Kuudes farmiviikko

Swazimaa - 18.10.2008 17:54

Meitä koettelee helleaalto, joka on epätavallinen tähän aikaan vuodesta. Viime viikon tiistaista lähtien aurinko on paistanut ja on ollut kuuma. Erityisesti perjantaista lähtien on ollut havaittavissa oikein kova helleaalto, kun lämpötilä on ollut yli 30 astetta, eikä pilviä ole näkynyt. Tällaista vastaavaa säätä on luvattu koko viikoksi. Olemme istuttaneet monia tuhansia taimia ja nyt näyttääkin siltä, että monet niistä kuolevat, koska sateita ei ole tullut, eikä resurssimme riitä kaikkien taimien kasteluun. Sitä paitsi nähtävästi aiomme vain jatkaa puiden istutusta. Itse tekisin mieluummin niin, että jättäisin koko istutuksen pariksi päiväksi ja pitäisin huolen, että kaikki aiemmat taimet tulisi kasteltua. Kevätsateita odotellessa…

Maanantai 13. lokakuuta 2008

Olipahan päivä! Pitkä ja kuuma. Aamulla heräsin 5:20 kuten maanantaisin on tapana, söin ja menin farmille seitsemäksi. Farmille päästyäni vaihdoin vaatteeni kevyempiin, koska ilma oli jo niin kuuma. Ja olin jo ihan poikki ja janoinen, sillä jouduimme työntämään autoa, kun yritimme tulla uutta näköalatietä pitkin. Mazda jäi sutimaan ylämäkeen, joka oli jyrkkä. Työnsimme minkä niin aamusta jaksoimme ja auto pääsi ylös. Työntäessä imin keuhkoni täyteen pölyä, koska auto suti ja maa oli rutikuiva. Sen jälkeen jouduin kävelemään jyrkän mäen ylös, minkä jälkeen olin aivan loppu.

Oikeastaan koko päivän join koko ajan jotain. Tänään olin muutenkin paljon tekemisissä veden kanssa. Aamulla farmilla kuhisi taas ihmisiä, kun monet halusivat epätoivoisesti töitä. Valitettavasti emme voineet auttaa paikallisia tällä kertaa, koska meillä on jo kuulemma 47 ihmistä töissä, mikä on aivan tajuton määrä! Ongelmana onkin, että näin suuren joukon organisointi alkaa lipsua ja ihmiset eivät työskenetele tehokkaasti. Aamusta autoin sprayjaajia pääsemään vauhtiin ja katsoin että homma näyttää toimivalta, avitin muitakin ihmisiä muissa hommissa, mutta sen jälkeen keskityin veden jakamiseen tankista. Hain muutama kymmentä metriä pitkän letkun, jonka kiinnitin tankkiin, jottei ihmisten tarvitsisi kävellä niin kauas hakemaan vettä, vaan että saataisiin vesi vähän lähemmäs heitä. Se toimikin hyvin. Sen jälkeen otin itsekin pari kastelukannua ja kastelin taimia. Sitten menin auttamaan iskää kaatamaan puita, koska moottorisaha juuttuu vähän väliä.

Jossain vaiheessa päivää lähdimme sitten Tokozanen kanssa pienelle vaellukselle. Farmimme poikki nimittäin kulkee vesijohto, jossa ei kulje kuitenkaan vettä. Lähdimme selvittämään tätä ongelmaa, koska halusimme hyödyntää vesijohtoa kastelussa. Löysimmekin yhden vian, joka oli se, että vesi johto oli irti liitoksistaan farmimme reunalla. Liitimme vesijohdon yhteen uudella liitoksella, mutta vettä ei siltikään tullut johtoon, vaikka toiseen katkenneista putkista tulikin sitä aiemmin. Kävelimme sitten aivan letkun alkuun, josta se lähti. Matka sinne oli jännä, koska ylitimme pieniä jokia, jotka olivat viidakkomaisia, koska siellä missä on vettä on tietenkin myös paljon kasveja ja käärmeitä ja muita luontokappaleita. Joka tapauksessa letkun pää oli pienen padon sisällä, jonne vesi tuli maan uumenista. Aivan puhdasta ja kylmää vettä. Nam nam se maistui siinä kuumuudessa. Letkun suu oli tukittu, koska letkua ei haluttu ilmeisesti käyttää. Poistimme sulun ja letku alkoi kuplia. Lähdimme seuraamaan letkua takaisin farmille ja huomasimme, että letku oli katki, joten korjasimme senkin. Sitten tarkastimme letkun loppuun asti sinne minne halusimme veden tulevan, emmekä löytäneet komplikaatioita. Putkesta ei kuitenkaan tullut vettä, mutta sen kuuli olevan matkalla. Vesi nimittäin työnsi ilmaa ulos letkusta ja molski. Niimpä jonkin ajan odottelun ja muutaman imaisun jälkeen vesi tulvi ulos putkesta. Hip hurraa! Saimme nyt vettä ilman minkäänlaista ylimääräistä työtä. Ei tarvinnut kantaa ämpäreillä tai kuljettaa tankilla. Siinä se oli ja pulppusi. Tietenkin piti ottaa maistiaiset vedestä. Se oli jo lämmintä. Muut olivat ruokatauolla, mutta minä ja Tokozane työskentelimme veden parissa. Täytimme kastelukannuja ja annoimme vettä puille kastelukannujemme kyllyydestä. Se oli riemastuttavaa. Niimpä kastelinkin taimia ja join vettä seuraavat tunnit.

