Vähemmän töitä enemmän lomaa

Australia - 20.8.2009 15:38

Kuumankosteat terveiset tällä kertaa Cairnsista! Täällä on mukavaa, koska voi kulkea yölläkin kaduilla shortseissa ja t-paidassa ja lämpötila on silti lämmin. Päivisin pyöritään siinä 30 asteen lukemissa. Ollaan jo edetty aika pitkälle pohjoiseen matkallamme. Peterkin varoitteli, että kohtaa loppuu jo manner jalkojen alta. Taidetaan olla jonkin verran alle 3000km Sydneystä, mutta autoon on tullut jo 6000km. Tässä tulee tällä kertaa aika iso paketti matskua, koska en ole ehtinyt lähetellä viestejä pienemmissä erissä blogiin. Edellinen viesti taisi päättyä Cape Hillsboroughiin joten tässä on nyt sitten tapahtumia sen jälkeen.

Whitsunday islands

Maanantai 10. elokuuta oli pilvinen ja synkkä Laurinpäivä. Samanlaista säätä oli ennustettu parille seuraavallekin päivälle. Miksi juuri nyt, kun menemme purjehtimaan kauniiseen paratiisisaaristoon? Kävelymatkalla Airlie Beachin Koala backpackersiltä, joka oli melko epämiellyttävä paikka niin kuin koko muukin Airlie (liian paljon turisteja), tapasimme Amyn, Noelin ja Arinan, tuttumme Fraserilta. Heitä oli piristävä nähdä ja Mikosta heitettiin taas vitsiä. Mikosta taisi tulla koko Fraser matkan lentävimmät lauseet. He olivat juuri tulossa siltä veneeltä, jonne me olimme menossa ja heidän 30 hengen porukassaan oli mukana myös Polly ja Shanti, jotka tapasimme myös Harvey Bayssä. Hekin olivat nyt hymyssäsuin. Matka Whitsundaylla oli ollut erinomainen ja sää aurinkoinen. He mainitsivat meille, että saarilla olisi töitä tarjolla, mikä kuulosti houkuttelevalta.

Satamassa tapasimme 40 hengen ryhmämme. Onneksi ei ollut sen suurempi, koska joskus ne voivat olla yli 60-henkisiä. Ryhmässämme oli kaikenlaista porukkaa israelilaisista ranskalaisiin. Pilvisessä säässä meidän Kora -katamaraanimme lähti Abel pointista. Ensimmäisen päivän purjehdukseen kuului matka satamasta South Molle islandille, jossa yöpyisimme. Matkalla sinne oli tarkoitus myös snorklata, mutta sää ei ollut siihen suotuisa. No onneksi se oli sentään suotuisa valaiden katseluun. Vietimme hyvän tovin katsellen kolmea ryhävalasta, jotka olivat tulleet pitkän matkan etelänavalta tänne asti lisääntymään . Valtavia kaloja. Emofisu voi imettää bobia jopa 100 maitolitraa päivässä. Säästyipä siis 100$ erikseen maksetusta valasmatkasta. Yksi purjevene ajautui ihan niiden lähelle ja luulin, että valas ottaisi kölistä kiinni ja kellistäisi sen. Me pysyttelimme riittävän kaukana kuten kuuluukin. Ei saa häiritä uupuneita appuroita.

Pilvistä huolimatta saimme nauttia kauniista saaristopurjehduksesta ja sinisestä merestä. Auringon laskiessa rantauduimme saarellemme, joka oli todella kuin paratiisisaari . Niin hiljaista ja rauhallista, toistaiseksi -onhan tämä kuitenkin ”partysaari” . Kauniita koralleja laiturin ympärillä, palmuja rannalla (viimein! ja unohdin riippumattoni!), mukavat bungalowit rannan tuntumassa , tenniskentät, golfkenttä, rantalenttis ja todella iso uima-allas (25m). Jakauduttiin kuuden hengen ryhmiin ja lyöttäydyimme neljän nuoren ranskalaisen kanssa. Nyt ymmärsin kuinka tylsältä tuntuu, kun ihmiset puhuvat porukassa omalla kielellään, koska keskusteluun ei voi liittyä tai ymmärtää mitään. Ranskalaisten englanti oli jokseenkin heikkoa ja he pitäytyivät enimmäkseen ranskan kielessä. He olivat kuitenkin hyvin ystävällisiä ja kohteliaita. Mentiin pelaamaan niiden kanssa rantalenttistä. Paras biitsilaji.

