Yhtä sun toista Taipeissa

Taiwan - 22.2.2010 19:02

Loma Taiwanilla on sujunut aktiviteettien merkeissä. Niin kuin sanoin, täällä on hurjasti tehtävää ja nähtävää, joten yritän tehdä niin paljon kuin ehdin. Eipä ole jäänyt juuri aikaa bloginkaan kirjoittamiseen.

Täällä on juhlittu härän vuoden vaihtumista tiikerin vuoteen ja nyt maanantaina ihmiset palasivat töihin ja kouluihin. Ilotulitus jatkuu silti yhä. Lomaviikolla tehtiin yhtä sun toista, vaikka vettä satoi joka päivä.

Meidät kutsuttiin Martyn ja Biancan vanhempien asunnolle syömään juhlakutsuille. Monia muitakin perheitä oli kutsuttu ja itse asiassa ihmiset olivat tervetulleita yöpymäänkin. Ei oikein tiedetty mistä oli kyse, luultiin että oltiin menossa johonkin ”peltipurkkiin” kylään, niin ei otettu hammasharjoja mukaan. Oltiin aika pahasti väärässä, sillä Biancan vanhemmat ovat melko rikkaita lasitehtaan omistajia. Rakennus oli kuin hotelli, siinä oli 12 makuuhuonetta huonenumeroineen. Itse asiassa rakennuksen ideana oli, että olisi tarjota ystäville kiva paikka tulla ja he voisivat viihtyä siellä pidempäänkin. Talon omistajat tunsivat ilmeisesti tärkeitä henkilöitä, kun olivat onnistuneet rakentamaan palatsin keskelle luonnonpuistoa, mikä ei tavantallaajalle olisi ollut sallittua. Taiwanilla ero köyhien ja rikkaiden välillä on huomattavan suuri. Aika paljon löytyy tällaisia upporikkaita huikeine rakennuksineen.

Pitojen jälkeen mentiin katsomaan Martyn taidepajaa. Hän on melko menestynyt brittitaiteilija, joka on tehnyt paljon teoksia julkisille paikoille täällä Taiwanilla. Hän työstää paljon puuta ja lasia.

Kotimatkalla pysähdytiin taas yhdellä hienolla temppelillä, joita täällä ihan kirjaimellisesti on lähes joka nurkan takana. Temppeleissä poltetaan suitsukkeita ja leikkirahaa sekä tuodaan jumalille ruokaa ja tavaroita.

Taipeissa on merkillinen roskienkeräysjärjestelmä. Katuja kiertää jäätelöauton musiikkia soittava kuorma-auto ja musiikin kuullessaan ihmiset osaavat valmistautua roskiensa kanssa kadulle odottamaan. Sitten auton ohi ajaessa roskat annetaan pois. Näillä kapeilla ja tukkoisilla kaduilla vain sitten usein tulee tukoksia, kun roska-auto on pysähtynyt keskelle risteystä. Ei siitäkään kukaan silti hermostu, vaan he odottavat kiltisti, tai ne jotka rohkenevat voivat yrittää ajaa ohi. Vaikka liikenne täällä on vähän kaoottista eikä selkeitä sääntöjä ole, niin kolareita sattuu silti hyvin vähän. Ensinnäkin nopeudet ovat alhaiset ja toisekseen taiwanilaiset ovat hyviä kuskeja.

Käytiin läheisessä ruokakaupassa, mikä oli myös aika kiinnostava paikka. Siis ihan normaalin kaupan tilat ja näin, mutta jotkin myytävistä tuotteista oli aika outoja. Kasoittain ihan tuntemattomia tuotteita joiden vierestä löytyy muun muassa sian sydäntä. Taiwanilaisilla on tapana tulla ruokakauppoihin maistiaisille, koska monia kaupan ruokatuotteista voi maistaa. Sitten he kuulemma viettävät hyvän tovin possun saparoita imeskellen. Uteliaisuus valtasi minutkin ja maistelin hyllyn outouksia, jotka olivat kaikki vieraita makuja ja aika vastenmielisiä. Onneksi pahan maun sai suusta pois rusinapullalla. Kaupassakin lapset nukkuivat ostoskärryissä, ihan missä vaan.