Kaikki hyvä kuitenkin loppui aikanaan, kun asiat kasaantuivat yhtäkkiä ja olisi pitänyt venyä joka suuntaan.Olin kastelemassa puita, kun minulle tultiin kertomaan, että leirissämme on lehmiä. Sanoin, että menen sinne pian mönkijällä muutenkin niin ajan ne sitten pois. Samaan aikaan kuitenkin Happy tuli kertomaan, että yksi sprayereistä ei toiminut. Ja halusin myös pitää myöhäisen lounastauon samaan aikaan. Olin lähdössä mönkijällä pikaisesti katsomaan sprayeriä, koska oletin että se on vain tukossa. Yllätys yllätys, polttoaine loppu…hmph.. En siis pääsisi leiriinkään kovin nopeasti. Happy lähti siis leiriin ajamaan lehmät pois, kun minä menin katsomaan sprayeriä, jonka pumppu oli hajonnut liitoksistaan. Jaa, eipä kai muuta kuin potilas leikkauspöydälle. Lounaspatukkaa syödessäni hioin ja liimasin pumpun liitokset yhteen. Sen jälkeen kello oli jo melkein viisi ja lähdin pikapikaa traktorille, koska halusin täyttää trailerin renkaat, jotka painuivat yli 2 tonnin painosta. Huh, pummpu jolla pumppasin oli uskomattoman hidas, mutta aikani värkättyä renkaat tulivat kuntoon. Työpäivän jälkeen meillä oli vielä avainrulianssi, kun Tokozanen työ- ja kotiavaimet olivat Heatherin autossa, joka puolestaan oli hakemassa lisää taimia, ja minun avaimeni puolestaan Tokozanella ja Muzin kotiavain puolestaan Heatherilla.

Illalla vielä menimme iskän kanssa viemään täytetyn tankin paikoilleen huomista varten ja ajoin iskän edellä mönkijällä, koska traktorissa ei ole toimivia valoja. Laitoimme vielä traktorin tankkiin dieseliä huomista varten, koska se on aamulla menossa Matsaphaan huollettavaksi. Lopulta, kun pääsimme leiriin kello oli jo 19:40. Vielä illallisen jälkeenkin oli 24 astetta lämmintä. Päivällä lämpötila oli 38 astetta. Tänään meidän oli myös tarkoitus saada tolppia aidan pystytykseen, mutta eipä kuulunut mitään.

Tiistai 14. lokakuuta 2008

Rakas päiväkirja, emme saaneet vielä tänäänkään taivaalta apua kasteluumme. Lämpötila sen sijaan pysytteli kolmissakymmenissä Celsiuksen asteissa. En ole pitänyt tällä viikolla vieläkään yhtään ruokataukoa ja työpäivät venyvät, mutta ei huolta, valinta on minun. Rakas päiväkirja, sovelsin tänään ensiapuosaamistani koulussa oppimaani tietoa hyväksikäyttäen. Hermostuin myös tänään mielessäni. Enkä tiedä pitäisikö minun huolestua, ilmeisesti ruokamme on lopussa, sillä ostimme tänään ampuma-aseen.

Aamulla heräsin jo 5:15 virkeänä tulevaa päivää odotellen, mutta pakotin itseni vielä uneen hetkeksi. Katkonaisesti nukkuessani ja kelloa katsellessa näin lyhyitä painajaisia, joita en enää muista. 5:33 kuulin traktorin käynnistyvän. Jatkoin uniani. Aamupulan jälkeen lähdin 6:50 Mazdalla Matsaphaan, koska olimme viemässä traktoria sinne huoltoon. Sain Siphon kiinni matkalla paljon ennen Matsaphaa. Vietyämme traktorin huoltoon he sanoivat, että voi kestää parikin viikkoa riippuen löytyykö heiltä varaosia. Tämä oli sinänsä jonkin sortin takaisku, koska iskä odotti traktoria takaisin mahdollisesti jo tänään. Jätimme traktorin sinne ja ajoimme Siphon kanssa takaisin farmille.

Aamulla taivas oli pilvinen ja osa pilvistä oli jopa tummia. Kaikesta huolimatta päivän mittaan pilvet häipyivät ja ilkikurinen aurinko tuli taas stagelle. Nyt illalla sen sijaan ilma viileni äkisti, joten mahtaisikohan se merkitä sateiden tuloa. Jos niin käy, niin se on selkeä merkki tulevasta urastani, minusta tulee suuhygienistin apulaisen vara-apulainen.

Ja voi pojat, tekemistä tuntuu riittävän loputtomasti. Iskä ja Heather olivat matkoilla ja toinen bakkie kuljetti vettä, joten kuljetin viisi 25kg:n piikkilankarullaa mönkijällä ylös vuorille. Ykkösellä se menee mistä vaan ylös. Fiksasimme Tokozanen kanssa eilen pykäämäämme piippuun uuden putken ja nyt vesi saatiin tuotua alas. Iskä lähti vielä hakemaan Matsaphasta lisää putkea, jotta se saataisiin vielä pidemmälle. Osaan nyt siis käytännössä putkimiehen hommatkin. Hah, odottakaapas vaan kun saan työtodistukseni, niin siinä on loputon lista eri aloista ja niiden alalajeista, joita hallitsen.