Seitsemältä oli illallisen aika. Oletin ruoan olevan köyhää niin suurelle porukalle, mutta se olikin oikein hyvää ja sitä riitti niin paljon kuin jaksoi syödä. Meillä oli väsynyt olo, joten ei jääty bailaamaan vaan mentiin takaisin mökillemme. Taivaalla näkyi tähtiä, se antoi toivoa paremmasta päivästä. Saaren äänimaailma oli vaikuttava. Olihan meillä sademetsä takapihallamme. Oli kaikenlaisia lintujen ääniä ja meren vaimea liikehdintä.

Tiistaiaamuna herättiin aamupalalle seitsemäksi. Hyvä niin, että saadaan päivästä kaikki irti. Aamupalakin oli hyvää vaihtelua. Erilaisia muroja, paahtoleipää ja pekonia & kananmunia. Valitettavasti aamu ei ollut kovin aurinkoinen, vaan pilvet peittivät edelleen suurimman osan taivaasta.

Onneksi sää kuitenkin selkeni, kun päästiin Whitsundayn kohokohtaan, Whitehaven beachille . Tämä ranta on maailman 10 parhaimman biitsin joukossa ja sen hiekka on niin hienoa (98% hienointa ainesta), että se kiillottaa korusi kiiltävimmiksi kuin korukauppiaat pystyvät. Whitehavenin hiekkaa käytettiin myös Hubble -teleskoopin linsseissä. Harmi vain ettei sitä saanut ottaa kotiin yhtään. Tai no jos haluaa riskeerata 10 000$ sakkojen uhalla niin sitten. Tämä on siis osa Suurta valliriuttaa (suurin avaruudesta nähtävä elävä mikä ikinä onkaan). Rantautuessamme tälle sokaisevan valkoiselle rannalle näimme myös ison merikilpikonnan ja delfiiniparven. Vietettiin rannalla pari tuntia ja snorklailtiin kanssa . Sen jälkeen palattiin paatillemme ja saatiin lounasta .

Sitten vain seilattiin pitkä tovi ja rusketuttiin kunnolla kannella . Se oli kovin rentouttavaa joskin hikistä. Miten voikaan tehdä niin vähän ja hikoilla niin paljon. Päädyttiin toiseen snorklauspaikkaan, jossa jo nähtiinkin vähän enemmän jotain, mutta ei mitään huikeaa. Ja sieltä taas seilattiinkin takaisin saarellemme . Otettiin erät rantalenttistä ja sitten lähdettiin kävelemään upeita maisemia ympäri saartamme päätyen lopulta sen huipulle, josta oli hienot näkymät muualle Helluntai -saaristoon . Loppumatkasta tulikin juoksulenkki, joka päätyi uima-altaaseen, aah . Sen jälkeen katettuun illallispöytään. Jäin katselemaan vähän illan juhlaelämää, mutta se oli hyvin hyvin tylsää ja kuollutta. Eipä tämä taidakaan olla mikään kovin partyjuttu, vaikka kaikkialla sitä juuri mainostetaan. Veneessä kaikki on ihan tolpillaan eikä saarellakaan mene yliörvelöinniksi.

Keskiviikko ja viimeinen Helluntaisunnuntaisaaristopäivä . Aamupala samaan aikaan ja kahdeksalta sanottiin au revoir saarellemme. Tällä kertaa koko päivä oli pilvetön ja kuuma. Katselimme yli puolimetrisiä kaloja, jotka uiskentelivat laiturin alla. Päivä alkoi pitkällä seilauksella snorklauspaikalle lähellä Hayman -saarta. Täällä on kuulemma kuvattu elokuvia . Se olikin aika oiva snorklauspaikka. Pitkä hiekkasärkkä, josta pääsi kätevästi lähellä olevalle koralliriutalle, jossa oli paljon kaloja ja eriväristä ja -muotoista korallia . Paluumatkalla Airlie beachille nähtiin vielä yksi valas ja delfiinejäkin.

Matka oli oikein onnistunut ja hieno loppujen lopuksi, vaikka alku näyttikin huonolta. Ehdottomasti parhaimpia kokemuksia Australiassa so far. Seilaaminen oli mukavaa ja meri oli niin kauniin väristä, myös paratiisisaaremme oli hieno. Itse asiassa saarelle olisi tarvittu työväkeä, mutta se olisi ollut vain majoittumista vastaan, ei siis palkkaa. Veneemme miehistö sanoi, että se saari ei ole kiva paikka olla töissä, joten jätettiin se sitten.

