Viikko IX farmilla

Swazimaa - 8.11.2008 16:12

Valitettavasti kameraa ei tullut kanniskeltua pahemmin mukana tällä viikolla, mutta tarina jatkuu…

Maanantai 3. marraskuuta 2008

Tulimme aamulla farmille Heatherin kanssa, iskä oli vielä tämän päivän töissä. Tällä kertaa Muzi tuli farmille itse bakkiella kotoaan, sillä olimme antaneet hänelle bakkien viikonlopuksi käyttöön. Farmia lähestyessämme näytti todella märältä. Tiellä oli vesilammikoita. Olin varma, että oli satanut paljon, mutta mittari näytti vain 8mm.

Tänään meillä ei ollut taimia istutettavana ja olikin ongelma, sillä lähes kaikki työntekijät saapuivat töihin. Niinpä heille piti keksiä tekemistä. Jotkut lähetettiin farmin ulkopuolelle siivoamaan kiviä yhdestä jyrkästä ylämäestä. Jotkin alkoivat rakentaa uutta muuria tien viereen vajan lähettyville. Jotkut puolestaan alkoivat muokata maata Muzin talon ympärillä istutuksia varten. Osa meni spreijaamaan ja hajottamaan muurahaisten pesiä. Tietenkin kymmenkunta ihmistä menivät rakentamaan aitaa, koska sitä ei saatu vielä viime viikolla loppuun. Ja suuri osa tulivat työskentelemään leirimme lähettyville tulevalle kasvimaalle. Maata raivattiin, puita kaadettiin ja maata kynnettiin.

Itselläni meni aamulla melkein tunti, kun vein aidan tekijät kahteen paikkaan. Sen jälkeen katselin vähän ympärilleni, miten asiat kulkevat. Suurimman osan päivästä olin sitten saunan parissa ja sain kuin sainkin kuuden aikoihin työni valmiiksi seinän tilkitsemisen kanssa. Välillä olin lehmiä metsästämässä ilmakiväärillä, kun ne tulivat lähelle leiriämme, mutta niitä ampuessani ne eivät edes liikkuneet, ei mitään reaktiota. Mutta hyvä asia oli se, että niiden paimentaja näki minut ampuessani lehmiä ja lähti ajamaan niitä pois, joten jos jättäisi vaikka ensi kerralla tulematta, kun täällä kerta on joku outo valkoinen pyssyn kanssa. Ainakin pitäisi tulla selväksi, että emme halua eläimiä tänne laiduntamaan.

Sipho -traktorin kuljettaja- tuli tänään töihin upeissa kuteissa! Siisti räppäritakki, tyylikkäät farkkushortsit, joita koristi iso vyö ja tietty ämcee lätsä. Sanoin hänelle, että onpa sulla upeet kuteet. En tiedä arvaatteko, mutta minä en ainakaan arvannut mitä hän aikoi seuraavaksi sanoa. Hän sanoi, että tulin sanomaan goodbye, I’m going now. Olin ihan äimänä, noin vain. Hän ei suostunut kertomaan minne oli menossa, mutta jonnekin muualle. Luultavasti saanut toisen työpaikan jostain. Sanoin, että oli tosi mukava tutustua ja kaikkea hyvää sinne minne ikinä oletkaan menossa ja toivottvasti vielä nähdään joskus. Handsheikkasimme pitkään nikkastailiin ja naureskelimme. Olin ensimmäinen, jolle hän sen tuli kertomaan. Vielä viimeisenä kysymyksenä kysyin häneltä, mistä saan Kaizer Chiefs vaatteita, niin kuin hänen huivinsa. Kaizer Chiefs on jalkapallojoukkue Johannesburgin ”slummialueelta”. Vielä pari tuntia hänen lähdön jälkeen olin suruissani. Hän oli hyvä tyyppi mielestäni, vaikka muut eivät hänestä niin pitäneetkään, laiska ja ylimielinen kun oli. Mutta hän oli cool, casual ja osasi englantia. Hieman salaperäinen ja hiljainen, mikä herätti mielenkiintoa. Monet tovit vietimme yhdessä traktorin parissa. Hän oli aina katselemassa, kun korjailin traktoria. Mitä muutakaan hän voisi tehdä, hänhän oli traktorin kuljettaja? Joka tapauksessa hän on koulut käynyt kaupunkipoika, joka on kiinnostunut kaikesta uudesta.