Buyi on tosi ahkera naistyöntekijä, joka on ollut täällä jo pitkään. Hän kuljettaa Muzin kanssa vettä, mikä on raskasta hommaa. Sen ajan, kun vettä ei kuljeteta, hän tekee jotain muita hommia. Ahkera ja oma-aloitteinen työntekijä siis. Valitettavasti jouduimme lähettämään hänet sairaslomalle, sillä hän tippui bakkien kyydistä ja mursi ranteensa. Laitoimme käteen kepin tukemaan harson kanssa, että ranne pysyisi paikoillaan ja sitten hänet kuljetettiin Mankayaneen sairaalaan. Siellä koko käsi paketoitiin. Toimenpide maksoi röntgenkuvineen 14 randia, eli juuri yli euron. Hmm… Voisin ottaa röntgenkuvat koko luurangostani, jos ne ei maksa tuon enempää!

Olin myös kastelemassa taimia tänään ja yritin kovasti selittää ja näyttää käsimerkein, että kastellaan linjat loppuun asti, mutta nämä ihmiset useista ”yes, yesseistä” huolimatta kastelevat epäjärjestelmällisesti sieltä täältä mukaan lukien taimet joita eilen kastelimme. Ei mitään järkeä, siinäpä se, osaavatko nämä ihmiset käyttää järkeänsä?? Jos he osaisivat puhua englantia, niin siitä olisi apua. Minun täytynee opetella sitten puhumaan Swatia. Jotain pientä muistankin jo. Mutta on kyllä hämmästyttävää, kuinka näiltä ihmisiltä tuntuu puuttuvan sellainen järjestelmällisyys, loogisuus ja tavoite tekemisissään. -Sekin voi olla yksi syy täkäläisten ”kehittymättömyydelle” elintasosta puhuttaessa.- Sitä paitsi meillä on liikaa työntekijöitä, 51, nyt he vain laiskottelevat. Tahtoisin, että he ottaisivat enemmän vastuuta ja tekisivät hommansa paremmin. Nyt syytä voi vierittää loputtomasti eteenpäin, kun työntekijöitä on niin paljon. Jotain täytyy tehdä!

Ilmakiväärin ostimme farmilla käyskentelevän karjan takia.

Illalla menimme saunaan. Tällä kertaa tuuli hieman ja huomasi, että saunassa oli vetoa. Silti se oli kuuma, mutta löylyt katosivat nopeasti.

Keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Melkein taas näytti, että olisi satanut, mutta ei kuitenkaan. Aamulla, kun vein aidan tekijöitä ylös vuorille, niin jouduin käyttämään tuulilasin pyyhkijöitä, koska ilma oli niin sumuinen, että lasille tuli pisaroita. Tämä ei kuitenkaan koskaan muuttunut sateeksi ja sumua oli vain vuorilla. Tai oikeastaan ne oli kai pilviä. Laaksoon ei vettä tullut. Ainakin saimme istuttaa puita ilman auringonpaistetta aina iltapäivään saakka.

Olin suuren osasta päivästä farmin ainoa valkoinen, koska isä meni töihin ja Heather ajeli Nhlanganossa ja Matsaphassa melkein koko päivän. Tänään aloitimme wattlepuun istutuksen, koska eukalyptukset ovat loppu. Kaikki näyttikin sujuvan hyvin. Niimpä lähdin vajaan viimeistelemään laiturin, koska olimme saaneet toisen tynnyrin lisää. Tein sille kotelon. Emme vaan saa laskettua laituria veteen vielä, koska traktori on huollossa, ellei sitten nostaisi laituria bakkien lavalle. Laituri painaa paljon, joten saa nähdä, miten saamme sen rannalle. Samalla kun olin vajassa työkalujeni kanssa, niin rakensin itselleni kolmikerroshyllyn telttaani. Valitettavasti naulat olivat liian lyhyitä ja olin käyttänyt kaikki pitkät naulat laituriin. Jouduin tekemään aika ruman ja huteran hyllyn, mutta tuossa se nyt on ja pysyy pystyssä tehden tehtävänsä. Teki teltasta huomattavasti kodikkaamman. Lähinnä rakensin sen sen takia, koska minulla ei ole laskutilaa esimerkiksi työvaatteilleni ja ne tulevat kosteiksi teltan lattialla, jolloin niitä ei ole mukava laittaa aamulla päälle. Katson seuraavan kerran, kun on aikaa, että millä saisin hyllystä tukevamman. Nyt se kallistuu vasemmalle.

