kiva kun oot taas jaksanu lueskella ja kommentoida Samuli!
    Oon tän viikonlopun Henrin mökillä juhlistamassa nuoren parin kihlajaisia. Mutta on joo ollut koko ajan mielessä, että pitäisi jutella vähän tulevasta, mutta oon ootellut, että Mikan suunnitelmat selviää opiskelujen suhteen.
    Näkyillään!

    Lauri - 31.7.2010 13:05

  3. Joo, ei mitään stressiä, katellaan kun suunnitelmat selkenee!

    Samuli - 1.8.2010 16:54

  4. Moi Lauri!

    Kais sitä ollaanjo kotiuduttu? :)

    Tony Ponkala - 5.8.2010 21:06

  5. Moikka Tony!

    Kotona ollaan taas. Tulin juuri viikon mittaiselta leiriltä! Oli hauskaa. Aikamoinen aktiivikesä.

    Lauri - 9.8.2010 10:38

  6. Jee! Näkyhän Lauria jo sählyssäkin, vähän aikaa :)

    Tony Ponkala - 10.11.2010 21:49

  7. Hieno blogi sinulla :) Jatka samaan malliin.

    Mika - 7.1.2011 18:28

Kirjoita kommentti