21. farmiviikko

Swazimaa - 17.3.2009 14:24

Toinenkin viikko farmilla on ehtinyt jo vierähtää, aika siellä menee niin nopeasti.

Viikko oli melko peruskamaa, rentoa työntekoa kuitenkin koko ajan. Joitain kohokohtia voisin kuitenkin nostaa esille.

Paljon käytin aikaa koneella iltaisin Itä-Afrikan reissun kuvien karsintaan ja niiden liittämiseen viesteihin. Meillä ei toimi netti kotona ja kännykän välityksellä sen kuvamäärän siirtäminen olisi ollut aika kallista ja vienyt paljon aikaa, joten keskiviikkona menin tunniksi nettikahvilaan Malandelas’iin. Yhteys oli ihan ok, mutta siltikin ehdin lisätä kuvat ainoastaan muutamaan viestiin. Suurin osa kuvista jäi lisäämättä, mikä oli vähän harmi.

Sitten kun samalla seudulla olin, niin kävin Seanin luota hakemassa fillarin farmille. En ollut ennen käynyt siellä ja he asuvatkin mukavassa kylässä, vähän samantyylinen kuin Onnela village Darissa. Avarampi ja isompi kylläkin, ja taloissa oli isot pihat. Tenniskenttäkin löytyi, aionkin kysyä, jos Seanilta sattuisi löytymään mailoja ja innostusta pelaamaan. Heilläkin oli Jack Russeleita, kaikilla tuntuu olevan! Kaksi oikein söpöä kolmekuista poikasta. Pyöräilin sitten jonkin verran farmilla ja keksin hyvin haastavan, raskaan, uuvuttavan, hitaan, vauhdikkaan ja vaarallisen pyöräreitin. Reitti on 9,5km pitkä ja reilu 5km siitä on ylämäkiä. Se alkaa nousuilla, jotka kestävät noin 35 minuuttia ja niiden jälkeen on ihan piipussa. Itse asiassa en edes jaksanut pyöräillä kaikkia mäkiä ylös asti vaan jouduin taluttamaan osan. Ylös meneminen on kuitenkin siitä helppoa, että ajetaan suht hyväkuntoisia hiekkatietä pitkin. Reitin hauska osuus alkaakin sitten, kun on päästy ylös. Ensinnäkin maisemat on huiput! Mutta sitten tie muuttuu enemmän polkumaiseksi, pomppuiseksi ja kiviseksi. Ja sieltä ylhäältä tullaan alas niin että hurahtaa, nopeuden noustessa yli 50km/h! Alas ja takaisin farmille päästään 10 minuutissa. Alastulo on yllättäen melkein yhtä raskas tai ainakin erittäin uuvuttava, kun pitkän nousun jälkeen on mehut ihan poissa ja sitten pitää yrittää pitää pyörä tiellä kovassa vauhdissa tien kääntyillessä eikä käsistä tunnu löytyvän tarpeeksi voimia pyörän kääntämiseen eikä oikein uskallustakaan, kun alusta on kalteva, hiekkainen ja kivinen. Ravistuttava kokemuskin se alastulo on, kun muutaman kilometrin laskeutuu niin, että jalat pomppii polkimilla ja kädet ohjaustangolla kiviä ja pomppuja ylittäessä. Minun pyöräni on vielä hyvin kevyt ja vain etujousitettu, joten sen ohjausliikkeet ovat hyvin voimakkaita ja äkillisiä ja kivet ja muut kuhmut tiessä välittyvät kehoon vahvasti, varsinkin kun etuhaarukkakin on aika kulunut. Erittäin jännittävä ja vauhdikas alastulo on kuitenkin tuskallisen nousun väärti ja joen läpi pyrähtäessa juuri ennen maalia saa hyvän loppuviilennyksen. The bike is back!

Perjantai-iltana 13. maaliskuuta 2009 näimme Tuomasta, Pauliinaa ja Emil -kissaa pitkästä aikaa. He tulivat yöksi farmille. Grillattiin ja käytiin saunassa ja uimassa. Loppuillasta pelattiin vielä Puerto Ricoa ja huomasi kyllä, että hekin omistivat pelin nyt, sillä Pauliina pelasi hienolla taktiikalla voittoon. Hienoa taktiikassa oli se, että se terminoi minun pelini täysin ja hävisinkin, mutta se ei haittaa, koska peli oli niin mielenkiintoinen ja hyvin pelattu. Happy tuli myös perjantaina morjenstamaan minua, hän on nyt Etelä-Afrikassa töissä.

Iskä ja Heather muuttivat nyt uuteen punaiseen mökkiinsä ja viihtyvät siellä hyvin, he ovat tehneet siitä oikein viihtyisän. Myös iso valkoinen teltta siirrettiin uudelle camp sitelle We're moving! , mutta minä jäin vielä vanhalle paikalleni yksin pimeään metsään, omasta tahdostani toki.

Pääsin hiomaan rakennustaitojani, kun sain hommakseni rakentaa pöydän. Ei siitä kummoinen tullut, mutta eipä sen ole tarkoitus ollakaan. Perus pihapöytä tiskeille. Rakennettiin myös grilliständi, josta tuli aika hieno, mutta ei päästy vielä testaamaan sen toimivuutta. Braaimaster 2009

Lauantaina mentiin Rachelin, Hannan ja Louisin tyttären, 1-vuotissyntymäpäiville. Ensimmäiset 1-vuotisbileet, joissa olen ollut. Kakku oli hyvää. "Odotetaan kunhan Rachel kävelee pöytään, siinä saattaa kestää hieman."

1 kommentti »

  1. Kiitos taas hauskoista jutuista. Harmi vaan,kun kuvat ei aukene!

    mama - 17.3.2009 18:03

Kirjoita kommentti