Lucky to be alive

Swazimaa - 21.3.2009 10:22

Keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Yleensä on ollut jännä tapa, että farmilla sataa aina viikonloppuisin, kun emme ole siellä. Toissa viikonloppuna satoi vain vähän, 5mm, ja koko sinä aikana viime viikolla, kun olimme farmilla, ei satanut vettä, oli vain kuivaa. Ja jälleen oli viikonlopun aikana satanut, tällä kertaa jonkin verran enemmän, 26mm. Tavallaan on ihan hyvä, että saadan viikot tehdä töitä kuivassa säässä ja sitten viikonloppuisin on märkää ja kurjaa, kun emme ole farmilla. Tällä viikolla asiat eivät kuitenkaan menneet ihan näin.

Viikonloppuna oli toki satanut niin kuin asiaan kuuluu, mutta normaalista poiketen myös tiistai loppupäivästä oikeastaan läpi koko keskiviikon ilma oli koko ajan enemmän tai vähemmän sateinen. Vaatteet tuli märiksi, oli kylmä ja kurjaa. Vesisateet olivat liikaa padollemme.

Landyssämme ei tupla-akku -systeemi oikein pelannut ja oli liuta muutakin korjattavaa, joten ajettiin se pois kuopista, joihin se oli jo melkein ehtinyt maatua, ajatuksena viedä se korjattavaksi Luyengoon. Minä lähdin sillä sitten Luyengoon. Aikamoinen kapistus, tuntuu kuin laivaa ajaisi, niin paljon kuin minulla onkin kokemusta laivoista. Konepelti on iso, pitkä ja leveä ja pienen tuulilasin takaa näkyvyys ei ole kuin bussissa, vaikka korkealla istutaankin. Auto on korkea ja painava ja tuntuu hyllyvän puolelta toiselle, tuntuma tiehenkään ei ole kovin selkeä.

Ilma oli sumuinen ja vettä tihkui. Itse asiassa, en tiedä miksi kirjoitan näin kuvailevasti, myönteisesti ja pitkästi. Mä meinasin kuolla! Senteistä, sekunneista ja kilometreistä tunnissa se oli kiinni. Ajoin näkö à la tietä alas ongelmitta, tie oli hyvässä kunnossa. Otin alamäet ja kurvit silti iisisti, hitaasti ja tarkasti. Yhden alamäen jälkeen tuli tasaista ja pitkä, loiva kurvi vasemmalle. Ei mitään hätää, mutta yhtäkkiä auto ei kuljekaan enää ohjauslinjan mukaisesti vaan alkaa luisua. Pidon menettämistä ei tuntenut, koska tuntuma tiehen oli niin epämääräinen. Havahduin vain siihen, että nyt ollaan luisumassa tieltä rotkoon. Ennen tätä tie oli ollut kuiva, eikä auto näyttänyt mitään luisumisen merkkejä. Tämä paikka oli kuitenkin mutavelliä, eikä sitä osannut odottaa, koska tien pinnassa ei näkynyt mitään eroa, kukaan ei ollut myöskään ajanut, joten en nähnyt uristakaan mahdollista mutaa. Tie oli tasainen ja siinä kohtaa vielä suoraan eteenpäin, mutta vietti ihan aavistuksen oikealle, pudotuksen suuntaan, jonne auto lähti yhtäkkiä luisumaan. Auton ollessa luisussa, en voinut paljoa tehdä. Renkaat ja tie olivat aivan mudassa, joten pitoa niiden välissä ei ollut. Vaistomaisesti painoin kytkimen pohjaan ja yritin kääntää autoa, mutta en liian jyrkästi, ettei perä lähtisi luisumaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja auto jatkoi ajautumistaan kohti kielekettä ja pudotusta. Jotain oli tehtävä, joten painoin vielä jarruakin. Tilanne tuli ja meni niin nopeasti, ettei siinä ehtinyt paljoa ajatella. En edes ehtinyt ajatella pudotusta, että tässä voisi käydä huonosti, jos auto ei pysähdykään. Olen aina ajatellut, että jos joutuisin tällaiseen tilanteeseen, niin hyppäisin vain autosta pois, mutta tuo tuli mieleen vasta tilanteen ollessa ohi. Harvemmin Suomessa ajellessa täytyy pelätä satojen metrien pudotusta auton lähtiessä puskemaan. Vauhti alkoi lopulta hidastua ja auto luisua sivusuuntaan, minne tie vietti. Aivan tien reunalle auto sitten pysähtyi . Luisussa otin tilanteen vielä ihan suht tyynesti, mutta istuessani pysähtyneessä autossa ja katsellessani alas laaksoon alkoi henkeni takoa. Puuskutin, laitoin käsijarrun päälle ja tulin kiireesti pois autosta. Huhhuh, etu- ja takarenkaiden välissä oli rotko, ja olin sattunut luisumaan juuri sopivasti kyljen suuntaan. En liian lujaa, että takarenkaat olisivat tippuneet tai liian hitaasti, että eturenkaat olisivat tipahtaneet pois tieltä, jolloin auto olisi aivan varmasti kaatunut ja lähtenyt tekemään kuperkeikkoja vuorelta alas . Olin shokissa, enkä voinut uskoa, että auto oli pysähtynyt ja olin hengissä. Olo oli epärealistinen. Yritä siinä nyt sitten toimia järkevästi, se ei ole niin yksinkertaista. Kiittelin vain suojelusenkeliäni siitä, että sain vielä elää. Keräsin muutamia kiviä renkaiden ympärille varmuuden vuoksi estämästä autoa luisumasta enempää. En uskaltanut enää tulla lähelle tai koskea autoa, luulin sen tipahtavan pienestäkin kosketuksesta. Semmoista velliä se maa oli. Mutainen olin minäkin, kun olin kontallani laittanut kiviä. Uskaltauduin kuitenkin sammuttamaan auton ja laittamaan vaihteen päälle ja lukitsemaan ovet. Lähdin kävelemään takaisin farmille.

