Ympäri Taiwania

Taiwan - 4.3.2010 07:45

Neljän päivän Taiwankiertueeni oli kiireinen ja täynnä aikaisia aamuja, mutta rasituksen arvoinen. Matkustin junalla, skootterilla ja autolla imien itseeni eri kaupunkien ja maisemien tarjontaa.

Ensimmäisenä aamuna Taipeissa herätys oli 5:50. Lähdin Raden kanssa samaa matkaa töihin. Illalla olin pakannut pikkureppuni valmiiksi ja Kikka oli tehnyt matkaeväät. 7:25 lähti junani Taipei Main Stationilta kohti Hualienia -ilman minua. Tulin kyllä asemalle ajoissa, ehkä sitten liiankin. Kun laiturilleni saapui juna kello 7:18 hyppäsin siihen sen kummemmin katselematta, oletin toki, että se seisoisi siinä hetken. Löysin paikkani, mutta sitten juna olikin jo liikkeessä. Kello oli vasta 7:20. Ajattelin, että omani oli varmaan väärässä. Rade sattui soittamaan ja asiani kerrottuani hän totesi minun olevan väärässä junassa. Jäin seuraavalla asemalla pois ja onneksi minun oikea junakin pysähtyi siinä. En vain osannut olettaa, että pitkän matkan junia voi mennä niin tiheään.

Saavuin Hualieniin, Taiwanin itärannikolle, vähän yli kello 10. Halusin vuokrata skootterin, mutta liikkeet eivät suostuneet vuokraamaan ulkomaalaisille. Ilmeisesti heille oli sattunut melko paljon onnettomuuksia ja sakkoja. Ihmiset olivat kuitenkin taas ystävällisiä ja viittoivat minut tähän yhteen liikkeeseen, joka vielä vuokrasi turisteille. Vuokraus oli ylihelppoa. Ei heitä kiinnostanut edes nähdä minkäänlaista ajokorttia. Annoin vain nimeni ja puhelinnumeroni sekä nuorisokorttini pantiksi ja maksoin hieman yli 10 euroa menopelin vuorokauden vuokrasta. Seuraavana aamuna junani lähtisi kello 6:10, mutta saatiin sovittua, että toisin skootterini vuokraamon pihaan ja voisin hakea ”hyvin tärkeän” nuorisokorttini avaimia vastaan vieresen hotellin respasta. Kovaa vakuuttelin, että osaan ajaa skootteria, vaikka olin kerran eläessäni kokeillut kaverini 50cc moposkootteria. Heidän kaksipyöräisensä olivat kuitenkin 125cc, eli melko paljon tehokkaampia. Ei Hualien ihan Taipein kokoinen kaupunki ole, mutta iso ja vilkas kuitenkin. Silti pyrähdin liikenteen sekaan, aluksi vähän epävarmasti. Kulman takana oli huoltoasema, jossa tankkasin ja harjoittelin vähän pyörän käsittelyä.

Sitten piti etsiä Formosa Backpackers hostelli, josta olin yöni varannut. Hostelli oli simppeli, mutta viihtyisä – 8,5 euroa yö. Oikeastaan se näytti enemmän baarilta sisään tullessa, mutta takana oli dormi. Seinät oli täynnä backpackerien kirjoittamia tarinoita ja terveisiä sekä surffikuvia. Tsekkasin sisään samaan aikaan erään toisen länkkärin kanssa, jolle neuvoin mistä skootterin voisi vuokrata. Olin nälkäinen, joten hostellin emäntä neuvoi minut La Guardia -nimiseen hampurilaisravintolaan, jossa pekonijuustohampurilaiset olivat parhaita koskaan maistamiani.

Letkeän fiiliksen lisäksi Hualien on tunnettu lähellä sijaitsevasta Tarokon solasta. Se on luultavasti Taiwanin suosituin turistinähtävyys. Sinne kulkee upea tie lukuisine tunneleineen. Alueella on myös valtavia malmiesiintymiä, mikä näkyykin Hualienin kapungissa, jossa kyltit ja patsaat on marmorista. Halusin itsekin päästä katsomaan Tarokoa, minkä takia vuokrasin skootterin. Taksi olisi tullut kalliiksi ja bussiryhmissä ei pääse minne haluaa milloin haluaa. Sitä paitsi minulla oli riemu katossa solan mutkaisia teitä ajellessa.