Toinen päivän outo juttu oli sää. Päivä oli ajoittain tosi kuuma, mutta sitten taas ei. Lounastauon aikana tuli kolme sadekuuroa. Viiden aikoihin alkoi sataa kuin saavista. Tuli myös rakeita, paljon isompia kuin Suomessa. Onneksi satuin olemaan saunalla ja sain katsella näytelmää kuivassa ja suojassa. Sadetta kesti noin tunnin, jonka jälkeen se lakkasi pariksikymmeneksi minuutiksi. Sitten satoi kovaa aina puoli kahdeksaan asti. Mutta vettä oli tullut valtavasti! Ison telttamme sisäänkäynnin edessä kellui lautoja vedessä ja vesi kulki telttamme ali muodostaen vesisänkyefektin teltan sisälle.Olimme syömässä sisällä ja sitten kuulin, että joki piti ääntä. Menimme katsomaan kunhan sain kumpparit. Joki oli noussut valtavasti ja muualta valuva vesi muodosti hienon vesiputouksen, joka pauhasi. Joki oli noin kolmen metrin päässä teltastamme. Kaivoimme ojan telttamme sivulle saadaksemme valutettua veden sisäänkäynnin edestä. Jokea ei enää pystynyt ylittämään leirimme kohdalta. Vettä oli niin paljon. Normaalisti vettä on muutama senttimetri. Yritin ottaa kameralla kuvia tulvivasta joesta, mutta ilmassa oli niin paljon sumua, että salama valaisi vain sumun. Lähdimme iskän kanssa katsomaan patoa. Meillä oli taskulamppu mukana ja oli pimeää, joten oli jännä odottaa mitä tuleman piti. Tällaisia jänniä tapahtumia on mukava tutkia. Ensin menimme saunalle. Vesi oli ylittänyt joen keskellä olevat pari isoa kiveä, mutta niiden päällä olleita tikapuita se ei ollut vienyt. Laituri oli keulimisasennossa. Rannan pääty pysyi asemissaan, koska se oli kivin tuettu, mutta sitten joessa oleva osa oli ylhäällä, koska vesi oli noussut. Padolla vesi oli myös noussut. Valli kuitenkin piti, mutta vesi söi sitä. Joen ylityskohta tulvi pahasti. Normaalisti siinä on sentin verran vettä, mutta nyt ei olisi kumisaappaan varsi riittänyt. Yritin ylittää jokea, mutta vesi oli tulvia saappaan sisään ja virta oli kova, joten jätin yrittämättä. Yli ei siis olisi päässyt siitäkään. Maasturilla olisi ehkä päässyt, bakkiesta en tiedä. Ylityskohdan jälkeen joki kapenee paljon, joten siinä se kohisi oikein riehakkaasti. Katsastimme myös teitä, ja sade oli syönyt niitä jonkun verran. Varmasti on tietöitä luvassa. Vettä oli tänään tullut aivan hitusen alle 30mm. Tähän asti on ollut hyvä, jos viikon aikana on tullut 10mm. Mutta huomatkaa, että tuo 30mm tuli käytännössä n. 3 tunnin aikana, josta vettä satoi ehkä 2,5 tuntia. Miettikääpä jos vettä tulisi vaikka koko yön, tai pari päivää tai vaikka pahimmassa tapauksessa jopa viikon! Pato ei kestäisi mitenkään. Minunkin telttani joutuisi veden alle. Seuraavaksi täytyykin sitten siirtää isoa telttaamme ylemmäs ja vahvistaa patoa kivimuurilla. Mutta hyvä asia on se, että suhteellisen pian sateen jälkeen veden pinta laskee nopeasti. Mutta meillä tulee olemaan vielä hauskaa näiden sateiden kanssa! Tämä oli vasta tulikaste. Toivottavasti puut tykkäävät, harmi ettei ole taimia pariin viikkoon!