Pääsaarelle, lue Australia, palattuamme otinkin yhteyttä muihin saariin, mutta niistä ei kuulunut sitten mitään. Soiteltiin myös läpi kaikki mahdolliset backpackerit ja muut farmityön merkeissä, mutta ei sekään onnistanut. Uskomattoman vaikea löytää töitä. Normaalisti kuulemma farmeilla pitäisi olla paljon töitä, mutta nyt on huono satovuosi ja paljon ”ylimääräisiä” backpackereita, jotka eivät palanneet kotimaahansa siellä vallinneen työttömyyden vuoksi. Meillä on vallinnut vähän tällainen huonon ajoituksen aura. Tultiin Ausseihin huonoon työllisyysaikaan, on matkattu talvessa koko aika, ollaan ilmeisesti täällä QLD:ssä väärään aikaan, satoa olisi kuulemma enemmän tarjolla kuukauden kuluttua, vaikka oppaiden mukaan sen olisi pitänyt jo alkaa ja kulkea vuoden ympärikin. Mutta on meillä ollut niin paljon hyvääkin matkassa mukana. Kaikki asiat kääntyy voitoksi lopulta. Vaikka on talvessa matkattu, niin silti täällä on sellainen 30 astetta lämmintä. Lämpöä riittää siis ihan riittämiin. Kesällä täällä olisi sietämättömän kuuma jopa. Sitä paitsi ei ole ollut niin paljon muita turisteja eikä ole ollut peak season hintoja tai tilanpuutettakaan. Ihan hyvä näin.

Torstai 13. elokuuta 2009 olimme viime yön vielä Airliella. Tänään soittelimme töitä taas tosissamme ja ajomatkalla Townsvilleen kyselimme farmeilta ja hedelmäkojuista töitä, mutta ei niin ei. Vaikka tämä on juuri suurinta farmiseutua. Ehkä se farmityö ei ole tämän vaivan arvoista. Suosiolla työskentelemme sitten vain Melbournessa pidempään. Olisihan se ollut ihan jännä kokemus. Farmeilla on kyllä tullut jo työskenneltyä, mutta ei hedelmäfarmeilla. Samalla kun juttelimme paikallisille, niin kävi ilmi, että Australia -elokuva on kuvattu Bowenissa, vaikka se sijoittuukin Darwiniin, joka on eri osavaltiossa. Matkalla pysähdyimme noin tunniksi odottamaan tietöiden valmistumista. Siinä oltiin keskellä ei mitään ensimmäisinä piiiitkässä autojonossa. Minulle se passasi vallan mainiosti. Ei siinä mihinkään kiire ollut.

Townsville

Torstai-iltana saavuttiin sitten Townsvilleen, joka on Brisbanen jälkeen Queenslandin toisiksi suurin kaupunki. Oli pimeä, joten ei paljoa nähty. Kiitos rakkaan ystävämme Peterin, saimme asua hänen sisarentyttärensä talossa. Johanna, Paul ja 4kk vanha Zac olivat ihana perhe . Viihdyimme kovasti heidän luonaan. He olivat niin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Oli meille ihan luksusta päästä syömään sellaisia herkkuja ja sellaisella tyylillä. Pitkästä aikaa oltiin oikein hienosti sisustetussa kämpässä. Näiden paikallisten luona asuminen on aina ihan ainutlaatuista!

Perjantaina lähdettiin jo Johannan ja Paulin luota, koska haluttiin jäädä pidemmäksi aikaa sitten paluumatkalla. Vietettiin aamupäivä Townsvillessä. Upealla The Strand -rantakadulla oli kulttuurifestivaali, joka oli kiinnostava kokemus . Siellä oli paljon aboriginaaleja ja eri kansalaisuuksia muutenkin. Jännä juttu oli myös kaikki eri keittiöt. Päätin kokeilla El Salvadorilaista. Ostin Tamalen, joka oli kuin kevätrulla, mutta täyteläisempi, lihaisampi ja banaaninlehdestä johtuen kosteampi. Festivaalilla olisi ollut kaikenlaista tanssia ja musiikkia, mutta ei valitettavasti vielä siihen aikaan päivästä. Itse rantakatu oli erittäin hieno. Siihen on investoitu 30-40milj$, joten kyllä se näkyykin. Rannalta näkyi hienosti Magnetic island . Sitten ajettiin pikkasenmatkaa sisemmäksi ja parisataa metriä korkeammalle Castle Hillille, josta näkyi upeasti koko ympäröivä alue . Oli turkoosia merta, saari, vuoria, kaupunkia, kuivaa, vehreää jne. Townsville näytti hyvin kauniilta sieltä ylhäältä . Isoja vihreitä nurmia ja tenniskenttiäkin paljon.