Heather oli vähän vihoissaan minulle, kun olin rakentamassa hyllyä, koska kukaan ei ollut komentamassa ihmisiä. Onhan se totta, mutta Muzi ja Tokozane sanoivat, että kaikki on hyvin, kun kysyin heiltä. Sitä paitsi käytin ruokataukoni hyllyn rakentamiseen. Mutta olisi ehkä pitänyt olla vahtimassa, koska kun sitten menin katsomaan taas miten asiat olivat, niin ihmisiä oli paljon seisoskelemassa, mutta lähinnä sen takia, koska monet olivat riippuvaisia vedestä. Kastelijat eivät voineet kastella eikä spreijaajat spreijata ilman vettä. En enää jaksanut ystävällisesti pyytää heitä olemaan tarkempi kastelun ja muun työnteon suhteen, vaan mitään sanomatta kärttyinen ilme kasvoillani päästelin mönkijällä linjojen välissä ja kastelin itse kastelematta jääneet taimet. Ehkä he huomasivat, etten enää ollutkaan mukava ja ajoin aika raivokkaasti heidän lähellään. Tällä kertaa olin saanut tarpeekseni siitä, että he eivät opi olemaan huolellisempia ja ottamaan vastuuta. Ei, vaikka heille on monta kertaa sanottu. Mutta itse asiassa oli aika kätevä ajaa seisten mönkijällä linjojen välissä, koska silloin näki hyvin, mitkä puut oli kasteltu ja mitkä ei. Säästi aikaakin, kun ei tarvinnut kävellä. Ja ihmiset, joidenka piti kuokkia maata taimia varten seisoskelivat vain nojaillen kun en ollut lähettyvillä, mutta näin heidät kuitenkin. Sitten kun ajoin heidän lähelleen ja annoin tyytymättömän katseen he alkoivat taas tehdä töitä. Mutta näitä on aika tylsä koko ajan olla vain vahtimassa, varsinkin kun näyttää siltä kuitenkin, että hommat sujuvat, kun itse on paikalla katsomassa. Muzi ja Tokozane ovat myös eräänlaisia vahteja, mutta Muzi ei voinut vahtia, koska hänen piti kuljettaa kastelijoille ja spreijaajille vettä bakkiella. Tokozane puolestaan oli vahtimassa ihmisiä, jotka olivat kastelemassa aiemmin istutettuja taimia. Sielläkin ihmiset seisoskelivat, koska letkusta ei tullut tarpeeksi vettä niin monelle kastelukannulle, joten lähetin yhden heistä ajamaan lehmiä pois farmilta.

Ennen viittä kävin vielä mönkijällä vuorilla hakemassa ihmisten työkaluja pois ja katsomassa edistystä. Nyt kolme neljästä sivusta on oikeastaan saatu aidattua. Mutta paikalliset lehmät ovat aika akrobaatteja, koska yhden nähtiin eilen hyppäävän uuden aidan yli. Aita on kuitenkin varmaan noin 120cm korkea ja lujasti pingotettua piikkilankaa. Voisi tulla aika paljon kärpäsiä, jos yksi jäisikin mahastaan kiinni hypätessään. Niillä kuitenkin on sellaiset roikkumahat.

Illalla vielä ennen ruokailua pääsimme vihdoinkin Muzin kanssa kokeilemaan kitaraa yhdessä, mitä hän oli odottanut kuin kuuta nousevaa. Viime viikonloppuna hän jo kyseli kovasti, että milloin pääsemme kokeilemaan kitaraa. Lupasin, että tällä viikolla. Hän haaveilee olevansa kuin Daavid ja menevän karjansa kanssa vuorelle ja soittelee siellä sitten kitarallaan. Aloitimmekin tänään opiskelun. Otimme biisiksi Elian päivät ja lähdimme ihan opettelemalla D- ja G-sointuja, mutta lähinnä se jäi D:n opetteluun. Hän oli yllättynyt siitä, kuinka vaikeaa kitaran soitto onkaan, mutta niin päättäväinen, että haluaa opetella soittamaan sitä vaikka mikä olisi. Nyt hän ehkä aikoo ostaa oman kitaransa, jolloin hän voisi harjoitella opettelemiamme juttuja itsekseen. Annoin hänelle myös maistiaisen Salmiakkia, mutta unohdin kysyä mitä hän siitä tykkäsi. Myös hänen papunsa on jo kasvanut ja hän pitää siitä.

Torstai 16. lokakuuta 2008

Aamulla sää oli kylmä ja sumuinen. Olimme pilven sisässä. Oli pelottava ajaa mönkijällä, kun ei nähnyt eteensä, jos olisi tullut bakkie vastaan. Erittäin helppo sää myöskin työntekijöille piilotella, koska heitä pystyi seuraamaan vain menemällä heidän vierelleen. Mutta oikeastaan ei kuitenkaan satanut. Maan pinnalle tuli kosteutta, mutta ei se mennyt siitä yhtään sen syvemmälle. Kosteutta oli kuitenkin sen verran, että se esti spreijauksen. Ei siis ihanteellinen ilma. Päivän edetessä ja auringon noustessa yhä korkeammalle taivas muuttui pilvettömäksi ja ilmasta tuli kuuma.

Taas on kohta viikko lopuillaan. Päivät kuluvat niin ettei huomaakaan. Jos en kirjoittaisi päivittäin niin pian en edes huomaisi, että aikani lähteäkin on tuloillaan. Ehkä sitten kahdeksan vuoden päästä, kun ensimmäiset puut kaadetaan, ymmärtäisin katsoa almanakkaa ja jatkaa vuodeksi Australiaan. Niin nopeasti täällä päivät kuluvat. Australiassa kuluttaisin sitten seuraavat 16 vuotta huomaamattani.