Tiistai 4. marraskuuta 2008

Aamulla herätessämme joki oli jo entisellään. Se oli kylläkin likainen ja mutainen. Löysin sieltä tyhjän pullon ja kengän. Mutta sitten kohtasimme karun kohtalomme! Tiemme olivat saaneet tuntea eroosion voiman. Täälläpäin maailmaa maaperä on erittäin helposti erosioutuvaa. Vuorten seinämillä ja laaksoissa näkyy syviä kanjoneita. Tällaisia kanjoneita alkoi myös muodustua teillemme. Vain parin tunnin sade jyysti kallion päältä maan pois, huuhtoi kivet ja porautui kallioon. Leirimme ja Muzin talon välissä on eräs pitkä ylämäki, johon olemme tehneet betonista kaksi kaistaletta autoja varten ettei tie kuluisi niin ja että olisi parempi pito. Nyt kuitenkin oli käynyt niin, että vesi oli kulkenut kaistaleiden välissä muodostaen pelottavan syvän ”rotkon” niiden väliin. Paikoittain se oli yli puolimetriä leveä ja muutaman kymmentä senttimetriä syvä. Siihen kun jysäyttäisi autolla niin tulisi ongelmia. Pitikin siis ajaa varovasti. Asiaa vaikeutti vielä se, että vesi oli kaivautunut myös betonin alle, joten ei sopinut ajaa kaistaleen reunalla, koska se voisi pettää. Sitten aloimmekin täyttää railoja kivillä ja myöhemmin laitamme betonin koko leveydeltä.

Päivän kuitenkin aloitin viemällä aidan rakentajat kahteen eri paikkaan. Aitaa ei kuitenkaan saatu vielä tänäänkään valmiiksi, mutta luultavasti huomenna. On kyllä ollut ongelmista huolimatta hyvä ostos tuo neliveto bakkie. Tänäänkään ei olisi ollut mitään mahdollisuutta viedä tarvikkeita ja ihmisiä ylös vuorelle toisella bakkiella, koska rinne oli niin märkä. Nelivedolla sinne pääsi kuitenkin hyvin.

Heather lähti aamulla Manziniin auton myyntiä varten, koska piti tehdä jotain paperitöitä ilmeisesti. Minun oli tarkoitus mennä Mbabaneen hakemaan hänet myytyään auton, mutta ostaja vaihtoikin asian huomiselle. Sen sijaan menin TATA II:n kanssa House on Fireen, jossa on nettikahvila. Siellä on töissä yksi tuttu kirkosta. Matkalla sinne juutuin tiellä olleeseen velliin. Sateen takia kurviin oli kasautunut suuri määrä syvää mutaa. Tulin alamäkeä, joten olin vauhdissa. Kun tulin mutkaan niin mitään ei ollut enää oikeastaan tehtävissä. Ajauduin ulkokurviin ja auto jatkoi vain matkaansa eteenpäin puskien, vaikka käänsin rattia. Sitten muistin painaa kytkimen pohjaan ja vältyin tieltä suistumiselta. Onneksi tämä ei käynyt korkealla vuoren rinteellä. Joka tapauksessa juutuin mutaan auton kanssa. Mutta onneksi olin nelivetobakkiella liikkeellä, joten laitoin sen päälle. Silti renkaat jatkoivat sutimista. Peruutin lujasti ja pääsin irti, mutta eteenpäin oli päästävä. Niinpä otin uudesta paikasta vähän vauhtia ja auto lähti liikkeelle, vaikkakaan renkaat eivät pitäneet. Pyöritin rattia edestakaisin pidon löytämiseksi ja vihdon pääsin paremmalle alustalle ja matka sai jatkua. Jos olisin ollut toisella bakkiella niin olisin joutunut likaamaan lenkkarini mutavelliin. Olisinhan jotain löytänyt varmaan renkaiden alle pidoksi, mutta se olisi edennyt todella hitaasti. Renkaat kun menettävät pidon täysin mentyään täyteen mutaa. Varsinkin kun lavalla ei ollut painoa niin renkaat eivät olisi painautuneet tiehen. Valitsin paikan siinä toivossa, että hän antaisi minun kytkeä koneeni nettiin voidakseni julkaista viestini tänne blogiin. Ja paikkahan oli juuri siihen tarkoitettu. Mark pyörittää siellä pientä omaa bisnestään korjaamalla tietokoneita ja tänään hänellä oli hyvä päivä, koska oli ollut kovia ukkosia niin hänellä oli paljon tehtävää. Siellä oli wireless yhteys ja sieltä sai ostettua käteviä tunnuksia. Voi ostaa jopa 12 tunnin tunnuksen ja käyttää sitä vähitellen. Päädyin kuitenkin ostamaan tunnin tunnuksen ja käytin sen kokonaan. Tunti maksoi noin 1,8 euroa. Siinä samalla kun surffailin lentolippuja katsellessa niin juttelin Markin kanssa, joka on muuttamassa Botswanaan tekemään samoja korjaushommia, mutta sen lisäksi pitämään pientä ravintolaansa, sillä hän on koulutukseltaan kokki. Tunnissa sain juuri organisoitua itseni taas ajan tasalle ja voi että se helpottikin ihanasti. Sen jälkeen ajoin bakkien Luyengoon korjattavaksi, sillä kannen tiiviste oli palanut ja se pitäisi korjauttaa. Sieltä iskä tuli sitten hakemaan minut tultuaan Matsaphasta sementti- ja maaliostoksilta. Täytimme 200 litran tynnyrin dieselillä ja jatkoimme matkaa Swazicanille, josta saimme lisää tynnyreitä farmille.