Paul näytti meille kuvia ja suositteli käymään noin 60km pohjoisemmassa Little Crystal Creekillä. Se oli sellainen kristallinkirkas joki, joka muodosti paljon pieniä uima-altaita ja vesiputouksia. Kävin siellä polskimassa ja pomppimassa . Ajo sinne oli aika jännää kiemurtelevaa ja kapeaa tietä pitkin, käännöksiin tultiin töötti edellä. Alkoi jo hämärtää pikku hiljaa, joten mentiin läheiselle Big Crystal Creekin leirintäalueelle. Paikka oli ihanan rauhallinen ja avara. Siellä oli suuri lampi, jossa oli paljon kaloja ja kilpikonnia, ankeriaskin nähtiin . Lammen nimi oli Paradise Waterhole . Kokeiltiin vähän uusia ruokia vaihteeksi. Syötiin vesimeloni ja katseltiin auringonlaskua siinä samalla. Se oli herkullista. Illalliseksi sitten kokkailtiin uusina tuotteina maisseja ja riisiä.

Lauantai 15. elokuuta 2009

Jäätiin koko päiväksi campingalueelle, koska siellä oli niin viihtyisää . Otettiin aurinkoa lammen kallioilla ja uitiin kirkkaassa vedessä . Snorklatessa näkyvyys oli huima. Oli oikein mukava ruskettua ja uida vaihteeksi makean veden äärellä. Biitsiä ollaan nimittäin nähty jo melko paljon, siltä tuntuu. Pitkästä aikaa ehdin myös tarttua kemian kirjaan ja opiskella orbitaaleista sun muista elämän ihmeistä. Täytyy sanoa, että se on oikeasti mielenkiintoista ja itsenäisesti motivaation kanssa opiskeltuna ihan erilaista kuin koulun kemia. Tehtäviä on kiva ratkoa ja yrittää sisäistää lukemaansa. Aurinko alkoi laskea, joten laitoin kemian kirjat syrjään ja menin syöttämään lammen kaloille ja kilppareille leipää .

Ennen ruokaa hartiani ja niskani olivat aivan kipeät ja nälkä oli hillitön. Syötyäni menin heti nukkumaan ja nukahdin saman tien, vaikka kello oli vasta vähän yli seitsemän. Yöllä minulla oli todella kylmä, vaikka ilma oli lämmin. Kuume oli aika korkea. Luulin saaneeni jonkun pöpön kenties lammesta ja korvatulehduksen tai sitten pahimmassa tapauksessa joku hämähäkki oli purrut minua huomaamattani. Jonkin ajan kuluttua vilu loppui ja tuli tuskallisen kuuma ja hiostava olo. Oli pakko saada happea. Mahassa alkoi kiertää ja oksetti. En ole oksentanut viimeksi kuin joskus alle 10-vuotiaana. Minulta vain ei tule oksennusta, eikä tullut tälläkään kertaa. Sitten paha olo meni pois ja tuli taas hirveän kylmä. Ajattelin, että ilmeisesti olin saanut mahataudin jostain. Mahataudit vaan minulla kestävät aika kauan, koska en saa oksennettua pöpöä pois. Voi minua parkaa…

Sunnuntai 16. elokuuta 2009

Nousin taas uuteen aamuun, vaikkakin olo oli hutera. Sain kuitenkin syötyä vähän aamupalaa ja sillä tavalla. Päästiin lähtemään. Ajettiin kymmenkunta kilometriä kunnes pysähdyttiin kuuluisille Frosty Mangon jäätelöille, jotka olivatkin hyviä. Mikko otti tiramisun ja minä otin mangon. Paluumatkalla haluan kokeilla vielä jotain ihan uutta makua. Seuraavaksi tultiin Jourama fallseille. Käveltiin reipas metsäkävely putouksille ja pysyin tolpillani . Olo oli kuitenkin aika poissaoleva.

