Viimeinen matkahaastattelu

Hongkong, Suomi, Taiwan - 9.3.2010 22:27

Tiistai 9. maaliskuuta 2010 kello 00:30 jossain Kiinan ilmatilan perukoilla

Hyvä lukija,

Olen nyt matkalla Hongkongin ja Lontoon kautta Helsinkiin. Asiasta tietää vain hyvin harvat. Edes perheeni ei sitä tiedä. Halusin palata vähin äänin. Täten pääsen myös näkemään ihmisten todelliset reaktiot, kun saavun heidän sitä odottamattaan. Pidän yllätyksistä.

Taipein lentokentällä sain vielä rahaa China Airlinesilta, joka hukkasi matkatavarani pariksi päiväksi Taiwanille tullessani. Pääsin siis oikein kunnolla törsäämään rahani kentän tax free -myymälöissä ja melkein myöhästyin lennoltani.

Hyvä ja pitkäaikainen ystäväni Petri on tulossa minua vastaan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Pepelle se ei varmaankaan ole mikään big deal, että palaan, mutta varmasti hän on iloinen ja sitä odottanut. Petri on niin letkeä kaveri, että asiat varmaan jatkuu siitä mihin ne viimeksi jäi. Vastassa ei varmaankaan ole mitään hyppimistä ja pomppimista tai muuta superhypetystä. Pepe luultavasti sanoo heti ekaksi ”Noni ala tulla jo, parkkilippu menee kohta umpeen.” Sitä juuri haluaisinkin. En millään jaksaisi mitään suurta vastaanottoa, koska tällaisen matkan jälkeen olen itse niin hakoteillä juuri palattuani. Fiilikseni tällä hetkellä ovat sekavimmat pitkiin aikoihin. Jep, Pepe on täydellinen valinta tähän hommaan.

Kuten sanoin, pääni on melko sekaisin monesta asiasta johtuen ja tunteet ovat todella voimakkaat ja pinnassa. Tavallaan olen odottanut Suomeen palaamista jo pitkään, mutta itse asiassa nyt mitä lähemmäs paluupäivä on tullut, sitä vähemmän olen halunnut palata. Pidin matkailusta ja erityisesti rakastin Taiwania. Olin jo tottunut siihen elämäntapaan ja juuri aloin tuntea paikkoja Taipeissa ja liikkuminen sujui hyvin. Viimeisenä yönä skootteria ajaessa huomasin tuntevani paikkoja jo niin hyvin, että saatoin esitellä niitä paikalliselle ystävälleni. Niin ja luulen että paikallisiin tutustuminen oli suuri tekijä. Keräsin jopa Paddington karhuja 7 elevenistä niin kuin paikallisetkin. Jokaisesta 50 dollarista sai yhden tarran ja 20 tarralla sai Paddington karhun. Onnistuin saamaan kaksi, yhden New Yorkista ja yhden Kaohsiungista. Pääsin siis mielestäni melko hyvin paikallisten pariin ja maan tavoille. Vaikka elämä Suomessa on entuudestaan tuttua, tuntuu se silti tässä vaiheessa taas uudelta muutokselta. Radehan vitsaili, että olen kolmen viikon sisällä takaisin Taiwanilla. Toiveajattelua…

Tuntuu jotenkin hirveän tylsältä olla taas westien kanssa täällä lentokoneessa. Nämä on kaksi ihan eri maailmaa. Mieleni kuohahti, kun stuertti tarjosi Britannian maahantulokortteja ja kysyi joltakin henkilöltä oliko tämä Euroopan kansalainen. ”No ei sitten mitään hätään.” Siis onhan se loistojuttu, että meille se on helpompaa, mutta tuli väistämättä sellainen kastijako mieleen. Ollaanko me jotenkin muiden yläpuolella, parempia kuin Euroopan ulkopuoliset ihmiset? Myöhemmin varmaan ihmettelen, että mistä oikein tuohduin, mutta niin kuin sanoin, tunteet ovat nyt voimakkaat. Eurooppalaiset ihmiset näyttävät vanhoilta ja nyrpeiltä. Näyttävät itse asiassa vähän siltä, että ovat muita tärkeämpiä. Jos he näkevät jotain epätavallista tai outoa, niin he kyyläävät paheksuvasti. Kävelin honkkarin kentällä kiinalainen olkihattu päässä ja vastaantulevat kasvot katsoivat minua kuin jotain olisi ollut pielessä. Taiwanilla, jos joku näytti oudolta niin siitä ei piitattu tai sitten hymyiltiin myönteisesti. Kamalaa jos minulla eurooppalaisena on jotku tietyt raamit, joihin pitäisi aina mahtua.

