Viikonloppu Jozissa

Etelä-Afrikka, Swazimaa - 4.10.2008 16:20

Lähdimme Heatherin kanssa varhain lauantaiaamuna ajamaan kohti Johannesburgia. Matkan tarkoituksena oli ostaa uusi bakkie, jonka Heather rekisteröisi ja tulisi takaisin sen kanssa alkuviikosta. Minun tehtäväni oli tulla sunnuntaina pois privatella.

Matkalla oli hieman sumua, mutta muuten keli oli hyvä. Kun olimme ylittäneet rajan Ngwenyassa, pian sen jälkeen meitä kohtasi onnettomuus. Ihmettelimme, kuinka tie oli niin epätasainen, kunnes kuului pamahdus, jota seurasi savupilvi. Rengas oli repeytynyt aivan korjauskelvottomaksi. Onneksi löytyi työkalut ja vararengaskin, jota en aluksi meinannut nähdä, koska se oli niin pieni. Selvisimme jupakasta muutamassa minuutissa ja matka sai jatkua. Onneksi olin harjoitellut renkaan vaihtoa rakkaan Ooppelini kanssa. Matkalla oli toinenkin läheltä piti tilanne, kun tiellä oli sonni, jota vastaan tuleva auto lähti ohittamaan kovalla vauhdilla. Eläin melkein osui autoon ja kolari vältettiin, koska pysähdyimme ajoissa. Lehmiä ja muita elukoita näillä teillä on kuin Delhissä konsanaan!

Menimme suoraan katsomaan tätä bakkieta, joka oli siis samanlainen kuin aikaisempi bakkiemmekin, paitsi että tämä oli neliveto. Auto oli erään seniorimiehen takapihalla monen muun bakkien kanssa. Vuoden 2006 ja 36 000km ajetuksi autoksi siinä oli yllättävän paljon korjattavaa, mutta oli hintakin matala. Tuulilasissa oli säröjä, samoin etulyhdyssä, takasumuvalo oli rikki, renkaat aivan lopussa, öljyvuotoa moottorissa, etupuskurissa lommo, istuinkangas alkanut repeilemään, samoin myös vaihdekepin pussi, lämmönsäätimistä puuttui nuppeja, pelkääjän puolen ovi ei auennut, rekisteriote puuttui edestä, myöskään tunkkia ei löytynyt niin eikä auto lähtenyt käyntiin. Otimme toisesta akusta virtaa ja auto lähti käyntiin. Moottorin ääni oli hyvä, jarrut oli juuri korjattu, lava oli suojakäsitelty. Lähdin pienelle testiajolle, moottori tuntui ja kuulosti hyvälle, ei sivuääniä. Myös neliveto toimi hienosti. Jarrutkin pelasivat. Renkaat kuitenkin inisivät, luultavasti koska vanteet olivat kierot. Täällä auto täytyy saada läpi road worthystä aina kun omistaja vaihtuu. Tätä varten myyjä sanoi, että meidän täytyisi vaihtaa tuulilasi ja renkaat. Monista puutteista huolimatta myyjä ei suostunut tulemaan hinnassa vastaan ja pulitimme tästä kahden litran turbodiisselistä noin 3750 euroa. Edullinenhan se on joka tapauksessa. Muutaman päivän päästä saimme sen paperit kuntoon, vaikkakaan helposti se ei onnistunut. Vaihdoimme tuulilasin ja renkaat, lainasimme tunkin, lainasimme kuitin uudesta etulyhdystä ja mitähän vielä. Ohjaukselle ja käsijarrullekin piti tehdä jotain. Loppuhinnaksi tuli noin 4200euroa.

Lauantai-iltana kuulin, että ”joutuisin” jäämään Joburgiin vielä maanantaiksi, koska traktorista oli hajonnut osia, joita metsästäisimme täältä. Teki ihan hyvää saada yksi välipäivä siihen. Kävimme pelaamassa tennistä ja pingistä. Tenniksessä olin ihan pihalla, koska alusta kova ja nopea betoni, jossa pallo käyttäytyi aivan toisin kuin olin tottunut. Pomput olivat korkeita ja nopeita. Pöytätenniksessä sen sijaan olin mestari, kiitos Suomessa pelaamieni kovatasoisten otteluiden. Kävimme myös shoppailemassa Crestassa, joka oli majapaikkaamme lähellä. Asuimme siis Heatherin siskon perheen sekä hänen vanhempiensa luona. Heatherin siskon pojat ovat Stephen ja Warren, jotka ovat todella hauskoja ja mukavia. Heidän kanssaan nöräsimme tosi kovasti. Siirtelimme tiedostoja koneelta toiselle ja pelasimme lanissa. Valitettavasti heidän verkkoyhteys ei toiminut, joten en päässyt asioilleni nettiin. Mikään Suomen ostoskeskuksista ei vedä vertoja Crestalle. Se on viimeisen päälle hieno eteläafrikkalaiseen tapaan ja tosi iso. Ostin sieltä kymmenen paria sukkia 5 eurolla, siistit shortsit kahdeksalla ja Lucky Duben The Best of -levyn, jota kuuntelen parasta aikaa, samoin kahdeksalla eurolla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytin rahaa, mutta en säästöistäni vaan palkastani. Kävin myös katsomassa kitaroita, mutta ne olivat kaikki liian kalliita budjettiini, Swazimaasta saa halvemmalla.