Hyvästä viitoituksesta huolimatta onnistuin eksymään matkallani Tarokoon, mutta ikiystävälliset taiwanilaiset neuvoivat minkä kerkesivät, vaikken saanut mitään selvää heidän kiinastaan. Viittomakielellä pääsin pidemmälle.

Tarokossa törmäsin hostellilla tapaamaani kaveriin ja jatkettiin matkaa yhdessä. Aluksi ajattelin, että Dan on tyypillinen ylimielinen ja vähä-älyinen jenkki, koska hän vastasi olevansa kotoisin New Yorkista. Ärsyynnyn siitä, kun jenkit olettavat meidän tietävän, missä mikin osavaltio on eivätkä itse sitten tiedä millä mantereella Suomi on. Teki mieli vastata: ”Aaaaa.. New Yorkista, missäs päin Aasiaa se nyt olikaan???”. Mutta Dan oli hyvä tyyppi sen lisäksi, että hän tiesi Finnairin, Nokian ja muutakin Suomesta. Kuten melkein kaikki länkkärit täällä, Dankin opettaa englantia. Huvittava kaveri, hän on 28-vuotias ja lähti Amerikasta pois, koska Bush valittiin toiselle kaudelle. Opetti neljä vuotta Espanjassa ja tuli sitten tänne.

Ihmeteltiin Tarokoa yhdessä ja käytiin Tiansangissa syömässä katubuffetista. Dan on tottunut katukeittiöihin ja osaa merkillisen hyvin mandariinia puolen vuoden asumisen jälkeen. Hauskin seikkailu oli, kun mentiin kuumille lähteille, johon oli pääsy kielletty. Jouduttiin kiipeämään ahtaasta raosta portin ja luolan katon välistä. Ylitettiin vanha riippusilta ja laskeuduttiin alas rappusia, joita ei rapuiksi voi kutsua, niin sileäksi liukumäeksi ne olivat kuluneet. Kuuma lähde oli joen varrella ovelasti kallion sisässä. Olimme ainoat siellä. Vesi oli aivan liian kuumaa. En pystynyt kuin jalkojani vähän liottamaan ja ne tulivat ihan punaisiksi. En ymmärrä miten Dan pystyi istumaan altaassa, johon kuuma vesi suihkusi hienosti kallion halkeamista.

Viihdyttiin altaalla sen verran pitkään, että koko paluumatka jouduttiin ajamaan pimeässä. Hyvä puoli siinä kuitenkin oli se, että tie oli ihan tyhjä. Niin vaatimattoman näköinen tekele kuin tuo skootteri onkin, niin 100 kilometrin tuntivauhdissa minulla tuli pupu pöksyyn, lähinnä sen takia, kun pyörän jarrut (jarru) olivat melko kehnot. En tokikaan mutkaisilla kieleketeillä niin kovaa ajanut pimeässä vielä, mutta vuorten läpi kulki pitkiä hyvin valaistuja tunneleita, joissa huokutus oli liian suuri.

Hualieniin oli noin 50km matka ja sinne päästyämme menimme viettämään iltaa. Kävimme Nanbin iltamarkkinoilla ja muuten vain eksyttiin skoottereillamme. Polttoainetta oli vielä niin paljon jäljellä, että yritettiin ajella sitä vähän pois. Kierrettiin Hualienin keskustaa ja rantakatuja ja lopuksi, kun yritimme löytää takaisin hostellille löysimme itsemme jo toisesta kaupungista. Petollisen vaikeaselkoinen paikka. Skoottereilla oli kuitenkin tosi hauska päristellä, kierrellä ja kaarrella. Nopeasti tottui myös liikenteeseen ja sen tahtiin. Dan tarvitsi harjoitusta vähän lisää, koska hän kaatui kolmesti, ei ilmeisesti tajunnut kallistaa pyörää kääntäessä. Skootteriin ja Daniin tuli naarmuja, mutta kumpikaan ei hajonnut. Paljon mukavampi itse asiassa liikkua Hualienissa skootterilla kuin jalkaisin, koska suurista teistä ja risteyksistä huolimatta siellä ei ole ylitysvaloja kävelijöille, mikä tekee teiden ylityksestä eksoottista.