Farmille palattuamme kello olikin jo puoli viisi ja olin jo nälissäni, koska en ollut syönyt. Päivään mahtui vielä yksi yllätys sillä eräs ystäväni vaihtaa taas maisemaa. Ja nyt tulee ongelma, koska meiltä vähenee englannin taitoiset henkilöt. Ensin lähti Sipho, joka puhuu hyvää englantia ja nyt lähti Tokozane, joka myös puhuu hyvää englantia. Tokozane on kova menetys, sillä hän on ollut yksi supervisoreista ja tulkeista. Hän lähti opiskelemaan jotain insinöörialaa. Toivottavsti hän onnistuu, sillä olen kuullut ja miettinyt miten vaikeaa näiden ihmisten on ponnistaa sieltä missä he ovat. He tulevat köyhistä maalaisperheistä eivätkä välttämättä pääse koulua loppuun asti rahanpuutteen vuoksi. Töitä on heikosti tarjolla ja niistä maksetaan huonosti. Jostain rahaa on kuitenkin saatava. Suuri osa tästä rahasta kuitenkin menee oman isän, veljien ja siskojen elättämiseen, se on kulttuurijuttu. Joten henkilö itse ei pääse koskaan eteenpäin elämässään. Tokozanellakin on nyt ongelmana, että hän haluaisi mennä naimisiin, mutta tarvitsisi 15+ lehmää, joiden arvo on nykyään 2000 randia eli noin 140€ kpl. Yhden lehmän ostaakseen heidän täytyy säästää yli kahden kuukauden palkka, joka menee kuitenkin ruokaan ja perheelle. Eli rahan kerääminen 15 lehmään kestää siis varmaan vuosia. Kuitenkin halutaan mennä naimisiin ja sitä pidetään prioriteettinumero ykkösenä. Sitten kun on lehmät ostettu niin ollaan taas köyhiä, mutta ollaan naimisissa. Ja taas täytyy aloittaa alusta. Elinikäkin täällä on niin lyhyt, että eihän nämä ihmiset pääse puusta pitkään. Ehdotinkin, että naisi mosambikilaisen vaimon, mutta sitten tulee kulttuuritekijä, joka ei ole ok. Sitten ehdotin, että aloittaisi ensin rahoillaan bisneksen ja sitten kun sen on saanut toimimaan niin miettii lehmiä. Mutta he haluavat mennä ensin naimisiin, joten vaimo voi sitten huolehtia miehen suvusta yhteisössä. Ja mitä bisnestä he muutenkaan aloittaisivat tekemään? Tilanne heidän parissaan on siis erittäin kiperä, mutta mielenkiintoinen. Siihen täytyy olla joku ratkaisu. Tokozane lähti kouluttautumaan paremman työn toivossa, mutta ongelmana on sitten se, että Swazimaassa ei ole töitä. Kuningas käski jopa omia poikiaankin hakemaan töitä muualta. Minä aloittaisin lehmäbisneksen. Ostaisin naaras- ja uroslehmän ja ne tekisivät monta pientä lehmää joita sitten voisi myydä tai käyttää ”naisten ostamiseen”. Ja lopettaisin typerän kommunismimaisen suvun tukemisen. Pitäisin itse ansaitsemani rahani. Kukin saisi olla omillaan. Tuntuu vaan niin onnettomalta, että näillä ihmisillä ei näytä olevan edes mahdollisuutta elämässään. Kouluttautuminenkin on vain harvojen ja varakkaiden etu. Ah, ja sitten kuningasperhe käyttää miljoonia verorahoja shoppailureissuilleen Dubaihin ja Thaimaahan…Väärin. Kenestähän mahtaa tulla Swazimaan vapaustaistelija? Joskus tulee näitä sankaruusmomentteja. Minä menen ja taistelen näiden ihmisten etujen puolesta, mutta ei se taida onnistua ihan niin. Swazimaa on yksi maailman ainoista ellei ainoa täysmonarkinen maa. Täällä ei siis ole monipuoluejärjestelmää. Sitä vastaan eräät ihmiset yrittivät osoittaa mieltään, mutta räjäyttivätkin vahingossa itsensä eikä kohdettaan. Kuningas kyllä varmaan saa hiljennettyä pienet vastarannan kiisket.

