”Kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen”

Etelä-Afrikka, Swazimaa - 13.12.2008 13:16

Olikos se sen Sakari Kuosmasen, vai kuka se oli, biisi, vai mikä se oli, Kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen, pieneen Hiaceen, piraattipaitoja, vai miten se oli, häh?

Kiireen vilkkaa pakkasin kaiken välttämättömimmän reppuuni: hammasharjan ja -tahnan, takin, vaihtosukat ja -alkkarit, kirjan, iPodin ja lompsan. Friedmanien apulaisen veli kertoi meille paikan, josta kombit lähtivät Johannesburgista. Emme tienneet milloin lähtisi viimeinen kombi Swazeihin, joten oli parasta mennä heti. En ehtinyt edes syödä mitään. Iskä heitti mut bus rankille, joka oli luvattoman vilkas ja sotkuinen paikka. Kombeja joka puolella ja ihmiset tyrkyttämässä tavaraa ostettavaksi. Varmasti paikka, jossa kannattaa olla varuillaan. Löysin Swazimaahan lähtevän kombin ja menin siihen. Ensiksi piti antaa passi jollekin leidille, joka kirjasi sitten matkustajien tiedot ylös. Kombi lähti liikkeelle, kun se oli tarpeeksi täynnä. Sitä ennen piti kuitenkin maksaa matka, joka oli 170 randia eli noin 13 eeroa. Kombissa meitä oli 16 ja tietysti valitsin juuri sen rivin, johon ängettiin neljä pyllyä, kun muilla riveillä niitä oli vain kolme. Oli aika hikinen ja ahdas kyyti, mutta niinhän sen pitää ollakin. Sää Etelä-Afrikassa oli kuuma. Onneksi minulla oli kuitenkin juuri sen verran rahaa vielä, että sain ostettua veden ja banaanin bus rankilta, ettei ollut ihan kurja olo koko ajan. Siellä kyllä homma toimi hienosti. Juomat sai ostettua ostoskärrystä, joka oli täynnä jäitä ja niiden seassa pulloja. Hedelmät myytiin omissa kojuissaan. Bussissa odotellessa ikkunasta yritettiin myydä puheaikaa, saippuoita, kiiltokuvia, dvd:itä ja hienoja kelloja puoli-ilmaiseksi. Tyylikkään rannekellon olisin saanut euron pintaan, mutta jätin silti hankkimatta. Oli varmaan varastettu.

Bussissa oli kuitenkin kodikasta ja mukava tunnelma teknon soidessa. Oli turvallinen olo, kun kaikki oli menossa Swazimaahan, joka puolestaan on niin rento ja rauhallinen paikka, että täytyy ihmistenkin olla. Ja niinhän ne olikin. Tutustuin penkkirivini pariin henkilöön. Sambelisi oli luokanopettaja Mankayanessa, suht lähellä farmiamme. Kerroin hänelle farmistamme ja hän puolestaan muun muassa neuvoi minua käytännön seikoissa, kertoi esimerkiksi kuinka bussimatkan hommat hoidetaan ja mitä tapahtuu missäkin ja kuinka saan lähetettyä ilmaisia tekstiviestejä, koska puheaikani oli loppu. Hän oli käymässä tapaamassa veljeään, joka opiskelee Joburgissa. Paljon juttelin myös vieressäni istuvan zambialaisen naisen kanssa. Hän kertoi minulle muun muassa Joburgissa ajellessamme, mikä oli mikäkin rakennus. Hän oli tulossa Cape Townista tyttärensä valmistujaisista. Hänelle oli jäänyt mieleen Cape Townin mukavat tuulen vireet, erikoista. Hän oli myös opettajana Swazimaassa. Hän tuli nyt viikoksi sinne ja sitten jatkaa matkaansa kotiin Zambiaan. Hän kertoi myös kotimaastaan, josta hän pitää kovasti. Pääkaupunki on Livingstone ja Zambiassa on myös Victoria fallsit.

Matkalla luin kirjaa, kuuntelin musiikkia sekä katselin maisemia ja ihmettelin, että miten sitä nyt tässä tilanteessa ollaan. Itse asiassa, kun pysähdyimme huoltoasemalle, niin viereisen valkoisen auton valkoinen mies ei voinut uskoa, että todella matkustin kombilla. En kyllä minäkään ole koskaan nähnyt valkoista ihoa sellaisessa. Hänen ensimmäinen kysymyksensä olikin, että mistä olen kotoisin. Ilmeisesti se kertoo siitä, että valkoiset eteläafrikkalaiset eivät matkusta kombeilla. Hänestä oli hauskaa kuitenkin, että matkustin ja hän toivotti hyvää matkaa. Matkalla poliisit pysäyttivät meidät kahdesti ja lehmät kerran. Valvotaan aika paljon, ettei noissa busseissa ole ylilastausta ja että kuski ei ole humalassa tai muuta sellaista. Poliisit nimittäin antoivat henkilöautojen mennä, mutta pysäyttelivät rekkoja ja kombeja.

Rajallakin piti odotella sitten jonkun aikaa, kun 16 hengen passit piti tarkistaa. Minä pääsin hienosti läpi, mutta jollain muilla oli pieniä ongelmia. Siinä odotellessa sitten huomasin, että viereisellä tiskillä oli mies, joka oli päivän myöhässä, eli siis samassa tilanteessa kuin minä olisin ollut huomenna. Hän pyyteli kovasti anteeksi ja saikin sitten mennä. Eli näinkö minäkin olisin vain päässyt sakkoa maksamatta huomenna läpi? No mutta sitähän ei etukäteen voinut tietää, ja nämä kohtalot vaihtelevat varmasti ihan virkailijan mukaan. Jotkut noudattavat sääntöjä ja jotkut taas soveltavat niitä. Ei kuitenkaan haittaa, sillä kombimatka oli niin ainutlaatuinen. Heti kun päästiin sitten rajan yli niin alkoi armoton kaatosade ja ukkonen. Auton tuulilasikin meni aika nopeasti huuruun. Bussi ajoi Mbabanen kautta Manziniin ja minä hyppäsin pois Matsaphassa juuri ennen Manzinia. Kiittelin kanssamatkustajia ja hyvää kuskia hauskan hattunsa kanssa. Matka kesti vajaa 6 tuntia, mikä ei loppuen lopuksi ole niin paha aika, kun ottaa huomioon kaikki odottamiset. Rajalta olin ostanut vähän puheaikaa ja Heather tiesi, mistä tulla hakemaan minua. Menin Matsaphan Kentucky Fried Chickeniin syömään kanapurilaisen ja juuri kun sain ruokani, niin koko alue pimeni. Ravintolan ovet suljettiin ja jäin syömään sisälle pimeään. Onneksi ei tarvinnut ihan pimeässä syödä, sillä käytin kännykän taskulamppua valona. Heather tuli kun olin saanut syötyä ja farmille päästyäni menin suoraan nukkumaan.

Matka oli hauska kokemus niin kuin oletinkin. Valitettavasti kuvia en voinut ottaa, sillä jätin kameran suosiolla pois matkatavaroistani. Tärkeintä oli nyt vain päästä kotiin eikä turhaan tulla esimerkiksi ryöstetyksi.

2 kommenttia »

  1. mikä jännittävä busiseikkailu paikallisten kanssa,
    onneksi kaikki sujui hyvin.

    mama - 20.12.2008 18:44

  2. Mielenkiintoinen matka tosiaan.

    Marja-Leena - 26.12.2008 22:17

Kirjoita kommentti