Lyhyiden yöunien jälkeen heräsin kello 5:40. Yritin olla herättämättä muita huoneen asukkaita tavaroitani etsiessä. Palautin skoban ja hotellin virkailija oli oikein pihalla odottamassa minua nuorisokorttini kanssa. Jatkoin uniani junassa kohti länsirannikon Kaohsungia, mutta nukuin heikosti, koska junassa oli kylmä ilmastointi. Täällä on sellainen jännä tapa kuulemma, että kun ilman lämpötila tippuu vaikkapa 15 asteeseen, niin ihmiset valittaa kuinka on kamalan kylmä. Kaikki lämmittimet on päällä ja paksut vaatteet. Mutta sitten taas kesällä, kun elohopea nousee yli 30 asteen, niin kaikki tilat jäähdytetään sinne 15 asteeseen, joka talvella oli liian kylmä.

Lueskelin Kaohsungista Taiwanin Lonely Planetista. Se on yksi maailman suurimmista satamakaupungeista ja aika lailla Taiwanin teollinen keskus sekä maan toisiksi suurin kaupunki. Ajattelin käydä yhdellä lammella, jonka ympärillä oli lukuisia temppeleitä, koska Dan oli suositellut sitä. Seuraavana päivänä olin kuitenkin jo lähdössä muualle, joten aikaa ei ollut paljoa. Tainan oli tämän päivän päämäärä ja siitä luettuani hylkäsin ajatuksen Kaohsungista, koska Tainanissa olisi myös valtavasti tekemistä.

Tainanissa tsekkasin itseni sisään Guang Hwa hotelliin juna-aseman ja vilkkaan ostoskadun lähellä. Tainan on Taiwanin vanha pääkaupunki ja tällä hetkellä ilmeisesti neljänneksi suurin kaupunki. Siellä on paljon vanhoja rakennuksia, käytäviä ja muuta historiallista eri hallitsijoiden aikakausilta. Lonely Planetissa oli valmiiksi suunniteltu kiertue kaupungin keskustan ympäri nähtävyyksiä kiertäen. Se oli uuvuttava kuuden tunnin kävely, mutta ehdin nähdä paljon ja opasta lukemalla sain selville mitä oikeastaan olin katsomassa. Hyvin paljon kiertelin erilaisia temppeleitä, joista jotkin olivat muutamasata vuotta vanhoja. Temppeleitä löytyy aina eri tarkoituksiin. On temppeli elämänkumppanin löytämistä varten, naisille löytyy temppeli, jossa haetaan apua lasten kasvatukseen, on temppeli elämänjälkeiseen aikaan varautuen ja tietysti erilaisiin rikkauksiin ja onneen liittyviä löytyy myös. Temppeleiden lisäksi näin vanhan linnoituksen ja Chikanin tornit, jotka rakennettiin merenrannalle, mutta nyt ne olivat jo kaukana merestä, koska maa on jatkanut nousemistaan -mannerlaattojen kohtauspaikalla kun on. Chikanin tornit rakensivat alunperin hollantilaiset 1600-luvulla, mutta ne ovat kestäneet Ming, Qing, japanilaisten ja KMT vallan ajankin ja ovat edelleen hyvässä kunnossa. Kävelyn viimeistä kohdetta en löytänyt millään, niin eräs paikallinen vei minut sinne kädestä pitäen. Se oli pimeän ja vanhan marketin uumenissa oleva temppeli, joka suuntasi itään, mikä on melko harvinaista.

Illalla kävin parturissa ihan huvin vuoksi, koska kuulin sen olevan kiva kokemus. Vähän yli viidellä eurolla sai päähieronnan, hiustenpesun ja tukanleikkuun tyylikkäässä megasalongissa. Rankan päivän jälkeen se oli oiva tapa rentoutua.