Illalliseksi nautimme gourmeaterian katkaravuista. Heather oli tuonut Manzinista muutaman kilon mosambikilaisia katkarapuja, joista valmisti maittavan illallisen.

Keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Nopeasti sitä unohtaa jo edellisen päivän tapahtumat. Nyt on siis torstai, kun kirjoitan keskiviikon tapahtumia, mutta en enää muista kovin hyvin päivän kulkua.

Illalla satoi jonkun verran ja aamupäivä oli pilvinen, sade oli samanlaista kuin Skotlannin nummilla, pientä tihkua. Iskä lähti aamulla töihin. Minä puolestani vein aidantekijät vielä tänään töihin ja sen jälkeen pesin Happyn kanssa Pajeron. Se olikin hauskaa hommaa, kuuntelimme radiota samalla kun puunasimme peltiä. Välillä koimme yhtenäisyyden hetkiä, kun tunnistimme kappaleen ja lauloimme mukana. ”Hei, eihän me ollakaan niin erilaisia, kun kuunnellaan samaa musiikkiakin.” Sen jälkeen kuskasin Heatherille pesuvettä kanistereissa, koska jokivesi oli aivan mutaista. Puhdasta vettä sain hanasta vajan luota. Se vesi tulee eri purosta.

No suhteellisen pian aamupäivällä lähdin bakkiella Matsaphaan ja ajoin tällä kertaa uutta reittiä, joka oli kivempi kuin toinen tie. Sieltä hankin lisää piikkilankaa, u-nauloja, kasvimyrkkyä, puutarhalapioita ja kävin kysymässä Mazdaan uusia jarrulevyjä. Jarrulevyjä ei kuitenkaan vielä saatu, koska auto oli toisen auton päällä ja sen alas ottamiseen olisi tarvittu trukki, joka oli juuri hajonnut. Nyt pitää siis odottaa uusia osia trukkiin. Toivottavasti ne ei tule Japanista asti. Tapasin Muzin ja Heatherin Sparilla ja lastasimme heidän hankkimansa siemenet ja taimet bakkieen, jonka Muzi ajoi farmille. Minä otin Mazdan ja Heather ajoi Pajeron Manziniin. Siellä tapasimme aussipariskunnan, jolla myimme Pajeron. Mukava pari Melbournesta. Jatkoimme Heatherin kanssa Mazdalla Nhlanganoon hakemaan wattle -taimia. Olimme siellä puoli kolmen aikaan ja taimien piti olla valmiita kolmelta, mutta odotimme niitä aina neljään saakka. No, Peterin kanssa aika kuluu jutellen. Heillä on farmillaan orpokoti ja siellä kymmenkunta lasta, joista he pitävät huolta. Kukaan ei rahoita heidän toimintaansa, eikä heidän nettisivuiltaan pysty lahjoittamaan rahaa hankkeeseen. Joten he siis maksavat omasta vähästään myös orpojen elämisen. He käyvät koulussa jne. Joka päivä he myös auttavat farmilla tehden tunnin verran töitä, mikä koskee myös Peterin omia lapsia. Oli aika ihmeellinen rukousvastaus heille, kun eräs Irakissa asuva palestiinalainen turvallisuuspäällikkö näki TV:ssä mainoksen liittyen Swazimaahan, minkä jälkeen hän googletti Swaziland -hakusanalla ja ensimmäisenä ilmestyi Pasture Valley, joka on Peterin orpokoti. Hän hankki liput ja matkusti Swazimaahan ja Peterin farmille Peterin itse siitä mitään tietämättä. Tai kyllä hän ilmeisesti puoli tuntia ennen saapumistaan ilmoitti olevansa tulossa. Hän lahjoitti ilmeisesti kiitettävän summan rahaa orpokodille ja häipyi. Sillälailla.