Tänään opin uusia asioita. Löysimme nimittäin Muzin kanssa padolta pensaan pyhää rikkaruohoa kasvamasta. Tiedustelin asiasta enemmän Heatheriltä, joka osasi auttaa minua. Kannabista kutsutaan kuulemma Swazimaan kullaksi. Sitä kasvatetaan täällä paljon ja sitä saa monesta paikasta. Laitonta se toki on. Kannabis on suosittua, koska se on halvempaa kuin tupakka ja sitä voi kasvattaa itse. Mutta sitä kasvaa luonnossa villinäkin paljon, esimerkiksi erään vesiputouksen luona, jossa olemme tavanneet käydä uimassa, sitä kasvaa niin paljon ettei sitä edes ymmärrä erottaa hampuksi.Sehän on rikkaruoho, joten se kasvaa erittäin helposti. Jotkut Heatherin ystävät olivat tulleet kylään tänne Swazimaahan, mutta ehkäpä suurin syy olikin ollut se, että ystävän mies oli halunnut kamaa. Poliisi tekee paljon ratsioita asian suhteen, mutta tuomiot eivät ole kohtuuttomia, riippuen tietysti kasvatatko omaan käyttöön vai myytkö eteenpäin. Jos kasvatat omaan käyttöön, niin sakko on tyyliin 8 euroa tai 3 kuukautta vankilaa. Heatherin ja iskän entinen puutarhuri oli kova käyttäjä. Myöhemmin he olivat ymmärtäneet, että hän olikin ollut aina aineissa, mikä selitti sen, miksi hän jutteli itsekseen ja oli muutenkin hassu. Hän jäi kiinni poliiseille ja sai noin 170 euron sakon maksettavaksi tai 2 vuotta vankilaa vaihtoehtoisesti. Siihen loppui se työsuhde. Itse asiassa minusta tuntuu, että osa meidänkin työntekijöistä on vähän hassuja.

Näin tänään ensimmäisen kerran käärmeen. Se oli kylläkin kuollut. Praisemobilen väki oli huomannut kaksi vihreää vesikäärmettä, kun he olivat olleet hakemassa vettä. Toisen he saivat tapettua. Toivon, että ne eivät olleet myrkyllisiä, sillä yksi ihmiselle vaarallinen käärme on vihreä ja vesissä viihtyvä. Huih, en uskalla mennä uimaan kärmesten kanssa! Mistä tulikin mieleeni, että tänään laskimme myös laiturin vesille. Lastasimme sen bakkien lavalle ja sieltä sitten kannoimme veteen ja homma sujui hienosti ja laituri kelluu hyvin, eikä tynnyrit vuoda.Ainoa ongelma on, että laituri on aika kiikkerä. Aion korjata ongelman huomenna naulaamalla rannan päätyyn pitkän laudan laiturin alle. Silloin toivottavasti laituri saa enemmän pinta-alaa eikä keiku enää niin. En korjannut sitä tänään, koska ei ollut nauloja, mutta Heather kävi hakemassa niitä Matsaphasta samalla, kun hän haki uuden spreijerin ja 1000 litran vesitankin. Tein myös saunaan puukoukkuja ja oven kahvan. Nekin odottavat naulausta.

Päivä eteni ihan mukavasti. Muutamat ihmiset olivat vielä kastelemassa eukalyptuksia, mutta suurin osa työskenteli wattlen parissa. Nyt oikeastaan näki jo, että eukalyptukset ovat alkaneet kasvaa. Ne näyttävät pirteiltä uusine lehtineen ja pidempine varsineen. Jotkut ovat kastelusta huolimattakin aivan kuivan näköisiä, ilmeisesti kuolleita. Niiden tilalle pitäisi sitten laittaa uudet kasvamaan. Wattlekin edistyi ihan kivasti, joskin taimet oli jätetty aurinkoon ja ne olivat päässeet kuivahtamaan aika pahasti. Tänään saimme myös lannoitetta, jota alettiin antamaan wattlelle. Saimme myös jotain toista ainetta, jota tulisi laittaa istutusvaiheessa. Sen sijaan aitatolppia ei tullut tänäänkään, mutta he lupasivat huomenna toimittaa. Aivan niin kuin eilenkin.

Aitaa korotetiin joistain kohdista, mutta samalla huomasimme toisen ongelman. Vuohet nimittäin pääsevät aidan ali ja läpikin. Mahdottomia kiusankappaleita. Ja mokomat kuulemma pitävät wattlesta. Saa nähdä päästäänkö harjoittelemaan ammuntaa jossain välissä… Hmm, sittenhän tämä alkaa muistuttaa aika paljon sitä sotakoulua, jossa monet minun ystäväni nyt leikkivät pyssyleikkejä. Herätys on samoihin aikoihin, koko päivä ruumiillista työtä, hikisiä ja likaisia ihmisiä, ei turhia luksuksia, paljon alokkaita, eri arvoisia henkilöitä, pieni päiväraha ja kun siihen vielä lisätään pyssy niin mitä jää puuttumaan? Ja kaiken tämän jälkeen he vielä pyytävät minua tekemään saman palveluksen Suomessa. Kohtuullisuus kaikessa, ihminen on sentään rajallinen olento. Vai pitääkö minun mennä sinne opettamaan heille, kuinka käytetään viidakkoveistä? Swazimaassa armeija on vapaaehtoinen, jos niin voi sanoa. Oikeastaan ei. Armeija on kuin työ. Vain paikkansa ansainneet pääsevät sinne. Kaiserin unelma on päästä armeijaan. Kaiser on se kovakuntoinen yleisurheilija. Työmoraali kohdallaan ja uskomattoman vahva kaveri. Silti hän ei päässyt armeijaan, mutta oli heti seuraavana jonossa. Näinhän sen pitäisi mennä siellä Suomessakin. Pukekoot ne maastohaalarin ylleen, joilla siihen on motivaatiota ja antaa muiden ihmisten jatkaa elämäänsä. Kyllä niin kuin sapettaa kovasti ajatella, että kun täältä joskus palaan Suomeen niin on vielä mieletön asennekoulu edessä, hohhoijaa.