Seuraavana aamuna heräsin vasta 6:40. Kävin kiinalaisella hotelliaamiaisella, johon kuului täyttävää puuron tapaista riisivelliä ja kaikenlaista muuta, josta ei ollut aavistustakaan. Hyvää se kuitenkin oli ja teki tehtävänsä. Siihen nähden, että Taiwan ei ole mikään turistikohde, täällä on paljon kaikenlaisia ilmaisia käteviä kuljetuksia. Taipeissa on ilmainen kuljetus eri nähtävyyksille ja lentokentältä samaten ja Tainanissa otin ilmaisen kuljetuksen luotijuna-asemalle, jotka on pyritty rakentamaan vähän kaupungin ulkopuolelle. Rade oli tullut aikaisella junalla Taipeista ja vuokrasimme sitten auton, jolla jatkoimme matkaa. Halusimme ajaa itärannikolle Taitungiin vuorten yli Southern Cross Island Highwaytä pitkin.

Viime-elokuisen taifuuni Morokotin jäljiltä oli tullut paljon sotkua ja tämä uskomaton pätkä tietä tuhoutui pahoin. Saimme erilaista tietoa tien kunnosta. Joidenkin mukaan se oli huuhtoutunut pois ja jotkut sanoivat sen vaativan maasturin. Lähdimme joka tapauksessa katsomaan tilannetta vuokra-autollamme. Emme edes olleet päässeet vielä oikealle tielle, kun näimme maahan vajonneita teitä. Aina vain pääsimme silti pidemmälle ja pidemmälle. Meishassa tie oli kuulemma ollut poikki, mutta nyt pääsimme sieltäkin. Päivä oli aurinkoinen ja kaunis. Näkymät korkealta vuoristosta oli maavyöryjä lukuunottamatta upeat. Kirsikkapuut olivat kukassa ja yksi näky oli hieno, kun apina istui keskellä vaaleanpunaista kirsikkapuuta jylhää taustaa vasten. Valitettavasti en ehtinyt napata siitä tallennosta. Lämpötilat olivat nousseet jo alkuloman muutamista asteista 30 asteeseen. Nopeasti se voi näköjään vaihdella. Olimme kuitenkin jo yli 3000 metrin korkeudessa, jossa ilma oli huomattavasti viileämpää. Meidän lisäksi näimme tiellä kaksi muuta autoa ja yhden moottoripyörän. Pääsimme jo vuoren huipulla olevasta tunnelista läpi toiselle puolelle ollen niin iloisia, koska pääsisimme ajoissa Taitungiin ja hotelliimme. Sinne olisi enää muutamankymmenen kilometrin matka. Tässä vaiheessa takaisin kääntyminen olisi ollut kova pala nieltäväksi, koska olisimme joutuneet ajamaan pitkän vuoristotien alas ja sitten aivan saaren eteläosaan ja sieltä ympäri toiselle puolelle rannikkoa ja ylös Taitungiin. Välimatkat täällä ovat lyhyitä, mutta niissä kestää ikuisuus, kun tiet ovat niin mutkaisia ja nopeudet alhaisia. Taiwanilaiselle 50km matka on jo varsin pitkä. Pian petyttiin kuitenkin raskaasti. Nähtiin kuinka tie kulki hienosti vuoren toista puolta alas ja siellä oli autoja, mutta tie edessämme oli huuhtoutunut mutavyöryn mukana pois. Tilalla oli vain kapea polku. Ei auttanut muu kuin kääntyä takaisin. Hyvää työtä tiellä oli kuitenkin tehty, kun se oli kaivettu esiin niiden suurten maamassojen alta. Eiköhän tämäkin pätkä pian saataisi kuntoon.

