9 päivää jäljellä!

Australia, Suomi, Swazimaa, Yleistä - 27.8.2008 23:26

Heiii!

Niin se vain on, että enää on yhdeksän päivää aikaa ottaa muistoja Suomesta ennen matkaa! Työpäiviäkään ei ole enää kuin kaksi jäljellä.

Lue lisää …

Alkutunnelmia VI

Australia, Suomi, Swazimaa, Yleistä - 20.8.2008 15:18

Hei,

Viime kerrasta on kulunut jo hieman aikaa. Tulevaisuudessa onkin aikomus kirjoitella useammin ja lyhyempiä viestejä. Vaikkakaan tahti tulee tuskin olemaan kovempi kuin viesti viikossa, koska en pääse internettiin lähettämään viestejäni kuin viikonloppuisin.

Enää on 16 päivää lähtöön. Matkaa ajatellen kaikki alkaa olla valmista. Viimeiset rokotteet on otettu ja kansainvälinen ajokortti on taskussa. Myös vakuutuksen sain hankittua ja maksettua. Reilut 500 euroa köyhdyin, mutta onpahan sitten vakuutusta melkein joka lähtöön. Alun perin ei ollut tarkoitus hankkia matkatavaravakuutusta, mutta koska siinä samassa tulee tapaturma- ja oikeusturvavakuutus, kuulosti sen hankkiminen fiksulta. Eli saan vakuutuksesta 850 euroon asti korvauksia vaikkapa varastetuista tavaroista, joita nyt on lähinnä tietokone ja kamera. Sen lisäksi vakuutus korvaa, jos vahingossa vaikkapa kaadan punaviinit valkoiselle kokolattiamatolle tai tarvitsen asianajajaa oikeusasioissa. Tämän osuus vakuutuksen hinnasta on noin 200 euroa. Mutta nyt on tosiaan kaikki lähtövalmista. Lue lisää …

Alkutunnelmia V

Suomi, Swazimaa, Yleistä - 6.8.2008 12:01

Terve taas!

Ilman täällä Suomessa ollessa jo näin kylmä ja syksyinen tuo lämpimään lähtö iloa mieleen. Naapurin piha on jo keltaisten koivun lehtien sävyttämä, osittain myös varmaan pidemmän kuivuudenkin vuoksi. Pihalle lähdettäessä täytyy jo laittaa takki päälle. Voi sitä riemua, kun saan pakata shortseja ja t-paitoja rinkkaan!

Lue lisää …

Alkutunnelmia IV

Suomi, Swazimaa, Yleistä - 1.8.2008 12:29

Moikka!

Viime aikoina on järjestelty asioita hullun lailla töiden ohella. On hankittu riippumatto, punkkipihdit, antibac käsienpuhdistusgeeliä, kevyt ompelusetti, numero- ja munalukkoja sekä kahdet uudet silmälasit. Rahaa siis menee koko ajan lisää ja lisää! Olen myös saanut aikaiseksi ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöihinkin. Matkavakuutus noin pitkälle reissulle ei vaan ole niin läpihuutojuttu, mutta onnistunee.

Tällä hetkellä on kirjaimellisesti veren maku suussa. Kävin nimittäin nyt kolmatta kertaa hammaslääkärissä ja tällä kertaa otettiin viisaudenhammas irti. Yritin vähän estellä, että ei se hammas nyt oikeastaan haittaa. Mutta se irrotettiin kuitenkin. Pari puudutuspiikkiä ensin ja sitten jollain ne sen siltä mursi ja veti pois. En tuntenut oikeastaan mitään ja koko hommaan meni sellainen 5-10 minuuttia. Toimenpiteenä siis jopa kivempi vaihtoehto kuin hampaan paikkaus. Mutta tämä jälkihoito vasta onkin se vaikein osuus. Verta tulee koko ajan ja sattuu. Ei voi syödä eikä juoda. Pitää vaan purra hampaita yhteen. Pian pitäisi lähteä töihinkin. Katsotaan mitä tästä nyt tulee.