Taisin rakastua…

Tansania - 27.2.2009 17:12

Luulen löytäneeni matkani ensirakkauden. Tutustuin häneen Tansaniassa. Tiesin rakastuneeni heti ensisilmäyksestä lähtien. Vietimme yhdessä kuusi pitkää yötä ja seitsemän kaunista päivää, ikimuistoista aikaa. Kuvailisin häntä erityisen kiehtovana, värikkäänä, monipuolisena, rentona, suorastaan jumalaisen kauniina ja kuumana pakettina. Ulkokuoreenhan minäkin ensin ihastuin, mutta sitten opin tuntemaan hänen menneisyyttään ja ymmärsin häntä paremmin, suhteeseemme tuli syvyyttä. Hänelläkin oli tarjota yllätyksiä ja kirjaimellisesti useita luurankoja kaapistaan. Negatiivisista puolistaankin huolimatta aikamme yhdessä oli niin autuasta ja ihanaa, että kun oli aika hyvästellä tipahti kyynel poskelle. Valitettavasti hänellä on elämänsä Tansaniassa ja minun ei ole vielä aika asettua aloilleni, mutta lupasimme yrittää tavata joskus uudestaan.

Maanantai 16. helmikuuta 2009

Pienestä ilmastointilaiteflunssasta huolimatta olin päättänyt lähteä tänään Zanzibarille. Pakkasin ja söin aamupalan ennen kuin lähdin. Yritin tähdätä 10:30 lähtevään lauttaan ja menin tielle odottamaan dalla-dallaa, joka veisi minut keskustaan. Taksikuskit yrittivät tarjota kyytiä, mutta visusti päätin ottaa dallan. Olin odottanut puolisen tuntia ja ehtimiseni alkoi mennä tiukille. Lähdin kävelemään jo taksikuskeja päin, kun viereeni pysähtyi dalla-dallan tapainen kyyti, taksin ja dallan sekoitus. Loisto juttu, hyppäsin kyytiin! Keskustaan saapuessamme olin enää ainut kyytiläinen ja kuski kysyi mihin olin menossa. Hän tarjoutui viemään minut suoraan lauttasatamaan. Kuski oli oikein mukava ja toivotti hyvää matkaa minulle. Tämän ansiosta ehdin vielä ostamaan lipun ja mukaan lautalle. Autosta noustuani muutama ”opas” yritti johdattaa minut ostamaan feikkilippuja, mutta tiesin mitä he yrittivät ja puhuin heille vain suomea ja pääsin heistä eroon. Tiesin että liput tuli ostaa oikeasta toimistosta, eikä kadulta tai ”halvemmalla” kaupungista.