Tänään palasimme grillitulille, sillä söimme suuret pihvit. Illalla oli sauna paikallaan, kun en ollut käynyt pesulla moneen päivään. Saunan jälkeen olinkin niin väsynyt, etten jaksanut kirjoittaa päivän blogia.

Torstai 6. marraskuuta 2008

Tänään ei juurikaan tapahtunut mitään kovin erikoista. Päivä oli pilvinen ja sateen uhka oli koko ajan, mutta mitään ei tippunut kuitenkaan. Aamupäivän ajoin mönkijällä vähän väliä ylös vuorille, missä aidan tekijät olivat. Aitaa ei siis saatu eilenkään valmiiksi ja tänään sanottiin olevan viimeinen päivä. Koska bakkie oli käytössä ja maa oli niin märkä, ettei bakkiella olisi kuitenkaan päässyt ylös vuorille, niin menin mönkijällä. Vein 50kg rullia piikkilankaa kaksi kertaa, kävin välillä tankkaamassa, vein nauloja, tulin takaisin ja vein leipää. Koska kommunikaatio ei oikein pelannut niin jouduin tekemään näin monta reissua, kun olisin voinut päästä vain kahdella käynnillä. Ylös ja alas ajamiseen menee kuitenkin melkein puolituntia ja kun lisätään vielä se aika, joka menee lastin sitomiseen, niin minuutit kuluvat nopeasti. Ilmeisesti tänään saatiinkin aita valmiiksi, ainakin aivan lähestulkoon. Tolppien väliin laitetaan aina kuusi vaijeria niin on vielä joku paikka, jossa on vain viisi, mutta muuten kai ollaan valmiita. Kun aita saadaan valmiiksi, niin hommat helpottuvat. Ei tarvitse enää kuskata kaikkea ylös vuorille, työntekijät eivät ole ympäri farmia ja saadaan hyviä työntekijöitä muihin hommiin. Varsinkin vanhus, Dumisani, on odotettu vahvistus kokoonpanoon täällä maankamaralla. Kaveri se tekee kaikkensa perheensä eteen. Saapuu aina ihan hiessä tänne farmille aamuseitsemältä käveltyään kaksi tuntia töihin. Tekee raskasta työtä koko päivän ollen samalla työnjohtaja ja sitten palaa kotiin kahdeksan aikoihin illalla. Ja mitähän hän kotona ehtii tai jaksaa tehdä sitten. Silti aina hymyissä suin. ”No problem my friend”, hän sanoo, jos ei ole saanut leipiänsä aamulla.

Tunnin verran ennen töiden loppumista menin yhden kaverin kanssa ajelulle. Ajoimme aidan viertä keräillen vanhoja puu- ja terästolppia sekä vanhaa piikkilankaa. Saimmekin täyslastillisen tavaraa. Tämän lisäksi yritin korjailla juuri huollosta tullutta moottorisahaa pariinkin otteeseen. Ongelmana on, että terä kiristyy, kun alkaa sahaamaan. Se kiristyy niin paljon, ettei enää pyöri. Löysäsin ketjun pari kertaa ja säädin kireyden, mutta aina sama juttu, kun alkaa sahaamaan niin ketju on taas jumissa. En ymmärrä, mutta luulen, että itse ketjussa on joku vika. Jos se vaikka kuumetessa menisi jotenkin kankeaksi ja jumiin. Ainakaan kovin öljyiseltä ja voidellulta se ei näytä. Kuskasin myös hiekkaa bakkiella, koska sitä tarvittiin betonin tekemiseen, jolla päällystettiin tietä.