Putouksia tarpeeksi ihailtuamme ajoimme Lucindaan katsomaan 6km pitkää laituria . Se oli aika näky. Siinä näki Maan kaareutuvan. Se on rakennettu kuljettamaan sokeria laivoihin. Ranta oli laivoille liian matala, joten rakennettiin sitten pitkä laituri kauas merelle. Valitettavasti laituria piti ihailla vain rannalta. Oloni parani syötyäni fish and chipsit rantakioskilta. Nam oli hyvää. Rapeita ranskiksia ja mustekkalarinkuloita.

Illan päätteeksi saavuttiin Mission Beachille.

Maanantaina herättiin vaihteeksi katsomaan nousevaa aurinkoa. Huomasimme tulleemme kauniille palmurannalle. Viimein! Tätä olen odottanut alusta asti. Pääsen viimein ripustamaan riippumattoni kahden palmun väliin. Pian löysinkin hyvän parin ja asetuin niiden väliin tekemään eimitään . Ja vielä ihan oikeita kookospalmuja, lempipuuni. Sitä voi hyödyntää niin moneen tarkoitukseen. Lehdistä saa tehtyä kattoja ja vaatteita, rungosta saa rakennettua vaikka mitä ja käyttää vaikka polttopuunakin, kookoksista saa juomaa, kuppeja ja koristeita sekä ruokaakin. Siinä katselin palmuja, merta ja edessä olevaa Dunk islandia sekä taivaalta laskeutuvia laskuvarjohyppääjiä . Misson beach on paras paikka Australiassa laskuvarjohyppyyn, mutta itse haluan kokeilla sitä vasta Uudessa-Seelannissa. Satuttiin lounasaikaan inforakennukseen, jossa oli pian alkamassa eksoottisten hedelmien maistelu. Ilmaiseksi vielä, täydellistä! Niin kuin opaskin sanoi, monesti sitä tulee nähtyä ja kuultua kaikkea uutta ulkomailla, mutta ei aina maistettua. Niimpä oli ehdottoman onnekasta päästä maistelemaan näitä Pohjois-Queenslandin herkkuja. Syötiin varmaan kymmentä eri hedelmää, joista vain jackfruit sekä starfruit olivat entuudestaan, Zanzibarilta, tuttuja. Oli mitä erilaisempia makuja, muotoja ja tekstuureja . Yksi näytti ihan mädältä, koska hedelmä oli sisältä kokonaan ruskea ja löllö, mutta se oli juuri parhaimmillaan nyt. Sitä kutsuttiin lempinimellä chocolate pudding. En muista moniakaan hedelmien nimistä, mutta mieleen jäivät banamana, pomelo sekä sapadila, joka muistutti maultaan Suomen mämmiä!

Ei tarvinnutkaan enää syödä sitten lounasta, joten lähdettiin seikkailemaan sademetsiin . Täällä sademetsät ovat jo kosteampia ja trooppisempia kuin aiemmin. Ollaan nähty paljon villieläimiä täällä Australiassa, mutta ei olla vielä yhteenkään käärmeeseen törmätty. Tällä kertaa nähtiin huomattava määrä isoja hämähäkkejä ja Mikko oli ihan kauhuissaan, hehe. Spidut pysyttelivät kuitenkin kiltisti seiteillään . Takaisin käveltiin kuitenkin autoteitä pitkin. Käytiin yhdellä isolla banaanifarmilla, mutta sielläkään ei ollut töitä tarjolla. No ostettiin kuitenkin varmaan halvimpia banaaneja koskaan. Yhdellä ainokaisella dollarilla saatiin kuusi täysikasvuista banaania . Ei paha ei. Normaalisti kaupassa ollaan maksettu dollari kahdesta, joskus vain yhdestä(!), banaanista.

Tiistai 18. elokuuta 2009

Aah, aamupuuro palmujen alla. Vaikea kuvitella kauniimpaa paikkaa aamupalalle.

Ei viivytty Missionilla kuitenkaan sitten sen pidempään, vaan lähdettin jatkamaan matkaa. Hyvin pian nähtiin taas uusi villieläin, cassowary nimittäin. Se on sellainen aikuisen miehen kokoinen lintu, joka on tappavan vaarallinen. Niitä on kuulemma hyvin vähän, mutta täällä Mission beach -seudulla paljon.