Tultiin iskän kanssa sitten myöhemmin katsomaan ja oltaisiin yritetty saada auto pois, mutta päätettiin odottaa sään ja maan kuivumista, koska mudassa auto olisi luultavasti vain luisunut pahempaan jamaan tai jopa rotkoon. Farmilla oltiin kuitenkin kiitollisia, että mitään ei ollut sattunut minulle. Mutta olipahan täpärällä, melkein lähti henki pois! Enää en aio märällä kelillä tuota tietä ajaa! Eikä soisi kenenkään muunkaan sitä tekevän.

Torstai 19. maaliskuuta 2009

Olipahan tämäkin päivä! Mentiin iskän kanssa Landyn luo täyttämään koloa renkaiden välissä kivillä, mutta iskä tuli niin kipeäksi, että siinäkin oli varmaan hengen lähtö jo kohta lähellä. Aivan mahdoton mahatauti, mistä lie tullut. Joka tapauksessa Landyn pelastusoperaatio vaihtuikin iskän pelastamiseen. Lopulta sain vietyä iskän takaisin farmille lepäämään ja sitten Heatherin tultua ne lähtivät Mbabaneen lääkäriin ja kotiin.

Ei haluttu yrittää ottaa sitten Landya irti ilman iskää, joten piti hommata joku vartioimaan autoa yöksi, sillä edellisyönä jotkut olivat yrittäneet varastaa autosta renkaita. Vuzi suostui menemään, mutta varkaita ei ollut yön aikana näkynyt. Sen sijaan sää oli ollut kylmä ja tuulinen. Illalla minä ja Muzi katsottiin yhdessä elokuva nimeltä Atonement, joka oli kyllä mielestäni oikein hyvä ja Muzikin tykkäsi, nauroi kovasti. Millainenhan kokemus se hänelle oli? Sain ainakin paljon selittää, mitä elokuvassa tapahtui.

Perjantai 20. maaliskuuta 2009

Iskä tuli takaisin farmille ja mentiin hakemaan Landya. Viimeiset 48 tuntia oli ollut kuivaa ja tuulista, mutta juuri kun mentiin hakemaan autoa niin alkoi sade. Saatiin siis sotkea taas vellissä. Yritettiin vaan saada auto nopeasti pois ennen kuin sade yltyisi, joten kaikki valmistelut ja suunnitelmat jäivät aika hosumisiksi tai kokonaan pois. Laitettiin köysi Tatan ja Landyn välille. Iskä hyppäsi Landyyn ja minä neliveto-Tataan, jolla vedin Landyä. Puheissa oli joskus, että tultaisiin sentti sentiltä rauhallisesti pois, mutta sieltä tultiinkin ihan heittämällä. En olisi kyllä itse uskaltanut Landya siitä pois ajaa, varsinkaan nyt kun oli taas aika liukasta. Saatiin siis auto turvallisesti takaisin farmille ja kaikki oli taas hyvin.

Muita viikon tapahtumia oli: teiden rakentamista, erilaisten termiittimyrkkyjen testaamista, jonkin verran puiden istuttamista, padon korjausta, tulivöiden tekoa ympäri farmin Firebelts . Minä leikkailin heinikkoa ja nikkaroin pienen hyllyn mökkiin.

Sade ei huuhtonut kaikkea mukanaan, pikkukalat säilyivät padossamme.

2 kommenttia »

  1. Kyllä minullakin sydän takoi, kun luin mutaliukumisestasi vuoren rinteillä.. huh-huh..
    Onneksi auto pysähtyi juuri siihen, johon sen pitikin säästääkseen sinut ehjänä ja elävänä!
    Eihän tässä muuta voi kun kiittää Isää upeasta varjeluksesta!

    mama - 22.3.2009 13:40

  2. Yebo!

    Lauri - 4.4.2009 22:41

Kirjoita kommentti