Eräänä iltana käytiin ensimmäistä kertaa paikallisilla marketeilla. Niitä löytyy täältä joka lähtöön. Jotkin ovat auki vain illalla, jotkin vain päivällä jne. Niillä myydään yleensä kaikkea vihanneksista hehkulamppuihin. Tämä tori on meitä lähimpänä täällä Beitoussa. Ostettiin Tahlialle koulukenkiä ja itsellenikin tarttui mukaan pientä tilpehööriä. Toreilla on mukavaa se, että ei tarvitse puolta tuntia tinkiä överihintoja alaspäin, vaan kauppiailla on suoraan esillä myyntihinta, jonka myös paikalliset maksavat. Siellä pääsin ensimmäistä kertaa puhumaan vähän mandariinia, kun kyselin hintoja ja neuvottelin alennuksia pakettiostoksiin. Numerot osaan melko hyvin. Mentiin vielä toisellekin torille, mutta se oli loman takia kiinni. Matkalla tuli taas poikettua yhdessä temppelissä.

Samaisena iltana Rade vei minut yhteen läheiseen Giantin liikkeeseen. Giant on siis melko tunnettu pyörämerkki, jota tehdään Taiwanilla. Sain hienon luettelon saatavilla olevista pyöristä hintoineen. Kaikki välineistö hanskoista kypäriin oli edullista. Pyörät maksavat täällä noin 60% Suomen hinnoista. Olisi houkuttelevaa kuskata yksi kotiin. Rahatilanne ei vaan ole sitä ajatellen ihanteellinen.

Yhä edelleen samana iltana menimme Adrianin ja Olivian luokse synttärijuhlille. Adrian on honkonglaisen Cathay Pacific -lentoyhtiön toimitusjohtaja briteistä. Kuten monet muutkin länkkärit täällä hän tuli vain opiskelemaan kiinaa ja siitä se sitten lähtikin. Mukava perhe, Olivia on oikein hyvä kokki.

Seuraavaksi päiväksi Kikka oli järjestänyt meille kiertueen erääseen kaupungin maamerkkiin, the Grand Hotelliin. Edesmennyt presidentti Chian Kai-Shek rakennutti sen ystäviänsä varten. Heille piti saada riittävän hyvä paikka majoittua vierailujensa ajaksi. Hotelli valmistui vuonna 1973 ja siinä on 487 huonetta sekä 12 kerrosta. Ennen siinä oli 600 huonetta, mutta yläkerroksissa sattui tulipalo, jonka jälkeen ne muutettiin vain yleisiksi oleskelutiloiksi. Kierros oli oikein hyvä ja mielenkiintoinen, se oli aika erityinen. Normaalisti kierroksia ei järjestetä alle 30 hengen porukoille ja meitä oli Kikan ystävineen 13. Normaalisti ei myöskään vierailla hotellin huoneissa, mutta me näimme lukuisia sviittejä mukaan lukien presidentin sviitin. Se sijaitsee hotellin ylimmässä kerroksessa. Jos oikein kuulin, niin se on 600 neliömetrin kokoinen, olihan se valtava, mutta en kyllä tiedä ihan 600m2. Sviitissä majoittuu yleensä vain valtioiden päämiehet, mutta yksi poikkeuskin löytyy. Jokunen aika sitten eräs paikallinen varasi huoneen yöksi vain ja ainoastaan itselleen kiinalaisen uuden vuoden aikaan. Sviitti maksaa ihan järjettömiä määriä, mutta se oli tämän miehen unelma joka tapauksessa. Harmi etten muista enää minkä hintainen presidentin sviitti oli. Lapsille kaikkein hauskin osuus kiertueessa oli presidentti Chian Kai-Shekille rakennettu salainen maanalainen pakotie, jossa oli liukumäki. Kierroksen jälkeen jäätiin maittavalle lounaalle hotellin ruokasaliin. Ruoka oli kantonilaista -dumplingeja, kevätrullia ja kaikenlaista muuta.