Rakastuin taiwanilaisiin ihmisiin. Siihen kuinka vilpittömiä ja hyväsydämisiä he ovat. Jos he eivät itse osanneet neuvoa, he kysyivät muilta apua ja varmistivat, että pärjäisit. Juuri koskaan en nähnyt turheutuneen tai surullisen näköisiä ihmisiä. Kaiken sen kiireen ja hälinän keskellä he osasivat nauttia elämän iloistaan, vaikka joillekin elämä oli pienessä puodissa istumista päivästä toiseen. He ovat hyvin sosiaalista porukkaa ja tekevät paljon asioita yhdessä. Ihmiset jumppaavat ja tanssivat milloin missäkin, jotkut laulavat oopperaa puistossa. Missään en ole tuntenut oloani niin turvalliseksikaan. Keskellä yötä katuja tallatessa en koskaan nähnyt ketään, joka olisi näyttänyt alkuunkaan uhkaavalta tai pelottavalta. Kun kävi piipahtamassa jossain muualla, niin luottavaisin mielin pystyi jättämään tavaransa vartioimatta. Sama luottamus on puolin ja toisin. Monesti katsoin, että tuossa on taas jonkun omaisuus esillä, mutta ei siihen kukaan koskenut. Jo Hongkongin kentällä tuli turvaton olo, enkä viitsinyt jättää matkatavaroitani vessan ulkopuolelle, vaikka Taiwanilla olisin varmasti jättänyt. Myös heidän kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan on ihailtavaa. Ihmeellistä on kuitenkin heidän lainkuuliaisuutensa ja tunnollisuutensa. No ei siinä mielessä, että ilotulitteet ja betelpähkinät ovat laittomia, mutta niitä on tarjolla enemmän kuin mitään muuta, mutta esimerkiksi julkisten tilojen puhtaus. Missään ei näy spraytöherryksiä tai mitään muutakaan vandalismia. Pakkohan ihmisten seassa on olla kapinallisuutta, mutta se ei vaan ilmene ilkivaltana. Missään ei näkynyt juoppojakaan. Voisimme oppia heiltä paljon. He ovat myös ilo silmälle, sillä esimerkiksi koko matkan aikana en nähnyt kuin yhden ylipainoisen henkilön. Luultavasti kevyen ja terveellisen ruokavalion ansiosta he pysyvät loistavassa kunnossa. En valehtele, jos väitän heitä jopa kauneimmaksi tapaamakseni kansaksi. Monta kertaa aliarvioin heidän ikänsä 10 vuodella. Ihailin taiwanilaisten pehmeitä kasvonpiirteitään, moitteetonta ihoa sekä tummia hiuksia. Pukeutumistyyli saattaa joskus olla hyvin rohkeaa ja omaperäistä, koska naiset haluavat näyttää seksikkäiltä, se on osa sikäläistä kulttuuria. Pojat panostavat myös ulkonäköönsä ja etenkin hiukset on aina hyvin laitettu. Pidin myös heidän pienikokoisuudestaan.

Mikä sitten oli kivointa Taiwanilla?

– Joka päivähän minulla oli kivaa. Pinxin lyhtyfestivaali on kuitenkin ehkä se mieleenpainuvin muisto ja koko se päivä uusine ystävineen ja vaelluksineen.

Mikä ei ollut kivaa?

– Lähteminen.

No olisitko halunnut vielä tehdä jotain?

– Siellä olisi ollut tekemistä vielä pitkäksi aikaa! Taiwanin muita saaria olisin halunnut kiertää ja opiskella kiinaa. Mutta ei Taipeistakaan lopu tekeminen ihan heti kesken. Kaupungin lisäksi ympärillä on vuoria vaeltamiseen ja pyöräilyyn ja maasta löytyy myös koskenlaskua. Sitä paitsi tulevaisuudessa minulle olisi tarjolla mallin töitä Taiwanilla, jos tulisin vähän pidemmäksi aikaa.