Tansaniassa törmäsin usein näihin ”ukottajiin”, jotka ovat erityisen ärsyttäviä ja yrittävät huijata sinisilmäisiä suomalaisia. Seuraavaksi yksi heistä lyöttäytyi seuraani kuin loinen saavuttuani Zanzibarille. Zanzibar Town Hän oli siitä mukava, että ei pyytänyt rahaa minulta ja kertoi minulle Stone Townista ja neuvoi hotelleja. Stone Town on kuitenkin pieni ja olisin halunnut tutkia sitä yksin ja rauhassa, mutta hän tiesi minun olevan etsimässä hotellia. Pyysin häntä monesti jättämään minut rauhaan, mutta hän jäi aina vaanimaan taakseni. Hotelleissa oli täyttä, joten jouduin aika kauan etsimään omaani. Sinnekin tuo opas minua seurasi ja ilmestyi kanssani receptioniin, joten jouduin maksamaan kovemman hinnan yöpymisestäni kuin muuten. Hommahan toimii niin, että tämä opas muka ”johdatti” minut kyseiseen hotelliin ja hotelli maksaa hänelle siitä, jos otan huoneen. Vasta otettuani huoneeni jätti tämä opas minut rauhaan, koska hän oli saanut provikkansa. Hotelliin on siis melko vaikea saapua ilman tällaista opasta, koska ne liimautuvat saapuviin turisteihin. Mutta onneksi sen jälkeen ne jättävät rauhaan, tai ainakin minun tapauksessani. Monille he vielä tarjoutuvat esittelemään Stone Townia turistin henkilökohtaisena oppaana, tietenkin sopivaa rahasummaa vastaan. En muista kerroinko, mutta minäkin törmäsin tällaiseen oppaaseen Dar es Salaamin keskustassa, joka oli oikein mukava ja ystävällinen ja tarjoutui esittelemään kaupunkia minulle, mutta sanoin etten ollut valmis ostamaan sellaista palvelua. Hän sanoi ettei raha ole mikään ongelma ja jatkoi opastustani. Pitkään käveltyämme ja juteltuamme olin tarjonnut hänelle jo kahvit ja pullat niin hän sanoi normaalisti veloittavan 100 dollaria vastaavanlaisesta opastuksesta, mutta minun täytyisi maksaa vain 20 dollaria. Heti sen kuultuani olin jo kääntymässä takaisinpäin, koska se ei enää vaikuttanut hyvältä. Sanoin etten todellakaan ollut maksamassa hänelle kyseistä summaa ja muistutin häntä, että hän tarjoutui ystävänä kävelemään kanssani, mutta täytyisihän se tietää, ettei täällä kukaan tee mitään hyväsydämisyydestään. Hän hermostui ja minäkin ja sovimme sitten pienen 5000shillingin(4$) palkkion, mutta tämän jälkeen opastus muuttui lähinnä ärsyttäväksi ja hän yritti pakottaa minut ostamaan jotain, jotta hän saisi jotain omaan taskuunsa. Pääsin hänestä kuitenkin onneksi eroon, kun lähdin takaisin Onnelaan. Kannattaa tosiaan olla varuillaan näiden ilkeiden velmujen kanssa täällä. Mutta sain hyvää informaatiotakin irti.

Saatuani huoneeni lähdin hämmästelemään Stone Townin kapeita kujia ja vanhoja korkeita rakennuksia. Kaupungissa oli tosi jännä eksyä ja kierrellä, autoteitähän siellä ei juuri ole, mutta skootterit ja mopot pujottelevat ihmisten välissä kapeilla kaduilla. Piti tosissaan yrittää painaa mieleen, missä hotellini sijaitsi löytääkseni joskus takaisinkin. Suuntasin merenrantaan ja menin syömään maukasta tonnikalapitsaa viihtyisään Amore mioon, joka oli aivan rannassa. Siinä ihmettelin, kuinka olinkaan saapunut tällaiselle häämatkalaisten suosimalle paratiisisaarelle. Syötyäni menin istumaan iltaa ja katsomaan auringonlaskua Africa House hotellin kattoterassille. Paikka on turistien suosima kohtaamispaikka ja monet tulevat juuri sinne katsomaan auringonlaskua. Kuvassa hyvin yleinen dhow -purjevene. Se on täynnä mukavia sohvia, nojatuoleja ja hyvää musiikkia. Auringon laskettua menin kävelemään vielä rannalle, jonne kokit olivat kokoontuneet grillaamaan meren herkkuja . Olin painanut paluureitin hyvin mieleeni ja hämärässäkin löysin takaisin hotellilleni, jonne oli noin 10 minuutin kävelymatka. Paikalliset ymmärtävät ranskalaisten päälle. Illalla kävelyä ei pidetä turvallisena, mutta minä ainakin tunsin oloni turvalliseksi. Mustien ihmisten kohtaaminen iltakaduilla ei ole niin mukavan tuntuista, mutta pääasiassa kaduilla liikkui intialaisia ja arabeja menossa moskeijaan ja heidän ympärillään tunsin oloni oikein turvalliseksi.

1 kommentti »

  1. Matkoilla sattuu ja tapahtuu .Kannattaa tosiaankin olla varovainen vieraissa paikoissa.Ukki

    Ukki - 28.2.2009 00:49

Kirjoita kommentti