Samana päivänä menin Radea vastaan Taipein pääasemalle, josta tiemme jatkui myöhään yöhön. Tehtiin oikein kattava night markets kiertue. Sitä ennen kuitenkin oli aika taas vierailla Longshan temppelissä, joka on yksi kaupungin tunnetuimmista. Siellä oli paljon rahanpolttajia ja kumarruksia. Uskomattoman koristeellisia nuo temppelit kyllä. No sieltä jatkettiin joka tapauksessa Snake Alley marketille. Paikan tekee erityiseksi eläinten syöminen ja muu seksuaalista viettiä nostattava huuhaa. Esillä oli järjettömän kokoisia pyyttoneita, pieniä alligaattoreita, muita käärmeitä ja liskoja, mutta inhottavimman näköistä oli se, kun eläviä kilpikonnia silputtiin saksilla ja kaikki raajat jatkoivat vielä liikkumista. Nämä olivat siis ihan ravintoloita, joissa oli mahdollista tilata erikoisia ruokia. Valitettavasti toimintaa ei saanut kuvat kameralla, silti yritin vähän salaa kuvata. Torilla oli lukematon määrä muitakin ruokakojuja. Minulla oli uteliaisuuden ja machoilun sekoittama halu maistaa uusia juttuja. Erilaiset leivokset oli varma valinta. Mustekala ja grillikana olivat myös pala kakkua. Yhdessä vaiheessa nenään iski kirjaimellisesti aivan kaamea paskan lemu. Se haisi ihan aidolta kamalta, mutta olikin peräisin ”stinky tofu” nimellä kulkevasta örrimörristä. Rade sanoi, että se on kova jätkä, joka tuota syö. Sanoin, että jos tarjoat niin mä syön. No niinhän Rade tarjosi ja minä söin. Kakan kyytipojaksi laitettiin vähän vihanneksia roskaämpäristä. Tuotos ei itse asiassa maistunut niin pahalta kuin haisi. Oikeastaan se oli melko mautonta, mutta tekstuuri oli kuvottava, kuin olisi pesusientä syönyt. Valitettavasti jokaisen palan jälkeen suuhun kuitenkin levisi se lannan lemu enkä pystynyt syömään ateriaani loppuun. Annoin sen hyväsydämisyyttäni yhdelle kulkurille. Osan kuitenkin sain alas.

Snake Alleyn jälkeen jatkettiin Shilin night marketille. Kello oli nyt vähän yli 23. Siellä oli täys tohina päällä. Käteen tarttui halpaa Lacosten deodoranttia, kiinalaista taidetta, musiikkia ja muuta. Rolexejakin katselin, mutta tuskin oppisin käyttämään rannekelloa enää.

Seuraavana päivänä (lauantaina) ilma alkoi kirkastua ensimmäistä kertaa täällä ollessani. Mentiin lasten kanssa Leofoo villageen, joka on iso Disneylandin tapainen huvipuisto. Lapset pääsivät ilmaiseksi ja aikuisetkin puoleen hintaan, mikä on mielestäni aivan älytöntä. Nyt on siis koululomat eli huvipuistoille kuuma kausi. Silloinhan juuri luulisi lippujen olevan jopa arvokkaampia kuin tavallisesti, mutta täällä se toimii päinvastoin. En tiedä mistä he sitten kuvittelevat tekevänsä rahaa, kun puiston ravintolan kallein ateriakin maksaa alle viisi euroa. Tämä oli koko loman ainoa kuiva päivä, joten arvatkaa vaan oliko huvipuisto ihan täynnä väkeä. Zac ei jaksanut jonottaa, joten ehti käydä päivän aikana vain yhdessä laitteessa. Sellaiselle safaripyöräilylle jonotettiin yli tunti, mutta sitten tuli jo pimeä, joten ei olisi nähnyt mitään eläimiäkään niin lähdettiin pois. Itse ehdin käydä viidessä laitteessa, mutta meninkin niihin huvipuiston hurjimpiin laitteisiin, joihin ei ollut jonoa niin kamalan paljon. Kikka luki onnellisesti koko päivän kirjaa kahvilassa. Screaming Condor -laitetta jännäsin enemmän kuin laskuvarjohyppyä aikoinaan, mutta se ei ollutkaan yhtään niin hurja kuin miltä näytti. Vaikkei laitteisiin niin päästykään, niin oli hienoa nähdä noin upea huvipuisto. En ollut nähnyt missään sellaista aiemmin. Se oli tosi laaja ja jaettu eri osiin. Oli Afrikka, villilänsi, Etelä-Tyynimeri ja joku arabipaikka. Puiston sulkeutuessa ammuttiin hienot ilotulitteet.