Minun taustalla tapahtui kuitenkin paljon. Vaikka monia puuttui tänään töistä, saimme silti melkein 5000 taimea istutettua, koska niitä ei tarvinnut kastella sateiden ansiosta.

Ah, ja ehdin ottaa puolen tunnin päiväunet riippumatossa! Se teki hyvää. Päivisin sitä huomaa, että on väsynyt, koska se iskee heti kun lakkaa tekemästä jotain. Nukahdinkin siis heti kun pääsin riippumaan. Vähän harmi, ettei ole ehtinyt vielä mitään kirjoja alkaa lukea. Iltaisin, kun olisi hetki aikaa lukea, niin sen ajan käytän teille hyvät lukijani. Lukemisen sijaan kirjoitan. Mutta en varmaan pitkään enää kirjoita joka päivä, vaan tarvitsen vaihtelua iltoihini. Hyväksykää laiskuuteni, joohan? Tähän päätän tältä erää.

Nyt on muuten tullut kaksi kuukautta täyteen!

Perjantai 7. marraskuuta 2008

Ei myöskään mikään erikoinen päivä. Iskä lähti aamulla Maputoon työn takia ja Heather lähti hoitamaan asioita.Vielä vein aamulla taas kerran aidan tekijät viimeistelemään työtään. Sen jälkeen kuskasin hiekkaa ja tiiliä bakkiella. Se on ihan kivaa hommaa, kun voi kuunnella musiikkia siinä samalla. Kuuntelen yleensä eteläafrikkalaista Jacaranda -radioasemaa. Hyvän musiikin lisäksi heillä on kiinnostavia juttuja. Sitä kautta kuulin myös Obaman valinnasta tässä yksi päivä. Niin että tsemppiä vaan sulle Barack Hussein Obama! Tiedän, että luet tätä google translaattorin kautta. Mielenkiintoista nähdä, mikä on hänen kohtalonsa ja työn tulos.

Sitten olin aika kauan plantaasilla hommissa. Tuuli oli tosi kova, siihen pystyi melkein nojaamaan. Neuvoin spreijereille, miten spreijata ettei kaikki lennä tuulen mukana. Pitkään aikaan emme olleet päässeet spreijaamaan, koska on ollut niin kosteaa. Muut työntekijät istuttivat vielä viimeiset taimet ja kastelivat kaikki 5000 kemikaalivedellä. Minä puolestani purin aggressioitani muurahaisiin. Katselin ympärilläni olevaa maata, joka oli raunioina. Vielä on niin paljon tehtävää. Sanoinkin Muzille, että tämä on minun battle field. Tuntui kuin joka päivä nousisi ylös rintamalle sotimaan. Vihollisia on paljon, mutta meillä on keinomme kukistaa ne. Kaivamme niiden pesät esiin ja murskaamme ne, jonka jälkeen luonto hoitaa tehtävänsä, kun punaiset muurahaiset tulevat ja syövät termiitit. Pienet punaiset muurahaiset ovat kolme kertaa termiittejä pienempiä, mutta ne ovat paljon termiittejä nopeampia.

Eipä siinä sitten oikeen mitään muuta kummempaa. Siistimme vähän jokea kaatuneista puista ja kuivista oksista ja naulasin yhden laudan lisää saunaan. Ja sitten oma aikansa meni, kun ihmisille piti maksaa palkka. Mukavana yllätyksenä lähdimme jo tänään kotiin. Ihanaa, kun on yksi päivä viikossa, jolloin saa nukkua niin pitkään kuin jaksaa. Illalla kävimme vielä hakemassa pizzaa illalliseksi.

Jos joku on miettinyt tänne tulemista, niin täytyy sanoa ettei minulla täällä juuri ole aikaa seurustella tai tehdä mitään poikkeavaa. Tämä taitaa olla niitä kiireisimpiä vaiheita farmilla ja jatkunee vielä muutaman kuukauden. Mutta jos haluaa päästä kuntoon, tai kokeilla elämää ”jatkuvasti retkellä” niin mukaan vaan!

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Kirjoita kommentti