Kylmää ja kuumaa

Taiwan - 16.2.2010 16:08

Hyrr olipas kylmä ja märkä päivä. Lämpötila laski välillä kuuteen asteeseen. Vielä joitain päiviä sitten lämpöä oli 30 asteen verran. Nyt koko viikoksi on kuitenkin luvattu kylmää ja sateista. Se ei kuitenkaan mieltä latista tai menoa haittaa. Tänään oli aivan taivaallinen päivä.

Mikä olisikaan parempaa tekemistä kylmänä ja sateisena päivänä kuin löhöily kuumissa lähteissä. Kikka on kivenkova kävelijä ja kuuluu paikalliseen vaellusklubiin. Näissä maastoissa kyllä kelpaakin trekata! Uskomattoman kauniita paikkoja on varmasti monia ja kiva, että myös minä voin kokea niistä osan. Ensimmäisen vaelluksensa Kikka kuulemma teki Taipeista näille salaisille kuumille lähteille. Salaisilla tarkoitan sitä, että niistä ei ole mainintaa missään. Aika vaikea sinne kyllä olisi eksyäkin. Mutta siis vaellusklubinsa kautta hän tietää tästä paikasta.

Otettiin Zacin kaveri Nicholas mukaan ja ajettiin varmaan noin tunnin verran kapeita vuoristoteitä tiheässä sumussa. Autolta oli puolen tunnin kävely altaille. Ei oltu läheskään ainoat, vaikka niin ounasteltiin sään takia, mutta oli toki yleinen vapaapäivä. Ainoat länkkärit oltiin, siitä voi olla aivan varma. Alueelle oli itse asiassa pääsy kielletty valtavien sakkojen uhalla. Uudessa-Seelannissa en päässyt luontoon kuumille lähteille, mutta ne eivät varmastikaan olisi olleet näin upeat! Altaita oli puoli tusinaa. Kivenkoloista kaivettiin savea, jolla valelimme itsemme. Se puhdisti ja pehmitti ihon mukavasti. Altaiden vesi oli sopiva seos kuumaa ja kylmää vettä. Yhdestä kulmasta tuli aivan kiehuvaa vettä, jossa jotkut kuulemma keittävät teetä. Toisesta kulmasta taas tuli aivan jääkylmää vettä. Nämä kaksi suurta puroa oli ohjattu sekoittumaan. Altaista toisiin oli tehty putkia, joiden ulostuloissa pystyi ottamaan aivan taivaallisen suihkun. Vesi oli juuri sopivan lämpöistä, todella pehmeää ja tuli täydellisellä paineella. Sitten kun tuli liian kuuma, niin meni vain kylmän vesiputouksen alle. Ihan timanttipaikka siellä vuorten laaksossa.

1 kommentti »

  1. Vautsi vau mitä lähteitä, hyvä , että ovat pysyneet salaisina …vähempi tungosta

    mama - 17.2.2010 18:41

Kirjoita kommentti