Taiwanilla monet jauhavat Betel-pähkinöitä, jotka ovat melko mietoja päihteitä. Itse asiassa ne ovat laittomia niin kuin ilotulitteetkin, mutta poliisia ei tunnu asia juuri kiinnostavan. Betelit eivät ole mikään salainen huumejuttu, että niitä diilataan kulman takana, vaan kaduilla on muutaman sadan metrin välein vilkkuvia hälyvaloja tai räikeitä neonvaloja ilmaisemassa betel-pähkinäkojuista, joissa naiset käärivät pähkinöitä lehtiin. Valitettavasti minunkin piti sitten mennä kokeilemaan moista kulttuuria. Yleensä niitä ostetaan aika paljon, mutta me otimme vain pari, joten saatiinkin ne ilmaiseksi. Pähkinöiden mukana tuli kuppi ja paperia. Maku on aika kamala ja tosi kitkerä. Pähkinää tulee jauhaa suussa ja se aiheuttaa valtavaa syljen eritystä. Sylkeä ei kuitenkaan saa niellä, koska se on siinä vaiheessa myrkyllistä. Kuvottavaa tavassa on kuitenkin se, että pähkinä erittää vahvaa punaista väriä, jolloin näyttää kuin sylkisit verta. Hymyillessäkin näyttää suu olevan ihan verinen. Aluksi pelästyin vähän kun paikallinen jutteli minulle ja hänen suunsa oli ihan veressä, silloin en vielä tiennyt mistä oli kyse. Pähkinää tulee jauhaa niin pitkään kunnes se muuttuu kuivaksi ja maku katoaa. Yhden pähkinän jälkeen olo oli kyllä jo erilainen. Hilpeä ja huojuva, mutta sitä kesti ehkä vain kymmenisen minuuttia. En kuitenkaan halunnut jauhaa toista. Yksi oli minulle riittävä kokemus. Mutta sitä ne täällä monet jauhavat, ja sen takia maa on täynnä punaisia läikkiä.

12 tunnin ja 400 kilometrin ajon jälkeen oltiin Taitungissa. Rade oli varannut kivan hotellin, jossa oli kuumia lähteitä. Lähdettiin illalliselle, mutta ensin kuunneltiin hotellilla esiintyvää filippiiniläistä tyttöbändiä. Laulajalla oli outo tapa mennä yleisön sekaan ja antaa mikrofoni halukkaille. Jotkut yleisöstä olivat hyviäkin laulajia, parempia kuin itse bändin laulaja, mutta sehän onkin täällä suosituin illanviettotapa -karaoke nimittäin. Livemusiikki jatkui myös illallisravintolassamme. Tämä bändi oli oikeasti viihdyttävä ja taitava. He lauloivat vanhoja jazz-tyylisiä kappaleita. Kuuntelimme heitä reilut pari tuntia samalla kun nautimme kymmenen aterian illallistamme. Koko Menu oli mandariiniksi, joten otettiin vain joku annos kahdelle ja eteemme tuotiin aterioita toisen jälkeen. Bändille sai esittää toivekappaleita ja väliajalla juttelimme heidän kanssaan. Meillä oli oikein hauska ilta, joka kruunasi ajopainoitteisen ja sinänsä rankan sightseeing-päivän.

Seuraava aamu aloitettiin buffet-aamiaisella ja rentoutumisella kuumissa lähteissä. Jatkettiin matkaa kohti Hualienia, mutta teimme parin tunnin kävelyn Sanshiantai-saarelle. Luonto Taiwanin eteläosassa on Thaimaan kaltaista. Paljon palmuja ja banaanipuita, ilma on kuuma ja kostea. Välillä tie oli suljettu seremonioiden takia. Ei ihan saatu selville mistä oli kyse, mutta jotenkin se liittyi uuden vuoden juhlintaan. Ihmisillä oli hauskat asut ja maalaukset, he tanssivat ja paukuttelivat raketteja. Matkalla satuttiin törmäämään edellispäivänä tapaamaamme moottoripyöräpariskuntaan, jotka ajoivat myös Southern Cross Island Highwayllä. He olivat onnistuneet ylittämään koko vuoriston pyörällään. Ilmeisesti näkemämme huuhtoutuneen kohdan jälkeen oli vielä toinenkin menetetty tienpätkä, mutta riittävän leveä vielä pyörälle. Yritettiin ehtiä vielä koskenlaskuun, mutta oli jo liian myöhäistä. Niimpä ajoimme vain Hualieniin, palautimme auton ja otimme junan Taipeihin. Oltiin sitten jo aika aikaisin illalla kotona, mutta se oli ihan hyvä, että ehdin vähän levätä ennen seuraavan päivän koko päivän vaellusta.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Kirjoita kommentti