Taiwanilla ei tarvitse muuten pysähtyä tai väistää, jos poliisi tulee takanasi valot vilkkuen, koska täällä poliiseilla on koko ajan vilkut päällä jostain kumman syystä. Naurettavinta oli se, kun näin yhden poliisiauton piilossa tutkaamassa, mutta eihän siihen kukaan langennut, kun vilkkuvat valot näki jo kaukaa ja ehti jarruttaa. Hieno juttu.

Sunnuntaina käytiin aamulla kirkossa. Missään täällä en ole nähnyt niin paljon länsimaalaisia kuin siellä. Kirkon jälkeen mentiin sitten lasten ja Tahlian kaverin, Kimin, kanssa keilaamaan. Kikka meni konserttiin kaverinsa kanssa ja Radehan on siis töissä koko ajan, kun on uusi vuosi ja paikalliset haluaa olla lomilla. Sain siis suuren vastuun pitää huolta kolmesta lapsesta kaupungin hälinässä ja metrossa. Hyvin meillä kuitenkin meni ja oli hauskaa. Keilattiin kaksi peliä. Tosi halpaa, peli per henki on vähän alle kaksi euroa. Jatkettiin matkaa Chian Kai-Shekin aukiolle, jossa Kikka oli konserttihallissa. Aukio on muuten entinen mestauspaikka, jossa japanilaiset teloittivat taiwanilaisia. Ostettiin lounaaksi sushia, lasten herkkua ja itsekin pidän siitä kyllä kovasti. Jätin lapset Kikalle konsertin jälkeen ja kävin parissa näyttelyssä sekä kiersin aukion puistoja pitkin, minkä jälkeen otin metron pääasemalle, josta ostin lipun luotijunaan.

Koko luotijunahässäkkä on kuin lentokoneella matkustaisi. Terminaalit ovat kuin lentokentillä, junassa on samanlaiset ikkunat kuin lentokoneessa, sielläkin on tarjoiluvaunut. Junan kyyti on uskomattoman tasainen, joten arvaa vaan nukkuivatko taiwanilaiset, kun itsekin taistelin pysyäkseni hereillä. Menin Taoyuniin, jossa on luotijunien kontrollikeskus, Raden työpaikka siis. Sain hienon vierailijan passin ja pääsin katsomaan kulissien taakse. Mielenkiintoinen systeemi, joka on hienosti automatisoitu tietokoneilla. Ihmiset tarttuvat toimeen vain ongelmien astuessa kuvaan. Sehän Raden työ onkin, tehdä nopeita päätöksiä taifuunivaaran, maanjäristyksen tai muun onnettomuuden iskiessä. Hauskaa miten tarkalleen junat ovat täällä silloin kuin niiden pitääkin olla. Katsottiin sellaista graafia, jossa näytti että juna olisi ollut pahasti myöhässä, mutta itse asiassa 15 sekunnin myöhästyminen aiheutti sen suurelta näyttävän eron. Todella tarkasti ja hienosti toimiva systeemi. Junien nopeus on 300 kilometriä tunnissa. Taiwan on itse asiassa enemmän Japanin kuin Kiinan kaltainen monelta osaa. Jännää, että täällä on niin hirvittävän halpaa kaikki, vähän kuin Afrikassa, mutta sitten taas samalla tämä on monessa asiassa Suomea paljon modernimpi Afrikasta puhumattakaan. Mielenkiintoinen yhdistelmä halpaa ja modernia.

Palattiin Raden kanssa Taipeihin ja mentiin tähän aivan uuteen ostoskeskukseen, Palais Chine tai joku sellainen. Aivan upean tyylikäs ja moderni kauppakeskus, ikinä en ollut nähnyt sellaistakaan. Yksi kerros oli täynnä hienoja ravintoloita. Syötiin thairavintolassa oikein hyvin ja täyttävästi, myös näyttävästi. Meidän oli tarkoitus mennä katsomaan vielä läppäreitä, mutta kaupat olivat menneet jo kiinni. Oli sunnuntai-ilta ja huomasi liikenteen palaavan kaupunkiin, kun seuraavana päivänä loman jälkeen olisi taas täysi höyry päällä.