Suositteletko muille matkaajille?

– Ehdottomasti! Kannattaa mennä vielä, kun siellä ei ole turistihintoja. En tiedä sitten olisiko kokemus miten erilainen, jos ei olisi ketään kenen luona asua ja keneltä saada vinkkejä, mutta minun kokemukseni oli ainutkertainen.

Vastasiko Taiwan odotuksia?

– Ei. Se ylitti ne moninkertaisesti. Kuvittelin ettei siellä olisi ollut paljoa tehtävää, että olisin ehtinyt lukea pääsykokeisiin, mutta ei se nyt ihan niin mennytkään. Matkalla Taiwanille lentokoneessa ja kentällä pyöri mainoslause ”Taiwan will touch your heart” ja sen se todella teki. Oikeastaan aika kirjaimellisestikin..

Tässä ei nyt sitten ole pelkästään Taiwanin matka ohi, vaan koko 550 päivän taival päättymässä sinne, mistä se kerran alkoi.

Miltä nyt tuntuu?

– Jos en olisi rakastunut Taiwaniin, niin tuntuisi varmasti aika lailla erilaiselta. En haluaisi palata vielä, mutta kuitenkin.. Tavallaan toivon, että Suomessa asiat on ennallaan, mutta sitten saatan kokeakin sen yhtäkkiä tylsäksi, kun mikään ei koskaan muutu ja maailmalla tapahtuu niin paljon. Joka tapauksessa matkani on ollut upea ja aivan varmasti sellainen once in a lifetime kokemus kuin toivoinkin. Olen niin iloinen, että tein sen ja selvisin hienosti omillani. Rahat riittivät suorastaan ihmeellisesti tähän kaikkeen. Opin paljon näiden 18 kuukauden aikana ja näin erilaista elämää. Uskomaton matka. Varmasti olen muuttunut ihmisenäkin hieman. Koen ainakin kasvaneeni ja itsenäistyneeni. Tunnen itseni jo paremmin ja itseluottamus on varmasti kasvanut. En vaan enää oikein muista millainen olin lähtiessäni.. No, sekin kai selviää alkumatkasta lukemalla.

Mitä odotat Suomelta?

– Saunaa, ruisleipää ja Fazerin suklaata. Kavereiden, perheen ja seurakunnan näkemistä tietysti. Haluaisin myös päästä vielä luistelemaan ja keväthangille. Mökille täytyy päästä. Mutta nyt alkaa myös puurtaminen kevään pääsykokeisiin. Ajatus hammaslääkärin urasta on alkanut himmetä, vaikka se niin oikealta ja lopullisesta kerran tuntuikin. Itseäni tarkemmin kuunnellen koen kuuluvani kansainvälisiin tehtäviin. Vaikea sanoa miltä se paluu sitten tuntuukaan. Varmaan haikailen ulkomaiden seikkailujen perään, mutta onhan sitä Suomessakin nähtävää ja tehtävää. Revontulet haluaisin nähdä. En niitä ennen niin ihmeellisinä pitänyt, mutta Taiwanilla se on monelle ihan käsittämätön juttu, joten tajusin itsekin että eihän sitä ihan kaikkialla pääse näkemään. Onhan ne siis aika erikoiset oikeastaan! Tässä on kuitenkin vähän samanlainen fiilis kuin 1,5 vuotta sitten lähtiessäni. Ei oikein osaa ajatella asiaa. Kylläpä muuten kului nopeasti aika nyt kun ajattelee… Tuotteiden ja palveluiden hintoja en kyllä odota ollenkaan. Taiwanilla oli niin kätevää, kun halpaa ruokaa ja juomaa sai aina kellonajasta huolimatta. Katujen varsilla oli juoma-automaatteja, joista pystyi ostamaan virvoitusjuomia, mehuja, teetä, urheilujuomia, vettä ja muuta alle puolella eurolla.

Kirjoitan nyt täältä Lontoon lentokentältä. Katselen ikkunasta, kun aamu valkenee ja sinivalkoiset värit alkavat erottua Finnairin koneen rungosta. Kotimaan värit. Hienot värit, olen ylpeä niistä. Kaunis maa.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Kirjoita kommentti