Viikonlopusta

Swazimaa - 15.12.2008 13:15

Lauantaina mentiin vielä iskän kanssa takaisin farmille ja otettiin ruohonleikkuri kotoa mukaan. Halusin viimein päästä leikkaamaan jalkapallokentän heinikon matalaksi.

Ja sitä teinkin monta tuntia. Heinikko oli niin pitkää, että piti mennä keula pystyssä, jottei leikkuri tukkeutuisi ja sammuisi. Ja se tietysti oli aika raskasta ja oli todella kuuma ja nälkä ja jano, mutta halusin saada nurmikon leikattua oli mikä oli! Leikkurin terät tuppasivat löystymään ja kerran terä lensi pultteine ja muttereineen, mutta onnistuin löytämään ne ja sain kiristettyä takaisin. Sain tehtyä koko alueen ja suurimmaksi osaksi siitä tuli hyvä. Joissain paikoissa on vielä vähän korkeita korsia, mutta ne kyllä tallaantuu sitten. Näyttää hienolta, kun metsän keskellä on puuton ja siistitty alue. Illalla pelattiin vielä Carcassonnea ja voitin jo kolmannen pelini putkeen!

Sunnuntaina käytiin kirkossa, mutta minulta meni paljon hyvästä puheesta ohi, koska kieli oli jotenkin vaikeaa ja ymmärtämiseen meni paljon energiaa vielä kun pastori puhui niin nopeasti. Mutta se käsitteli muun muassa sitä, kuinka vanhaa testamenttia tulisi lukea uuden testamentin avulla ja sitä käyttäen, ettei VT:tä tulisi lukea sellaisenaan, vaan pitäisi ymmärtää sitä UT:n kautta. Ne liittyvät paljon toisiinsa, niistä löytyy samoja asioita eri tavoin kerrottuna. VT on täynnä Jeesuksesta kertovia asioita. Tai jotenkin näin. Ja puhuttiin myös Jumalan suuruudesta ja mitä se tarkoittaa. Mielenkiintoisia asioita, mutta hyvin vähän sain jäämään mieleen.

Oli myös Heatherin synttärit ja meille tuli vieraita grillaamaan. Koska oli niin kuuma päivä, niin lähdin Tuomaksen ja Pauliinan kanssa vesiputouksille patikoimaan ja uimaan ja rentoutumaan. Uiskentelimme, mutta sen jälkeen alkoi pian kova sade ja jouduimmekin palaamaan märkinä takaisin autolle ja kotiin. Meillä sitten vielä syötiin ja pelattiin Puerto Ricoa, mutta tällä kertaa oli iskän vuoro olla numero uno. Sain Tuomakselta ja Pauliinalta myös maistiaisen erästä malarialääkettä, jonka sivuvaikutuksia halusin kokeilla. Joillekin Lariam nimittäin aiheuttaa ikäviä sivuvaikutuksia.

Viikon yksityiskohta: Täällä vietetään nyt inqwalaa, jossa miehet pukeutuvat perinteisiin heimovaatteisiin, keihäisiin,turkiksiin ja viittoihin. Sen takia maanantai on yleinen vapaapäivä, mutta ei meidän farmilla…

Ja vielä lisäyksenä, että juhla on siis vain miehille. Naisille on oma reed dancensa sitten. Juhlasta sen verran, että se on hyvin saatanallinen. Vähintäänkin ulkopuolinen media potkitaan muualle. Swazimediakin on varmaan jotenkin sensuurissa. Juhlassa uhrataan eläimiä ja vielä pahempaa, kuninkaalla on ollut tapana uhrata yksi vauvoistaan, mutta en tiedä tapahtuuko sitä vieläkin. Mutta ainakin jotkut miehet sitä vielä harjoittavat. Tätä uhrausta tehdään hyvän sadon toivossa jne. Ajatuksena on myös vanhasta vuodesta siirtyminen uuteen. Vanhan vuoden synnit ja muut pahat teot vieritetään jonkun miehen päälle ja tämä mies menettää järkensä tullen hulluksi kaiken pahan alla. Hänkin siis tavallaan uhrataan tässä noitamaisessa rituaalissa. Jotkut miehet myös kävelevät merelle ja hakevat sieltä vettä kuninkaalle. Swazimaahan on siis sisämaassa. Miehet myös keräävät jotain kasveja, mutta sen tarkoitusta en vielä tiedä. Yritän ottaa vielä selvää lisää farmin työntekijöiltämme. Joka tapauksessa aika vastenmielinen juhla. Mutta näin potkitaan uusi vuosi käyntiin täällä…

2 kommenttia »

  1. Onnittelut ensimmäisen satasen rikkomisesta ulkomaapäivissä. Myös mulla menee kohta satanen täällä intsissä rikki, tosin toiseen suuntaan.

    Mika - 16.12.2008 23:27

  2. :) Jes, tsemppiä!

    Lauri - 24.12.2008 12:30

Kirjoita kommentti