Päivä paratiisia ja toinen kuntopiiriä

Uusi-Seelanti - 4.2.2010 03:20

Aamulla heräsin auringon lisäksi jokea pitkin ohi viilettäviin jettiveneisiin. Tuhdin kananmunapapuaamiaisen jälkeen jatkettiin matkaa Paradiseen.

Alue on tosiaan siitä mielenkiintoinen sen lisäksi, että se on kaunis niin siellä on kuvattu Taru Sormusten Herrasta elokuvan kohtaukset Keskimaasta, Rautapihasta ja Lothlorienin metsästä. Vaikea niitä on itse kuitenkin hahmottaa ilman, että joku kertoo missä mikäkin oikeasti on. Mutta kaunista seutua se oli joka tapauksessa.

Sen jälkeen minä ja Mika läksimme Diamond Creekille kalaan. Joki oli aivan upea, melkeinpä täydellinen kalajoki. Mukavan kapea, tilaa heitellä oli paljon ja virtaus oli sopiva, ennen kaikkea myös kalaa oli paljon. Täällä Uudessa-Seelannissa on paljon Suomessakin tavattavia, mutta harvemmin napattuja taimenia, koska ne viihtyvät viileissä joissa, joita täältä löytyy runsaasti. Kalastimme keskipäivällä, jolloin syönti ei ollut kohdillaan. Näin yhden kalan ja uistatin uistinta sen vierestä, mutta ei vain tuntunut kiinnostavan. Niimpä Mika palasi autolle Henrin luo, mutta minua huvitti vielä seikkailla jokea pitkin, vaikka aurinko porottikin kuumasti. Pidin evästaukoa puiden varjossa, pian kello lähestyikin jo viittä. Aika pian sen jälkeen kävi kiinni hyvänkokoinen taimen. Se rimpuili niin, että en saanut kelattua sitä millään maihin. Virvelin jarru vain antoi periksi ja taimen meni menojaan muutaman kerran nätisti korkealle vedenpinnan yläpuolelle hyppien. Ranta oli hyvin jyrkkä, joten mietin, miten ihmeessä saisin kalan ylös ilman haavia. Kalan perässä rantaa pitkin kulkien tipuin rannalta jokeen ja menetin toisen kenkäni. Pidin virvelistä lujasti kiinni ja hain kenkäni. Sillä aikaa siima oli ehtinyt sotkeutua piikkipuskaan. Pääsin puskasta irti ja huomasin kalan alkavan jo väsyä, viimein. Virvelini siima oli vielä sotkussa, joten kiskoin kalan käsillä maihin. Olin itse vielä joessa ja kun sain kalan rannalle, niin eiköhän se mokoma päässyt irti koukusta. Se oli siinä vaiheessa kuitenkin jo niin väsynyt, ettei tajunnut lähteä pakoon, joten otin siitä äkkiä kiinni ja heitin sen rantapenkereen yli. Se jäi viimeiseksi heitokseni, vaikka paluumatkalla näinkin taas kalan, koska pojat olivat jo varmaan kyllästyneitä odottamaan. Hekin olivat kuitenkin iloisia, kun tänään syötäisiin tuoretta kalaa. Kalaa joessa perkaessani tuli pari suurta ankeriasta seuraamaan tapahtumia, pelästyin ja tulin pois joesta. Toinen ankeriaista oli kevyesti yli metrin mittainen.

Ajettiin lähimpään kaupunkiin, mutta sieltä ei löytynyt grillihiiliä, joten jouduttiin ajamaan aina Queenstowniin saakka. Yhdellä rannalla oli kaasugrillit, jossa kala sitten paistettiin. Syötävää oli enemmän kuin olisi jaksanut, kun kalan ohella syötiin patonkia ja brie -juustoa. Siinä katseltiin laskevaa aurinkoa ja turistiin elämästä. Hyvä ilta.

Meininki ei loppunut vielä siihen, koska aiottiin seuraavana päivänä ajaa todella rankka pyöräreitti vuorien laelle, joten ajettiin reitin alkuun jo illalla nukkumaan. Helppona hiekkatienä alkanut ylämäki muuttui pian autollemme haastavaksi nelivetopoluksi. Kiikkupaattimme, kuten sitä kutsumme, keinuu uhkaavasti pyörät perässä ja aina saa pelätä milloin ne osuvat maahan. Nyt sitten oli vielä lisäksi isoja kiviä ja railoja tiessä. Päästiin tietä oikein korkealle ja tehtiin leiri upealle paikalle. Yön pimeydessä oli jännittävä ajaa autolla yrittäen valita parhaita ajolinjoja, eikä tiennyt yhtään, kuinka suuri pudotus tien laidalta olisi alas. Se oli hauska autoseikkailu, jossa Afrikan teiden kokemuksesta oli hyötyä.

Seuraavana aamuna herättiin ylhäisessä yksinäisyydessä. Kokkailtiin aamun ravinnot ja pakattiin eväsleipiä mukaan tulevalle pyörämatkalle. Aurinko oli jo ehtinyt korkealle ja paistoi kuumana. Lämpötila oli 30 asteen tienoilla. Ajatuksenamme oli päästä lähtemään vielä, kun päivä oli aluillaan ja viileä.

Pyöräilykelpoisen alun jälkeen, reitti muuttui ylitsepääsemättömäksi ylämäeksi, jota talutettiin pari tuntia ja kymmenisen kilometriä. Se oli raastavaa ja hiostavaa. Näkymät kyllä pitivät hymyn kasvoilla. Pian ymmärrettiin, ettei reitissä ollut mitään järkeä, koska se oli ylämäkeä niin pitkälle kuin jaksoi ja sitten alamäkeä takaisin. Kuritettiin itseämme kuitenkin äärimmilleen saakka, koska haluttiin valloittaa vuori. Niimpä pyöräilimme niin pitkälle kuin kannatti ja sieltä kävelimme vuoren huipulle, joka oli hieman alle 1900 metriä korkealla. Oltiin vähän lumisotaakin, kun vastaan tuli jäätiköitä. Paluumatka sujui yhdessä hujauksessa lukuunottamatta Mikan kolmea puhjennutta rengasta!

Reissun jälkeen oltiin aika halkipoikkikuitteja. Vielä piti taitella auto mäkeä alaskin. Mentiin Cromwellin kaupunkiin syömään ja uimaan.

Seuraavaksi määränpäänä on Mt Cook.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Kirjoita kommentti