Milford Sound

Uusi-Seelanti - 2.2.2010 11:25

Heippa taas!

Tehtiin stintti Milford Soundiin. Matkan maisemat olivat tähänastista parhaimmistoa.

Lähdettiin Queenstownista tarkoituksena yöpyä Te Anaun kaupungissa, joka on noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Milford Soundista. Te Anau osoittautui kuitenkin harvinaisen vähän vieraanvaraiseksi ja viihtyisäksi kaupungiksi. Aluksi yritettiin etsiä yöpaikkaa, mutta campingkieltoja oli aivan kaikkialla. Sitten päätettiin jatkaa matkaa jo kohti Milford Soundia, mutta saatiin infotaulusta selville, ettei Te Anaun jälkeen ollut polttoainetta saatavilla. Yritettiin tankata, mutta kaikki kaupungin huoltoasemat olivat jo kiinni eikä meidän kortit toimineet automaateissa. Pimeässä yössä yritettiin sitten etsiä yöpymispaikkaa ja lopulta löydettiinkin ihan kiva. Aamulla kuitenkin huomattiin, että silläkin alueella oli camping kielletty.

Te Anausta jäi siis aika nihkeät muistot, mutta mikään ei lannistanut mieltä ajaessamme kaunista vuoristotietä Milford Soundiin. Tie kulki matalalla tasaisessa laaksossa jyrkkien ja majesteettisten vuortenrinteiden välissä läpi mitä ihmeellisimpien sammalmetsien yli jokien ja ohi vesiputousten. Luulin jo etten pääsisi koskemaan lumeen tällä matkalla, mutta matkalla oli yksi jäätikkö, jonne mentiin vähän uhkarohkeastikin seikkailemaan. Sen vierestä kulki yli kilometrin pituinen tunneli jyrkästi vuoren ali laskeutuen uuteen laaksoon.

Olimme jo yllättyneitä kuultuamme, ettei Milfordissa ole polttoainetta, emmekä oikein olleet uskoa sitä. Onhan se yksi maan tunnetuimmista ellei tunnetuin nähtävyys. Mutta tosiasiassa siellä ei ollut oikeastaan mitään! Yksi baari/ravintola, pieni hotelli, satama ja pieni lentokenttä. Kaiken lisäksi leiriytyminen oli kielletty kaikkialla lähistöllä. Meidän automme kun on vielä niin kova ryyppäämään, niin ei ollut toivoakaan ajaa edelliseen mahdolliseen yöpymispaikkaan ja sieltä seuraavana päivänä taas Milfordiin. Saavuttiin taas sen verran myöhään alueelle, ettei ehditty tehdä enää oikein mitään. Siellä tuli vielä niin nopeasti pimeä, koska oltiin jyrkkien vuorien ympäröiminä. Laitettiin elämä risaiseksi ja mentiin hotelliin nukkumaan. Kaikki tällaiset asiat tulevat meille yllätyksenä, koska meillä ei ole mitään matkaopaskirjaa tai muuta. Kartta, esitteet ja fiilispohja kuljettavat meitä.

Otettiin hotelliyöstä kaikki irti. Ladattiin tietokoneet ja muut, käytiin kuumassa kylvyssä, nukuttiin hyvissä sängyissä ja syötiin aamulla itsemme täyteen buffet-aamiaisella. Eikä se kuitenkaan ollut niin kallista kuin olisi luullut, vain 30 euroa per henki.

Aamulla herätys oli aikaisin. Milford Sound on siis hieno vuono, jota ajateltiin lähteä kajakeilla tutkimaan, mutta niitä ei saanut vuokrata ilman opasta ja opastetut kierrokset taas olisivat olleet aika kalliita. Niimpä hotellin mukava työntekijä myi meille vuonoristeilyn alennettuun hintaan. Ostettiin liput 15 minuuttia ennen laivan lähtöä, eli oltiin jo viisi minuuttia myöhässä check inistä. Satamassakaan ei ollut parkkipaikkoja kuin busseille, joten hypättiin hotellityöntekijän lava-auton lavalle ja hän kiirehti meidät laivalle. Sitten oltiin syömässä jo toista aamiaistamme. Risteily oli huippujuttu. Yleensä alueella on hyvin sateista, mutta meidän päivämme oli pilvetön! Vuono oli upea ja nähtiin todella leikkisä delfiiniparvi sekä hylkeitä. Vuoret nousivat merenpinnasta lähes 1700 metrin korkeuteen.

Ei ollut edes vielä puolipäivä ja oltiin jo ehditty tehdä yhtä sun toista. Käytiin myös muutaman tunnin sademetsäseikkailulla, joka oli ihan sekopäinen. Hyvin harvoin käytetty ja vaikeakulkuinen polku täynnä teräviä ja märkiä kiviä, juuria ja polun kasvillisuus oli osittain niin tiheää, ettei nähnyt askeleitaan. Se oli silti hauska seikkailu ja janon iskiessä pystyi juomaan puroista. Tehtiin kuitenkin pieni virhearviointi, kun luettiin että reitti olisi ollut kaksi tuntia menopaluu, mutta se olikin kaksi tuntia per suunta.

Sieltä palattuamme syötiin lounasta ja lähdettiin uudelle kävelylle. Tällä ketaa huiputettiin yksi vuori. Se helppo ja leppoisa parin tunnin kävely edellisen seikkailun jälkeen. Komeat ja avarat maisemat.

Illaksi ajettiin kämppäämään yhdelle kivalle järvenrannalle. Ostettiin pelastusarmeijan kaupasta aiemmin 1,5 eurolla ilmapatja ja lähdin sillä katselemaan auringonlaskua järvelle.

Seuraavana päivänä palattiin Queenstowniin. Ei kuitenkaan viivytty siellä kovin kauaa, vaan lähdettiin Glenorchyyn kalastamaan ja katselemaan Taru Sormusten Herrasta -elokuvan maisemia. Otettiin aluksi yksi tsekkiläinen liftaaja kyytiin ja hänen jäätyä pois poimittiin pari nättiä paikallista tyttöä, jotka olivat olleet paistattelemassa päivää Queenstownin rannalla. Matka Glenorchyyn oli yllättävän pitkä ja ehdittiin vaihtaa kaikenlaista informaatiota tyttöjen kanssa. Meitä on ihmetyttänyt upeiden talojen huima määrä ja mitä ihmiset voivat täällä tehdä työkseen omistaakseen sellaisia kämppiä. Vastaus oli, että monet niistä ovat amerikkalaisten loma-asuntoja taisitten nämä kiwit ovat lähteneet ulkomaille töihin paremman rahan perässä ja palanneet rikkaina tänne.

Yllättäen taas kesken matkaa huomattiin, ettei meillä ollut tarpeeksi bensaa edestakaiseen matkaan, kun jatkettiin vielä Glenorchystä pidemmälle. Jouduttiin palaamaan Glenorchyyn tankkaamaan. Huoltoasema oli kuitenkin mennyt jo kiinni, mutta kävin koputtelemassa omistajan kämpällä ja häiritsin hänen jalkapallohetkeään. Hän kuitenkin vaivautui vielä avaamaan liikkeen meille ja saatiin bensaa. Illaksi löydettiin vielä leiri upealta paikalta joen varrelta ja ehdin kalaankin.

Täältä matka jatkuu Paratiisiin.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Kirjoita kommentti