Maanantaina kuulin lisää suru-uutisia, joutuisin jäämään vielä tiistaiksi. Pelasimme pari kertaa Settlers Cities and Knightsia, joka teki perus Settlersistä paljon mielenkiintoisemman ja taktisemman. Peuhasimme myös talon koirien kanssa. Heillä on siellä viisi Jack Russelia, mikäli muistan rodun oikein. Kaksi ovat aikuisia ja kolme ovat vielä oikein riehakkaita pentuja, jotka ovat kiinnostuneita kaikesta. Kun saavuin taloon, sain vanhaan kunnon tapaan jalkapesun autosta noustuani. Myöhemmin nämä pennut alkoivat jyrsiä jalkojani, kun laitoin sukat jalkaan. Meillä oli monesti kovat painimatsit 1 vs 3. Juoksentelin pihalla ja talossa pentuja pakoon, jotka puolestaan yrittävät syödä jalkani. Tämä Friedmanien talo on aina eloisa ja hauska. Vanhemmat ovat isoisästä lähtien kaikki huumori-ihmisiä, kuten tuntuu että monet eteläafrikkalaiset ovat. He heittävät vitsiä joka asiasta joka välissä. Enkä tiedä toista perhettä, joka juo yhtä paljon virvoitusjuomia kuin he. Joka aterialla cokis pöydällä. Sen jälkeen vesi maistuu namilta. Katsoimme myös yhdessä Ferrari -tallin epäonnista Singaporen avauskisaa. Viikonloppuna tuli myös finaali South-African High School Musicalista, jonka voitti eräs tyttö Stephenin luokalta.

Viimein tiistaina sitten lähdin noin kolmelta iltapäivällä. Johannesburg on järkyttävän suuri ja minulle vielä tuntematon kaupunki, joten oli jännä yrittää löytää sieltä perille noin 450 kilometrin päähän. Kaikki meni kuitenkin hyvin, joskin vähän eksyin kun yritin löytää traktoriliikettä Delmasista. Sieltä kävin hakemassa varaosat. Kuuden tunnin matkasta kolmisen tuntia ajoin pimeässä, ja kun täällä on pimeä, niin silloin on pilkkopimeä. Ei katuvaloja, valaistuja taloja taikka muuta. Asiaa ei helpottanut myöskään se, että en ollut kovin tuttu reitin kanssa, ainakaan pimeällä. Eikä minulla ole käsitystä missä kaikki paikat sijaitsevat, tai oikeastaan mikään paikka, joten en voinut päätellä kylteistä, olinko ajanut erään tärkeän risteyksen ohi, onneksi en ollut. En myöskään halunnut jäädä poliisien haaviin ylinopeudesta, mikä oli vaikeaa, koska auton nopeusmittari ei toimi ja oli pimeä ja ilta piteni, joten halusin nopeasti perille. Rajalla kaikki meni hyvin ja rivakasti ja sieltä eteenpäin reitti tuntui helpolta. Mbabane tuntui aivan mikroskooppiselta tuppukylältä Johannesburgin jälkeen, joten minulla oli kingi olo ajellessani Swazimaassa. Loppuen lopuksi pääsin turvallisesti takaisin farmille tiistaina iltayhdeksältä. Olin erittäin tyytyväinen, että selvisin tästäkin haasteesta. Mielellänin olisin kuitenkin lähtenyt ajamaan vasta seuraavana aamuna, koska tämä oli ensimmäinen kertani tällä reitillä, tässä maassa ja myös ensimmäinen kerta pimeässä ajaessa. Pimeällä ei nimittäin ole kiva ajaa, koska teillä liikkuu ihmisiä ja eläimiä, joita ei pilkkopimeässä aina näe tarpeeksi ajoissa. Vastaantulevat autot pitkine valoineen eivät myöskään tee tien näkemisestä helpompaa. Minulla ei ollut muita tilanteita, kuin eräs mutka, jossa auto tuli puoliksi omalla kaistallani ja kun edessä ajava auto teki äkkipysäyksen keskelle tietä aivan yhtäkkiä ilman syytä. Seikkailu kerrassaan, odotin vain milloin se loppuu. En edes halunnut syödä, koska piti keskittyä tiellä pysymiseen enkä halunnut pysähtyä. Tiedä vaikka olisin tullut ryöstetyksi. Ai että tuntui hyvältä olla takaisin farmilla ja istuutua syömään.

Tällainen oli siis pidennetty viikonloppuni.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Kirjoita kommentti