Iskä lähti illalla ajamaan Mosambikiin ja tulee huomenna takaisin. Siellä on joku kokous, mihin hänen piti mennä.

Perjantai 17. lokakuuta 2008

Iskä oli siis tänään koko päivän Mosambikissa. Heatherin ollessa Matsaphassa ja Nhlanganossa olin suuren osan päivästä taas farmin ainoa vaaleaverikkö, vaikka on minullakin jo t-paita -rusketus. Tänään päätin sitten olla koko päivän valvomassa hommia, enkä rakentelemassa, niin kuin viimeksi.

Heather lähti aamulla Matsaphaan muun muassa hakemaan tankkiin uuden hanaliitoksen ja leipää. Suunnilleen saman tien hän lähti Nhlanganoon hakemaan wattle -taimia. Keskeytimme bakkien hommat ja asensimme tankin lavalle, mutta kun olimme alkamassa täyttää tankkia niin huomasimme, ettei liitos sovikaan tankkiin. No, ei ollut paljoa tehtävissä. Menin siitä sitten tauolle. Olin koko aamupäivän kuskannut vettä istutuksille ja ranteeni olivat kipeät. Oikeastaan ne kipeytyivät jo viime lauantaina, kun tein pumppausliikettä spreijerillä koko päivän. Sitten kun nostelee 20 litran vesiämpäriä tarpeeksi auton lavalle, niin ranteet kipeytyvät uudestaan. Tauollani korjasin yhden spreijereistä. Oikeastaan yhdistin kaksi rikkinäistä niin sain yhden ehjän.

Heatherin tultua iltapäivällä takaisin lähdinkin itse Matsaphaan, koska Heatherillä oli vielä urakkana maksaa yli 50 ihmiselle palkat. Lähdin hakemaan pääasiassa vain sovitepalaa tankkiin, mutta samalla katsoin moottorisahaviilaa ja Muzille leipää. Tokozane sanoikin, että nyt hän uskoo, että saamme oikean sovitepalan, kun minä lähden sitä hakemaan. Ihmisillä on siis jo kova luotto minuun. Tästä syystä en voinut hyväksyä sitä, kun myyjä sanoi, ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin ne mitä olimme jo kokeilleet. Siispä keksinkin itse, että hanan saisi liitettyä ulkopuolelta eikä sisäpuolelta, niin kuin olimme yrittäneet. Vähän monimutkaisempi juttu, mutta en osaa sitä selittää. Niimpä lähdinkin sieltä hyvässä toivossa, että saamani osa ratkaisisi ongelman. En kuitenkaan maksanut osasta mitään, koska myyjä oletti että palauttaisin sen. Niinhän siinä vain kuitenkin kävi, että kolmas kerta toden sanoi ja saimme hanan liitettyä tankkiin! Onnistuin myös löytämään moottorisahaviilankin ja Muzille leipää. Sää Matsaphassa oli hurja. Tuuli oli erittäin voimakas aluksi, minkä jälkeen pian tulikin oikea ukkosmyrsky. Salama ja ukkonen iskivät yhtäaikaa ja ihmiset kiljuivat. Minulle tämä oli kuin sulosäveliä. Tätä me olimme odottaneetkin. Farmille päästyäni jouduin kuitenkin pettymään, koska siellä ei satanut eikä ollutkaan satanut.