Maanantaina palloilin itsekseni. Lapset menivät aamulla aikaisin kouluun ja tulivat vasta pimeällä kotiin. Kikka meni lukutuokioon ja Rade töihin. Kävin sellaisessa paikassa kuin Martyrs’ Shrine (kai), joka on Kiinan tasavallan puolesta kaatuineille omistettu suuri muistoalue. Ei se ollut pelkästään historiansa takia mielenkiintoinen, vaan tasatunnein tapahtuva dramaattinen vartijan vaihto oli paikan kohokohta. He ottavat homman hyvin tosissaan ja se teki siitä juuri niin vaikuttavan. Kaikki liikkeet ovat niin hallittuja, teräviä ja samanaikaisia aseiden kolinan ja muun ohella. Aivan patsailta näyttävät, kun silmätkään ei räpsy. Maassa on hienot pitkät suorat kulumajäljet temppeliltä portille, jota pitkin vartijat kävelevät vartijan vaihdokseen. Taiwanin historiasta opin sen verran, että se muodostui Kiinan demokraattien toimesta. Aikoinaan Kiina oli demokraattinen valtio, mutta kommunistit alkoivat nousta valtaan, jolloin demokraatit pakenivat Taiwanille toiveenaan vielä palauttaa demokratia manner-Kiinaan jonain päivänä. Kommunistit olivat kuitenkin liian vahvoja ja niimpä demokraatit perustivat oman valtion tälle saarelle.

Mukavan kierroksen jälkeen asetuin vähemmän mukavan Suomi-Ruotsi ottelun pariin. Pääsin seuraamaan Suomen avutonta ylivoimaa American klubilla, koska ystävämme Olivia oli kirjannut minut sisään vieraanaan, mikä oli hyvin ystävällisesti tehty. Aikamoinen eliittiklubi se on, kun jäsenyys maksaa 8000 jenkkitaalaa vuodessa. Siellä on sitten kaikenlaisia urheilufasiliteetteja ja muuta ajan vietettä. No ainakin amerikkalaiset olivat hyväntuulisia.

Klubilta otin bussin Tienmuhun, jossa on paljon länsimaalaisia. Bussilla oli helppo matkustaa muuten, mutta piti vain ymmärtää, että maksetaanko matka bussiin tultaessa vai lähtiessä. Täällä kaikki nämä hoituvat kätevästi easy-cardilla, joka vastaa Suomen matkakorttia. Tienmussa menin vaateostoksille ja löysinkin kolme kivaa paitaa. Tapasin Kikan ja Tahlian myöhemmin illalla amerikkalaisella koululla, jossa Tahlialla oli telinevoimisteluharkat. Hän lähtee edustamaan Taiwanin eurooppakoulua Singaporeen viikon päästä.

Täällä on muuten mielenkiintoinen huoltoasemakulttuuri. Riippuen kuinka paljon tankkaat saat erilaisia lahjoja. Me kun kävimme tankilla, niin valittiin kolme pullollista astianpesuainetta. Siis siinähän saa melkein rahansa takaisin! Huoltoasemien yhteydessä on myös pesuloita, joissa ihmiset pesevät autosi käsin. Pesu maksaa euron verran, mutta hauska juttu on se, että pesun jälkeen saat taas ilmaisen lahjan, joka voi olla paljon arvokkaampi kuin itse pesu. Kikka sanoikin, että aina kun tarvitsee pesuainetta, niin käy vain pesettämässä auton. Jotkin asiat täällä toimivat vasten logiikkaa.

Illalla ammuin löytämäni ilotulitteen parvekkeelta. Se näytti ihan roomalaiselta kynttilältä, mutta olikin monta kertaa voimakkaampi ja äänekkäämpi. Siitä tuli ihan kunnon rakettien kaltaisia räjähdyksiä ja valokuvioita, mikä oli hienoa katseltavaa, mutta Buddy-koiramme säikähti aika kovasti ja juoksi pihalla ympyrää.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Kirjoita kommentti