Ajettiin vain reilut 50km ja jäätiin Paronella parkiin. Se se vasta olikin maaginen paikka. En ollut ikinä ennen edes kuullut moisesta. Missionin infossa vaan nähtiin esite, jossa Paronella oli äänestetty QLD:n parhaimmaksi nähtävyydeksi ohi Fraserin ja muiden. Se oli kuulemma pakko nähdä, joten päätettiin ottaa selvää. Eikä ollenkaan kallis juttu, 30$ sisältäen opastetun päivä- ja yökierroksen, ilmaisen camping yön ja saadaan tulla vuoden aikana ilmaiseksi uudestaan niin paljon kuin jaksetaan. Esitteissä sanottiin, ettei sitä voi kuvailla, joten minulla on aika vaikea kuvailla myöskään tuota satumaista vanhaa espanjalaista linnaa. Eniten ehkä pidin kuitenkin paikan tarinasta. Sen pystyn kertomaan.

José Paronella syntyi Espanjassa noin(?) vuonna 1888. Hänelle kerrottiin lapsena paljon satuja, linnoistakin. Espanjassakin kun kerran on niitä linnoja niin José sai sitten unelman omasta linnastaan. Hän oli onnekas, koska pystyi sen toteuttamaan. Hän oli hyvin suunnitelmallinen mies. Ensimmäinen suunnitelma oli tulla rikkaaksi. Hän kuuli, että Australiassa voi rikastua leikkaamalla sokeriruokoa. Hän työskenteli oikein kovasti ja pian sai rahat omaan sokerifarmiinsa. 11 vuoden aikana hän osti ja myi 12 farmia. Se oli hänen strategiansa, kunnostaa halpoja farmeja ja myydä ne kalliilla pois. Hän sai kasaan noin 30 000£ (nykyisin noin 5milj$) ja palasi Espanjaan, hankki sieltä vaimon ja palasi Australiaan. Löysi tämän kauniin vesiputouksen läheltä Mena Creekiä ja päätti rakentaa linnansa vesiputouksen ympärille. Nimenomaan rakentaa, ei rakennuttaa. Suurimman osan linnastaan hän rakensi itse ja paljain käsin. Koulutukseltaan hän oli leipuri. Hän käytti linnaansa uskomattomat määrät sementtiä, jotka hän tilasi ulkomailta. Koko alueella ei vielä silloin ollut sähköä, mutta José rakensi QLD:n ensimmäisen vesivoimalan ja sai siitä sähköt hienoon linnaansa . Hän oli aikamoinen edelläkävijä. Linnansa hän käänsi bisnekseksi myös. Ihmiset pääsivät ihmettelemään sähkövalaistusta, elokuvia, erilaisia artisteja ja bändejä, romanttisia kävelypolkuja ympäri alueen, kauniita vesiputouksia ja romanttisia souturetkiä, luolakävelyjä , tennistä, tanssiaisia ja ties vaikka mitä . Linna on rakennettu siten, että vesiputoukset ovat koko ajan läsnä. Polkujen päistä ja rakennusten läpi näkyvät vesiputoukset. Picnic -alueellakin kaikki pöydät ovat erikorkuiset, jotta kaikki voivat nähdä vesiputoukset. Hän myös istutti 7000 eri kasvia alueellensa. Niin, hän ei koskaan varmaan ehtinyt ihailla linnaansa, aina töissä. Se oli sellainen ikuisuusprojekti. Ongelmiakin oli paljon, sillä alue tulvi joka vuosi monia metrejä . Siellä oli myös iso tulipalo. Rakennusten pilareina hän käytti junaraiteita. Betonit hän valeli paljain käsin saadakseen hienon vaikutelman pintaan. Hän oli myös jonkinsortin mysteerimies, sillä hän rakensi siltoja purojen yli, mutta sillat eivät johtaneet mihinkään. Ihmiset ajattelivat, mitähän hän aikoo tuohon rakentaa seuraavaksi. Hänellä ei myöskään ollut piirrustuksia alueesta, vaan kaikki oli hänen päässään. Hän ei myöskään asunut linnassaan , vaan sen vieressä olevassa mökissä . José menehtyi mahasyöpään noin 60-vuotiaana. Margaret -vaimo sai sydänkohtauksen. Linna on nykyisinkin vielä yksityisomistuksessa. Iltaisin paikka on lumoava valaistuksineen ja musiikkineen. Musiikkina käytetään japanilaista musiikkia anime-elokuvista, joka saa aikaan hyvin haaveilevan ja satumaisen tunnelman .