Ihmiset olivat jo lopettaneet työt ja he olivat kokoontuneet palkanmaksua varten, kun saavuin. Siinä odotellessa sade saapuikin farmille. Ei yhtä hurjana kuin Matsaphassa, mutta kuitenkin kovana sateena. Vaikka palkat oli maksettu, ihmiset vain hengailivat tallin suojissa, koska kukaan ei ollut halukas lähtemään sateeseen kävelemään. Niinpä minua pyydettiinkiin taksikuskiksi. Mikäs siinä, kiva kokeilla uusia ammatteja. Ajoin bakkien tallista ulos ja lava oli täynnä muutamassa sekunnissa. Painoa oli siis aika paljon ja bakkie tuntuikin laiskalta kunnes laitoin nelivedon päälle. Sillä päästiinkiin ihan mistä vaan. Ajoin aina ylös vuorille saakka ja pidemmälle. Mäet olivat jyrkkiä, kivisiä, kuoppaisia ja märkiä, mutta auto vain kulki eteenpäin. Sade oli kova ja ikkunat huurussa. Olimme pilvien korkeudelle ja näkyvyys heikkeni huolestuttavasti. Ajoimme pois farmilta ja tie näyttikin jonkin aikaa enemmän joelta kuin tieltä. Ihmiset lavalla olivat läpimärkiä ja hyppelivät pois kotiensa lähettyvillä. Saavuin paremmalle tielle, jota jatkoimme jonkin matkaa, kunnes Dumizani näytti tien, jota palaisin farmille. Pistin tien mieleeni. Pöpelikköön kääntyvä pikkutie, jonka läheltä bongasin sähköpylvään. Heitin ihmiset siitä vielä jonkin matkaa eteenpäin. He kiittelivät kovasti. Palattuani näin sähkötolpan ja pöpelikköön johtavan pikkutien. Nelivedolla minulla ei ollut ongelmia auton kanssa, mutta näkyvyys oli huono. Ei ollut vielä kuitenkaan onneksi pimeä. Tiehen tuli y-risteys, josta en tosiaankaan tiennyt mihin kääntyä. Olinhan vasta ensimmäistä kertaa näillä teillä. Onneksi satuin näkemään Tokozanen tulevan toista tietä, jonka oletin oikeaksi, mutta hän sanoi, etten pääse farmille tätä tietä. Minun pitäisi palata takaisin paremmalle tielle ja hän näyttäisi oikean tien farmille. No onneksi en sitten jatkanut pidemmälle eksymistäni sillä tiellä, vaan pääsin oikealle tielle Tokozanen ansiosta. Tämän tien oli sitten tarkoitus viedä suoraan farmille. Kuulosti helpolta. Tie muuttui kuitenkin pian hankalaksi. Isoja kiviä ja railoja. Ja näkyvyys oli mitä oli. Varsinkin tuollaisessa autossa, jossa valot ovat kovin korkealla, on hankala nähdä tietä alhaalla, koska valot valaisevat vain lähinnä edessä olevan sumupilven. Jossain välissä olin isojen sonnien piirittämänä ja jossain välissä keskellä metsää, jossa puut olivat kaatuneet tien yli estäen ajamisen. Mutta olin ok, sillä olin suoraan farmille vievällä tiellä, toivottavasti. Sumussa ei juurikaan nähnyt, jos tie poikkesi johonkin. Löysin kuitenkin kiertotien metsästä palattuani ja pystyin kiertämään metsän. Pian löysin itseni isolta kalliolta, josta en sitten tietenkään nähnyt mihin tie jatkui, kun maassa ei enää näkynyt jälkiä. Jatkoin vain suunnilleen samaan suuntaan, mistä olin tullutkin ja löysin taas tien. Tässä vaiheessa sumu oli todella tiheää ja aurinko oli laskenut, koska oli jo pimeä. Silloin tällöin salama valaisi lähintä ympäristöä hetkeksi, mutta se ei auttanut tunnistamaan missä olin. Ajoin tietä kunnes jouduin painamaan jarrut pohjaan, koska yhtäkkiä eteeni tuli aita. Se oli onneksi tuttu aita. Olin saapunut jonnekin päin meidän farmia. Ihmettelin vain, että miksi tien yli on vedetty aita, missä on portti? Kävelin vähän ympäriinsä ja näin toisen aidan. Se ei ollutkaan meidän aita. Olin hämilläni. Seurasin aitaa märässä ja kylmässä t-paita ylläni juurikaan mitään näkemättä, koska minulla ei ollut taskulamppua. Ainoastaan auton ajovalot valaisivat jotain hieman. Tulin toisen aidan portille, jossa ei ollut porttia. Sisään katsoessani näin isojen lehmien hahmoja aidan toisella puolen. Ajattelin, että kyseessä on karja-aitaus. En todellakaan nähnyt ympärilleni, joten päätin palata autolle ja tulla takaisin tietä, jota olin tullut. Peruutin ja käänsin auton, mutta silloin menetin suuntavaistoni. En nähnyt enää tietä, jota olin tullut, ja sumu sekoitti pääni niin, että tuntui kuin olisin ollut keskellä suurta peltoa, josta en osannut päättää mihin suuntaan mennä. Vaikkakin luulin olevani jossain korkealla vuorella, koska tuuli niin kovasti. En tiennyt olisiko pitänyt lähteä summan mutikassa johonkin suuntaan ja eksyä pahemmin tai ehkä löytää toinen tie ja hyvällä tuurilla vielä perille vievä. Ajaessa ei kuitenkaan nähnyt juuri mitään maahan, joten vaikka olisinkin ajanut jonkun tien yli, en olisi huomannut sitä. Pyörähdin vielä ympäri, mutta olin edelleen keskellä paikkaa, josta ei ollut suuntaa pois. Siinä vaiheessa kaivoin kännykkäni esiin soittaakseni apua, mutta kuuluvuutta ei ollut. Sitten ajattelin töötätä, mutta tässä autossa töötti ei toiminut. No sitten vain rauhoittelin itseäni ja ajattelin, että voin vaikka nukkua autossa yön yli ja aamulla näkisin missä olin. Pian sain kuitenkin Heatherilta viestin, kun kuuluvuutta löytyi. Hän toivoi, etteivät he olleet vieneet minua ulos farmilta. Yritin vastata viestiin, mutta viesti ei mennyt läpi. Sitten yritin soittaa ja sainkin soitettua, mutta puhelu katkesi. Hetken kuluttua Heather soitti minulle ja pian näinkin auton ajavan jossain alhaalla. Hän pysähtyi portin eteen ja lähti tulemaan luokseni. Taskulampulla hän etsi minulle tietä pois ja löysikin tien. Lähdin sinne, mutta pian huomasimmekin, että se tie ei johtanut mihinkään. Heather oli jättänyt autoon parkkivalot päälle, mutta emme enää nähneet autoa. Onneksi olin pystynyt säilyttämään jonkunlaisen aavistuksen siitä, missä suunnassa auto oli, vaikka ympäriltä en nähnytkään mitään. Heather lähti etsimään autoa ja törmäsi toiseen aitaan ja löysi sitten meidän aitamme ja eteni sen vierellä portille, jossa auto oli. Seuraavaksi hän lähti etsimään minua ja minulle tietä portille autonsa kanssa. Sitten onneksi löysimmekin tien, jota pitkin pääsisin portille. Ja tämä tie kulki juuri tuon toisen aidan portin lävitse, eli se ei ollutkaan karja-aitaus, vaan vanha raja-aita farmille. Löysimme sitten helposti takaisin portille, mutta vaikka pääsinkiin takaisin tielle, jota ajan monta kertaa päivässä, olin silti hukassa. En pystynyt seuraamaan, olinko mennyt jo leiriin kääntyvän tien ohi vai en. Lopulta kuitenkin pääsin leiriin parikymmentä yli seitsemän, ollen näin pienellä taksikiertueellani/tutkimusmatkallani parisen tuntia. Muzikin oli jo soitellut ja kysynyt oliko kaikki ok, kun ei ollut nähnyt minun palaavan. Hmph, ja illallinen oli ehtinyt jäähtyä.

Niin, ja ei tietenkään saatu tolppia tänäänkään, mutta he lupasivat huomenna toimittaa ne.

Lauantai 18. lokakuuta 2008

Työntekijöitä oli vain kymmenkunta, joten istutimme hiljakseen taimia. Otimme käyttöön nyt uuden tankin ja se helpottikin kastelua. Ilma oli pilvinen, muttei sateinen. Toimin vesikuskina ja pääsin myös kuokan varteen. Kuokkiminen oli erittäin mieluisaa. Möyhensin sillä alustaa taimille. Heather kävi myös tänään Matsaphassa hakemassa lisää piikkilankaa, jotka taisivat tällä kertaa olla 50kg kerissä ja niitä olikin aika raskasta nostella.

Lähdimme Heatherin ja Muzin kanssa Mbabaneen joskus puoli yhden aikaan, mutta iskä jäi odottelemaan farmille tolppia, joiden oli määrä saapua tänään. Tolppien oli kerrottu lähtevän tulemaan yhdeksältä aamulla, mutta ne olikin lähteneet vasta yhden jälkeen ja sitten tietysti eksyneet matkalla ja nyt kestää ties kuinka kauan, että saapuvat farmille ja sitten iskän pitää olla siellä suunnilleen yksin lastaamassa 500 painavaa tolppaa rekasta talliin sateessa ja pimeässä. Että näin kiva firma, joka toimittaa tavaransa ajallaan.

Nyt täällä Mbabanessa sataa kovasti ja ukkostaa. Täytyy mennä suihkuun äkkiä ennen kuin sähköt menevät. Kello on 16:40 ja tolppakuski on edelleen eksyksissä.

3 kommenttia »

  1. Moikka Lauri!
    Kuullostaa siltä , että sinulle on tapahtunut reilussa kuukaudessa enemmän kuin parissa vuodessa aikaisemmin. On tosi mielenkiintoista lukea päiväkirjaasi. Hienoa kun olet jaksanut kirjoittaa. Varmaan paljon iloa ja hyötyäkin myöhemmin näistä muistiinpanoista. Suorastaan hengästyttävän paljon tekemistä ja tapahtumia sinulla. Ja se yllätyksellisyys aina…. Pääsit todelliseen elämän korkeakouluun, josta tulee monitoimitaitajia. Tsemppiä jaksamisessa.
    Terveisin Jari
    Ps. Muista turvallisuuspuoltakin…

    Jari - 19.10.2008 13:37

  2. HENKEÄSALPAAVIA JÄNNITYSTARINOITA … OLET VARSINAINEN SURVIVOR ;)
    AFRIKKALAISTEN TYÖMORAALI EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE SAMAA LUOKKAA KUIN SUOMALAISILLA JA AJANTAJU MUUTENKI ERILAINEN. SUOMESSA AIKA AINA ”KORTILLA”… KUN TAAS AFRIKKALAINEN AJATUS, ETTÄ AIKAA ON, VAIKKA KUINKA PALJON EDESSÄPÄIN!!!

    ENKELEITÄ SULLE SINNE!!

    HANNATÄTI - 20.10.2008 22:53

  3. Kiitoksia mielenkiinnostanne! Terveisiä sinne!

    Lauri - 23.10.2008 11:38

Kirjoita kommentti