Camping -alueella tutustuttiin kahteen saksalaiseen ja kahteen sveitsiläiseen tyttöön, joiden kanssa käytiin linnan iltakiertueella, joka oli aika satumainen valoineen ja musiikkineen. He olivat kaikki hyvin herttaisia ihmisiä. Backpackereita myös. Rohkenin kysyä saksalaisilta, mitä he ajattelevat Hitleristä. Se oli kannattava riski, sillä selvisi, että se on Saksassa yhä tabu eivätkä ihmiset esimerkiksi viitsi pitää Saksan lippua puutarhassaan, kuten jossain Ruotsissa tai täällä Australiassa, koska muuten heidät leimattaisiin natseiksi. Eivätkä he pitäisi muutenkaan, koska eivät ole ylpeitä historiastaan, lipustaan, maastaan. Jännä juttu. Luulin heidän jo päässeen siitä yli. He olivatkin ihmeissään, kuinka avoimesti ihmiset kyselivät heiltä Hitleristä, koska he eivät ole tottuneet puhumaan siitä.

Keskiviikkoaamuna saavuttiin tänne Cairnsiin. Meillä ei ollut oikein mitään mielenkiintoa kaupunkia kohtaan. Sitä pidetään turistisena ja partykaupunkina . Meillä oli kuitenkin kaksi ilmaista yötä Koala -hostellissa, joten päätettiin pysähtyä tänne siksi aikaa. Kävi ilmi, ettei tämä olekaan niin kamala kuin luultiin. Ihan siedettävä. Joskin keskustasta poispäin mentäessä alueet muuttuvat aika epämiellyttäviksi . Mentiin mäkkäriin nettiin ja ketkäs siellä nähtiinkään? Saksalaiset tytöt olivat siellä ja vietettiin tovi heidän kanssaan. Sovittiin illaksi elokuviin. Mentiin sitten katsomaan Ice Age 3, joka oli kaikkien mielestä hauska. Itse pidin sitä ehkä parhaimpana Ice Agena. Siinä oli otettu juttuja muista elokuvista, kuten Star Warsista ja Pirates of the Caribbeanista, mikä oli ovelasti ja hyvin tehty. Mentiin leffan jälkeen vielä pitkään juttelemaan ja kuunneltiin katumuusikoita . Saatetaanpa törmätä heihin vielä Darwinissakin. Rohkeat tytsyt aikovat kiertää Australian ihan ympäriämpäri. He ovat olleet jo 3 kuukautta outbackissa farmilla töissä. Karaistuneita nuo sakemannit.

Torstaipäivä otettiin rennosti. Käytiin kiertelemässä ja shoppailemassa. Täällä oli myös niitä tehtaanmyymälöitä. Vaikka lupasin itselleni etten ostaisi mitään, koska en tarvitse mitään, niin silti käytin 40$ (22€) Quiksilverin liikkeessä, jossa oli taas -60% alennus tuotteista, hinnat olivat ihan naurettavan halpoja. Tuolla rahalla ostin kaksi hienoa lompakkoa (joista toinen on tosimakee), meikkipussin ja vetoketjullisen kansion opiskelumateriaaleilleni. Saatiin myös ostettua kangasta, josta tehdään uudet verhot autoomme. Nykyiset kun ovat vähän risat. Käytiin myös ilmaisella kuntosalilla, en ollutkaan pitkään aikaan käynyt kuntoilemassa ja se teki hyvää.

Huomenna aiotaan jatkaa matkaa Cape Tribulationiin saakka, jossa leiriydytään vähäksi aikaa. Sitten tullaan takaisin Atherton tablelandsin kautta Townsvilleen, jossa valmistaudutaan pölyiseen ja punaiseen outbackiin.

Kuvia on paljon ja niitä tulee…

2 kommenttia »

  1. Kaikkialle te eksyttekin… En oo ees pahasti kade. Harmi kun ette löydä töitä. Ice Age oli aika hyvä, ne dinot oli niin hassuja.

    Mika - 20.8.2009 22:32

  2. :) Hihhi. Kohta jannu halkasee jenkit!

    Lauri - 21.8.2009 03:57

Kirjoita kommentti